20.11.2018

Kompakti naulakko ja kenkäteline

Naulakko ja kenkäteline ovat eteisen tärkeät huonekalut, joilla meillä helpotetaan arjen liikkumista sisälle ja ulos. Meillä on arkieteinen tuossa kodinhoitohuoneen yhteydessä, josta on helpompi kulkea ulos kuin kauempana olevasta uloskäynnistä. Valkoinen seinällä oleva Artekin naulakossa on "oksia" ripustamista varten. Alimmalle oksalle voi eskarilainen laittaa takkinsa ja lakkinsa, vaikka välillä hänellä unohtuu ulkovaatteet lattialle jostain kumman syystä. Mies on varannut yläoksat lippiksille. Naulakko asennettiin tarkoituksella sellaiselle korkeudelle, että se palvelee kaikkia meitä.



Kenkäteline on Mixtrack ja koko M (koko 56x27x28) ja siihen sopii 4-6 paria kenkiä, riippuen kenkien koosta. Telineessä on päivittäin käytettävät kengät ja osa on kenkätelineen viereisessä kaapissa. Kenkäteline oli ennen suurempi, mutta siinä oli kengät aina sekaisin, joten nyt pienemmässä telineessä ne säilyvät järjestyksessä eikä se täyty liikaa kengistä. 






Tähän Latva -naulakkoon on helppo ripustaa kaikenlaista ja säilytän myös huiveja sekä kestovihannespussia tässä kauppareissua varten. Latva naulakko on itsekin myös klassikko, ja nämä molemmat ovat tulleet meille fb-kirpparilta.

Miten teillä arkieteisen säilytysratkaisut on ratkaistu?

10 kommenttia:

  1. Onpa kiva ja ilmava naulakko �� naulakkoon on helpompi ripustaa takkinsa kuin kaappiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo onkin arkikäytön takeille ja lakeille. Saa nopeasti siitä tarvitsemansa.

      Poista
  2. Onpa tosi kivan näköiset eteiskalusteet! Mukavan yksinkertaiset ja sirot ja silti niissä on jujua! Meilläkin on kengät kuistilla kaapissa, mutta jostain ihme syystä varsinkin lasten päivittäisessä käytössä olevat kengät on aina pitkin kuistin lattioita...pitäisiköhän kokeilla menisikö ne paremmin kenkähyllyyn kuin kaappiin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korkea kenkähylly voisi olla teille sitten hyvä ratkaisu. Meillä on välillä ollut kolmekerroksinenkin hylly:)

      Poista
  3. Kivan näköinen naulakko! Meillä on vain yksi eteinen, kun kerrostalossa asutaan. Oman väen kengät ja ulkovaatteet ovat piilossa kaapissa ja pyöreään avonaulakkoon saa vieraat jättää vaatteensa.
    Viikonjatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on osa myös kengistä kaapissa piilossa. Vieraat kulkevat toisesta eteisestä. Ja tutut tulevat myös tämän kodinhoitohuoneen kautta.

      Poista
  4. Että onkin näppärän näköinen ja kaunis naulakko <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan hauskakin muodoltaan, kuin puu.

      Poista
  5. Kiva naulakko, tykkään sen kevyesti ilmeestä

    VastaaPoista
  6. Meillä on aivan olemattoman kokoinen eteinen. Siinä on tikkaat kengille ja naulakot roikkuvat kaapin ovessa. Meillä on myös pieni käytävä heti eteisen/tuulikaapin jälkeen ja siinä on sitten iso peilikaappi, joka vetää uumeniinsa kaikki takit yms.
    Kaunis naulakko teillä <3

    VastaaPoista

Ilahdun, jos jätät viestiä:) Voit myös laittaa s-postia arjahanne@hotmail.com