23.2.2018

Lukemista ja pellavantuntua

Esittelen tässä yöpöydällä tällä hetkellä olevat kaksi kirjaa. Toinen on; ehkä jo siellä kannesta kanteen luettu; KonMari- kirja ja toinen on Suoliston salaisuus. Olen koukuttunut terveyteen liittyviin kirjoihin. Tässä kirjassa on asiaa vatsasta ja sen hoitamiseen liittyviä asioita.

KonMari -kirja on jo toinen, minkä olen ostanut. Tässä valkokantisessa kirjassa on tarkempia ohjeita kodin järjestyksen ylläpitoon. Ohjeet on jaettu eri kategorioihin; vaatteet, kirjat, paperit, sähköiset tavarat, cd ja dvd, kosmetiikka jne. Olen löytänyt hyviä vinkkejä lisää tuon ensimmäisen kirjan lisäksi. Kodinhoitohuone on osaksi järjestetty jo ja vaatteet osaksi myös konmaritettu.


Tulppaanit ovat nyt parhaimmillaan ja nämä sain viime sunnuntaina meidän vierailta. Sopivat hyvin teräksisen Aalto tarjottimen kanssa. Tilasin Finlaysonilta nyt sen pellavaisen pussilakanan ja huomenna laitan sen makuuhuoneeseen. Se piti nimittäin ensin pestä ennen käyttöä. 



Mitä sun viikonloppuun kuuluu?

14 kommenttia:

  1. Sinulla on mielenkiintoisia kirjoja iltalukemisena. Konmarin ensimmäisen osan olen lukenut, vähän huonosti. Näin täytyy sanoa, kun en oikein osaa pitää järjestystä yllä. Pitäisiköhän palata siihen ykköseen vielä ennen tuota uudempaa kirjaa.
    Suoliston salaisuus on varmasti kiinnostava kirja, suolistostahan riippuu pitkälti se, miten voimme. Järkevää luettavaa. Ja ihanat tulppaanit!
    Kiitos kysymystä, lähdemme huomenna katsomaan, joko jäitä pitkin pääsee saareen.
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ykkönen on myös minulla. Tuossa uudessa on myös kuvia mukana ja on laajempi teos. Omien vaivojen myötä on terveyteen liittyvät asiat alkaneet kiinnostamaan.Teillä on kohta mökkikausi alkamassa, nyt on jo niin valoisia päiviä!

      Poista
  2. Hain juuri kirjastosta muutaman dekkarin viikonloppua varten. Olen myös virkannut isoäidinneliöitä ja ne pitäisi koota peitoksi ja tyynyksi. Ulkona on ihania aurinkopäiviä, mutta niin kylmää etten lähde postilaatikkoa kauemmaksi lenkille.
    Viime viikolla hain ruusujen lisäksi sipulikukkia, joista tete-narsissit ovat vielä parhaimmillaan. Mukavaa viikonloppua ja helmikuun loppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen ommellut viikonloppuna ja tuloksena pienillä suvun lapsille lekkareita. Syntyi neljät housut, vaikka välillä kone katkoi lankaa.Narsissit ovat kauniita myös ja nämä tulppaanit tahtovat vaan niin äkkiä lakastua.

      Poista
  3. Mielenkiintoisia kirjoja molemmat! Minä lähden tänään kirppiskierrokselle. Mitään en tarvitse, mutta kiva viettää aikaa ystäväpariskunnan kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kuulostaa kivalle, että on aikaa viettää ystävien kanssa! Teitköhän löytöjä?

      Poista
  4. Täällä on vietetty hiihtolomaa koko perheen voimin. Ihanaa kun saadaan lomailla miehen kanssa samaa aikaan. Mukavaa lauantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loma on kyllä parasta, sitä odotan minäkin. Pääsen aurinkoiseen ja lämpimään kesään.

      Poista
  5. Minä en ole vielä Konmaria lukenut, saattais olla ehkä tarvetta :D Toinen saman aiheen kirja on Loistava järjestys, se saattaisi olla ehkä enemmän minulle sopiva. Sitäkään en ole lukenut mutta facebookissa olen saman nimisessä ryhmässä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siihen tahtoo jäädä koukkuun. Meillä on aivan liikaa tavaraa, ja se, että mistä haluaa luopua niin on vaikeaa. Pitääpä katsoa tuo fb-ryhmä.

      Poista
  6. Nuo kirjat näyttää mielenkiintoisilta! Ihania tulppaaneja! Täällä ollaan tehty töitä ja tänään saakin sitten viettää vapaa päivää:) Kaunista talvipäivää sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen niitä, yksi on myös uusi kirja, esittelen sen myöhemmin.

      Poista
  7. Tuo suoliston salaisuus pitäisi kyllä lukea, Konmari minulla onkin :) KAunista päivää ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ollut hyvää iltalukemista. Siinä on huumoria myös mukana tekstissä.

      Poista

Ilahdun, jos jätät viestiä:) Voit myös laittaa s-postia arjahanne@hotmail.com