3.8.2018

Vinkkejä kodin valaisimiin sisälle ja pihalle

Vinkkejä kodin valaisimiin sisälle ja pihalle on tässä sinulle tulossa! Valaistus ja valaisimet ovat iltojen hämärtyessä kohta ajankohtaisia asioita taas kotona. Hyvillä valaistusratkaisuilla voi säästää sähkölaskussa esim. led-lampuilla. Hyvä valaistus myös parantaa elämänlaatua ja helpottaa elämää varsinkin syksyisin ja talvisin, kun luonnon valoa on vähän. Valo on tärkeä elementti  vireys-tilassamme ja sen määrää on hyvä pystyä säätelemään. Valo on myös tunnelman tekijä kotona; pieni valaisin oikeassa paikassa tuo vaikka sen tietyn tilan, taulun, valokuvan tai esineen paremmin esille.  Minusta lampun luomilla varjoilla on myös kiva tuoda ilmettä huoneeseen.




Meille tulee valaisimiin trendejä tuolta Europpasta. Siellä on juuri nyt läpinäkyvät valaisimet suosittuja. Kirkas kuvioitu lasi tuo niitä varjoja tilaan, joista tuossa edellä mainitsinkin. Varjot luovat aina oman kivan kuvioinnin seiniin ja kattoon. 


Kotimme on valmistunut vuonna reilut 10 vuotta sitten, ja nyt olen miettinyt, että talon ulkovaloja voisi muuttaa tyyliltään tähän aikakauteen sopvaksi, Tykkään ulkovaloista, joissa valo tulee sekä  ylhäälle että alhaalle. Tämmöinen valaistus on hämärässä kauniin näköinen varjoineen. Lampun värin on hyvä sointua talon väriin ja tuo metallin värinen valaisin sopisi meille. Liiketunnistimesta on hyöytyä, koska valo syttyy lamppuun silloin, kun sitä tarvitsee eikä se pala turhaan kuluttaen sähköä.





Meillä on takapihalla kaksi isoa valaisinta ja nyt tuonne terassille olisi kiva saada matalat pylväsvalaisimet niiden lisäksi. Iltaisin ne olisivat tunnelman luojia ja myös turvallisia liikkumisen kannalta portaissa. Taas siellä myös on kätevä olla liiketunnistin myös matalassa pylväsvalaisimessa. 

Nettilamppu.fi sivuillla olisi sopiva lamppu tuonne terassille ja nuo valkoiset kivet näyttävät minun silmään kivalle. Meillä kun on terassin vieressä suuria luonnonkiviä laudoituksen  reunassa "altaassa". Pylvästyyppiset lamput on kätevä kiinnittää puiseen lautaan. Kannattaa muuten huomioida mihin lumet kasaantuvat talvella, että kestääkö ne painoa. Meidän korkeat pylväsvalaisimet ovatkin kiinni "euron" pihalaatoissa. 




Myös aurinkokäyttöisten led-valaisinten avulla saa luotua puutarhaan tai terassille tunnelmallisia valokorostuksia. Näitä on myös värinvaihtotoiminnoilla olevia valaisimia tarjolla. 



Tuli mieleeni, etttä meidän hyggeilypaikkaan olisi enemmän kuin tervetullut jalustalla oleva valaisin, silloin kun siinä luetaan tai muuten loikoillaan. Selasin nettilamppu.fi verkkokaupan sivuja, ja siellä oli tämä valkoinen jalkalamppu, joka on minimalistinen, mutta silti kaunis. Toinen lamppu oli tämä klassikkomalli, jossa on puuta ja maanläheistä väritystä huopavarjostimessa. Tuossa on myös mahdollisuus säätää jalan korkeutta. 






Meillä säädetään seinässä olevalla katkaisijalla valon määrää olohuoneessa katossa olevista upotetuista valaisimista. Nykyisin kaukosäädin on muuten kätevä valaistuksen apulainen. Nettilamppu.fi sivuilta löysin tämän idean. Sitä oli käytetty upotettavien led-kolmen valaisimen setissä.  Sohvalta ei tarvitse nousta säätämään valon määrää erikseen, vaan sen voi tehdä nappia painamalla. Tässä upotettavassa led- setissä on käytetty uutta teknologiaa eli saat vaihdettua valon myös värillisiin pastellivaloihin . Kellonajan mukaan saa myös säädettyä valon määrää. Älyvalaisimet on uusinta uutta markkinoilla, ja niistä on kyllä hyötyä meille kaikille kotona. 




Nettilamppu.fi on saksalainen sisä- ja ulkovavalaisinten sekä lamppujen verkkokauppa,jonka valikoima on hyvin kattava. Yritys onkin Euroopan johtava valaisin - ja lamppualan verkkokauppa, jonka sivuilta löytyy tarkat tiedot ja kuvat tuotteista eri kuvakulmista. Yrityksen verkkokauppa on perustettu jo vuonna 2002 ja sillä on yli 300 työntekijää. Heille tyytyväinen asiakas on  tärkein. Asiakaspalvelu auttaa myös, jos sinulla on kysyttävää tai haluat lisätietoja. Itse tykästyin heidän tosi laajaan valikoimaan. Heiltä löytyy myös design-valaisimia, uutta teknologiaa ja hintataso on huokea!



Mille lampuille olisi sinulla kotona tarvetta?







*blogiyhteistyö www.nettilamppu.fi kanssa









4 kommenttia:

  1. Piti käydä heti kurkistamassa, millaisia lamppuja tuolla on myynnissä ja monta kivaa löytyi heti. Meillä tarvetta olisi olohuoneen lamppujen uusimiselle. Mukavaa elokuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Verkkokaupassa on kyllä suuri valikoima, ja löytyy joka makuun! Kivaa elokuuta sullekin!

      Poista
  2. Valaistus on itselle ainakin kovin tärkeä. Epäsuorat valonlähteet on mun juttu. Puutarhaan ehkä haluaisin lisää valoja🤔

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhassa saa kivasti varjoja luotua valoilla puista ja pensaista varsinkin kun alkaa olemaan hämärät illat. Niissä on jotain maagistakin katsella.

      Poista

Ilahdun, jos jätät viestiä:) Voit myös laittaa s-postia arjahanne@hotmail.com