31.10.2014

Teehetki paras hetki

Teen ystävänä reissuilla bongailen uusia teejuttuja. Liptonin vihreää uutuusteetä ostin Haaparannasta kotiintuomisina itsellä ja tyttärelle. Näissä on suosituttujen macaroonien täytteiden makuina mansikka ja sitruununa. Macarooneja ei ole helppo tehdä, niitä oli tytöt leiponeet silloin 2-v synttäreille; hemaisevan herkullisen näköisiä ne ovat. Maku tässä teessä oli lempeän sitruunainen ja makeahko.

Kärkkäiseltä ostin jo Brunbergin joulunmakuisia suukkoja, jotka olivat kullanvärisissä kääreissä. Tässä kai jo ihan väkisin ajatukset hiipivät kohti joulua! Kynttilöitä syttyy meillä jo aamustakin. En voinut vastustaa näitä Partyliten macaroonin eri tuoksuisia tuikkivia. Kalorittomia tuoksuja:)

Oletko teen ystävä ja mikä on sinun lempiteesi?






Huomenna sitten pyhäinmiestenpäivä, lepäillään ja muistetaan kynttilöin!


29.10.2014

Vinkkejä tapetointiin ja valkoinen & valoisa makuuhuone

Eksyin ennen viikon lomaa sisustusliikkeeseen ja hypistelin tapetteja siinä muun flow-innostuksen ohella. Tilasin Boråsin tapettia valkoisella pohjalla graafista hieman hopeaan vivahtavalla kuviolla (koodi 37729). Innostuksen vallassa loman koittaessa aloitin entisen tapetin poiston, johon olin ostanut tapetinpoistoainetta. Kostutin tapetin pintaa harjalla, kuten ohjeessa sanottiin. No tapetti ei sitten ollut moksiskaan toimistani; ei kuprun kuprua saati että se olisi lähtenyt irti lastalla rapsutellessani. Viisi tuntia ja tälle näytti: 



Seuraavana päivänä aamu kuudesta aloitin ja toisesta seinästä olin saanut muutaman neliön irti. Usko siihen unelmamakkariin alkoi laantua, soitin vanhemmat apuun. Ja vielä illalla sisko ja kaksi topakkaa neitiä tuli avuksi. Tapetti oli n. kahdeksan vuotta vanhaa Boråsin tapettia, jota luulin paperitapetiksia, mutta pinta oli täyttä muovisekoitusta, eikä se päästänyt läpi vettä ollenkaan. Niinpä hiekkapaperilla ja teräsharjalla (tämä paras!) hangattiin pinta karheaksi, ja kostutettiin suihkepullolla ja harjalla. Tämä auttoi asiaa, mutta silti tapetti oli tiukasti kiinni. 


Listat piti irrottaa seinästä, ja ne onkin hyvä merkitä mikä on mistäkin, kun listat laitetaan takaisin paikalleen. Näihin piti ostaa valkoisia ja metallinvärisiä listanauloja, kun oli laitettu naulapyssyllä kiinni alkujaan.



Pakkelointiin kului aikaa, ja sen seurauksena tuli myös rakko sormeen, kun lasta oli koko ajan kädessä. Mutta hyvät pohjatyöt auttavat siinä, että maalattu seinä on kaunis ja sileä.




Boråsin tapettirullasta tulee neljä vuotaa, ensimmäinen vuota aloitetaan siten, että vatupassilla tehdään seinään suora viiva, joka ohjaa ensimmäisen vuodan oikeaan kohtaan seinässä. N. 1 cm pitää taivuttaa seinän nurkasta toiselle seinälle, jos tapettia tulee useammalle seinälle. Meillä oli tarkoitus tapetoida useampi seinä, mutta lopulta tapettia tuli vain yhdelle seinälle. Kuviokohdistettavan tapetin takana on saksien merkki, mistä vuodan saa leikattua oikeasta kohdasta. Itse teen niin, että leikkaan yläosaan oikean kohdan mistä se lähtee seinän yläosasta ja tiputan koko rullan alas, ja leikkaan mattoveitsellä vasta  sitten kun vuota on osittain kiinnitetty seinään.


Vanhaa tapettia ei millään saanut kaikkea irti seinästä, mutta eivä
 näy tapetin alta, jos tapetti on paksua. 





Ensimmäinen vuota seinässä, laadukas tapetti
 menee helposti paikoilleen seinässä
Pistorasioiden paikat leikataan mattoveitsellä vasta sitten tapetista, kun tapetti on kiinnitetty seinään. Näin tulee siistiä jälkeä.




Onnellisesti tapetti seinässä, tapetti on valoisa ja hohtaa eri valaistuksessa kauniisti.








Valkoiseksi maalattu seinä




Sateinen päivä ja niin hämärää, Kynttilöitä palamaan ja lamppuihin valot, tulee valoisampaa!




26.10.2014

Blogiarvonnan tulos ja Halloweenia

Halloween tunnelmoissa on hurahtaunut eilinen ilta. Tytär järjesti halloweenbileet ja pientä juhlaa on ollut myös meillä. Ikkuna sai näin hauskat kurpitsakoristeet on olkkarissa. Illalla Papu sai heijastella taskulampulla kuvia kurpitsasta ja muista elementeistä seinille. Tänään aamusta leivottiin yhdessä Tuuloman torttua, ja päivällä on tehty terassien siivousta. Talvi saa nyt tulla meille.



Papu oli tänään onnettarena arvonnassa, jossa virallisena valvojana toimi tyttäreni.

Ykköspalkinto menee Tiia Mäkiselle, toinen Marja V:lle ja kolmas Jennille.

Jos laitatte minulle viestiä osoitteesta, niin palkinnot lähtevät postiin teille. Onnea voittajille ja kiitos muille osallistujille. Lupaan ennen joulua pitää yhden arvonnan, kun hoksasin, että minulla olisi jotain Muumi-juttuja tuolla kaapissa jemmassa.




25.10.2014

Arvonta ja uusi hyllystö olkkariin

Muistutan vielä, että arvonta-aikaa on huomiseen tuonne klo 12 saakka, pikku onnetar Papu arpoo kolme voittajaa. Arvonta ja palkinnot löytyvät täältä. Tässä myös kuva tuikkivien väristä; tuoksuna granaattiomena.

Meidän olkkari sai uuden hyllystön Ikean reissulta, valkoisen Bestå-hyllystön, jonka saimme aika nopsaan asiantuntevan myyjän opastuksella sopivaksi mittojen mukaisesti. Hän auttoi: värien valinnassa: lasiovien malleissa, laatikoiden ja kaapinovien sisällyksissä (vetosysteemit, ponnahdusjutut...että ovi aukeaa helpommin), vetimissä jne. Näitä ei olisi yksin kyllä heti hoksannut. Entinen hyllystö palveli seitsemän vuotta, ja on edelleen hyvässä kunnossa. Se vain nyt odottaa uutta kotia. Onko kiinnostusta Cape-hyllystöstä (tv-taso, avohylly, lipasto) kotimainen ja väriltään ruskea.

Bestå-hyllystön valintakriteerit ovat sen muuneltavuus esim. voi vaihtaa ovien väriä, sisällystarvikkeita (vaihto kaapista laatikoksi) jalkojen väriä ja sen edullinen hinta. Tämä kokonaisuus maksoi Haaparannan Ikeassa 260€. Tärkeä on myös, että hyllystön alaosaa voi siirtää eri paikkaan tilassa. Yläosan alle voi laittaa sohvan tai tuolit.

Kaapit kiinnitettiin valkoisten muovitelineiden avulla seinään kuudella propulla ja ruuvilla.


Pölyltä suojassa valokuvat ja kynttiläsomisteet








Valkoiset lasilevyt suojaavat hyllyn pintaa ja ovat näyttävän näköiset. Pölyt helppo pyyhkiä.

Norsut tuovat onnea, sanotaan:) Kivaa valkoista viikonloppua! Osallistu arvontaan..

23.10.2014

Pehmeää ja kaunista muovimattoa Pappelinalta

Haaparannan reissulta sain taas kotiintuomisina Iittalan Outlet-myymälästä kaksi uutta Pappelinan mattoa. Kuosina on tämä "ilmapallo" 2-vuotiaan mielestä, kun matossa on pyöreitä kuvioita keskellä jonona. Näissä on kiva etu se, että maton voi kääntää halutessaan toisinpäin, jolloin näkyy vastavärit.
Nämä matot ovat ohuempaa kudetta, joten ei niin pehmetä jalan alla, kuin mitä joissakin Pappelinan matoissa on. Kodinhoitohuoneeseen halusin maton, kun näin syksyllä laattalattia on kova ja kylmä jalan alla. Ja varsinkin jos rakastaa lämmintä ja pehmeää jalkojen alla. Meillä on näitä Pappelinan mattoja kolme, ja voisin vielä hankkia lisääkin, niin tykkään niistä. Ensimmäinen ostos löytyy täältä.

Muovimatot voi pestä 30 asteessa ja kuivuvat nopeasti. Sopivat hyvin tiloihin, jossa matolta vaaditaan pikaista pesua ja kuivumista. Keittiön tai kodinhoitohuoneen laattalattia on kova jalan alla, niin tällä saa pehmeyttä jalan alle ja myös kivaa näköä huoneeseen.




Pappelina muovimatto

22.10.2014

Muistutus blogiarvonnasta

Terkkuja lomalta, ja remonttipuuhissa on mennyt alkuviikko ja uusi olohuoneen hyllystö on kotiutunut Ikean reissulta sekä ihania Pappelinan mattoja. Mutta muistuttelen tuosta blogini arvonnasta, joka on sunnuntaille saakka voimassa. Täällä voit osallistua arvontaan!


Kipin kapin nukkumaan, aamulla lähtö tyttöjen kanssa ostoksille yhdessä! Tulossa juttua tapetoinnista ja Pappelinan matoista.

19.10.2014

Made In Koti arvonta

Laitan nyt ensimmäisen blogiarvonnan käyntiin 30tuhannen klikkauksen johdosta! Aikaa osallistua arvontaan on tuleva viikko eli tästä tuonne 26.10.14 saakka. Tässä ovat palkinnot:

1. palkinto Luhdan 30x50 cm pyyhkeet 2 kpl, Partylite tuikkivapaketti Granaattiomena (kuvassa ei näkyvillä), Ikean lahjapakettikortit 1 pkt
2. palkinto Marimekko- servetit ja lahjakassi
3. yllätyspalkinto (näin syysloman kunniaksi)

Säännöt:

1 arpa liittymällä blogini lukijaksi
2 arpaa kommentoimalla mitä asioita blogissani haluaisit lukea.
3 arpaa linkittämällä tämän omalle sivullesi




17.10.2014

Pöllömäistä sisustusta ja kotikutsujen sisustusideat

Partylite myy kotikutsuilla kauniita sisustustuotteita ja kynttilöitä, joista itse tykkään paljon. Meidän kutsuilla oli näitä söpöjä pöllöjä esillä pöydällä. Pöllöjä vilisee ja on vilissyt jo trendinä sisustuksessa pidemmän aikaa. Erityisesti nämä valkoiset Nature´s Love pöllöt  äiti ja lapsi olivat sympaattinen pari. Pari oli tämmöiseen Majesteettinen valo-hurricanen sisään laitettu. Pohjalla oli kivaa pesäainesta asukeille koristeena.


Kutsuille on kiva pyytää muita samanhenkisiä ystäviä saamaan ideoita kodin sisutukseen ja nämä ovat myös kivoja lahjaideoita. Ystäväni hankki näitä söpöjä pieniä Piparkakkukylä -somisteita jo pukin konttiin. Näitä on kolme erilaista paketissa. Itse hankin tarjouksesta kynttilöitä lahjoiksi. Kutsujen pitäjänä sain myös aivan upeat edut itselleni. Oikein odottava mieli, milloin posti ne kotiin kantaa.


Iloista perjantaita!! Tunnelmoidaan pimeänä aikana kynttilöin ja silmäniloa somisteilla. 

16.10.2014

Tulossa arvonta viikonloppuna!

Ihanaista loppuviikon iltaa!Tulin vinkkaamaan,että 30tuhannen klikkauksen johdosta tulee viikonloppuna arvonta tänne blogiini.Arvonnassa valkoista pehmeää,tuoksuvaa punaista ja jotain printtiä.Ollaan kuulolla näin loman kynnyksellä!

15.10.2014

Tähtiä, raitaa, puuteria ja valkoista syyspukeutumiseen


Uudistin vaatekaappiani sisältöineen viime kertaisella kaupunkireissulla, H&M ja Stockmann olivat sopivasti kävelymatkan varrella.
Shoppailuaikaa ei ollut kauaa, niinpä ihmeesti sitä silloin löytää vaikka ja mitä päälle pantavaa. Suosittelen kiireessä shoppailua! Perushelppoa pukeutumista on, kun neuletakin alle laittaa  esim. t-paidan ja housuiksi farkut tai leggingsit. Materiaalit mieluummin sellaisia, ettei niitä tarvitse silittää.

Ihastuin tähän tähtikuvioiseen hihattomaan henkkamaukan puseroon, joka on mitaltaan tuohon  vähän alle polven. Tämän kanssa sopii neuletakki tai pelkkä neule myös näin syksyllä. Tähdet vain aina ovat sellainen lempparini sisustuksessa kuin vaatteissakin.


neule, hihaton tunika:H&M
leggingsit: H&M


 Hilfigerin t-paita oli löytö Stokkalta 26€. Ohut t-paita käy hyvin neuletakin alle. 




Raidallinen on myös oma suosikki, sopii neuleen tai neuletakin seuraksi. 


Neule ja paidat:H&M
Hilfiger paita: Stockmann


Onko sinulla vinkkejä, miten arkeen saa kivaa ilmettä pukeutumiseen? Mikä on lempiasusteesi? Ideoita otetaan vastaan:)

11.10.2014

Viikonlopun vadelmainen tuorejuustotorttu

Tässä jaettavaksi aivan ihana vadelmatuorejuustokakun ohje. On muuten suht helppo tehdä ja täytteenä voi kyllä käyttää myös muita marjoja tai hedelmiä.


Pohja: 
100g margariinia
1 dl sokeria
2 keltuaista
2dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa

Täyte: 
2 valkuaista
1 dl sokeria
2 rkl perunajauhoja
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 rkl vaniljasokeria
5 dl vadelmia

Vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää keltuaiset yksitellen vatkaten. Sekoita vehnäjauho+leivinjauhoseos. Lisää jauhot ja maito vuorotellen taikinaan.


Täyte: vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri vähitellen vatkaten. Sekoita perunajauhot tuorejuuston joukkoon ja lisää vaniljasokeri. Lisää valkuaisvaahto ja marjat ja sekoita keskenään varovasti nostelemalla. Kaada täyte taikinan päälle vuokaan (korppujauhotettu). Paista 175 astetta 45 min.



Kristallinen kakkulapio: Hobby Hall 





Aivan tosi herkullinen torttu! Kannattaa kokeilla!

10.10.2014

Sisusta kukilla

Näitä pieniä kukkaväriläiskiä voi laitella kotiin sinne tänne kaikkien iloksi, kun illat alkavat olla hämäriä ja pimeitä. Äitini toi keltaoranssin ruukkukrysanteemin, ja se on nyt jo ollut kaksi viikkoa yhtä hyvinvoivan näköinen kuin tullessa. Kukka nököttää nätisti Pentikin lasimaljakossa, joka on myös tuikkuastia. Krysanteemin kukat ovat valtavan isot, päivällä oikein värit hehkuvat!

Kirkas keltainen ja oranssi ilahduttavat keittiön pöydällä ja välillä maljakko on siirretty olkkariin. Kurpitsat ovat myös kivoja sisustuksessa tähän aikaan ja tämmöisen ovikranssin bongasin myös kukkakaupasta. Viikonlopputerveiset vain kaikille! Lenkille ja tuleekohan tänään Vappu Pimiän ruokaohjelma telkusta?