Näytetään tekstit, joissa on tunniste blogihaaste. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste blogihaaste. Näytä kaikki tekstit

24.5.2019

Kuva ennen ja jälkeen- blogihaaste

Kuva ennen ja jälkeen- blogihaaste tuo esille sen, miten bloggaajana tapahtuu muutosta ja kehitystä vuosien kuluessa. Blogi kasvaa ja kehittyy ihan kuin me jokainen omassa olemisessamme. Ympäristö muuttuu ja myös jatkuvat muutokset ympärillämme. Sanotaankin, että vain muutos on pysyvää tai vierivä kivi ei sammaloidu. Blogit antavat ideoita ja vinkkejä lukijoille, ja ovat siten kuin lehti, jota selataan näytöllä.

Ota blogisi alkutaipaleen ensimmäisistä postauksista yksi kuva ja kerro siitä,
- miten blogisi on muuttunut tähän päivään
- oletko samalla linjalla vielä kuvasi ja tekstisi kanssa
- mikä on muuttunut ensimmäisistä blogin kuvasta
- mitä tekisit toisin, jos nyt aloittaisit bloggaamisen

Tässä blogini ensimmäinen kuva, jossa olin hankkinut uusia tyynyjä kotiin. Väriltään edelleen sopivat sisustukseen. Kuviomaku ehkä on muuttunut. Kuvan laatu ei ole hyvä enkä enää käytä tekstejä kuvissa juuri ollenkaan. Blogin aloittamisessa varmaan kiinnittäisin huomiota enemmän sisältöön (alussa oli vain pari kolme lausetta) ja kuvan laatuun.



Liitä tähän sitten uusin kuva blogistasi tai kamerasta

- kerro mitä kuvasi viestittää
- mitä vielä haluaisit oppia bloggaamisesta?

Uusin kuva kamerasta löytyy tälläinen kuva lasiterassilta. Kuva on otettu varmaan viikko sitten ja siinä on tuo ihana äitienpäiväruusu, jonka sain lahjaksi. Sitten terassille on tuotu jo kesäkalusteita ja aurinkovarjoa odottamaan lämpöisiä kesäpäiviä. Kuvaa ei ole käsitelty ollenkaan. Kuva viestittää sisustusharrastusta ja intohimoa kaikkeen kauniiseen sekä omaan kotiin. 

Bloggaamisesta haluaisin oppia sitä, että voisin enemmän olla inspiroivampi ja antaa vinkkejä lukijoille. Kuvaamisessa olen kehittynyt, mutta siinäkin on vielä paljon opittavaa. Uuden jalustan ja objektiivin haluaisin hankkia. 

Aika on välillä kortilla, kun blogipostauksia kirjoittelen. Jos haluat tehdä laadukasta jälkeä, niin yritä löytää se hyvä valaistushetki kuvaamiseen ja tekstin tekemiseen, kun inspiraatio ei aina synny itsestään. 

Olen saanut tehdä mielenkiintoisia projekteja blogin merkeissä toteuttaa ja nyt olen saanut uusia blogiyhteistyökuvioita, joita on tulossa tänne blogiin. Joten kannattaa olla kuulolla ja  jäädä lukijaksi.




Haasta mukaan kolme blogia.
Ja tämän haasteen voivat napata myös muutkin kuin haastetut!

Minä haastan seuraavat blogit:




Kenelle sinä laitat tämän blogihaasteen eteenpäin?




16.11.2018

Sinivalkoista -haaste 2018

Sinivalkoinen haaste on lähtenyt Tiiu/Puutarhahetki -blogista, jossa halutaan tuoda Suomen itsenäisyyttä esille ja lippumme värejä. Minä nyt tartuin tähän haasteeseen Hannan Arjen Karusellista blogin vinkistä. Valkoinen on aina ollut oma väri kotona sisustuksessa, mutta siihen yhdistän myös muita värejä, mutta en kovin radikaaleja. Ihailen kotien sisutuksia, joissa on värikästä ja jos vaikka joku myös pukeutuu hyvin värikkäästi. Sininen taas oli aikoinaan oma lempiväri myös ja siksi meillä on kylpyhuoneessa mm. sinistä, turkoosia ja hiekkaa kaakeleissa ja onneksi myös valkoista.

Tässä valkoisia kuvia meiltä:








Sinistä löytyy meiltä vähän, vaikka sininen on nyt vuoden sisällä palannut taas sisustukseen. Tapeteissa olen ihaillut oikein tummansinisistä tapettikuoseja. Sininen on myös minun lempiväri vaatteissa. Klassikko mikä klassikko myös väreissä. Sinisen sävyisiä Iittalan Kartio- laseja on ollut vuosia ja ne ovat käytössä arkena meillä aina. Laitan myös kattauksessa pöydälle Kartio- laseja eri väreissä. Kastehelmi tuikkuastioita on myös sinisen sävyisenä meillä; ajatonta ja aina niin upea kynttilän palaessa niissä. 

Tässä sinisiä kuvia meiltä: 






Haasteen teemana on sinivalkoisuus, kuvissa voi olla mitä tahansa kaunista sinistä ja valkoista.


Haasteen säännöt:
- kerro postauksessasi, kuka haasteen aloitti (Tiiu/Puutarhahetki-blogista)
- tee postaus, jossa sininen ja valkoinen ovat pääroolissa
- haasta kolme tai useampi blogiystäväsi mukaan
- käy kirjoittamassa postauksesi www-osoite Puutarhahetki - Suurien unelmien puutarha -blogin Sinivalkoista-haaste -postauksen kommenttikenttään


Haastan seuraavat blogit mukaan: 


Ja nappaa haaste tästä itsellesi, tämä sopii kaikille! Jäämme odottamaan itsenäisyyspäivää, sehän on meidän sinivalkoinen juhlapäivämme.


                                                                                                                    (*sisältää mainoslinkkejä)

15.11.2015

BlogiLiebster Award haaste

Tämän Liebster Award -haasteen  sain ihanalta Happystarhome -blogista, jossa on jouluinen teema. Kiitos haasteesta !<3 Joulu on jo hiukan mielessä myös täällä! 


1. Mikä on DIY-lahjaidea, jonka aiot toteuttaa tulevana jouluna?

Ennakkojoululahjoja on olleet itse tehdyt kuusijutut. Niistä onkin juttua täällä! Toivon mukaan ne säilyvät kauan ruukuissa. Jos saan aikaiseksi niin pieniä sukkia tai lapasia aion kutoa.



2. Mikä on ollut paras itse tehty joululahja, jonka muistat?

Villasukkia on kaapeissa vinot pinot äidiltäni ja mummolta. Kummityttöni (9 v) itse tekemät lahjat, viime jouluna sain hänen maalaman kuusitaulun. 


3. Oletko tehnyt itse joulukalenteria? Millaisen tai millaisia?

Meillä on tyttären kanssa sama kummi, hän on antanut joulusäkin, jossa on sisällä 24 lahjapussia numeroituna. Se on ollut käytössä useana jouluna, ja sen pussukoiden sisään on tullut sitten laiteltua lahjat.






4. Mikä on paras joulufiiliksen nostattaja?

Touhuaminen kolmevuotiaan aarteen kanssa. Hänen kanssa saa nauraa ja heittäytyä taas kaikkeen hulvattomalla hauskuudella. Lisäksi meillä poltellaan kynttilöitä, leivotaan pipareita, laitetaan kotia jouluiseksi ja kääritään paketteja hyvissä ajoin.






5. Millainen on paras jouluinen reseptisi?

Joulusiivous ja joulumusiikki tv:stä päivää ennen aattoa. Makuuvaatteet tuuletetaan ulkona. Jos ehdin niin teen niitä ihania torttuja äitini reseptillä. Meillä tehdään ruokaa moneksi päiväksi ja sitten vain loikoilemista lähimpien kanssa.





6. Oletko viettänyt joulua ulkomailla, missä ja millaisin tunnelmin?

Jouluaattopäiväksi tulimme kerran ulkomailta kotiin, olisin voinut viettää joulun lämpimässäkin. Siellä oli joulupukkikoristeita ja punaisia joulutähtikukan tyyppisiä pensaita. Joulupukki koristeet olivat usein terasseilla kiipeämässä sisälle taloon. Kerran olin heti joulun jälkeen matkalla myös, silloin oli vielä jouluseimiä paljon esillä.


7. Kaunein joulukukka-asetelma syntyy näin:

Marketista ostan jouluisia kukkia ja kaivan esiin aiempien joulujen ruukkuja ja koristeita. Niistä teen asetelman tai laitan kauniiseen lasiastiaan ja folioa joulukukan ruukun ympärille. Sen päälle vaikka kiva nauha. Yksinkertainen on kaunista!





8. Kaunein jouluaskartelusi:

Omat diy-jutut ovat lähinnä joulukortteja.Olen säilyttänyt lasten jouluaskarteluja ihan tarhaiästä saakka, niitä kaivelen esiin jouluna. Nyt sitten odotan innolla mitä Papu tuo tarhasta. Joka joulu otan esiin paperinarusta tehdyn kranssin, siitä löytyykin ohje täältä!


9. Oletko keksinyt jotain uusia ideoita lahjojen pakkaamiseen, millaisia?

Ihastelen aina diy-paketteja. Joskus olen itse tehnyt jotain, mutta ajan puutteen vuoksi hamstraan matkoilta lahjapapereita, naruja, kortteja ja yksi Ikean Malm lipaston laatikko onkin täynnä näitä tavaroita.




10. Millainen on sinun joulupuusi?

Joulukuusi (aito tai jos ei aitoa ehdi saamaan niin varastosta kaivetaan esiin). Koristeet ja värit vaihtelevat eri vuosina. Kuusesta löytyy ainakin Kalevalan eri vuosien kuusenkoristeita, joita olen saanut kummitytöltäni lahjaksi.
  

11. Mitä ilman joulu ei tunnu joululta?

Ilman muuta ne lähimmäiset ihmiset. Yhteinen kokoontuminen suvun kanssa mummolassa jouluaattona. Haudalla käynti ja sen tunnelma.Joulupukin käynti.


  
Tuliko jouluähky? Toivottavasti ei! Heitänkin haasteen eteenpäin seuraaville blogeille: