Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ivana Helsinki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ivana Helsinki. Näytä kaikki tekstit

9.10.2016

Synttärijuhlaa

Tänä viikonloppuna on vietetty synttäreitä. Sain lahjaksi ihanan Partyliten lahjasetin, jossa oli mustavalkoinen kello. Kellon päälle voi laittaa tuoksuvahan, joka lämpenee ja sulaa; tuoksua levittäytyy sitten ympäristöön. Kello on meillä keittiössä nyt esillä. Uusi muumisesonkimuki Lumihevonen on nyt myös samaisella hyllyllä kokoelmassani. Synttärikahvit juotiin tyttären yllätysjuustokakulla, jonka hän oli minulle tehnyt. Kakku oli herkullinen masikkavalkosuklaajuustokakku.

Eilen myös vietimme ystäväni kanssa yhteisiä synttäreitä; pihasauna lämpesi pitkään ulkona ja grillikatoksessa valmistui herkulliset pihvit. Illan päätteeksi pelasimme vielä korttia. Saunassa oli nyt uudet ledvalot katossa ja muutoin siellä on kyllä hirsisaunassa oma tunnelmansa.Tänään onkin aurinko paistanut, pieni lenkki oli paikallaan. Nappasin maljakkoon kuivia heiniä; kannattaa hyödyntää luonnon omia materiaaleja kodin sisustukseen.






Tämmöinen ihana uusi sisustuselementti keittiössä. Ihanaa sunnuntai-iltaa!!

3.6.2016

Onnea valmistuville ja lahjoista

Onnea kaikille ammattiin valmistuville! Kummityttöni valmistui tänään kolmen stipendin kera koulusta ammattiin. Olen hänestä niin onnellinen ja ylpeä. Hänen kanssa tässä taannoin laskimme matikkaa pääsykoetta varten agrologi-koulutukseen. Ystäväpiiristäni valmistui myös uuteen ammattiin myös ihana ystäväni lastenhoitoalalle. Lisäksi on tullut muistettua ylioppilasta ruusuadressilla. Laitoin näistä lahjaideoista tänne ideaa ja aikuisen lahjoja olivat erilaiset kauneushoitolan lahjakortit, suklaat ja kuohuviinit ja korut joista erityisesti Lumon on suosikki.

Juhlatamineet on tältä päivää riisuttu yöksi; on aika hetken nauttia kesäillasta. Sytyttelin kynttilöitä ja laitoin tunnelmavalot lasiterassille. Fazerin sininen punaisia marjoja -suklaa ja Festivo- valkoviini on tässä tunnelmassa sopivaa nautintoa. Paola Suhonen on suunnitellut lintuaiheisen ulkoasun viinitölkkiin. Tölkissä lukee, että lintukuvio kuvastaa mielen puhtautta ja Skandinaavisen designin ajatonta yksinkertaisuutta. Tämä luottoviini on ollut itsellä jo suosittu juoma monta kesää. Suosittelen maistamaan!






 Kuplivan kera toivotan oikein ihanaa viikonloppua!


6.6.2014

Ivana Helsinkiä kodin sisustukseen

Suomalaista suunnittelua tuli ihailtua Ivana Helsingin myymälässä. Nahkaiset hanskat valmistetaan Suomeessa. Meikkilaukku tai vaikka kynille sopiva pussukka näin kesän vihreän värisenä oli kauniin näköinen.Samaan sarjaan löytyy myös muistikirja.



Nämä palovaroittimet ovat söpöjä, joita voi pitää jopa kauniina koriste-esineinä verrattuna normaaleihin pyöreisiin palovaroittimiin.



Tykkäsin näistä keltaisista ja mustista pussilakanaseteistä.Erityisen kivalle näyttivät nämä pystyssä olevat setit. Sulka-desing on monissa Ivanan kuoseissa.


Tarjottimia oli erikokoisia,tämä lappapuuron värinen on kaunis tuossa lintukuvioinnissa.Kotoa meiltä löytyy tätä kuvioa mm.kenkälaatikossa ja -pussissa harmaana ja mustana.

Pieniä lahjaideoita ,esim.tulitikkurasiat,muistivihkot,säilytysrasiat


Nämä sammutuspeitteet ovat kotona myös erittäin tärkeitä.Minä pidän keittiössä hellan vieressä peitettä.On heti käden ulottuvilla,jos sattuu vahinkoa kokkaillessa.


Ivana Helsingin tuotteissa on vain kaksi sesonkia vuodessa ja heidän ideologiaan kuuluu kestävä kehitys. Suositaan suomalaista suunnittelutyötä!