17.3.2014

Maton virkkausta

Sain inspiraation, että voisin yrittää virkata pyöreän maton tuohon leikkihuoneen lattialle. Pesin nimittäin leikkihuoneen maton, ja se ei onnistunut. Kerroinkin siitä tuolla aiemmin enkä sitten saanut aikaiseksi lähteä Askosta ostamaan sitä ihanaa mustavalkoista kotimaista raitamattoa (Tornio-nimeltään).

Eilen yritin Kärkkäiseltä katsoa tuohon mummon antamaan harmaaseen matonkuteeseen sopivaa valkoista tai pinkkiää kudetta. Olisi pitänyt nimittäin ottaa tuo oma kudemalli mukaan, että olisin osannut ostaa sopivan paksua kudetta. Kärkkäisellä oli myynnissä eko-ontelokudetta, joka pitää ensin pestä, koska se muuten kutistuu.

Meidän tyttöjen mummo on aina ollut käsityöihmisiä, ja häneltä sain sitten 8-numeroisin virkkuukoukun ja kudetta, jota nyt sitten olen leikellyt terapiatuokioina. Ihan kivaa hommaa leikata kudetta. Muistan kun oma äiti on meidän ollessa lapsia, niin tehnyt itse mattoja omista kuteista.

Sain mummolta valmiin aloitusmaton mallin, mutta hänestä se ei ollut hyvää.Tässä mallissa on käytetty isoja pylväitä. Tämä laskeutuu hyvin lattialle, kun sitä mallasin.

 No kokeilin omaa versiota ihan tavallisilla ketjusilmukoilla ja pylväillä. Ajattelin, että ensin harjoittelen ja puran. Tein toiseksi viimeisellä kierroksella tähän kolmen silmukan kokoisia aukkoja ja seuraavalla kierroksella niihin tuli kolme pylvästä.


Netissä on aivan ihania malleja, on juhannusruusua, ratasta, ihania tähtikuvioisia mattoja ja vaikka mitä esim.  http://www.kangasaitta.fi/kangasaitta/web.nsf/mallit_kt?openview&restricttocategory=Matot


 Tämmöisiä ideoita sitten viikonloppuna tällä kertaa! Mukavaa ja aurinkoista alkuviikkoa!



2 kommenttia:

  1. Hei :) hyvältä näyttää, mahtava taito osata virkata! Minulla on myös haave että jos joskus uskaltautuisin virkkaamaan valkoisen ihanan pitsimaton :). Ihanaa kevättä :)

    VastaaPoista
  2. Itse aloitin virkkauksen ihan pylväs- ja kiinteäsilmukkajutulla. Jos kesällä innostuis ja taito kasvaisi, niin voisi sitten sitä virkkausta kokeilla pitsimatollakin. Netistä olen katsonut mitä upeita luomuksia jotkut ovat saaneet aikaiseksi.

    VastaaPoista

Ilahdun, jos jätät viestiä:) Voit myös laittaa s-postia arjahanne@hotmail.com