12.9.2015

Lauantaipäivän huumaa

Onpa upea aurinkoinen lauantaipäivä tänään, täällä on pyykkiä jo laitettu ulos kuivamaan ja toiveissa olisi vielä paljun lämmitys illalla. Viikon päästä on tiedossa synttärijuhlia, ja pöydällä odottaa silkkipaperiläjä; mitähän koristeita niistä saisi aikaiseksi. Viime vuonna tein pompomeja, ne ovat kyllä näyttäviä ja nättejä.

Vieläkö teillä on kukkivia kukkia tai pensaita pihalla`? Nämä auringonhattu eli punahattukukat ovat kukkineet jonkun aikaa ja myös syysleimut vielä kukkivat. Ruusua ja gladioluksia on kukassa vielä. Pihalla myös kukkii pensashanhikki niin kauniisti keltaisissa väreissään, että on oikein kunnon piristys silmille. Lamoherukkaan on tullut jo ruskan sävyt; olo on kuin Lapin upeissa maisemissa kun ulos katsoo. Pikkuinen oppi tänä kesänä ajamaan polkupyörällä, ja voi sitä vauhdin hurmaa. Ensi kesänä onkin sitten vahtiminen, kun taito kasvaa. Olemme laitelleet kuorikatetta koristearonian juurille, kun tuo rinne on haasteellinen pitää kunnossa muuten. Kivetykset ovat saaneet kesällä rikkaruohoa ja heinää seurakseen, vaikka niitä kuinka nykkii.









Mukavaa lauantaita sinulle!

14 kommenttia:

  1. Meillä on niin komea ruska jo täällä, ettei paremmasta väliä. Syksy on aika ihanaa aikaa kyntilöineen ja ruskanväreineen... Ja mikä ihaninta, aurinko paistaa :) Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonto on ihmeellinen, kun värimaailma vaihtuu tuolla ulkona. Eilen sai vielä illallistaa lasiterassilla auringonlaskun aikaan, maisemat mitä parhaimmat.

      Poista
  2. Just aamulla mietin, että syyskuu puolessa välin ja meillä kehäkukat kukkii täydessä loistossaan. Aurinkoista viikonloppua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kehäkukat ovat nättejä ja värit niin pirtsakkaat. Äitini pitää niitä aina maljakossa myös, sieltä hänen penkistä saa napattua myös itselle.

      Poista
  3. Ihanan lämmin syksy. Meillä ei ole kukilla muuta kun komea maksaruoho ja syyshortensia.
    Mukavaa lauantai-iltaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On sinullakin siellä silmänruokaa! Pitäisi ehkä kanervia ostaa ennenkuin loppuvat kaupasta. Jatkavat sitten vielä syksyä pidemmälle väriloistona.

      Poista
  4. Aivan ihanan lämmin päivä oli tänään! Huomennakin on vielä luvassa tällaista, onneksi :) Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  5. Paljun lämmitys kuulostaa mukavalle. Meilläkin haaveissa sellainen, saapa nähdä milloin toteutuu :)
    Leppoisaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen komposiittipaljua tai sellaista, jonka sisäpuolella joku lasikuituinen kehikko. On töisevä saada puinen pitämään vettä sisällä, tahtoo vuotaa...

      Poista
  6. Meilläkin on kivasti vielä joitain kukkivia.. Pitäisi nyt laittaa maahan loputkin monivuotiset, jotka ostin alesta terassia koristamaan.. Onnittelut pyöräilijälle! Se on iso juttu! Minkä ikäinen hän on? Meillä täyttää marraskuussa 6, ja vasta opettelee ilman apupyöriä.. On tosi tosi arka, ja pitkään ei suostunut nousemaan pyörän päälle ollenkaan, edes apupyörien kanssa. Nyt parin kuukauden tauon jälkeen uskaltautui uudelleen pyörän selkään ja on sentään innoissaan lähdössä polkemaan, mutta miehen täytyy pitää kokoajan kiinni tukisauvasta.. Olen ajatellut, että ei tässä kiirettä ole, jossain vaiheessa oppii kuitenkin. Mutta toki toivon, että oppisi ennen koulun alkua. Ja se olisi itsetunnollekin tosi iso juttu nyt kun uskaltautuisi kunnolla liikkelle.. Huomaan hänen ilakoivan ihan hirveästi kun pääsee siihen vauhdin hurmaan, vaikka vielä jonkun täytyykin pitää koko ajan kiinni.. Mukavaa viikkoa teille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti pitkästä viestistä! Ihmeesti minäkin saan kukkia ja kasveja kasvateltua, vaikka aina eivät niin kasva. Sain Vappu Pimiältä vinkki instagramin kautta, että hän käyttää vihanneksien kasvattamisessa lannoitteena kanankakkaa. Sitä sitten ensi kesänä käyttöön! Tämä pyöräilijä täyttää keskiviikkon 3v.Perjantaina sai valita pyöräilykypärän itselleen, onnellisena esittelee sitä muille!Laatoitetulla alueella pyörä kulkee paremmin, ja reviiri vielä pieni. Saa varoa naapureiden autoja, vaikka umpitie tässäkin. Tsemppiä vaan teidän pienelle pyöräilijälle, kyllä se siitä alkaa sujua!

      Poista
  7. Kesäkukat on tullut jo heitettyä pois ja syksyisiä kukkia pitäisi ostaa tilalle ilahduttamaan pihalle :) Viikonloppuna oli mukavat ilmat ja ihana auringonpaiste, tänne on nyt ensimmäiset syksyiset vesisateet luvattu loppuviikosta joen villasukat ja takkatuli varmaan loppuviikon kuvioissa :)Mutta en valita tykkään syksyisestäkin fiiliksestä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin taitaa kelit muuttua! Täällä on lenkkeilty kolmena iltana peräkkäin, kun sää on niin lämmin. Villasukat taitaa täälläkin tulla esiin, takkaa jo kerran lämmitetty tälle syksyä!

      Poista

Ilahdun, jos jätät viestiä:) Voit myös laittaa s-postia arjahanne@hotmail.com