25.11.2018

Tunnelmaa jouluvaloilla pihalle

Jouluvalot luovat tunnelmaa ja ovat pimeällä kauniita tuolla pihalla. Laitoin meille etupihalle yhden valosarjan pajutorniin jo aikaa sitten. Nyt takapihalla on kuusessa valot ja sitten etupihalla toisella  terassilla roikkuvat "jääpuikot". Viidet valosarjat riittävät nyt hyvin tähän aikaan. Valosarjat eivät vie paljoa sähköä, kun ne ovat nykyisin led-valoja. 


Tässä on kaksi valosarjaa, jotka laitoin vierekkäin. Näitä varten oli viime vuotiset naulat tuolla palkeissa valmiina ja pistorasioita on myös kaksin kappalein vierekkäin. Rakennusvaiheessa näitä varten sähkäri laittoi reilusti pistorasioita eri puolille rakennusta.




Joululahjoja on tullut paketoitua jo tovin paketeihin, koska sitä kiirettä ja ahdistusta en halua tänä vuonna kokea mitä oli viime jouluna; silloin kaikki joululahjat jäivät viime tippaan. Lahjoja ostin Amerikan matkalta ja nyt hyödynsin Black Friday- tarjouksia. Lindexin -25% oli hyvä tarjous, ja ostin kaksi tunikaa ja housut tälle kuusivuotiaalle ikiliikkujalle, jonka housun polvet on välillä reikäiset ja paidan helmat askarteluista liimaiset tai tussilla värjätyt. Vielä tänään voi muuten hyödyntää tuon hyvä alennuksen verkkokaupasta, jos et pääse myymälään saakka. 



Pihalla alkaa olemaan valmista joulua varten; omista kuusista aion vielä ottaa ensi viikonloppuna oksia ja tehdä niistä asetelman yhteen ruukkuun. Metsästä haimme pikku apulaiseni kanssa viime viikonloppuna jäkälää ja hauskoja oksia, jos niistä saisi ulos asetelman portaille lyhtyjen seuraksi.

* affiliate-mainoslikit
Mukavaa iltaa Sulle!



18 kommenttia:

  1. Jouluvalot tai talvivalot. Kauniisti aseteltu! Kyllä nyt jo kaipaa pikkutuikkeita, vaikka tänään ainakin täällä saaristossa aurinko paistoi. Vaan liian vähän aikaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta, näillä valoilla sitä lisävaloa saakin. Hyvää viikkoa sinne saaristoon!

      Poista
  2. Kauniit jouluvalot!
    Minäkin olen tänään paketoinut ensimmäisiä joululahjoja.
    Hyvää viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  3. Kyllä valot piristää pihaa kovasti. Kävin lindexillä, mutta tällä kertaa en osannut ostaa mitään. Ihanaa viikon jatkoa ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulle tuli sitten edullinen reissu. Minä ostin kolmet vaatteet, piti tuo alennus hyödyntää.

      Poista
  4. Ihanasti on nyt valoa siellä teillä. Kausivaloja kyllä tarvitaan, koska suurin osa päivästä on niin pimeää.
    Ihanaa viikkoa sinulle Aikku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on Outi, edes jotain pientä valonpilkahdusta. Kiitos samoin ihanaa viikkoa sulle!

      Poista
  5. Näyttää ihanan jouluiselta teidän pihalla!
    Edelleenkään en ole saanut laitettua valoja pihalle, mutta viikonloppuna viimeistään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Luulen, että nuo riittää meille, ettei tule liikaa.

      Poista
  6. Kauniit ulkovalot! Ihana tuo sarja, josta roikkuu valoja.
    Tunnelmallista viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se on jääpuikko- niminen valosarja. Kaunis pimeässä.

      Poista
  7. Kauniita jouluvaloja! Kävelylenkeilläkin on kiva ihastella matkan varrella olevia hienosti valaistuja pihoja. Mukavaa marraskuun viimeistä viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa tulee itsekin ihasteltua tuolla lenkkireissuilla. Sieltä saa myös ideoita itsellekin. Niinpä se marraskuu saadaan joulukuuksi vaihtumaan kohta.

      Poista
  8. Kauniit valot! :) Minulla jää joululahjaostokset ja paketoinnit aina viime tippaan, mutta se stressaa minua vähiten. Silloin se tulee kerralla hoidettua. :D Jos pitäisi nyt alkaa ostella lahjoja, ei tulisi kuin harmaita hiuksia. Mutta kukin tavallaan. :)

    VastaaPoista
  9. Kauniita valoja. Niitä kyllä tarvitaankin tähän pimeyteen. Joululahjoja en ole vielä juurikaan ostanut, mutta itse tehtyjä on kyllä sitäkin enemmän. Ainahan ne jää viimetippaan täälläkin.

    VastaaPoista
  10. Valot on niin ihania, että aina jaksaa niitä palvoa. Nuo riippuvat ovat kuin valohiutaleita, jotka hiljalleen leijuvat maahan. Kauniin keveät ja asettuu kivasti. Teillä on muutenkin kaunista.

    VastaaPoista
  11. Tosi kauniisti oot valot laittanu :)

    VastaaPoista

Ilahdun, jos jätät viestiä:) Voit myös laittaa s-postia arjahanne@hotmail.com