Näytetään tekstit, joissa on tunniste juhlapyhät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juhlapyhät. Näytä kaikki tekstit

28.5.2017

Pöytäliina testailua

Eilen kävin ihastelemassa Pentikin kangasvalikoimia ja liinoja. Ostin Omenankukka-kangasta ja hurautin siitä kaksi kapeaa liinaa meidän juhlapöytään. Pentikin myyjä oli muuten aivan huippu ihana, auttoi valinnassa kun pähkäilin Hortensia ja tämän kankaan välillä. Hortensia pohja on beigeen vivahtava, kun taas Omenankukka on puhdas valkoinen. Laitan pöytään ison valkoisen pellavaliinan alle, mikäli se sopii uuteen pöytään koonsa puolesta. Beigepohja voi näyttää likaiselle valkoista pellavaliinaa vasten. Itse ompelemalla sain kaksi liinaa yhden hinnalla. Pöytäliinoista oli täällä juttua.

Ensi viikolle ei ole luvattu kovin lämmintä ilmaa, siitä huolimatta kesäkukat olen istuttanut ulos ruukkuihin. Eilen on aloitettu ison kukka-altaan uusiminen. Siitä laitan erikseen juttua tänne, jos haluat vinkkiä siitä miten välttää rikkaruohojen jatkuva kitkeminen kukkapenkistä. Tässä jo viime kesältä vinkkiä.




Juhlatunnelmaterkuin!





25.5.2017

Leivotaan keksiä

Kesäkuu lähestyy kovaa vauhtia, ja juhlaviikonloppu ensi viikolla edessä. Kokeilin tehdä ihan perinteisiä gluteenittomia kaurakeksejä Myllärin jauhoista, joilla olen leiponut jo monelaista. Keksit onnistuivat ja jaan reseptin myös täällä:

Kaurakeksit (gluteeniton)

125g voita
2,5 dl sokeria
1 kananmuna
1 tl vaniljasokeria (ei välttämätön)
2 dl kaurajauhoa Myllärin, gluteeniton
2,5 dl kauraleseitä  Myllärin  gluteeniton (laitoin gluteenittomia kaurahiutaleita)
1/3 tl leivinjauhetta

-sulata rasva, lisää sokeri, Sitten muna ja vaniljasokeri. Sekoita puuhaarukalla. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet taikinaan. Nostele väljästi leivinpaperin päälle nokareita. Paista 175  astetta 15 min. Taikinaa ei vatkata koneella.


Ja Flower-maljakko on ollut äitienpäivästä asti keittiössä esillä. Se on kyllä kaunis yksityiskohta. 






Hyvää helatorstaita! Minä lähden hakemaan kesäkukkia. 

18.5.2017

Lahjan sisältö

Äitienpäivälahja oli tämä ihana Flower-maljakko, joita on eri värisiä. Hempeä roosa näyttää lähes valkoiselta kauempaa katsottuna. Nyt sen paikka on keittiön pöydällä ja varmaan kesän aikana siinä tulee olemaan puutarhan omia kukkia poimittuna. Maljakko on ihan nätti sellaisenaan sisustuselementtinä.

Tämä maljakko on muuten ihan hyvä lahjaidea vaikka ylioppilaalle tai valmistuvalle ammattiin.





Äitienpäivänä söimme tyttäreni tekemää mangositruunatuorejuustokakkua. Hän on oikein ekspertti juustokakkujen tekijänä. Keltainen väri sopii juhlapöytään ja tuossa sitruuna tuo myös makua tuorejuustona kakkuun. Arabian Piilopaikka- muki on ollut suosikki kahvimukina; malli on iso ja kivat kuviot.



Onko sulla lahjaideoita toukokuun juhliin?


14.5.2017

HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ!

Meillä on herkuteltu tänään hyvällä äidin tekemällä ruoalla sisarusten perheiden kanssa. Äitini on maailman paras kokki ja hän vielä jaksaa tehdä oikein "courmeeruokaa", josta tykkää lapset myös kolmannessa polvessa asti. Vein äidille valkoisen ruukkuruusun ja sisarusten kanssa keräsimme uutta sohvaa varten rahakuoren. Saa nähdä millainen sohva heille sitten tuleekaan. Minä sain ihanan lahjan, josta kuvaa tulossa myöhemmin. Tytär teki mangositruunajuustokakun, joka oli aivan ihana väriltään (kirkkaan keltainen) ja myös maultaan. Mummolassa söimme kinuskikermakakkua ja minun tekemää sitruunamustikkajuustokakkua.





Onnea kaikille äideille ja mummoille!







12.5.2017

Pöydälle liinaa juhliin

Pöytäliinalla saa luotua juhlantuntua keittiössä, terassin pöydälle tai olohuoneen pöydälle. Minulla on Artekin ja Marimekon vahakankaita arkikäyttöön sekä valkoista pellavaliinaa juhlia varten. Sähköpostista nappasin Pentikin kankaista uutuuskuosit Hortensian ja Omenankukan. Näissä kuoseissa on kauniit värit ja meillä vaalaenapunainen on valmistuvan tyttären lempiväri. Meillä on tulossa valmistumisjuhlat kuun lopussa ja juhlakattaus on paikallaan kauniin liinan kera. Tuo Omenankukka on myös todella ihastuttava kuosi. Saa nähdä, ehtiikö omenapuut kukkaan milloin?







Omenankukka on näin ihana pöytäliina! Voi kuinka odotan, että maljakkoon saa myös omasta puutarhasta omenankukkia maljakkoon.










kuvat lainattu:


Pidätkö sinä pöytäliinaa juhlapöydässä?

9.5.2017

Äidille leivotaan marmoroitu juustokakku


Tein joku aika sitten tätä sitruunamustikkajuustokakkua, ja ajattelin, että tämä on myös äidilleni tuleva kakku ensi sunnuntaina juhlistamaan äitienpäivää. Tämän voi tehdä myös gluteenittomana, kuten minä tein. Korvaat vain keksit gluteenittomilla. Kakku paistetaan ja sitruuna sekä mansikka tuovat raikkautta makuyhdistelmää tähän. Ohje on Pirkka-lehdestä.


Pohja:
n. 200 g Digestive-keksejä (minä laitoin 150 g glueenittomia)
75g voita

Täyte:
2 prk rahkaa
1 prk maustamatonta tuorejuustoa
1dl vispikermaa
1-1,5 dl sokeria
3 munaa
1/2dl maissijauhoa (Maizena tai minä käytin gluteenitonta versiota)
2tl vaniliinisokeria
1 sitruunan mehu puristettuna ja sitruuna raastettuna

Päälle:
mustikoita, ripaus sokeria
  1. Hienonna keksit esim. sauvasekoittimella. Lisää sula voi. Levitä seos irtopohjavuokaan, jossa on leivinpaperi pohjalla ja reunat on voideltu. (Halkaisija 24 cm). 
  2. Sekoita täytteen ainekset nopeati vatkaimella ja kaada vuokaan. 
  3. Soseuta mustikat ja sokeri savuvasekoittimella soseeksi. Laita kokkareita kakun pinnalle ja vetele terävällä pitkällä veitsellä kakun pintaan raitoja. Tarvii useita vetoja, että kuviosta tulee kaunis marmorijälki. 
  4. Paista 175 astetta alimmalla tasolla 50 min. Anna jäähtyä ja käy kakun reunat läpi veitsellä. Näin ei tule repeämiä jäähtymisen aikana kakkuun. Siirrä jäähtynyt kakku jääkaappiin, anna vetäytyä muutama tunti tai tarjoile seuraavana päivänä jääkaappikylmänä. Irrota kakku vuoasta jäähtyneenä. 



Ihanaa tulevaa juhlaa kaikille! 
Äiti on kakun ansainnut!

3.5.2017

Mitä äitienpäivälahjaksi?

Äidin tärkeä juhlapäivä on tulossa seuraavana viikonloppuna. Listasin tähän äidille tai mummolle hyviä lahjaideoita, jos hän tykkää sisustamisesta. Hintaluokaltaan lahjat ovat 15-50 euroon.

Lahjakortti on aina hyvä lahja: kasvo- tai jalkahoito, hieronta, kulmien ja ripsien värjäys tai joku muu ihana juttu. Itse kävin vasta jalkahoidossa laittamassa jalat kesäkuntoon ja täytyy sanoa, että kepein askelin lähdin kynnet lakattuina ja jalat pehmeänä Tarjan luota.


Maljakoita ei voi koskaan olla liikaa! Tämä Marimekon Flower on vain niin ihana. Äiti voisi tykätä valkoisesta, kirkkaasta tai vaaleanpunaisesta! Täällä on ollut aiemmin postausta maljakosta.


kuva lainattu: www.marimekko.fi

Suositaan kotimaista ja tämän yrityksen löysin Instagramin mainoksesta nimeltään Kaverini. Yrityksellä on tekstiilejä, kortteja, saippuoita ja sisutustuotteita. Tämä tämä nokkosmerisuolasaippua ja pyyhesetti olikin yhdessä tarjouksessa.


Kaverini valmistama leikkuulauta;




kuvat lainattu: https://holvi.com/shop/kaverini/

Mitä sinä annat lahjaksi äidille tai mummolle?

1.5.2017

Iloista Vappua!

Hyvää vappua blogini lukijoille!

Nämä kuvan neilikat ovat kivasti pitkässä varressa ja ovat jo kestäneet maljakossa monta päivää. Kukat avautuvat hitaasti ja väri on niin hempeä pastelli roosa. Marimekon Räsymatto leikkuulauta on hyvä alusta pöydällä, koska sen päälle voi laittaa asetelmia. Ja yksi myös on se, että vesi ei valu pöydälle, jos vaikka laittaa kukkapurkin sen päälle. Valkoisen pöydän päällä on myös sisustuselementtinä hyvä!




💓💚💛

19.4.2017

Suomi 100 v ja pääsisäiskukat keittiössä

Suomi täytti 100 vuotta ja siihen merkkipaaluun on yrityksen valmistaneet omia Suomi 100 tuotteita. Minäkin kannoin korteni kekoon ja hankin meille Suomi 100 tuotteita kaupareissulta. 

Pääsiäisen jälkeen viikko on mennyt flunssan kourissa ihan totaalisesti. Harmittaa oma jaksaminen, kun flunssa ei halua edes hellittää. Pääsiäinen meni myös sairastaessa, joten viikonlopulle odotetut lämpimät kelit ovat enemmän kuin tervetulleita. Pääsiäisen kukat ovat edelleen hyvässä voinnissa ja ovat edelleen kuten tuosta alakuvasta voit nähdä. Papukaijatulppaanit ovat tuossa kuvassa punaiset, niissä on erikoisuutena hapsureunat. Pienet narsissit kukkivat tuossa matalassa ruukussa. 

Kauppareissulta löysin herkullista Dammerbertin uutta suomalaista suklaata, joka on muuten myös ihan gluteeniton valkosuklaamustikkasuklaa. Sisustajana ostan usein myös Suomi 100 vuotta kunniaksi nämä kauniit Amanda B:n valkoiset servetit. Suomalaiset yritykset ovat tuoneet markkinoille paljon erilaisia tuotteita 100 vuotiaan maamme kunniaksi. Esimerkiksi vanha suomalainen design brändi Artek lanseeraa numeroidut tuolit toukokuussa, Marimekolta löytyy oma juhlavuotta varten suunniteltu Otso -kangas ym. Muuten tuo Otse kangas on oikein kaunis kuosi, sellainen maanläheinen. 




Tässä nämä uutuudet ja blogiarvonnan yllätysjuttuun näitä lähtee huomenna myös mukaan pakettiin. Blogiarvontoja on aina mukava järjestää, koska niitä on nykyään hyvin vähän täällä blogeissa. Toivottavasti muutkin bloggaajat innostuvat järjestämään blogiarvontoja?




Onko sinulla Suomi 100 vuotta lempparituotetta? 





16.4.2017

Illanistujaisiin tarjoilut

Jaan tässä helpot ohjeet illanistujaisiin ja vaikka näin pääsiäisen tarjoiluihin.  Molemmat ohjeet ovat helpot ja nopeat tehdä. Kokeilin tehdä gluteenitonta pullaa, ja se vielä vaatii harjoittelua. Taikinasta tuli liian kova, jauhoja taisi mennä liikaa.




Makaronisalaatti ( gluteeniton) 4 hengelle

150-200 g Penne pastaa
2 omenaa
100 g juustoa (esim. Edam)
1 pss kinkkusuikaleita tai kuutioita
viinirypäleitä
½ prk kevytmajoneesia
pippurisekoitusta rouheena

Keitä pasta, huuhdo siivilässä. Pilko omena ja juusto kuutioiksi. Halkaise viinirypäleet. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja lisää majoneesi. Lopuksi pippurisekoitusta mausteeksi. Anna maustua jääkaapissa. Tarjoile esim. patongin kera. Ohje käy myös ei gluteenittomana!




Rahkapullat

Tavallinen tai gluteeniton pullataikina

Täyte riittää n.13 kpl

200 g rahkaa (1 prk, voit käyttää myös maustettua rahkaa esim. vanilja, sitruuna)
½-1 dl sokeria
1 kananmuna
persikoita

Pyörittele pyöreitä pullia ja paina lasin pohjalla (mulla oli Iittalan Kartio) siihen syvennys. Ja lisää siihen täyte. Anna pullan kohota ja voitele ennen uuniin laittoa.



Mitä sinun pääsiäiseen kuuluu?





14.4.2017

Hyvää pääsiäistä ja blogiarvonnan voittaja

Täällä on vietetty pitkää perjantaita lähimpien kesken. Kävimme päivällä syömässä pääsiäislounasta yhdessä ystävien ja perheen kanssa. Vierailimme mummolassa ja veimme tuliaisina pääsiäiskarkkeja suvun pienimmille lapsille ja äidilleni veimme vihreänvalkoisia tulppaaneja. Ne olivat kyllä ihanan värisiä!

Ja nyt sitten on blogiarvonnan voittajan julkaisemisen aika!

Arvonta suoritettiin perinteisellä nimen kirjoittamisella paperiin ja sieltä nousi tämmöinen kommentti:


Katja S
Keisarin morsianta kuluu paljon! Kahdella mukana!

Laitan Katjalle mailia! Kiitos kaikille osallistujille ja oli ihana lukea teidän kommentteja mikä on paras tee tai kahvilaatu. Teen näistä taas yhteenvetoa, koska sieltä nousi myös uusia tuotemerkkejä esille!!


Hauskaa Pääsiäistä!

11.4.2017

Diy: pääsiäiskukko ja pajunkissat höyhenissä

Sain tämän ihanan pääsiäiskukon, kun pieni Papu sitä kiikutti lahjaksi.Hän oli sen tehnyt päiväkodissa. Kananmunakennosta oli leikattu tuo kukon osa, ja siellä sisällä oli oikeasta kananmunan kuoresta tehty paikka mullalle ja ruoholle. Täytyy vain muistaa kastella kukkoa, että ruoho ei kuihdu. Ruohon reunassa oli myös pieni keltainen pehmeä pääsiäistipu mukana. Viime vuonna pääsiäinen näytti meillä tältä.  Nuo värikkäät pääsiäismunat oli nytkin esillä (väri kun on oikein upea), mutta nehän tuli heti napsittua ohi mennessä kupista.

Kaivoin omat pääsiäiskoristeet esille, ne lasten itse tehdyt ja viime vuonna ostamani strutsinhöyhenet ja -pääsiäismunat, jotka ovat kyllä ilo silmälle. Ruskea ja vaaleasävy höyhenissä on sopivasti luonnon omaa väritystä.

PS. Muista myös blogin Nicolas Vahén tuotteiden arvonta!!!





Tässä nämä vaaleat ja ruskeat höyhenet, jotka ovat hempeät tässä mustavalkoisessa House Doctorin maljakossa. Pajunkissat sain siskon tytöltä, kun heidän tontin lähellä on paljon pajuja. 





Joko sinä olet pääsiäistunnelmissa?

19.1.2017

Ihana aamu ja aamiaiskattaus

Viikonloppuna on hyvä aika laittaa kaunis kattaus vaikka aamiaiselle tai brunssille. Kauniit astiat ovat jo mielestäni puoli ruokaa. Meiltä löytyy eri sarjan astioita; viimeiset hankinnat ovat liittyneet Marimekon Räsymatto-sarjaan. Astioita voi yhdistellä mielen mukaan eikä aina kaikkien tarvitse sopia niin yhteen. Kynttilöillä saa myös aamuun kivaa tunnelmaa ja rauhallisuutta. Keittiön pöytä sai nyt nämä Aallon tuikkkuastiat koristuksekseen. Näissä on kiva idea, että ne jotenkin sopivat yhteen eri värisinä ja -kokoisina.


Munakasta, pekonia, vihanneksia, hedelmiä, mehua, kahvia ja muita herkkuja kuuluu tälle aamiaiselle. Niin ja edellisen illan pizzaa.



Nautinnollista viikonloppua ja herkullisia aamiaishetkiä!


6.1.2017

Keittiön uudet tuolit ja pöytä

Pakkaslukemat ovat 20-30 asteen välillä, joten takkaa on saanut lämmitellä ahkerasti. Tänään loppiaisena aurinko on paistanut ja sain kuvattua auringon säteitä kameralla. Keittiön ilme on vaihtunut talviseen joulun väreistä. Uudet keittiön tuolit ja pöytä ovat olleet käytössä hyvät. Tuolien kangas on pysynyt hyvänä ja ryhdikkäänä. Huonekuusi sai uuden paikan toisesta nurkasta, se on vaatimaton kasvi ja pärjää vähällä kastelulla. Keittiön pöydälle tulee Artekin pöytäliina kaapista tai jos löytyy kivat tabletit kaupasta. Huomenna on tarkoitus käydä Marimekolla lahjakortin kanssa, kun en viimeksi sinne ehtinyt. Mietinnässä on vielä mitä ostaisin. Onko joku suosikki mitä voit suositella?





Leppoisaa loppiaista Sulle!

2.1.2017

Vuoden ensimmäinen

Uusi vuosi tuo tullessaan ajatuksia siitä, mitä lupauksia voisi yrittää toteuttaa tulevana vuonna. Omia toiveitani liittyy kodin sisutuksessa pienen oleskelutilan uudistamiseen. Sinne olen miettinyt voisiko String-hyllystä olla  iloa siellä, kun korkea vanha vitriini pitää sisällään jos mitä tavaraa. Niiden sisällön laittaminen johonkin vaatii kyllä mielikuvitusta. Toinen toive liittyy olohuoneen ja keittiön seinien joko maalaamiseen ja tapetoimiseen. Seinissä on alkuperäiset Boråsin tapetit harmaalla pohjalla. Väri sinällään on hyvin ajaton, ja eri seinällä on erilaista kuvioa. Laadukkaat tapetit ovat edelleen hyvässä kunnossa, mutta joissakin kohtaa näkyy huonot pakkelointini jäljet. Kolmas toive liittyy ulkoterassien päällystämiseen kestopuulla, jos ei sitten ole siihen muuta vaihtoehtoa. Neljäs toive on se pihasauna ja sen yhteyteen oleskelutila, mutta jää nähtäväksi toteutuuko tämä.

Joulukuusi lähti tänään meidän takkaan ja koristeita olen kerännyt taas kaappiin odottamaan uutta joulua. Pukin tuoma uusi kalenteri on tänään kirjoitettu tärkeillä merkkipäivillä valmiiksi ja hylly sai uuden koristeen, kun Tigerin kipsimuottiin painettiin pienen Papusen kuva. Hän sai itse maalata sen sitten mieleisekseen. Nuo kalenterit omilla valokuvilla on ihania lahjoja (niistä onkin juttua täällä), vaikka blogeissa olen törmännyt myös kahteen muuhun kalenteriin. Mutta niistä juttua myöhemmin.  Punainen Maria Drocilan kynttilä on ihanalta ystävältä saatu lahja myös.


Miten sinun Uusi vuosi on käynnistynyt?

31.12.2016

Vuoden viimeinen päivä

Uutta Vuotta on vastaanotettu leppoisissa merkeissä. Meillä on lämmennyt hirsisauna ulkona ja grillikatoksen takka. Pihalle ilmestyi lumipallolyhty ja lumihevonen päivän aikana. Raketteja ammuttu jo ja kuohuva juoma on kylmässä. Paljon kuuluu pauketta ja raketit säkenöivät taivaalla. Toivotan kaikille blogin lukijoille ja yhteistyökumppaneille oikein hyvää ja Onnekasta Uutta Vuotta 2017!

Henkilön Hidas vanhemmuus kuva.
kuva lainattu https://www.facebook.com/hidasvanhemmuus/


30.12.2016

Mitäs löytyi alennusmyynneistä?

Vuosi alkaa olemaan lopuillaan. Vuosi sitten laitoin näistä joululahjoista juttua; edelleen ovat suosikkejani. Haikeudella tulee katsottua mitä vuoteen on mahtunut. Nyt lomalla on kuitenkin ollut leppoisaa oloa ja kävimme ostoksilla alessa. Kaupunkireissulla tuli alennusmyynneistä tehtyä hyviä hankintoja. Sokoksella, H&M:llä, Vilassa ja Ginatricossa oli -40-50%:n alennukset ja Stockmannilla -30%. Uusia vaatehankintoja (paitaa, mekkoa, urheiluvaatteita ja asusteita) ja kosmetiikkaa kivijalkakaupasta. Lisäksi olohuoneeseen on tulossa Stokkan verkkokaupan kautta villamatto; se ihana Linie desing Asko. Villa on matoissa kiitollinen materiaali; Iskun yksi villamatto oli kymmenen vuotta käytössä ja edelleen toimisi mattona, mutta laitoin sen kierrätykseen.



Nyt on myös kokeilussa Oriflamen ekologinen sarja Eco Beauty. Tilasin niitä ystäväni kautta ja lisäksi tuli uusi ripsiväri ja huulipuna. Herkkäihoisena minulle sopii nuo Oriflamen ripsivärit oikein hyvin.


Tänään vein Papua tätä neljä veetä luistelemaan. Hän oli ihan pakahtua innosta, vaikka ulkojäällä oli vettä kuin Välimeressä. Pystyssä pysyminen oli vielä hakusessa ja kun isin lyhentämä maila olisi vaatinut vielä sen oikean mustan kiekon... Se into ja palo oli käsin kosteteltavaa!.

Huomenna on vuoden viimeinen päivä

Mitä sun uuteen vuoteen kuuluu?





28.12.2016

Kurkistus joululahjoihin



Lahja on aina lahja; se kertoo lahjan antajan halusta muistaa sinua koko sydämestään. Tässä on kurkistus mitä sydämestä olen itse saanut: Kalevalan ja Lumoavan joulukoristeet, ihana tuoksu Victoria Secretiltä, Balmuirin musta kynttilä ja lahjakortti Marimekolle. Muitakin lahjoja pukki toi, niistä tulee juttua tällä viikolla. Kalevalan joulukoristeessa on ihana tarina taas taustalla missä tilhet olivat pupujen apuna, että he saivat puun punaiset marjat hehkumaan punaista kauneutta myös pupujen kotiin. Siis kysyessään apua ja antaessaan saa. Kalevalan koristeet ovat meillä kuusessa joka joulu; niistä on täällä tarinaa.

Lumoavan joulukoristeen tuotosta osa menee Hopen hyväntekeväisyyteen. Tänä jouluna oli toinen kerta, kun joulukoriste tuli markkinoille. Siitä oli postausta täällä!




26.12.2016

Jouluinen maisema

Joulun kiireet on selätetty ja kohti uutta vuotta matka jatkuu. Luonto on kyllä järjestänyt kivasti lumen kolausta tuolla ulkona, mutta myös puut on pukeutuneet juhlavaan huntuun. Eilen oli kuin joulusadussa maisema tuolla ulkona, kun ikkunasta ulos katsoi. Yritin tallettaa kameraani tuon maiseman, kun satoi isoja lumihiutaleita. Aito joulukuusi on vielä pysynyt hyvänä, sitä pitää kastella joka päivä. Jouluvaloja olen sytytellyt heti aamusta ja osa on palanut yön yli. Kynttilät palavat myös keittiön ja olkkarin pöydillä valvonnan alla. Suklaata ja jouluruokia on kaapit pullollaan. Se vain kuuluu Jouluun.



Ilta on mennyt tv:n äärellä konsertteja katsellen. Huomenna uusi postaus siitä, mitä sisusustuksen juttuja pukki toi.

Leppoisaa Tapanin iltaa!