2.1.2017

Vuoden ensimmäinen

Uusi vuosi tuo tullessaan ajatuksia siitä, mitä lupauksia voisi yrittää toteuttaa tulevana vuonna. Omia toiveitani liittyy kodin sisutuksessa pienen oleskelutilan uudistamiseen. Sinne olen miettinyt voisiko String-hyllystä olla  iloa siellä, kun korkea vanha vitriini pitää sisällään jos mitä tavaraa. Niiden sisällön laittaminen johonkin vaatii kyllä mielikuvitusta. Toinen toive liittyy olohuoneen ja keittiön seinien joko maalaamiseen ja tapetoimiseen. Seinissä on alkuperäiset Boråsin tapetit harmaalla pohjalla. Väri sinällään on hyvin ajaton, ja eri seinällä on erilaista kuvioa. Laadukkaat tapetit ovat edelleen hyvässä kunnossa, mutta joissakin kohtaa näkyy huonot pakkelointini jäljet. Kolmas toive liittyy ulkoterassien päällystämiseen kestopuulla, jos ei sitten ole siihen muuta vaihtoehtoa. Neljäs toive on se pihasauna ja sen yhteyteen oleskelutila, mutta jää nähtäväksi toteutuuko tämä.

Joulukuusi lähti tänään meidän takkaan ja koristeita olen kerännyt taas kaappiin odottamaan uutta joulua. Pukin tuoma uusi kalenteri on tänään kirjoitettu tärkeillä merkkipäivillä valmiiksi ja hylly sai uuden koristeen, kun Tigerin kipsimuottiin painettiin pienen Papusen kuva. Hän sai itse maalata sen sitten mieleisekseen. Nuo kalenterit omilla valokuvilla on ihania lahjoja (niistä onkin juttua täällä), vaikka blogeissa olen törmännyt myös kahteen muuhun kalenteriin. Mutta niistä juttua myöhemmin.  Punainen Maria Drocilan kynttilä on ihanalta ystävältä saatu lahja myös.


Miten sinun Uusi vuosi on käynnistynyt?

9 kommenttia:

  1. Juuri tänään laitoin blogiini päivityksen oman talon to do- asioista. Käyhän kurkkaamassa.
    Mukavaa alkanutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käyn kurkkaamassa!Kiitti samoin Hyvää Uutta Vuotta!

      Poista
  2. Minulla uusi vuosi käynnistyi lapsenlapsen hoitotehtävillä joten blogin uudistaminen ja joulukoristeiden raivaus odottavat vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän on tärkeintä hommaa! Saa nähdä mitä sitten uudistuksia tänne on myös tulossa. Suunnitelmia on.

      Poista
  3. Kivoja to do- asioita. Mullakin niitä on mielessä... Ihanaa uutta vuotta ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä on siis liikkeellä! Kiitos samoin Jaana!

      Poista
  4. Uusi vuosi on käynnistynyt hyvinkin arkisesti, lapsilla alkoi jo eilen koulu. Minä olen aloittanut Unelmieni vuosi-kalenterin täyttämisen. Siinä on omat paikkansa myös kolmelle kiitokselle joka päivä. Hyvä muistaa välillä ne kiitoksenkin aiheet :) Onnea uuteen vuoteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kalenteri on juuri se toinen mistä olen haaveillut. Kiitollisuus on tärkeää ja välillä pitää muistaa pysähtyä miettimään. Onnea myös sinun uuteen vuoteen! Instasta ja blogiasi seurailen, sinun kuvat ovat niin kauniita.

      Poista
  5. Hola amiga querida ,, espero que hayas tenido unas lindas fiestas y este 2017 que recién comienza llegue lleno de bendiciones para ti y tus seres queridos
    Cariños

    VastaaPoista

Ilahdun, jos jätät viestiä:) Voit myös laittaa s-postia arjahanne@hotmail.com