30.1.2015

Lunta lunta ja ulkoilua

Omakotitalon asukille on talvisin töitä tuon lumen kanssa. Kolaa on saanut viime aikoina heilutella tuon tuosta; hyötyliikuntaahan se on, mutta välistä ei tiedä mihin sitä lunta lykkii, kun kinokset ovat jo korkeat kuin Eiffelin torni. Ulkona saa välistä käydä putsaamassa kasvihuoneen kattoa; pian rysähtää lumen painosta.

Pieni taapero oli saanut toiselta mummilta ihanan raikkaan värisen Lassien-ulkoilupuvun. Sitä on koekäytetty ulkona. Takki ja housut sopivat hyvin peuhaamiseen ulkona. Kangas pitää tuulta ja sadetta, pehmeä kangas ei ole kankea päällä.

Täällä herkutellaan tänään laskiaispullilla!Laiska leipuri nyt vaan innostui tekemään litran taikinan..





Perjantaiterkkuja!


27.1.2015

Kun influenssa iskee

Kun influenssa iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta,niin silloin tipahtaa korkealta ja kovaa.Viikonloppuna tuntui kurkkukipua,ja yön aikana korvaa särki myös ja sen jälkeen siirtyi kipu vielä jäseniin. Sunnuntai meni vällyjen alla kipujen kera, Panadol ei auttanut, eikä muutakaan helpotusta löytynyt lääkekaapista.Onneksi pakkasessa oli mustaherukkamehua (oman puutarhan tuotantoa),jota aina jemmaan muutaman purkin pakkaseen. Se on oikea aarre,kun lentsuaika tulee. Lapsena meillä juotiin aina mustaherukkamehua ja juodaan edelleen.

Onneksi sain tänään äidin pyydettyä apuun,että kävi apteekissa hakemassa lääkkeitä.Burana Caps tehosi heti vieden kivun pois.Samoin imeskekytableteista on hyötyä ja Carmolis-pastillit. Finrexiniä join välillä, kun Buranaa ei voi ottaa kuin kolme päivässä.

VAIKKA pesen käsiä ja desifioin niitä,niin silti tauti joskus iskee.Kurkku on turvoksissa ja tulipunainen. Kaulasaa rauhaset ovat jättikokoa ja nieleminen tuottaa vielä tuskaa.KUN ROMAHTAA korkealta,niin itku on välillä herkässä;sairaana reagoi eri tavalla kuin terveenä. Mietin miten lapsuuden leikkikaveri menehtyi vasta äkilliseen sairauteen,jossa kivut olivat kovat lopussa. Kipu on rankkaa.

Sairaana tulee käytyä pohjalla ja arvostaa sitä,kun paranee.Sairaana joutuu pakosta pysähtymään;irtautumaan oravanpyörästä,kun on pakko, kun ei vain jaksa. On hyväksikin pysähtyä ja antaa elimistön rauhassa toipua,vaikka työpaikalla on sitä ja tätä tehtävänä. Lepo on tärkeää ja sitä vaan pitää noudattaa, vaikka kuinka aina on tuli hännän alla arkena.




Tähän ohjeita hegitysinfektioinfluenssan hoitoon:

-villasukat jalkaan
-villahuivi kaulaan
-valkosipulin pureskelua raakana (hiero hampaisiin ja ikeniin)
-ruisleivän päälle valkosipulia pilkottuna
-juo paljon lämmintä
-tulehduskipulääkettä
-imeskelytabletit
-hunajaa lusikasta suoraan tai kuumaan mehuun
-1-2 tl suolaa kuumaan veteen-》 kurlaa kurkkua
-hengitä höyryä (tärkeä saada lima irtoamaan ja pöpöt sitä kautta liikkeelle)





Pöllöt saivat turkoosia somistetta alleen, näin tässä ajatuksen jo kevään väreissä! Heippa!

24.1.2015

Herkuttelua lauantain kunniaksi

Onneksi nyt pakkanen on kääntynyt laskuun, ja tarkenee pistää nenänkin tuonne ulos. Uunia on lämmitetty ahkerasti, että ei tuo sähkömittari raksuta ihan vinhaa vauhtia. Eilen fiilistelin uusia kevään kuvastoja tutkien netin syövereistä mm. House Doctoria. Monta ihanaa ihanaa juttua sieltä bongailin, mustavalkoinen aurinkovarjo ja muuta mukavaa terassille. Surffailu jatkuu vielä tänäänkin. Oletko sinä löytänyt jotain sisustusjuttua kotiin uusista katalogeista?

Tänään innostuin tuoksukynttilöitä polttelemaan, kun kirpparilta ostin kaksi Partyliten somistetta (Illusia). Tuoksuna oli Just desserts-tuikkivat, ja kivasti ne heijastui näissä uusissa somisteissa. Samalla tein urakkaa ja laitoin valokuvia viime vuodelta albumiin. Harmittelin, kun PhotoBox:n kuvissa ei ole takana päiväyksiä, että olisi helpottanut laittaa niitä aikajärjestykseen.




Viikolla tehostin hedelmien syöntiä, joten yhtenä iltana tein uuniomenoita ja toisena iltana paistoin banaaneja siirapin kera. Tässäpä ohjetta niihin:

UUNIOMENAT (2 hengelle)

3 omenaa (voit pilkkoa haluamaasi kokoon)
4 dl luomukaurahiutaleita (voi myös laittaa enemmän)
1,5 dl fariiniskokeria
5 rkl voita tai margariini

Rasvaa uunivuoan pohja, levittele omenat ensin ja päälle täyteseos. Laitoin rasvan nokareina päälle. Paista 175 astetta n. 10-15 min. Lisänä voit tarjota vaniljakastiketta tai -jäätelöä.

PAISTETUT BANAANIT (2 hengelle)

2 BANAANIA
0,5 dl siirappia

Paista banaanit pannussa öljyssä pehmeiksi. Ripottele päälle siirappia ja tarjoile heti. 




21.1.2015

Valaisimen hankinta työ/makuuhuoneeseen

Kattolamput ovat vaihdelleet työ/makuuhuoneessa vähän väliä. Viimeksi katossa oli muutaman kuukauden tytön opiskelija-asunnon Ikean suuri lamppu, josta kyllä tykkäsin kovasti. Lamppu heijastaa kivoja kuvioita seinälle, ja ne täyttävät koko huoneen.


Tytär vei opiskelija-asuntoon lampun. Väliaikainen lamppu ei ole siellä sopiva, sen vuoksi uusi lamppu on etsinnässä. Yhdistettyyn työ/makuuhuoneen valon pitäisi olla miellyttävä silmällä ja myös valoa saisi tulla reilusti.

Osram:n sivuilta työhuoneen valaistuksesta sanotaan näin:

Työhuoneen valaistuksen tulee olla kyllin voimakas, tasainen ja häikäisemätön. Värintoiston tulee myös olla mahdollisimman hyvä, jotta silmät eivät rasitu. Valaistuksen tulisi koostua useista valonlähteistä ja olla muunneltavissa – näin tila sopii monenlaisiin tarkoituksiin.


Tässä on viisi eri hintaista esitystä, mikä lamppu sopisi käyttötarkoituksen puolesta huoneeseen:
Lamppu 1:

Artek 3301" on hinnaltaan näistä arvokkain (n. 785€) Valaisimen porrasmaiset lamellit päästävät valon messinkiristikoiden läpi. Valo on lämpimän sävyinen. Kaunishan tämä on kuin mikä, sopisi myös olohuoneeseenkin.


A331 Mehiläispesä riippuvalaisin, messinki

Lamppu 2: 

Artek A330S Golden BellA330S

Tämä on Alvar Aalto suunnitellut jo 1939 Savoi-ravintolaan ja tärkeänä on ollut lampun yksityiskohdat suunnitteluvaiheessa. Halkaisija tässä on 17 cm.

A330S Golden Bell riippuvalaisin, valkoinen
(Artek-lamput kuvat lainattu www.finnishdesignshop.fi)
Lamppu 3: 

Lightyearsin Caravaggio P2, mattavalkoinen
Tästä sanotaan, että valo ei häikäise ja sulautuu ympäristöön huoneeseen kuin huoneeseen. Halkaisija tässä mallissa on 26 cm. Lamppua on saatavilla monen värisenä.
(kuva lainattu www.stockmann.fi)



Lamppu 4: 

Lundian Hehku, hinta n. 199€. Lampusta sanotaan, että sisäosa on terästä ja yläosa kangasta. Lamppu on tehty käsityönä ja valo heijastaa sekä ylä- että alaosasta kauniisti; ei häikäise. Halkaisija n. 40 cm. 


(kuva lainattu www.lundia.f))



Lamppu 5:

Norm 69 hinta n. 98€, halkaisija 51 cm. Lamppu koostuu 69 osasta, ja se heijastaa kauniita kuvoita seinälle. Tämä on mun lemppari, mutta sopisi makkariin paremmin. 


(kuva lainattu www.stockmann.fi)

Onko sinulla ideoita kattovalaisimesta , mitä voisi ajatella ajattomaksi vaihtoehdoksi yhdistettyyn työ/makuuhuoneeseen? 

18.1.2015

Kuparia, kultaa ja hopeaa

Joululahjaksi saimme setin mustan ja kuparin värisiä metallisia kynttiläsomisteita. Monissa blogeissa pronssia on ollut pitkin viime syksyä jo esillä, ja nyt sitä väriä löytyy meiltäkin. Olenkohan vähän myöhässä tästä väri-iloittelusta? Kivan tunnelman kynttilän valo heijastaa tuohon kupariin. Kynttilöitä poltellaan täällä joka ilta; odottaen jo päivän pitenemistä hartaasti. Tulevalle keväällä on tiedossa matkoja kauas, joten kevättä pääsen jo haistelemaan ja maistelemaan etuajassa. Kummasti jo keväälle on ideoita terassille suunnitteilla. Jos tänä kesänä saisi laajennettua hiukan terassia lisää. Kotiin sisälle on ideoita työ/makuuhuoneeseen, kunhan pääsen eroon muutamasta huonekalusta siellä.



Tein Partyliten tilauksen sillä silmällä, että keväisiä ihanuuksia vaaleine väreineen tulee sieltä olkkariin ja keittiöön. Niistä sitten lisää, kun saan ne. Kullan heijastus-somistepari löytyi kirpparilta, ja niissä on kauniit hopean ja kullan väritykset; toinen ulkopuolella ja toinen sisäpuolella. Taidan olla myös kynttiläsomistefriikki, mutta välillä osa somisteista odottaa kaapissa niin siten saa kotiin vaihtelua helposti ja näppärästi. Mutta ei muutakuin sunnuntaiheipat!





17.1.2015

Dippailua lauantain ratoksi ja synttärijuhlaa

Viikko on ollut turhan kiireinen. Tänään kuitenkin koti on siivottu oikein perusteellisesti viemällä matot, makuuvaatteet, tyynyt ja torkkupeitot ulos raikkaaseen ilmaan. Sitten pyrähdettiin kummitytön 18-v ja kummipojan 11-v synttäreille. Eilen etsin jotain kivaa rannekorua lahjaksi kahdestakin kaupasta, Rannekorut ovat yleensä 19, 20 ja 21 cm pitkiä. Myyjän mukaan on koru voi olla juuri ranteen mittainen tai roikkkuva 1-2 cm.




Täällä katsotaan Kingiä ja dippaillaan terveellisesti vihanneksia ja myös sipsejä  (ei niin terveellisiä) aurinkokukkaöljyssä kuitenkin tehtyjä.




Tämä ihana pesu oli syntynyt jouluaattoyönä. Silmät ovat juuri avautuneet ja kävely jo onnistui horjuen, aivan ihania pieniä palleroita.




13.1.2015

Tapetilla graafinen ruskea kontrastiseinä

Tapetoimme ennen joulua esikoisen kodin työhuoneen/leikkihuoneen yhden seinän ruskealla tapetilla,jossa on pallokuvioita kultaisilla reunoilla. Graafinen tapetti oli mielestäni onnistuneen näköinen valinta seinään. Tumma tapetti sopii hyvin yhdelle seinälle muiden seinien ollessa valkoisia. Huone ei näytä pienelle, vaikka kooltaan se on n. 12 neliöä. Kohdistettavaa tapettia meni kaksi rullaa,jotka olivat K-Raudan valikoimasta. Liisteri levitettiin suoraan seinään ensin. Mattoveitsellä oli helppo alhaalta katkaista tapettirulla. Yläosa leikattiin kohdistettavasta kohdasta ensin valmiiksi.


Tapetointi oli tällä kertaa helppoa, kun alla ei ollut reikiä (ei pakkelointia) ja vain valkoinen maaliseinä.


Edellisestä tapetoinnista ja ohjeista löytyy tietoa täältä! 

9.1.2015

Uusi blogi pukeutumisesta, kauneudesta ja meikeistä naisille

Jos olet kiinnostunut puketumisesta, kauneudesta, meikkauksesta, kuntoilusta ja muodista, niin käy tutustumassa Sannan uuteen blogiin! Käy kurkkaamassa ihastuttava blogi www.tigrislilia.blogspot.fi !

Oletko hyödyntänyt alennusmyyntejä? Viime viikonloppuna ostin alesta Flippa K:n ja Vero Modan perusvalkoisia pitkähihaisia trikoopaitoja, Christelle&Co:n puuterin värisen neuleen ja oikein ohutta kangasta olevan Vilan paitapuseron. Kummasti taas piristi vaatevalikoimaa aamuisin!


Hauskaa viikonloppua!!

8.1.2015

Puro-langasta taaperon sukat ja puputupunaa Metsolasta

Minun kutomisprojektit tahtovat venyä, mutta nämä pienet sukat ei ihan pukinkonttiin ehtineet. Yhdestä kerästä tuli kaksivuotiaalle (2 v4kk) nämä töppöset. Kengän koko on 24 ja sukan jalkaosan pituus on 15 cm. Laitoin tähän ohjettakin mukaan, millaisia silmukkamääriä käytin ja mittoja. Puro-langan tuotokset pitää pestä käsin, muuten tulee huopaa. Novitan Puro-lanka on kiva siitä, että värit vaihtuvat ja nämäkin sukat eivät ihan ole samaa paria.  Söpöt nämä minusta on, vaikka itse sanonkin. Lämmittää ja rakkaudella tehdyt<3




Puputupuna-pipon tein Metsolan kankaasta ja alla on fleecevuori. Tarkenee käyttää myös pakkasellakin.


Kutomisiin ja ompelemisiin!











5.1.2015

Arvonta 11.1.saakka Kotiporstua-blogissa



Kurkkaa Tarjan Kotiporstua-blogiin ja käy osallistumassa arvontaan. Kauniita tuotteita arvonnassa, joka päättyy 11.1.15 klo 11.59 saakka.

Tästä klik klik http://www.kotiporstua.blogspot.fi/2014/12/uudenvuoden-arvonta.html

Onnea arvontaan! Tuotteet ovat Lapuan kankureiden tuotantoa, ihastuttavia!



Pakkasterkuin: Aikku

4.1.2015

Diy: Marimekko servetit ja lakka

Joulukoristeille pitäisi saada lisää rasioita, ja kokeilin tehdä tähän vihreään rasiaan uuden päällisen Marimekon kuusikossa-sarjan lautasliinalla. Art Medium -liimalakalla laitoin ensin pohjaan siveltimellä lakkaa ja sen päälle levitin painelemalla liinan. Laitoin osaan päälle vielä lakkaa kokeilumielessä. Parempi tulos tulee, jos laittaa vain yhden kerroksen alle. Tuunailin myös valkoiseen kukkapurkkiin yhden kuusen.






Tässä ArtMedium lakka kuivumassa. Kuivumisen jälkeen lakka imeytyy pohjaan. Näytää paljon paremmalle sitten.
¨



Eilen tuli käytyä alennusmyynneissä, ja tuli tehtyä vaatelöytöjä. Stockmannin herkkupuoli tuli myös koluttua ja ilta menikin herkutellessa. Suosittelen valkosipuli-juusto foccacia-leipää!! Heissan ja nyt lumihommiin!

2.1.2015

Ompeluinspiraation tuotoksia ja Balmuir-lahja

Sain vihdoin valmiiksi kaksi tunikaa, tai toinen on mekko; kauan ne ehtivätkin olla valmiiksi leikattuina tuolla kaapissa. Näin ihanat näistä tuli, tarkoitan kaavan malleja. Tunika on a-linjainen (Ottobren talvi 6/2014 Kimono Sleeve 92 cm) ja kankaana Metsolan ihan plyyshinen oranssipallokuosi, joka sopii hyvin raikkaana värinä tulevaan kevääseen. Kettukangas on ohutta trikoota. Sen ohje on samasta lehdestä, malli vain on Wood Mouse. Hihoihin olisi voinut mekossa olla vähän enemmän pituutta. Näin on uusi vuosi startattu ja toivotan Oikein hyvää & Onnellista Uutta Vuotta 2015!


Sain kauniita lahjoja, yksi niistä on tämä Balmuirin pronssin värinen kynttilä, joka on 100% parafiiniä.




Viikonlopputerkuin 

Aikku