3.11.2015

Vielä halloweenistä!

Joko teillä on syysflunssaa sairasteltu? Meillä on vähän jokaisella ollut jotain lentsua päällä. Eilen oli pikkuinen meillä hoidossa ja aamulla oli jo itsellä kurkku kipeä ja olo sen mukainen. Auringonhattu-uute pitää ainakin ensimmäisenä viritellä tuolta laatikosta esiin. Tyttäreni muuten eilen sanoi, että lääkkeitä ei saa pitää lämpimässä paikassa. Meillä lääkkeet ovat astiapesukoneen yläpuolella olevassa laatikossa. Jos siis tiedät jonkun kivan lääkekaappimallin, niin vinkkaappa tänne, kun se voisi olla myös joku tyyliin modernimpi. Laittaisin sen vessaan.

Asiasta sitten vielä tuonne Halloweeniin. Meidän partyissa oli siis tämmöisiä syöminkejä ja koristeita. Koristeet keräsin eilen jo pois odottamaan seuraavaa vuotta. 3-vuotias oli innoissaan juhlista, mutta meillä koristeet olivat sopivia noin pienelle, ei siis liian rajuja. Yksi hauska idea oli laittaa jalkapalloon valkoinen kangas ja pahvista teipillä mustat silmät, kummitus roikkui sitten narusta meidän tarjoilujen yläpuolella. Kummitustuolissa otimme sitten valokuvia mummin koirasta ja 3-veestä.

Menu

kurpitsakeittomangotuorejuustolla
verisilmät kananmunasta ja lihapullista
puolikkaat sormet
perunamuussia ja karjanlanpaistia
valkosipulipatonkia ja erilaisia mehuja mm. mustaomenamehu (Valio)

hämähäkkikeksit
kurpitsapiirakka
turkinpittpurisitruunamuffinssit




















4 kommenttia:

  1. Hyvänen aika sentään, on teillä ollut hienot Halloween-juhlat! Ja mikä menú! On ollut Aikulla luovuutta ja tekemistä. Noissa juhlissa olisin minäkin viihtynyt! Herkulliset kuvat juhlista.
    Tervetuloa arkeen ja marraskuuhun.
    Ps. Se uusi blogini on Tuula's life. Käy kurkkaamassa. Matkailuakin on tulossa jossain vaiheessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä jäi Red velvet-kakku ajan puutteen vuoksi tekemättä, mutta pitää kokeilla sitä toiste. Oli minulla oma pesue täällä apuna tekemässä. Arki onkin alkanut lentsun merkeissä. Tulen vierailulle blogiisi, ja voisin tänne laittaa siitä jotain kivaa tässä pikapuoliin!

      Poista
  2. Wau, mitä eväitä! Huikean näköisiä! Aurinkoista päivää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäi niitä vielä parille päivää syötävää. Tänään olikin niin lämmin ja aurinkoinen päivä, että sai oikein energiaa varastoon. Kameraa vain ei pystynyt esille ottamaan, että saisi valoisia kuvia.

      Poista

Ilahdun, jos jätät viestiä:) Voit myös laittaa s-postia arjahanne@hotmail.com