16.9.2018

Diy: säilytyspussukat ja tabletti

Onni on ommella ja huomata, että ihan helpollakin saa valmiiksi kivoja sisutuksellisia juttuja. Diy- tehtaasta onkin valmistunut uudet verhot ja liinat kotiin. Tänään laitoin yhden ompelemistani liinoista lasiterassin pöydälle. Kapeilla liinoilla saa helposti vaihdeltua ilmettä pöytään kuin pöytään. Ompelin  nyt kangaskoreja ja tabletin Pentikin Tuohi - ja Käpy-kankaista.


Kooltaan korit voivat olla minkä kokoisia vain. Nämä ovat halkaisijaltaan 25 cm ja 13,5 cm, ja näihin tulevan suorakulmion mitan saat oikein, kun halkaisijan kerrot piillä eli 3,14:lla. Korkeus sitten oman mielen mukaan. Isossa korissa korkeus oli 30 cm ja pienessä 17 cm. Saumavara voi olla näiden päälle 1-2 cm. Silitettävää tukikangasta laitoin vain yhden kertaisena sisälle ympyrään ja suorakulmioon ennen ompelua.
'

Suuren kangaskorin laitoin Ikean valkoisen ruukun suojaksi huonekuuselle. Pienet korit ovat eskarilaisen pöydällä tavaroiden säilytyspaikkoja, koska muuten pienet tavarat eivät pysy millään järjestyksessä.







Tabletista ompelin kaksi puoleisen. Toisella puolella on Tuohi-kangasta ja toisella puolella tämä Käpy-kangas. Valmiin tabletin koko on 41 x31 cm, saumavaraa jätin 1 cm joka puolelle leikkausvaiheessa. Huolittele reunat ensin ja sen jälkeen yhdistä kappaleet oikeat puolet vastakkain. Taita 1 cm vastakkain molemmista reunoista nuppineuloja apuan käyttäen. Ompele suoralla yhteen kaikki reunat ja silitä lopuksi.



Tässä vielä työvaiheita kangaskorin tekemisestä kuvina. Tukikangasta on eri paksuisia. Laitoin suureen vahvaa tukikangasta, ja toiseen pienempään. Ompelin ison korin lopussa yhteen siten, että laitoin oikeat puolet vastakkain ja jätin pienen aukon, josta käänsin kankaat oikealle puolelle (kuva 7) Sitten ompelin aukon kiinni. Pienissä koreissa tein viimisen kuvan mukaan korin viimeisen sauman.



- Blogiyhteistyö Pentik


Onko sinulla kotona diy-juttuja työn alla?



4 kommenttia:

  1. Nämä ovat muuten hauskat kankaat! Tuo tuohihan sopii koreihin kuin nakutettu! Mä aina ihailen ihmisiä, jotka ovat näppäriä käsistään.

    Ihanaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pentik on tuonut markkinoille upeita kangasmalleja, joista oli kiva tehdä näitä ompelujuttuja.

      Poista
  2. Muutama diy juttu on tuolla odottamassa tekijäänsä...eli minua. Mikä siinä on, että välillä se aloittaminen vie niin paljon aikaa?
    Ihania juttuja olet ommellut. Tuollaiset korit ovatkin todella monikäyttöisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se vaatii sen luovan inspiraation aloittaminen.Sinä olet niin taitava kyllä ideoimaan kaikkea.

      Poista

Ilahdun, jos jätät viestiä:) Voit myös laittaa s-postia arjahanne@hotmail.com