Näytetään tekstit, joissa on tunniste Asko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Asko. Näytä kaikki tekstit

4.10.2015

A R V O N T A

Ajatuksen arvonnan järjestämisestä on muhinut jo kauan aikaa mielessäni. Olen tänne blogiini laitellut sellaisia arjen ilon aiheita omaksi iloksemme ja myös teidän! Kiitoksena siitä, että  saan kivoja kommentteja teiltä ja voin seurata monien ihanien bloggareiden saman henkisiä juttuja&kuvia. Ammennan inspiraatioita tänne omaan kotiini ja elämään. Tässä tuleekin teille mahdollisuus osallistua A R V O N T A A N! Palkintona on Askon-keittiöpyyhesetti ja Pentik-virkattu kori. Pakettiin tulee lisäksi jotain yllätystä myös!

Arvonnan säännöt:

1. arpa Jätä kommentti tai kuva parhaimmasta syysideasta kotiisi!
2. arpaa liittymällä lukijaksi (tai olemalla jo lukijani)  ja kommentoimalla parhaimmasta syysideastasi kotiisi!
3. Linkittämällä blogiarvontani omaan blogiisi

Blogiarvonta päättyy su 11.10 klo 12!

Onnea arvontaan!






Reipasta sunnuntaita!!

6.9.2015

Löytöjä Askosta

Välillä pitää ihailla uusia tuulia huonekaluliikkeessä. Piipahdus Askossa oli tähän sisustusnälkään sopiva kohde, ostin sieltä jotain tulevaa arvontaa varten ja uuden maton leikki/työhuoneeseen. Matto on nyt Asko päivillä tarjouksessa. Matto  on Laituri-sarjaa, kokoja on erilaisia. Huomasin Askon lehdestä, että siellä olisi Kaiku -villamatto myös tarjouksessa. Onkohan kenelläkään tätä kotona? Villamatto on ollut suosikkimateriaalini aina matoissa.




Kärkkäisellä on iso valikoima näitä tarrajuttuja, ja tämä pöllöseurue liimautui myös seinään. Saadaan mittailla miten leikki-ikäinen kasvaa. Laitoin pöllöt eilen illalla kiinni, ja onneksi olivat vielä seinällä eikä lattialle lentäneet.





Ulos puutarhahommiin ja leppoisia sunnuntaihetkiä Sinulle!

14.3.2015

Ostoksilla Askossa

Joskus on ihan kiva käydä huonekaluliikkeissä haistelemassa ja nuuhkimassa uusia tuulia sisustuksen saralla huonekalupuolella. Olen tykästynyt Askon-myymälään, jossa on esillä myös sitä piensisustustavaraa, jolla saadaan kotiin edullisestkin pientä piristystä. Ja varsinkin, jos sitä sisustusmaniaa on liikkeellä vähän väliä kuten meillä. No enhän olisi välttämättä torkkupeittoja tarvinnut, mutta miten vastustaa kiusausta, jos viidellä eurolla kappale sai näin muhkeat ja pehmet tähtihuovat. Materiaali on tosissaan ihanan pehmoista molemmin puolin; ja nämä nyt ovat esillä jonkun aikaa ja sitten syksyllä kaivan esille viimeistään. Meidän Fiia nauttii lämmöstä ja auringosta, ja mikäs kissanpäiviä näin kevät auringon paistaessa on vietellä. Askossa oli muitakin huipputarjouksia, niistä lisää tulossa!!!







Ehkä talon emäntäkin on sellainen vilukissa, että mielellään kaivautuu viltin alle ja venyttelee jäseniään kun auringonsäteet lämmittää ....

10.3.2014

Design letters

Viikko vierähti käyntiin näin loman jälkeen ei niin kivuttomasti, mutta eiköhän se tästä iloksi muutu. Lämpöasteita oli +7, joten harvinaista näin hiihtoloman jälkeen tuollaiset lukemat saati sitten se, että lumesta ei tietoa.



Tänään tuossa teetä juodessa uudesta Desing lettersin mukista, selailin Askon uutta mainoslehteä. Kiikarissa maton hankinta, koska pesin työhuoneen/takkahuoneen/leikkihuoneen maton, joka ei ilmeisesti tykännyt kuivumispaikasta pyykkitelineellä. Matto oli ennen harmaa ja valkoise raidat, nyt se on likaisen ruskea. Ja kun se on vielä puuvillaa, niin ryppyinenkin se on.

Matoista oli kivoja malleja kuvastossa, etenkin tämä mustavalkoraidallinen Tornio-matto koossa 130x200 cm 109€ kiinnosti kotimaisuutensa vuoksi. Lyhyempänä 80x200 cm hinta on 69€.


Tornio matto, kuva lainattu www.asko.fi


Askon sivuilta löytyy myös inspiraatioita sisustukseen, kannattaa kurkata esim. http://www.asko.fi/ideoita-ja-vinkkeja-valkoista-valkoisella



Mukavaa uutta viikkoa!!

 


22.2.2014

Kampaamon valmis sisustus

Valkoiset kampaamon seinät saivat valkoisen värin päälle:  Tikkurilan Taika-helmiäismaalia sävy 2076 Mercius HM, värillinen N339 ja vaalea G 484. Maalia laitettiin kaksi kerrosta päällekkäin ja helmiäismaalia kolme kerrosta. Tilassa on lasikuitutapetti, johon menee maalia enemmän kuin sileään seinään.
Tässä on käytetty seinässä helmiäismaalia, valkoinen hylly Jysk


Hyllyn alaosassa on Luhdan koreja, joissa on lehtiä ja toisessa lasten leluja.
Tuoli ja matto Askosta. Musta tekonahkaistuin on
lapsiasiakkaita varten tai laskutila asiakkaan laukulle tms.



 Tälle näyttää valmis tehosteseinä, jossa on tumma viininpunainen väri N339. Hopean värinen peili on Jyskistä (40€). Hylly on myös Jysk:stä 20€.  Siinä säilytetään pyyhkeet, shampoot ja roskis. Tämä on luonnossa upeannäköinen väri.



Tässä näkyy läheltä seinän pinta. Viherkasvi on Jyskistä.




 Työpisteen seinän haluttiin jättää vaaleaksi, että kampaajan lopputulos hiuskäsittelyistä näyttäisi luonnolliselle mahdollisimman vaaleaa seinää vasten. Hiukset ovat pääasia työpisteen väreissä. Seinän väri taittaa hiukan beigeen.

Vaalea maali yhdellä seinällä G 484
 
Lattia ja katto ovat vanhat, niille ei tehty mitään. Tilaan tulee uusi myyntitiski, mutta sitä ei ole vielä hankittu. Pikkuasiakkaat saavat istua tässä autotuolissa, joka on yrittäjän ensimmäisiä hankintoja tähän tilaan kauan sitten:) Rullilla oleva musta työtarvikelaatikosto on uusi hankinta.
 
Ja nämä HAIR-kirjaimet on lahja meiltä, ensin ne tulee näyteikkunaan ja sitten työtilaan. Pienillä sisustusjutuilla ja julisteilla sekä tauluilla voi helposti vaihtaa tilaan ilmettä.
 
 

21.12.2013

Kvartetti a la Partylite ja joulukuulumisia

Tämä kaunis Partyliten somiste on ollut taas myynnissä. Tämä somiste on ensimmäisiä
Partyliten hankintoja jo vuosien takaa. Nyt pitkästäaikaa kaivoin sen esille, kun
se oli lainassa äidilläni. Tähän oli nyt joulun alla saatavana rubiinin väriset
somisteet. Lisäksi tähän sopii lotuskukkasomisteet ja monet muut myös tai ihan pelkstään joulun aikaan vaikka punaiset pilarikynttilät.
Pentikin porolasinaluset ovat uudessa virassa, koristavat kvartettia.

Näin ihanan löydön tein kirpparilta 10 eurolla. Harmaa kynttilän parafiinista tehty somiste, jossa on valkoisia tähtiä tai lumihiutaleita hopeahileellä. Tämä pääsi nyt olohuoneeseen paraatipaikalle.



Valo heijastuu kauniisti läpi.

Jouluostokset on melkein tehty, tänään kävimme suurimman hankinnan tekemässä. Meidän nuoriparille tulee uusi sänky
Askosta. Sänky on joulun jälkeen tarjouksessa. Tytär osti itselleen myös uuden tyynyn 19€. Jos kaipaat uutta hyvää
tyynyä, niin kipinkapin Askoon. Myyjä oli oikein asiantuntija, oli helppo tehdä ostopäätös, vaikka kaksi kertaa
Askossa piti käydäkin. Sängyn lähtöhinta oli tuhat euroa, nyt sen sai 469-, ja pertarin 120€. Petareita kyllä
oli sängyn hinnoissa ja enemmänkin, mutta nyt tämä halvempi vaihtoehto ostettiin. Myyjän mukaan petari pitäisi uusia parin kolmen vuoden välein ja tyyny kaksi kertaa vuodessa.

Meidän killin rapsuttaja. Ihanaista joulunaikaa Sinulle!

10.9.2013

Mustavalkoinen matto ja uudet taulut

Sisustusbuumi jatkuu edelleen, kun laitellaan myös opiskelijaboxia kuntoon. Samalla saa kotikoti uusia juttuja. Askossa myytiin loppukesällä näitä puuvillaisia mustavalkoraitamattoja, ja nehän pääsi loppumaan kaupasta. Onneksi niitä oli nyt tullut uusia ja sain vielä tarjoushinnalla tämän kahden metrin maton (35€ ovh 49€). Värit ovat kirkkaat ja selkeät. Pesu onnistuu siten, että käsinpesu 30 asteisessa vedessä ja kevyt harjaus värin suuntaisesti. Kissan karvat eivät ainakaan ole tarttuneet mattoon nyt viikon aikana eikä myöskään pöly! Nyt jos vielä saisi toisen samanlaisen, niin näille kyllä käyttöä löytyy.



Kun välillä haluaa vaihtaa tauluja, niin Ikean reissulla bongasimme nämä alla olevat taulut. Pöllöjutut tulevat meille seinälle, harmikseni tuota London juttua en löytänyt Ikeasta. Josko seuraavalla kerralla sitten. Tuo pinkki seinä on kiva tausta tuolle mustalle taululle:)