Näytetään tekstit, joissa on tunniste IITTALA. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste IITTALA. Näytä kaikki tekstit

4.12.2018

Itsenäisyyspäivänä sinistä kattaukseen- juhlamenu

Itsenäisyyspäivään sopii hyvin sininen kattaus Iittalan kartiolaseilla ja uudella Teema -lautasen sinisellä värillä, jossa on pieniä vaaleita pisteitä. Jälkiruoan tarjoiluun käy ihanat Pentikin Kallio ja Kivi-kulhot. Niistä kirjoittelin muuten täällä aiemmin. Aterimina pihviruoalla käytän Pentikin pihviveitsiä ja haarukkaa, vaikka possun ulkofilepihvit ovat mureat. Arabian Uunikokki vuoka on ollut meillä vuosia käytössä, ja se sopii myös sellaisenaan esille valkoisena tarjoiluastiana. Marimekon Mini maljakkoon ja pieniin muihin maljakoihin sopii havunoksat somisteeksi. 

Pääruokana meillä on muussia, kaviksia ja porsaan ulkofilepihvejä. Jälkiruoaksi pieni kokki valitsi perinteistä mansikkasoppaa, jonka eskarilainen sai koristella mieleisekseen. Päälle hän pursotteli Creme vanilla-vaahtoa ja päälle värikkäitä strösseleitä koristeeksi. Hän onkin hyvä apulainen ja tykkää osallistua keittiön askareisiin. Juhalmenu on helppo ja nopea tehdä; sopii myös lapsille ja erityisesti jälkkärin teon aikana piti apulaiseni maistella kerman sopivuutta. Ja kyllähän se olikin hyvää!


Itsenäisyyspäivän menu

Perunamuussia
Porsaanulkofilepihvit (valmiiksi marinoidut yrtti, pippuri)
Porkkanapurjoka+kasvirasvakerma

Pilko kasvikset. Paista pihvit nopeasti pannulla väriä pintaan. Lihasyyt menevät kiinni. Lisää porkkanakuutiot ja purjosuikaleet uunivuoan pohjalle, kaada päälle vettä, että kasvikset peittyvät. Laita pihvit kasvispedille. Kansi päälle tai folioa. Kypsennä n. 1,5 h, että saat mureat pihvit ensin 200 asteessa puoli tuntia ja sen jälkeen 180 astetta. Lopussa lisää kasvirasvakerma kasvisten ja pihvien päälle, ripottele suolaa pinnalle. Anna kerman vielä lämmetä uunissa. 

Jälkiruoka: 
Mansikkasoppa
Creme Vanilla -vaahto
Strösselikoristeet


Pentik- liina Käpy (saatu blogiyhteistyönä)
 

Tässä taidonnäyte kuinka pursotus onnistuu. Vanilla ei ole niin kiinteää kuin kerma, mutta koristelut onnistuivat hyvin. Apulainen sai annostella kulhoihin itse sopankin. Yhdessä tekeminen ja lapsen mukaan ottaminen ruoan valmistukseen on sitä yhteistä mukavaa tekemistä, josta nauttii sekä lapset että aikuiset. 

Pentik kulhot Kallio ja Kivi (saatu blogiyhteistyönä)    

Mitä kattausideoita sinulla on juhlapöytään?



                                                                                                                                             *sisältää affiliate-linkit


2.12.2018

1. Adventin kuulumisia

1. Adventti on mennyt vain ollessa ja nauttiessa joulun jutuista eskarilaisen kanssa. Hän kirjoitti tontulle kirjeen ja vei sen ikkunalaudalle. Välillä hän kävi katsomassa oliko tonttu hakenut kirjeen, mutta kuten tiedätte tontut liikkuvat hämärässä. Ja niin kirje oli hävinnyt. Tonttuovikin oli taas tullut olohuoneeseen. Tontun kirjeessä hän toivoi joka aamu ylläripakettia ja myös voisiko tonttu näyttää tonttuoven takana olevat aarteet. Saa nähdä mitä tonttu vastaa? Tänään pieni apulainen sai tehdä jälkiruoka-annokset meille. Joulukoristeet myös pääsivät lisää esille, kun tämä minun pieni apulainen halusi koristella meille joulua. Ei ole niin sävysävyyn nauhojen värit ja muut koristeet, mutta se ajatushan onkin se tärkein.

Ikkunaan laitettava diy-paperinarukranssi, jonka sisällä on led-valot päätyi nyt hyasinttiasetelman alle koristeeksi. Erilaiset pienet led-valosarjat ovat nyt parasta tähän pimeään aikaan. Ensimmäiset hyasintit on nyt sitten ostettu, ja ne ovatkin jo avautuneet pikkuhiljaa. 



Havun oksat ovat kauniita asetelmissa ja niitä nyt onkin tullut laitettua näihin aina esillä oleviin maljakoihin. Olisin halunnut ostaa jo nyt itsenäisyyspäiväksi kukkakimpun, mutta en löytänyt mieleistäni. Joten sen hankin kukkakaupasta, kun marketista ei sopivaa viikonloppuna löytynyt. 


*sisältää affiliate-linkkejä


Hyvää Joulun alkua sinulle!

22.11.2018

Black Friday- jos tykkäät Marimekosta

Black Friday on täällä ja nyt vinkkaan lukijoilleni tästä Black Fridayn hirmu hyvästä 20%:n alennuskoodista mm. Marimekon ja Iittalan tuotteista täällä verkkokaupassa. Minä olen edelleen haaveillut tästä Urna-maljakosta, ja nyt yli 49 euron ostoksiin tulee myös ilmaiset postikulut. Alennus on voimassa sunnuntaihan saakka, muista mainita kassalla koodi BLACK18  


* sisältää affiliate-mainoslinkin


Hyödynnätkö sinä Black Fridayn etuja?






5.11.2018

Lahjaideat isälle

Isänpäivä lähestyy ja mitä isälle tai papalle voisi antaa lahjaksi hänen juhlapäivänä, niin tähän kokosin ideoita pienestä lahjasta ja lomamatkasta kotimaassa. Lahja on aina ihana antaa, ja siinä on parasta se, että se kertoo antajastaan mitä hän on ajatellut lahjansaajasta. Kortti on myös tärkeä osa lahjaa; olkoon se itsetehty tai valmis kaupan kortti.

Meillä suku kokoontuu käymään mummolassa ja siellä on aina ihana nähdä lähimpiä. Jokaisella on aina niin kiireinen arki, että yhdessäoloa on lähinnä juhlapäivinä. Juhlapäivää voi juhlistaa myös juhlalounaalla.

Isälle oma kahvikuppi:






    Mökkiloma yhdessä (laskettelu, kalastus, hiihto tms.)
LEHESSALMEN MÖKKI | KOLI, SAUNAHARJU 3 | KOLI, SAUNAHARJU 5 |

* sisältää mainoslinkkejä


Millainen lahja on sinun mielestä paras isälle tai papalle?

15.10.2018

Uudet ihanat verhot olohuoneessa by Pentik

Uusilla verhoilla ilmettä olohuoneeseen! Pentikin Sonetti kangas on hempeä, selkeä ja silti niissä on jotain erityistä, joka sopii kuviona olohuoneeseen.  Ompelin itse kankaat ja Penikillä myyjä leikkasi kuitenkin verhot valmiiksi kuviokohdistuksen vuoksi. Aiemmin meillä oli ihan valkoiset purjerengasverhot ikkunassa, mutta nyt talvea ajatellen niissä sai olla myös väriä ja silti ovat skandinaaviset tyyliltään. Kangas on Pentikin malliston Sonettia. Mies sanoi myös, että verhot ovat hyvännököiset. Eskarilainen sai valita laitetaanko verhot olohuoneeseen vai sen vieressä olevaan pienempään huoneeseen. 

Näistä persikan värisistä terttuneilikoista kirjoittelinkin jo täällä, ne vain ovat kyllä kestäviä maljakossa ja myös näyttäviä. 

Olohuone näyttää hyvin seesteiselle ja viime viikkoisten kutsujen aikaan tulikin tehtyä kunnolla siivousta ja kerättyä kaikkea ylimääräistä tavaraa pois esiltä. Nyt huone näyttää rauhalliselle ja kaikella tavaralla on paikkansa. 




Leppoisaa maanantaita sinulle!





12.10.2018

Olohuoneen perjantai


Terttuneilikat sain lahjaksi tyttäreltäni, ja ne ovat nyt auenneet kokonaan. Olohuoneessa on nyt perjantai ja viikon paras päivä. Näiden pienten neilikoiden väri on vain ihastuttava, persikkaa, pastellia ja tummempaa punertavaa väriä. Aallon teräsvati on ollut varmaan vuoden tuossa pöydällä; sen päälle saa laitettua vaikka mitä kivoja asetelmia. Välillä siinä on ollut kynttilöitä nyt syksyllä ja tässä on nyt pieniä maljakoita sekä neilikat vaaseineen. 

Monet käyttävät perjantain ilosta olohuoneessa nimeä perjantaipuska. Meillä se taitaa olla kimppu! 

Jos sinulla on vinkata mitä näkemistä tai kokemista on New Yorkissa, niin laita yv tai tuonne kommenttikenttään viestiä. Meillä on lomasuunnitelmia tuonne kaupunkiin.



Rentoa tulevaa viikonloppua!

Onko sinulla syyslomasuunnitelmia?




*mainoslinkki Adtraction

Vaihda edullisempi sähkö 2 minuutissa

Kotimainen Sähkömittari on palvelu, jossa voit helposti vertailla ja vaihtaa sähkösopimuksesi muutamassa minuutissa.

Nyt on oikea aika vaihtaa sähkösopimuksesi edullisempaan. Se on helppoa ja vie vain muutaman minuutin aikaasi.



Lue lisää ja vaihda edullisempi sähkö tästä







9.9.2018

Arvonnan voittajat - Mitä uutta ostin?

Viikonloppuna on vietetty aikaa venetsialaisten merkeissä mökillä, käyty ostamassa uusia vaatteita ja kenkiä, ommeltu uusia tekstiilejä ja sienessä käyty. Ompelemisesta tuleekin oma postauksensa ja juuri sain silitettyä viimeiset saumat sekä laitettua paikoilleen verhoja, koreja ja liinoja. Tummempia värejä ja perusharmajaa olen valinnut tekstiileihin. Ihastuin muuten vihreäänkin tuolla ostosreissulla. Ostin ihanan metsänvihreän paidan, jossa on roosan ja mustan värisiä kuvioita, näin paidan yhden naisen päällä ja se näytti superhyvälle hänen päällään. 



Kyselin teidän verhoideoistanne täällä blogiarvonnan yhteydessä ja tässä nyt blogiarvonnan voittajat:

1. Riiti

Kahdella arvalla mukaan, paksumpaa puuvillaa olevat valkoiset verhot on suunnitelmissa ainakin olohuoneeseen. 

2. Mantelilaakson Susanna
Syystuulia odotellessa...täällä täysi helle vielä!

Mutta syksyn väreihini kuuluu ehdottomasti luumunvioletti ja samettiset liilat tai luumunväriset verhot toisivat makuuhuoneeseen toivottua syystunnelmaa!

Kahdella mukana ihanassa arvonnassa, kiitos!
3.Mamma63 - Mamma laittaa valkoista


Kiva arvonta!

Verhoasiat on kunnossa. Harmaata ja valkoista yksiväristä suosin, sillä huoneemme ovat suht pieniä ja tekstiileillä tuon muuta väriä kotiin.

Kahdella mukana!


Olen laittanut teille viestiä, ja Pentikin, Partyliten ja Kaverini design tuotteet postitan tulevalla viikolla. Kaverini designin kortteja oli täällä yhteistyöpostauksessa essillä.


 Onnea voittajille! Kiitos lukijoilleni, että olet mukana täällä blogissani!
Oli ilo huomata, että teitä on paljon!



24.8.2018

Kasvihuoneesta ja puutarhasta pöytään

Kasvihuoneessa kypsyy tomaatit ja kurkut niin, että olen niitä jakanut muillekin. Viherpeukalo kokee onnistuneensa ainakin joissakin lajeissa. Paprikaa on tulossa, mutta saa nähdä ehtivätkö kypsyä tälle syksyä. Ajattelin, että tuon ne ne sitten lasiterassille, kun ilmat kylmenevät ja kasvihuoneen tyhjennän. Osa kasviksista on kasvanut jättisuuriksi muuten. Kivoilla astioilla ja välineillä on mukava kokkailla omista lähellä tuotetuista raaka-aineista lähiruokaa.






Viinimarjoja tuli viidestä pensaasta kolme sangollista, niistä tuli mehua kuitenkin pakkaseen asti. Mustaviinimarjat olivat muuten jättisuuria ja ihania maultaan. Kesäkurpitsaa on montaa lajia, ja ovat kyllä ihan jättikokoisia johtuen siitä, että osa niistä kasvaa kompostimullan päällä. Suurin on jo kooltaan lähes puoli metriä.

Kasvimaalla on ollut porkkanaa, sipulia ja salaattia sekä persiljaa. Sipulit ovat jääneet pieneksi, mutta muuten muut ovat kasvaneet. Perunaa on tullut hyvin, ja oliskohan isäni ansiota, kun hän on hoitanut multauksen. Kehäkukkia on saanut maljakkoon, ja tietääkseni kehäkukat myös pitävät tuholaisia loitolla. Auringonkukkia kasvaa laatikossa, ja viikonloppuna aion laittaa pitkään maljakkoon sisälle niistä yhden.

Aamupalaa tehdään viikonloppuna näin:

pannulle öljyä, munia paistumaan
ripottele pinnalle raastettua kesäkurpitsaa
pilkottuja tomaatteja
basilikaa
feta-juustokuutiot





Pitkä aamiainen on meillä viikonlopun kohokohtia, kun silloin on aikaa panostaa aamiaiseen ja yhdessäoloon. Hektinen arki on meillä ainakin luisunut käsistä, liikaa töitä molemmilla. Otin esille jo vitamiinitabletit, kun välillä on niin väsynyt olo. Mutta viikonlopulle kuuluu muuten uuden Artekin naulakon ja kenkätelineen paikoilleen laitto, niistä sitten oma juttunsa tulossa. 


Hymysuumunakkaat tuovat iloa ja hauskuuttaa meillä lautasella aamuihin. 

Mitä sinun viikonloppuun kuuluu?









12.8.2018

Pienikin on kaunista

Sisustusasetelmilla on helppo luoda vaihtelua kotiin vaikka olohuoneen pöydälle tai lipaston päälle. Sain lahjaksi mieheltäni Marimekon Mini maljakon, vaikka hän kyllä ihmetteli sen maljakon pienuutta. Ruskean eri sävyt ovat tämän syksyn hitti muuten; ruskeaa ei ole näkynytkään vuosiin sisustuksessa. Marimekon tiiliskivi-kangasta saa nyt savitiilen ruskeana ja kummasti väri miellyttääkin silmää. Saa nähdä tuleeko sitä väriä tuohon sohvalle tässä syksyn aikana.

Tässä nyt paljon käyttämäni Aallon teräsvati, jonka päälle tulee asetelmia tehtyä. V alon varjoilla saa aikaan kivoja kuvioita kodin sisätiloihin. Yritin tähän kuvaan ikuistaa auringon säteitä, joiden varjoja on kiva katsoa. Maljakkoon hain pihalta viiruhelpi-heinää ja oranssia kehäkukkaa. Pihalta voi otataa mitä vain pieniin maljakoihin somisteeksi. 



Hyvää alkavaa uutta viikkoa sinulle! 








9.7.2018

Luonnonkukat maljakossa olohuoneessa

Pihalta tuli kerättyä apilaa, angervon kukkaa hempeää roosaa ja toisen angervon valkoista kukkaa. Näistä sain pienen kimpun tuohon Flower-maljakkoon. Tykkään laittaa olohuoneen pöydälle tuon Aallon teräsvadille asetelmia ja nyt siinä on vedensininen Iittalan tuikkuastia maljakon seurana.  Viikonloppu sujui ihanissa häissä ja vielä Ikean-ostoksilla sunnuntaina. Uusista Ikean jutuista tuleekin sitten postausta, kun ne saadaan koottua. Tytär osti kaksi hyllykokonaisuutta, mutta kokoaminen on niissäkin vielä vaiheessa. Bestå- sarjaa on meilläkin olohuoneessa kolmessa eri kohdassa. 

Kaapissa säilytän lasisia Iittalan ja muiden valmistajien lasitavaroita. Niistä saa värien mukaan eri vuodenaikoihin sopivia asetelmia. Kivituikuissa on nyt keittiössä vihreän sävyinen sommitelma; olohuoneessa nyt tätä sinistä. 





Oman pihan kaunein kukka on alkanut kukkimaan; pioni on kaksi värinen erikoisuus. Hempeä roosa ja keltainen ovat väriparit tässä kukassa. Maljakossa pioni kestää pitkään, kun sen poimii ihan nuppusena. Onneksi ilmat ovat nyt lämmenneet ja sen huomaa omassa pihassa. Kasvihuoneessa on tapahtunut paljon ja tänään poimin ison rasian mansikoita jo pakkaseen. Pinaatti on kasvanut suureksi ja vaikka mitä muuta. Luomulaatuisia kasviksia saakin nyt omalta pihalta.


Mitä sinun alkuviikkoon kuuluu?

16.6.2018

Kätevä ja siirreltävä pyöreä pöytä

Kesäflunssa on ollut päällä koko viikon ja se on kyllä verottanut omia to do-listan läpikäyntiä. Kasvihuone ja -maa ovat ihan hyvällä mallilla ja uudet kurkuntaimet, paprika ja amppelitomaatti sain haettua puutarharhalta. Nyt vain saatoa odotellessa ja sitä luomua lähiruokaa. Takapihalle haimme uusia kalusteita, joiden pohdintaa oli täällä postauksessa. Bauhausin aurinkotuolit sitten kotiutui Jyskin tuolien sijaan; hinta oli se merkitsevä tekijä, koska aurinkotuolit olivat samantyyliset.

Pienelle apupöydälle on aina kotona tarvetta myös ulkona. Uudet aurinkotuolit saivat nyt seurakseen tämän mustan metallisen pyöreän pöydän. Siihen voi laskea lehden, kirjan,  juoma-astian ja pitää vaikka mehu- tai vesikannun tai mitä aina tarviikin säilyttää pöydällä. Pöytä sopii myös sisälle,joten käyttötarkoitusta löytyy myös kesän jälkeen.Tuo kantokahva on myös kätevä ottaa kiinni ja siirtää pöytää eri paukkaan sillä.




Pöytä oli alennuksessa Jyskissä  ja muistuttaa desing-pöytää. Ulos en halua laittaa kallista design- pöytää, niin siksi edullisempi vaihtoehto oli nyt järkevämpi valinta. Uskon, että pöytä kestää sääolosuhteet taivasalla. Äidin pihalta sain ison kimpun lumipalloheisin oksia, ne ovat kyllä kauniit maljakossa. 


Mitä sinun viikonloppuusi kuuluu?

30.5.2018

Mitä lahjaksi valmistuvalle?

Juhlahumua alkaa olemaan jo ilmassa ja kutsuja on tullut sekä ylioppilasjuhliin että valmistujaisiin. Kortit ostin jo valmiiksi viime viikonloppuna (Lidlistä löysin Suomessa tehdyt). Kortit ovat hyvissä ajoin valmiina, koska liimailen niihin ylioppilastarrat sekä kirjoittelen runot. Näin saa jotain persoonallista korttiin ja ajatusta siitä, mitä henkilö tuo mieleen. Lahjatoiveita olen kysellyt ja ainakin Iittalaa, Arabiaa ja Marimekkoa on toiveissa. Lisäksi lahjakortti on myös aina hyvä lahja. Mielellään myös suosin suomalaista esim. Finlaysonin tekstiilit kuten pyyhkeet tai Pentikin kauniit astiat tai tekstiilit. Kokosin tähän ideat lahjoihin, jotka olivat nuorten suosikkeja tekemässäni gallupissa:


Iittala Taika sarja

Tämän sarjan värit: sinivalkoinen, mustavalkoinen ja tummansininen

kuva lainattu www.iittala.fi


Iittala Aalto vati

Ihana klassikko, joka säilyttää arvonsa vuosikymmenestä toiseen. Puinen tai teräksinen vati eri kokoisina.



Finlayson 

Tyynynpäälliset ja pussilakanat, reilun kaupan pyyhkeet.


Marimekko

Marimekon tuotteista on värivalikoimaa sekä naisille että miehille, tytöille ja pojille.




Onko sinulla vinkata lahjaideaa muille lukijoille?

2.4.2018

Aallon teräsvati moneen käyttöön

Aallon teräsvati on niin hyvä sistustuksen asetelmien tekoon, että voin kyllä suositella sitä, jos et vielä omista tätä klassikkoa. Laita vaikka toivelistalle äitienpäiväksi tai muuten lahjaksi. Vatihan käy myös ruokatarjoiluihin tai muihin elintarviketarjoiluihin.

Aallon teräsvati on meillä ollut talven olohuoneen pöydällä. Siinä on ollut välillä kynttilöitä ja muita meille tärkeitä esineitä, mutta se on muuten hyvä asetelmien tekemiseen pöydällä.  Teräsvati on tässä  nyt ollut värillisten tulppaanien maljakon alustana. Tämä klassikko on ollut oma suosikki ja se olikin löytö viime vuonna kirpparilta. 


Pääsiäinen alkaa olemaan ohi tältä vuotta. Laitan tänne vielä tulevalla viikolla ohjeita meidän vaatekutsujen tarjoiluista, eli tulossa mm. gluteenittoman kääretortun ja kakkupohjan ohjeet. Ilman vehnääkin voi tehdä erinomaisia ja maistuvia leivonnaisia. Vieraat eivät edes tienneet, että jauhoina olikin käytetty gluteenitonta jauhoa. Lisäksi blogiin tulee juttua House of Lola -vaatemerkistä!

Mukavaa viikon alkua juuri sinulle!


23.2.2018

Lukemista ja pellavantuntua

Esittelen tässä yöpöydällä tällä hetkellä olevat kaksi kirjaa. Toinen on; ehkä jo siellä kannesta kanteen luettu; KonMari- kirja ja toinen on Suoliston salaisuus. Olen koukuttunut terveyteen liittyviin kirjoihin. Tässä kirjassa on asiaa vatsasta ja sen hoitamiseen liittyviä asioita.

KonMari -kirja on jo toinen, minkä olen ostanut. Tässä valkokantisessa kirjassa on tarkempia ohjeita kodin järjestyksen ylläpitoon. Ohjeet on jaettu eri kategorioihin; vaatteet, kirjat, paperit, sähköiset tavarat, cd ja dvd, kosmetiikka jne. Olen löytänyt hyviä vinkkejä lisää tuon ensimmäisen kirjan lisäksi. Kodinhoitohuone on osaksi järjestetty jo ja vaatteet osaksi myös konmaritettu.


Tulppaanit ovat nyt parhaimmillaan ja nämä sain viime sunnuntaina meidän vierailta. Sopivat hyvin teräksisen Aalto tarjottimen kanssa. Tilasin Finlaysonilta nyt sen pellavaisen pussilakanan ja huomenna laitan sen makuuhuoneeseen. Se piti nimittäin ensin pestä ennen käyttöä. 



Mitä sun viikonloppuun kuuluu?

24.1.2018

Uusi työvalaisin

Työvalaisimet ovat olleet sisustuksessa suosittuja lamppuja pitemmän aikaa. Meillä on nyt tämä work lamb hyllyssä valoa tuomassa. Design House Stockholmin lampussa on kätevä himmennin kytkin, jolla saa säädettyä valon voimakkuutta kirkkaasta ihan himmeään. Lisäksi tuossa itse lampussa on myös on-off-kytkin, joten töpseli voi olla seinässä ja lampun saa kätevästi päälle kytkimestä. Yksi etu on myös lampun asennon vaihtaminen; siksi nimitys työlamppu ei ole yhtään hullumpi nimitys lampulle. Yritin kuvaan saada myös kivoja lampun varjoja, joita se heijastaa seinälle.



Vielä eivät illat ole niin valoisia, että tämä uusi lamppu on ihan tarpeellinen valon lähde kotona.

Mitä sinulle kuuluu?


9.1.2018

Nyhtökaurasta salaattia- helposti

Pulled oak Monday- eli nyhtökaurasta tekaisimme iltasalaatin viikonloppuna. Nyhtökauraan saa rapeutta, kun sen ensin öljyssä käyttää paistinpannulla. Laitoimme suolaa ja pippuria (sekoitus) myllystä lisäksi makua tuomaan. Nyhtökaurassa on kauran lisäksi myös hernettä ja papua mukana, proteiiniä siis paljon eikä lisäaineita. Tässäpä ohje nopeaan arkisalaattiin nyhtökaurasta: 

Nyhtökaurasalaatti

Valmis salaattisekoituspussi esim. Hetki suomalainen salaatti 150g
(tai jos itse haluaa pilkkoa salaattia)
kurkkuviipaleita
ananaspaloja
Pulled oak Monday (paista öljyssä pannulla, lisää suolaa ja pippurisekoitusta)

tomaattisiivuja tai omia lempivihanneksia



Nyhtökauraa kannattaa kokeilla, koska se on ihan kasviperäinen ja ekologinen tuote. Meillä on nämä Iittalan lasit käytössä eri väreissä, ja niitä on kiva vaihdella kattauksen mukaan. Lempiastit ovat nämä Marimekon isot lautaset.

17.12.2017

Jouluinen keittiö

Joulukukat ovat jo täydessä kukassa meillä ja keittiöön on tullut jouluinen sisustus. Suuri joulutähti on seinällä ja ikkunassa on sydänled-jouluvalo. Huonekuusi on saanut mustat huopakoristeet ylleen ja  keittiön pöydällä piparitalon vieressä suuri punainen joulutähti; äitini toi sen eilen. Punainen on kyllä kaunis väriläiskä valkoisella pöydällä. Keittiön Vittsjö hyllyyn vaihdoin kaapin kätköistä vanhoja kynttilä - ja tuikkuastioita; joista osa on omia vanhoja lapsena saatuja joululahjoina. Aina ei tarvitse olla uutta! 

Amarylliksessä on jo kaksi kukkaa ja kolmas on vielä tulossa. Täydellinen ajoitus jouluksi. Tämäkin on lahjaksi saatu kukka. Pihalta toin jo kuusen tuoksua sisälle, kun keittiössä on nyt kuusen oksa maljakossa- aika kivalle näyttää maljakossa sekin! Siihen voisi ripustaa vielä helmijoulukoristeita.

Ensi viikolla on vielä tarkoitus askarrella jotain helmijoulukoristeita Papusen päikkärin tädeille, Heille onkin jo lahjat odottamassa paketointia- punaista ja valkeaa löytyy tänä vuonna paketista. Täältä voit kurkata mitä viime vuonna paketista löytyi: itse tehdyt avaimenperät ja lisäksi Kastehelmi-tuikkuastiat (niitä annettiin myös edellisenä vuotena). Niin ja arvaatteko, malttoiko Papu olla kertomatta mitä pakettien sisällä on...

Loppuviikolla tulee siivoiltua vielä muualta kotia, jos nyt keittiö on nyt joulutaminenissaan valmiina. Kokeilin joulun alussa pipareiden leipomista uudelle ohjeella, kun kokeilimme uusia Hemtexin muotteja; niin ohjetta tulossa gluteenittomista pipareista ensi viikolla. 










Mitä sun viikonloppuun kuuluu?

2.12.2017

Sinistä ja valkoista keittiössä -Suomi 100v

Ensi viikon Suomi 100- vuoden kunniaksi on sinistä ja valkoista nyt meillä keittiössä. Mies osti minulle kukkakimpun ja itse toin sinivalkoisia kotimaisia kynttilöitä Halpa-Hallista. Kynttilät syttyvät sitten juhlapäivänä keittiössä ja olkkarissa. Valkoinen hylly on keittiön ikkunoiden edessä, niin siitä näkyy myös ulos hyllyn esineet. Kynttilät saavat loistaa paraatipaikalla. Siniset Iittalan maljakko ja tuikkuastia on myös tuomassa sinistä keittiöön. 

Tänään oli aamulla lentsuinen olo, kurkku oli kipeä ja olo muutenkin kuumeinen. Juuri eilen sain kehuttua, että eipä ole tullut sairasteltua. Joten tänään ei ole tullutkaan tehtyä oikein mitään, vaikka sitä tekemistä olisi näin joulun alla. 





Löytyykö sun kotoa jo sinistä ja valkoista?