6.1.2016

Eteisen sisustus uusiksi

Kuusikossa kangas on kaunis kuvioltaan ja sopii joulun ohella talveen kodin tekstiileissä. Loppiaisena olen saanut ommeltua loppuun tunikat, jotka olisi pitänyt valmistua jo ennen joulua. Lisäksi jouluinen somistus eteisen Malm-lipaston päältä muuttui talviseksi. Marimekon Kuusikossa-kangas on odottanut laittajaansa tauluun, ja nyt se on siinä paikoillaan. Silitin kankaan ja pingotin teipin kera kehyksiin. Lisäksi lumisadepallovalo (Partylite) saa toimia valaisimena. Joululahjana sain tuon lasikuvun ja sen sisällä olevan tofeen värisen kynttilän. String pocket -hylly on saapunut, ja se nyt vielä etsiin paikkaansa.

Eteisen lipaston päälle tulee kerättyä pieniä asetelmia sesonkien mukaan, Pienillä tavaran ja taulujen vaihdoilla kotona, tila näyttää kuin uudelta. Partyliten lumipyry -somiste toimii lamppuna ja siinä liikkuu nuo lumihiutaleet, kun johdon laittaa seinään. Lasikuvun alla on myös Partyliten tuoksukynttilä, välillä nostan sen pois, niin huoneeseen tulee hiukan tuoksua siitä. 



Joko sisustuskärpänen on puraissut näin joulun jälkeen?

5 kommenttia:

  1. Onpa kiva kuusikkotaulu :) MUkavaa iltaa <3

    VastaaPoista
  2. Kivannäköinen kuusi taulu :) Hieman on sisustuskärpänen päässyt puremaan heti näin joulun jälkeen vielä kun vain ehtisi ideat toteuttaakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taulu on edullinen diy-juttu.Vaihtelemalla kehysten sisuksia saa helposti uutta ilmettä kotiin.

      Poista

Ilahdun, jos jätät viestiä:) Voit myös laittaa s-postia arjahanne@hotmail.com