Näytetään tekstit, joissa on tunniste DESIGN. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste DESIGN. Näytä kaikki tekstit

23.2.2018

Lukemista ja pellavantuntua

Esittelen tässä yöpöydällä tällä hetkellä olevat kaksi kirjaa. Toinen on; ehkä jo siellä kannesta kanteen luettu; KonMari- kirja ja toinen on Suoliston salaisuus. Olen koukuttunut terveyteen liittyviin kirjoihin. Tässä kirjassa on asiaa vatsasta ja sen hoitamiseen liittyviä asioita.

KonMari -kirja on jo toinen, minkä olen ostanut. Tässä valkokantisessa kirjassa on tarkempia ohjeita kodin järjestyksen ylläpitoon. Ohjeet on jaettu eri kategorioihin; vaatteet, kirjat, paperit, sähköiset tavarat, cd ja dvd, kosmetiikka jne. Olen löytänyt hyviä vinkkejä lisää tuon ensimmäisen kirjan lisäksi. Kodinhoitohuone on osaksi järjestetty jo ja vaatteet osaksi myös konmaritettu.


Tulppaanit ovat nyt parhaimmillaan ja nämä sain viime sunnuntaina meidän vierailta. Sopivat hyvin teräksisen Aalto tarjottimen kanssa. Tilasin Finlaysonilta nyt sen pellavaisen pussilakanan ja huomenna laitan sen makuuhuoneeseen. Se piti nimittäin ensin pestä ennen käyttöä. 



Mitä sun viikonloppuun kuuluu?

26.1.2018

Sopiiko hempeä roosa keittiöön?

Hempeää roosaa keittiöön? Sopisiko roosa väri sinun keittiöön? Kevään merkkejä löytyy jo meidän keittiöstä, kun Design Lettersin keittiöpyyhkeet tulivat postipaketista. Tykkään pitää keittiöliinaa tai pientä pyyhettä tiskialtaan alapuolella kaapin ovessa. Kuivaan siihen aina käsiä pesun jälkeen. Pienet 30x40 cm käsipyyhkeet ovat käteviä, mutta myös nämä keittiöliinat. Liinoja olikin kahden pakkauksessa, kun tilasin ne verkkokaupasta. Toinen paketti meni lahjaksi ja toisen näistä annan tyttärelleni. Meidän perheen naiset tykkäävät hempeästä roosasta.

Arne Jacobsenin tuotteita löytyy meillä mukeissa ja teekannussa. Teekannu on usein käytössä ja pidän sitä myös esillä, koska se on valkoinen ja oikeastaan myös sisustuselementtinä kaunis.

Arne Jacobsenin tuotteet ovat muuten käteviä, kun niissä on kirjaimia, niin lapset voi opetella kirjaimia samalla, kun ollaan keittiössä. Arne Jacobsenin kirjaintyyppi on selkeä ja pienikin lapsi pystyy siitä seuraamaan kirjaimia. Arne Jacobsenin kirjaimet tunnetaan nimellä Design Letters. Designia niissä kyllä onkin.


Nyt taas on jotain uutta sisustusjuttua kevättä ajatellen. Pienillä tarpeellisilla hankinnoilla on helppo päivittää keititötä uuteen kuosiin. Roosa ei ole yhtään liian hempeä väri keittiöön. Meillä äiti käyttää tiskauksen apuna näitä keittiöliinoja, hän kuivaa lusikat ja suuret astiat keittiöliinaan. Samaa tule myös itse harrastettua, koska silloin märät astiat ja lusikat on mukavampi laittaa kuivattuna suoraan kaappiin eikä niitä tarvitse erikseen jättää kuivamaan kuivauskaappiin. 

Viikonloppuna meillä onkin tarkoitus ulkoilla porukalla, nyt kun pakkaset ovat loppuneet, vaikka pihalla onkin aika liukkaat kelit.  


Ja viikonloppuna tulee juttua yhdestä kivasta asiasta, käy lukemassa!


Onko Arne Jacobsenin tuotteet sinulle tuttuja?


24.1.2018

Uusi työvalaisin

Työvalaisimet ovat olleet sisustuksessa suosittuja lamppuja pitemmän aikaa. Meillä on nyt tämä work lamb hyllyssä valoa tuomassa. Design House Stockholmin lampussa on kätevä himmennin kytkin, jolla saa säädettyä valon voimakkuutta kirkkaasta ihan himmeään. Lisäksi tuossa itse lampussa on myös on-off-kytkin, joten töpseli voi olla seinässä ja lampun saa kätevästi päälle kytkimestä. Yksi etu on myös lampun asennon vaihtaminen; siksi nimitys työlamppu ei ole yhtään hullumpi nimitys lampulle. Yritin kuvaan saada myös kivoja lampun varjoja, joita se heijastaa seinälle.



Vielä eivät illat ole niin valoisia, että tämä uusi lamppu on ihan tarpeellinen valon lähde kotona.

Mitä sinulle kuuluu?


14.1.2018

Mattomalleja Ellokselta

Tänään katsoin Elloksen tarjontaa olohuoneen matoista. Mielessä olisi ohut, mukavan pehmeä jalan alle ja helppohoitoinen matto olohuoneeseen tai toiseen oleskelutilaan. Villamatto on aina hyvä valinta, puhdistaa niittäin itse itseään. Viskoosimatot ovat tehneet taas paluutaan. Poimin tähän kuvakollaasiin omaa silmää miellyttäviä mattoja; shakkiruudut, vinoruudut ja itämaiset kuviot ovat suosittuja. Pastellisävy sopii myös lattialla, kun valoisuus lisääntyy. 

Sopivan maton löytämiseen on tärkeää muistaa, että sen pitää olla riittävän iso, että ylettää sohvan päästä päähän ja lattian sekä seinien väri huomioiden. Meillä on tammiparketti ja vaaleaa isoa laattaa lattiassa, niin matto sitten harmajana ei näytä raikkaalle lattialle. Sävyn pitää olla siis raikas tai oikeanlainen eri valossa.


kuvat lainattu www.ellos.fi



Mikä olisi  näistä sopivin omaan makuusi?

4.1.2018

Intian tuliaiset

Lupasin laittaa tänne Intian tuomisista juttua ja kuvaa. Jos olet menossa matkalle Intiaan esim. Pohjois- tai Etelä-Gooaan, niin tässä esimerkkejä mitä sieltä kannattaa ostaa kotiin viemisiksi. Mausteet myydään saaveissa sen mukaan minkä verran haluat ostaa. Riveissä olevat mausteastiat ovat kuin värikäs tilkkutäkki mitä kirkaampia ja räiskyvämpiä värejä, joita vain ihaillen katselee. Erilaisia teelaatuja myydään myös toreilla, Intialainen tee on maultaan erilaisempaa kuin kiinalainen tee. Vihreä tee oli hyvänmakuista ja Masala (pohjana musta tee ja erilaisia mausteita: kardemumma, inkivääri,kaneli, neilikka ja mustapippuri. Masala juodaan sokerin tai hunajan sekä maidon kera; lämmin juoma ja mausteinen.




Kurkuma on ollut Suomessakin terveysmauste ja sitä käytän siellä sun täällä mausteena ruoanlaitossa. Kurkuma on se, joka antaa värin myös curry-mausteseokselle sekä sinapille. Kurkuma ei ole niin vitamiinpommi jauheena kuin kokonaisena. Kurkuma pitää hauduttaa voissa tai öljyssä kymmenen minuuttia, että sen parhaat maut tulevat esille. Säilytys pitäisi olla läpinäkymättömässä astiassa eikä lasipurkissa kuten meillä.


Mitä muuta sitten Intiasta kannattaa tuoda, niin tottakai silkkiä ja kašmiria. Silkkihuivien hinnat ovat edullisia jopa euron kappale. Kašmir on kalliimpaa ja kannattaakin olla tarkka, että ostaa aitoja huiveja myyjiltä. Kašmiria saadaan yhdestä Intiassa elävästä kašmirvuohesta n. 500g vuodessa, joten senkin vuoksi villa on arvokasta. Pohjois-Intiassa on Kashmirin alue, jossa villaa tuotetaan. Täytyy kyllä sanoa, että tuo kašmir on lämmittävä, kevyt ja niin pehmeä huivissa; aivan upea kylmillä säillä kietoa kaulaan. 

Silkki on myös kaunis materiaali, ja jos arvostaa näitä luonnon omia materiaaleja (jotka myös käytössä kestävät kauan), niin matkoilta kannattaa ostaa tämmöisiä tuotteita. 




Leppoisaa loppuviikkoa!!

30.12.2017

Diy: uuden vuoden karkit ja mitä ostin alennusmyynnistä

Uusi vuosi on kohta vaihtumassa. Tänään haimme junalta tyttären ja uuden tulokkaan; pieni ihana valkoinen koiranpentu tuli Asikkalasta iloksemme. Ja kuinka suloinen hän olikaan nappisilmineen ja pörröisine turkkeineen. Toisella tyttärellä on pomeranian koira, josta on ollut täällä juttua. 

Joulun jälkeiset alennysmyynnit ovat alkaneet ja minä tilasin uuden lampun ja uusia keittiöliinoja, kun ne olivat molemmat hyvissä alennuksissa Finnish Design Shopista. Lamppu on Design House Stockholmin valkoinen Work- lamppu. Lamppu on vielä tarjouksessa, jos kotona on tarvetta ihan peruslampulle, joka käy eri tiloihin. 


Tytär teki jouluksi ja uudeksi vuodeksi valkosuklaatikkareita, joita eilen maistelimme vesi kielellä. Suklaa sulaa mukavasti suussa ja piparminttu tuo piristävää makua myös. Tikkarit sopivat myös lahjaksi!




Valkosuklaatikkarit;
Valkosuklaalevy (sulata vesihauteessa)
Piparminttukepit
Nonparelleja

Levitä sydämenmalliseksi kepit ja kaada niiden väliin valkosuklaa, päälle strösselit. Anna jähmettyä viileässä.




 Hyvää uuden vuoden odotusta!


Blogin instagram-tiliä voit seurata myös täällä!

21.12.2017

Diy: Helmijoulukoristeet lahjaksi

Eilen ehdin valmistamaan yön pikkutunteina Papusen tarhan tädeille lahjat. Heille tulee Marimekon pyyhkeiden lisäksi puuhelmistä tehdyt nimellä varustettu kranssi tai joulukoriste. Meillä on maalattu joskus yhdessä tämän pienen apulaisen kanssa helmiä, joten käytin niitä näissä askarteluissa mukana. Lisäksi ostin hopean väristä akryylimaalia (vesiliukoinen), jolla sai vähän juhlavaa väriä myös maalattua helmiin. Kransseihin laitoin 0,6 mm metallilankaa, että muoto pysyy pyöreänä. Muissa olen käyttänyt pellavalankaa, joka on kaunista. Metallilankaan tarvitsee avuksi taitteluun pihdit.











Tänään meillä aletaan koristella kohta kuusi, ja sen jälkeen istumme touhuamaan vielä piparitaikinaa...Onneksi äitini toi meille valmiita pipareita, joten teen vain gluteenittomia enää. Niistä onkin ohjetta täällä.




Joko joulukiireet alkavat hellittää vai jatkuuko vielä pitkään?

17.12.2017

Jouluinen keittiö

Joulukukat ovat jo täydessä kukassa meillä ja keittiöön on tullut jouluinen sisustus. Suuri joulutähti on seinällä ja ikkunassa on sydänled-jouluvalo. Huonekuusi on saanut mustat huopakoristeet ylleen ja  keittiön pöydällä piparitalon vieressä suuri punainen joulutähti; äitini toi sen eilen. Punainen on kyllä kaunis väriläiskä valkoisella pöydällä. Keittiön Vittsjö hyllyyn vaihdoin kaapin kätköistä vanhoja kynttilä - ja tuikkuastioita; joista osa on omia vanhoja lapsena saatuja joululahjoina. Aina ei tarvitse olla uutta! 

Amarylliksessä on jo kaksi kukkaa ja kolmas on vielä tulossa. Täydellinen ajoitus jouluksi. Tämäkin on lahjaksi saatu kukka. Pihalta toin jo kuusen tuoksua sisälle, kun keittiössä on nyt kuusen oksa maljakossa- aika kivalle näyttää maljakossa sekin! Siihen voisi ripustaa vielä helmijoulukoristeita.

Ensi viikolla on vielä tarkoitus askarrella jotain helmijoulukoristeita Papusen päikkärin tädeille, Heille onkin jo lahjat odottamassa paketointia- punaista ja valkeaa löytyy tänä vuonna paketista. Täältä voit kurkata mitä viime vuonna paketista löytyi: itse tehdyt avaimenperät ja lisäksi Kastehelmi-tuikkuastiat (niitä annettiin myös edellisenä vuotena). Niin ja arvaatteko, malttoiko Papu olla kertomatta mitä pakettien sisällä on...

Loppuviikolla tulee siivoiltua vielä muualta kotia, jos nyt keittiö on nyt joulutaminenissaan valmiina. Kokeilin joulun alussa pipareiden leipomista uudelle ohjeella, kun kokeilimme uusia Hemtexin muotteja; niin ohjetta tulossa gluteenittomista pipareista ensi viikolla. 










Mitä sun viikonloppuun kuuluu?

13.12.2017

Viime hetken joululahjavinkit

Tässä ajattomia ideoita mitä voisi antaa joululahjaksi ja jotka sopivat kaikenikäisille:

Astioita ja tekstiilejä:


Vaatteita: 

Marimekon kuvat lainattu: www.marimekko.fi



Omat hyväksi todetut lahjaideat siivoukseen: 



Partyliten tuoksukynttiläpurkit: 


Tekstiilejä: 

oikea alin kuva lainattu: www.kaverini.fi

Joulunodotusterveisin!

6.12.2017

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Suomi100- vuotias on ollut päivänä mitä parhain. Sinisiä tavaroita on saanut pitkästä aikaa kaivaa esiin kaapeista; sininen on ollut pois silmistä kaappien uumenissa vuosia. Joskus olin oikeinkin sinisen ystävä, kunnes siihen tuli kyllästyminen. Konmari ei kuitenkaan saanut kaikkea sinistä laittamaan kiertoon. Suomen värejä onkin sitten kotona siellä ja täällä; ei paha kuten Donner sanoisi. Mutta tänään tv:stä on tullut paljon katsottavaa, ja vielä Saara Aaltoa. Helsingissä Suomi100 ilotulitus oli jotain uskomattoman upeaa katsottavaa myös ja se, kuinka ulkomailla Suomea on tuotu esiin. 

Keittiö on kodin sydän; tänään söimme juhlapäivällistä sinisissä tunnelmissa:
uunilohta tillillä koristeltuna (omia kasvattamia)
kermaperunoita ja- porkkanoita,
kurkkusalaattia
mummon tekemää punajuurta

jälkiruokana:
joulutorttuja
Karlfazerin Suomi 100 -suklaakonvehteja
kahvia









Onnea Suomi100 -vuotias!

3.12.2017

1. adventti - joululahjat

Tänään kävimme jouluostoksilla ja onneksi näin joulun alla on hyviä tarjouksia kaupoissa. Pentikillä oli -20% normaalihintaiset tuotteet. Ostin suomalaista jouluglögiä ja piirakkavuoan. Onneksi kaupassa on paketointipalvelu, joten lahjoja ei tarvitse itse paketoida. Olen tarkka myös siitä, että mielellään ostan Suomessa tehtyä ja tuo glögi oli sitä ja kauniista sydänvuoasta puhumattakaan; Pentikin mäellä käsintehtyä. Hullareiden aikaant verkkokaupasta tilasin lahjaksi näitä Musta 5101- tuotteita; tarpeellista ja nättiä keittiön tiskipöydälle.

Pienen Papusen iloksi tonttu olikin sillä aikaa tehnyt tonttuoven tikkaineen ja kuusineen meidän olohuoneeseen. Ehdimme äsken jo kirjoittaa kirjeen tontulle ja viisivuotias kiitteli ovesta ja lisäksi häntä kiinnosti josko tonttu jättäisi meille oven salasanan; saapa nähdä tuleeko paluupostia. Tonttu sai myös lahjaksi kaksi teepussia meidän joulukalenterista, joten toivotaan,että tonttu tykkää luomuteestä.

Vinkkinä muuten, että tuo muratti on kaunis talvellakin, jos sen jättää ruukkuun talven yli. Tämä muratti on lasiterassin sisällä ja toinen on ulkoterassilla, johon lumi on kivasti tarttunut kiinni.Muratti säilyisi myös talven yli, jos sen veisi esim. kellariin talvehtimaan.



Joko joululahjoja olet ostanut?

19.11.2017

Black Friday - joulunpunaista

Ensi viikolla on  Black Friday, joka on hyvä idea piristämään kaupankäyntiä Suomessa. Monet pienyrittäjät ja myös isommat yrittäjät ovat heikossa tilanteessa laman vain jatkuessa ja jatkuessa. Kauppojen ahdinko on tätä päivää, ja nämä myynninedistämiskampanjat tuovat asiakasvirtoja edes joskus myymälään. Voisin vaikka kirjoittaa tästä sivu tolkulla asiaa, mitä mieltä olen kilpailukyvystä. Arvonlisävero on huipussaan meillä. "Suosi suomalaista" on hyvä ohje meille kaikille.

Olen suunnitellut, jos kävisimme Idea Parkissa Black Friday -tapahtumassa. Viime vuonna keräämäni Siirtolapuutarha kokoelmaan sain ison tarjoiluastian 30%:n alennuksella. Tytöt toivat tämän mulle, kun en ollut itse paikan päällä.


Marimekolla on ollut -20%;n kampanja vielä tänään, ja eilen kävin myymälässä ostamassa tytöilleni synttärilahjat, niistä sitten juttua myöhemmin, kun paketit on avattu. Mutta nämä punaiset kivat Räsymaton pyyhkeet on nyt tarjouksessa, ja ovat kyllä niin jouluiset!





Suosi suomalaista suunnittelua ja designia sekä käy myös kivijalkakaupassa! Tuet näin myös yrittäjyyttä Suomessa.

Leppoisaa sunnuntaita!




17.11.2017

Sisustuksen perjantai ja uusi tuoli

Tässä hehkutan uutta tuoliani valkoista Baby Rocket -jakkaraa, joka on tosi kätevä, kun lisäistuinta tarvitaan välillä missä huoneessa tahansa. Toli on myös oikein painava, että ei kannata kaataa varpailleen.  Tuoli kotiutui samalla uuden lampun mukana, ja kai se tämä pimeä aika saa sen aikaan, että jotain uutta sisustusjuttua pitää suunnitella tänne kotiin. Kookos on myös vielä hengissä, pientä ruskeaa reunaa on yhdessä lehdessä. Kaastellut olen tuota suuren kookospähkinän reunaan.

Viikonloppu on edessä ja suunnitelmissa on synttärilahjan ostoa, ompelua ja ulkoilua. Sain ihania tuliaisia Intiasta, kun tytär oli siellä reissussa: teetä, mausteita, silkkiä, kasmiria. Vihreää teetä jo maisteltiin tänään aamulla, oli hyvää.



Mitä sun viikonloppuun kuuluu, joko joulu näkyy sisustuksessa?


14.11.2017

Artek A333 katossa

Artek -lamppu on ripustettu olohuoneen kattoon tuomaan valoa talven pimeyteen. Lamppu tuli tilattu Hullareilta. Lampusta jää hauskat kuviot kattoon iltaisin, se oli hauska yllätys muuten. Lampun muoto on sipulimainen, pyöreä ja yksinkertainen. Lampun alaosan (joka luo kuvioita ympärilleen) saa valkoisena tai kullan värisenä. Siinä on pienet tuet, joilla se asetellaan alaosaan paikalleen. Lamppu on Alvar Aallon 1950 -luvulla suunnittelema klassikko. 



Taustalla näkyy keittiössä Muuton Unfold-lamppu, joka tarvitsisi parikseen toisen lampun keittiöön. Tai voi olla, että sen paikka on jossain muualla, kun saan joskus hankittua Artekin "granaatit". Haavelistalla ne ovat. Tänään on myös lähtenyt blogiarvonnan yllätyspalkinto postiin SisustEllen-bloggaajalle. Välistä on kiire, että ei ehdi postiin.

Onko sinulla lamppusuosikkeja kotona?




6.11.2017

Hyggeilynurkka kotona

Löytyykö sinun kotoa hyggeilyn oma tuoli, divaani tai sohva? Hyggeily on hyvä vastaisku tälle hektiselle elämän rytmille, ja kotona on hyvä olla vaikka oma nurkkaus, jossa voi hyggeillä. Meillä on ollut kauan Kivik-divaani ja sen paikka on lähellä takkaa. Uusi valkoinen talja (Mikkelin asuntomessuilta) vielä lisä lämmön lähteenä; hyggeily alkakoon.

Block-tarjoiluvaunu  on kätevä lehtien ja vaikka kahvimukin säilytyspaikkana hygge-tilassa.
Nyt siinä on alahyllyllä myös kudin, lisää tuubihuiveja tulossa. 


Hyvää alkanutta viikkoa! 






1.11.2017

Buy now- Keep forever

Niinpä se marraskuu alkoi tänään ja meidän kotona on leivottu pullaa ja sämpylöitä. Tein porkkanasämpylät (gluteeniton) uudella ohjeella, ja maku oli hyvä, mutta ne eivät oikein nousseet riittävästi. Tuotekehittelyä taas uudelleen. Leipuriapurini viisi vee taiteili hienot pullapojan ja -tytön. On jo muuten kätevä leipurin alku.  Postin paketti-ilmoitus saapui nyt ilalla, ja olo oli kuin jouluaattona, kun kävin paketteja noutamassa. Siellä oli Hullareiden toinen lähetys, ja siellä oli nyt ne uudet kodin sisutukseen tulevat tuotteet. Kuvilen näitä paremmin, kun ne saavat arvoisen paikkansa. Lahja oli siis itselle hankittu ja taitaa mennä myös osaksi joululahjaakin. Tuotteet ovat kyllä aivan upeat ja tuo Artekin slogan tuli laatikosta esille ensimmäisenä Buy now Keep forever. 

Tänään blogiarvonnan paketti on postitettu ja vielä odottelen toisen voittajan vastausta mailiini. Jos SisustEllen on kuulolla, niin sinulle on pieni paketti myös tulossa. 


Mitä sinä olet hankkinut kotiin viime aikoina?

19.10.2017

Pyhäinpäivä ja Halloween

Tilasin Partyliten metallisen kurpitsalyhdyn, kun tuo Pyhäinmiestenpäivä ja Halloween on tulossa. Lyhdyn sisällä on hehkunut kurpitsakynttiläpurkki, joka on myös Partyliten kynttilöitä. Lyhdyssä on ohut metaallipunos ja yksi kurpitsan lehti on myös tuossa reunassa liikkuvana osana. Täällä oli juttua muuten Halloween- karkeista, jos kepposen tekijöille haluaakin antaa karkkia.

Lyhty käy myös ympäri vuoden, ja paikan se sa tuolta lasiterassilta, kun Halloweenit on vietetty. Vielä löytyy myös ulkoa maljakkoon kukkaa tai oksaa. Koristearonissa on viimeiset lehdet vielä puussa ja marjat ovat kauniin värisiä. Tähän Marimekon maljakkoon laitoinkin oksia tuolta pihalta.






Syysloman kunniaksi on myös tulossa blogiin arvontaa, jossa on mm. Hemtexin tuotetta palkintona. Kannattaa siis käydä täällä vierailulla.


Oletko viettänyt syyslomaa vai onko se vielä edessä?