6.3.2016

L O M A ja kotitöitä

Kotona ovat kaapit saaneet uutta järjestystä ja ylimääräiset käyttämättömät tavarat löytäneet tiensä kierrätykseen. Jos lomalla lentsussa ei voi muuta tehdä, niin on hyvä tilaisuus järjestellä kotona paikkoja. Eilen myös viherkasvit saivat kevätsiivouksen. Multia en vaihda niihin yleensä kuin kesällä pihalla, kun se on sotkuista puuhaa muuten. Kesällä muutamat viherkasvit saavat myös paikan lasiterassilta, jos ei liian kuuma kesä ole tiedossa. Nyt siis pesin nämä Ikean ruukut ja suihkun alla käytin itse kasvit. Vanhat ja kuivat lehdet otin myös pois. Meidän viherkasvit ovat kaikki sellaisia, että kestävät kuivuutta, koska olen huono kastelija; joskus saattaa unohtua pitkäksi aikaa kastelu.


Ja keväistä väriä ja vaihtelua kotona saa aikaan kynttilöillä. Tähän Partyliten lasiseen Luovuus Elegance-somisteeseen laitoin valkoisia gerberoita. 


Nyt kun kaappeja tulee järjesteltyä täällä, niin olisi kiva kuulla millaisia laatikoita tai rasioita sulla on käytössä kaapeissa pienille tavaroille ja miksei suuremmillekin? 

12 kommenttia:

  1. Ihanan reipas olet ollut lentsusta huolimatta. Mikä siinä muuten on, että aina kun tulee loma alkaa siivoilla komeroita ja kaappeja?!:) Minä yritin askartelu/käsityölipastoa viikko sitten siivoilla ja hitsi kun en tahtonut saada kaikkea roinaa mahtumaan takaisin, vaikka heitin paljon poiskin. Nämä on niitä juttuja, joita joskus saattaa tarvita, you know:)
    Meikkilipaston laatikossa minulla on niitä toimistorasioita Palaset-nimeltään ja niissä kyllä noi meikkilöiset pysyy kivasti kuosissaan. Niitä pitää vaan olla laatikon pohja täynnä, jotta ne ei liiku siellä pohjalla kun lipastoa avaa. olen tehnyt näistä joskus postauksiakin.
    Keittiön ruokien säilytykseen minulla on purkit Orthexilta ja niissä on tyyliä ja menenvät kivasti päällekäin. Eipä mulla muita tule nyt mieleen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Palaset sarja on uusi tuttavuus mulle,täytyypä googlettaa!Ajattelin myös käydä Jyskissä huomenna,jos jotain sieltä löytyisi säilytykseen.

      Poista
  2. Täälläkin on taisteltu lentsun kanssa, jospa alkaisin olla voitolla ;)
    Yleensä loma menee, varsinkin jos on kotona, siivoillessa ja paikkoja järkkäilessä ;)
    Mukavaa sunnuntaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paranemisia myös sinne!Tahtoo olla tekemätön olo näin lomalla,kun sairaana.Samat hommat siis sielläkin kotitöissä!

      Poista
  3. hi dear !! que lindas flores. espero que tenga un bendecido comienzo de semana
    cariños

    VastaaPoista
  4. Lentsu ja lääkekuuri loppumetreillä myös täällä. Minäkin olen täällä puuhastellut pieniä juttuja, kun keittiöremppaan en oikein pysty osallistumaan yskän ja poskionteloiden vuoksi- hih!
    Meillä kuivaruuat ovat Ikean lasitölkeissä, legot orthexin laatikoissa ja korut, meikit ym. pienissä rottinkikoreissa. Ihan toimivaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että,lentsua siis sielläkin!Ikeaan oli tarkoitus päästä viikonloppuna,siellä voisi jotain säilytysjuttuja olla lisää.Orthexia meilläkin muovikorien muodossa myös!

      Poista
  5. Ihania gerberoita! Mulla pitäs varmaan järjestää taas kaappeja, vaikka aika usein niitä järkestänkin....Ihanaa alkavaa viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä oot sit ahkera siivoilija,mulla tahtoo olla harvoin kaappien siivousinspis!

      Poista
  6. Keväällä tulee tarve siivota kaappejakin. Minä olen heittänyt pois ja kierrättänyt lähipäivinä paljon turhaa. Lisätila kaappien kätköissä on ihana tunne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meneekö se niin,että jos vuoteen et ole jotain tarvinnut,niin sen voi heittää pois...

      Poista

Ilahdun, jos jätät viestiä:) Voit myös laittaa s-postia arjahanne@hotmail.com