27.1.2015

Kun influenssa iskee

Kun influenssa iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta,niin silloin tipahtaa korkealta ja kovaa.Viikonloppuna tuntui kurkkukipua,ja yön aikana korvaa särki myös ja sen jälkeen siirtyi kipu vielä jäseniin. Sunnuntai meni vällyjen alla kipujen kera, Panadol ei auttanut, eikä muutakaan helpotusta löytynyt lääkekaapista.Onneksi pakkasessa oli mustaherukkamehua (oman puutarhan tuotantoa),jota aina jemmaan muutaman purkin pakkaseen. Se on oikea aarre,kun lentsuaika tulee. Lapsena meillä juotiin aina mustaherukkamehua ja juodaan edelleen.

Onneksi sain tänään äidin pyydettyä apuun,että kävi apteekissa hakemassa lääkkeitä.Burana Caps tehosi heti vieden kivun pois.Samoin imeskekytableteista on hyötyä ja Carmolis-pastillit. Finrexiniä join välillä, kun Buranaa ei voi ottaa kuin kolme päivässä.

VAIKKA pesen käsiä ja desifioin niitä,niin silti tauti joskus iskee.Kurkku on turvoksissa ja tulipunainen. Kaulasaa rauhaset ovat jättikokoa ja nieleminen tuottaa vielä tuskaa.KUN ROMAHTAA korkealta,niin itku on välillä herkässä;sairaana reagoi eri tavalla kuin terveenä. Mietin miten lapsuuden leikkikaveri menehtyi vasta äkilliseen sairauteen,jossa kivut olivat kovat lopussa. Kipu on rankkaa.

Sairaana tulee käytyä pohjalla ja arvostaa sitä,kun paranee.Sairaana joutuu pakosta pysähtymään;irtautumaan oravanpyörästä,kun on pakko, kun ei vain jaksa. On hyväksikin pysähtyä ja antaa elimistön rauhassa toipua,vaikka työpaikalla on sitä ja tätä tehtävänä. Lepo on tärkeää ja sitä vaan pitää noudattaa, vaikka kuinka aina on tuli hännän alla arkena.



Tähän ohjeita hegitysinfektioinfluenssan hoitoon:

-villasukat jalkaan
-villahuivi kaulaan
-valkosipulin pureskelua raakana (hiero hampaisiin ja ikeniin)
-ruisleivän päälle valkosipulia pilkottuna
-juo paljon lämmintä
-tulehduskipulääkettä
-imeskelytabletit
-hunajaa lusikasta suoraan tai kuumaan mehuun
-1-2 tl suolaa kuumaan veteen-》 kurlaa kurkkua
-hengitä höyryä (tärkeä saada lima irtoamaan ja pöpöt sitä kautta liikkeelle)





Pöllöt saivat turkoosia somistetta alleen, näin tässä ajatuksen jo kevään väreissä! Heippa!

2 kommenttia:

  1. Myös flunssankourissa. Allergialääkkeillä saa nukuttua onneksi. Tehokasta on myös laittaa valkosipulin kynsiä sukkiin yöksi ;)

    VastaaPoista
  2. Tuota sukkajuttua valkosipulin kera täytyy kokeilla!Paranemisia sinnepäin myös!

    VastaaPoista

Ilahdun, jos jätät viestiä:) Voit myös laittaa s-postia arjahanne@hotmail.com