Näytetään tekstit, joissa on tunniste luomu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste luomu. Näytä kaikki tekstit

15.8.2015

Onnekas puutarhuri

Tämän kesän kasvihuonekasvatit eivät ole oikein tuottaneet iloa kasvattajalleen. Satoa on tullut vain amppelikirsikkatomaateista ja salaatinlehdistä. Minulla on kahdeksan tomaatintainta kasvamassa, mutta korkeutta ei ole tullut paljoa, mutta näyttää noin 20 tomaattia siellä olevan tulossa vihreänä vielä kylläkin. Paprika on kasvattanut isot vihannekset, mutta punaista ja keltaista väriä odotellessa. Tämä olikin uusi kokeilu ja helppo ainakin paprikaa on kasvattaa. Paprikan taimivaiheessa sen päästä täytyy napsaista poikki, niin alkaa kukkimaan nopeammin ja kasvattamaan paprikan alkuja. Chiliä on myös helppo kasvattaa vaikka terassilla kotona; sitäkin on tullut kokeiltua. Kesäkurpitsa venyy ja levenee kasvulaatikossa ukona, se vain vaatii paljon tilaa ympärilleen kasvaakseen.

Omassa viljelyssä kiehtoo se, että näkee kasvun ihmettä ja saa puhdasta ilman torjunta-aineita viljeltyjä vihanneksia omaan keittiöön. Sisälle olen laittanut aurinkoiselle paikalle yrttejä ja osan paprikoista kasvihuoneesta, jos enemmän venyisivät pituutta.

Kirsikkatomaattia




Kesäkurpitsa intoitui kasvamaan ulkona kasvulaatikossa

Suippopaprika innostui myös kasvamaan tänä kesänä.

Viikolla oli itse kasvattamani gladiolukset avanneet ensimmäisiä kukkia, voi miten kauniita ne ovat! Puutarhuri voi siis olla iloinen!

Aurinkoista lauantaita! Täällä kutsuu viiskymppisjuhlat tänään!! 

Kasvaako sinulla kotona mitä omia viljelyksiä?

25.6.2015

It works kokemuksia

Kokeilin It works wrappeja,joilla lähti itseltä vyötäröltä 6cm 16 päivän aikana.Yksi wrap laitetaan vartalon alueelle,josta haluaa selluliittiä lähtevän pois.Itse laitoin vatsan alueelle.Wrappia pidetään 45 min tai voi pitää pitempäänkin.Wrap kiedotaan tuorekelmulla kiinni vartaloon.Aluksi wrap lämmittää ihoa ja myöhemmin viilentää.Menthol tuoksuu raikkaana. Molemmat tyttäreni ovat näitä kokeilleet. Toinen sai vyötäröltä pois senttejä ja toinen on innokas salitreenaaja, niin hän oli myös tyytyväinen kokemukseen.




Tälläinen tehohoito sopii niille,jotka haluavat nopeasti saada tuloksia aikaan,salitreenaajille ja painon pudottajille. Jos olet kiinnostunut saamaan lisätietoa tuotteesta,niin laita sähköpostia. Lisäksi kokeilin otsalle ryppyjä silottavaa Exfoliating peel -tuotetta. Tätä saa käyttää kaksi kertaa viikossa. Samoin myös tämä aine tehosi ja siloitti tuosta otsalta ryppyjä jo yhden käyttökerran jälkeen. Tuote laitetaan puhdistetulla alueelle 5-10 minuutiksi. Sen jälkeen huuhdellaan kasvot ja kaula  tai alue mihin kasvoissa levitettiin aine. Tuotteen aineosat ovat kasveista peräisin suurelta osin, ja siksi myös itse niitä halusin kokeilla.

Aion vielä kokeilla wrappia tuonne selän puolelle lapaluiden reunaan. Siellä on sellaista löysää, jota pitäisi saada pois.





Onko sinulla kokemuksia näistä It works -tuotteista? Millaisia? Kiinnostaisiko kokeilla?

2.5.2015

Vappupäivällinen

Mitä sinun vappuusi kuuluu? Meillä on ollut kaikkea kivaa tiedossa, eilen sisustusmania pääsi valloilleen Ikeassa, tänään juhlittiin päivällä kihlajaisia ja sitten panostin keväiseen ruoantekoon. Vappupäivällisen tein tänään grillaamalla vartaita kiertoilmauunissa, ja onnistuivat hyvin. Laitoin vartaisiin kasviksia ja lähellä tehtyä makkaraa, oliiviöljyä vuoan pohjalle ja vähän sipaisin sudilla myös päälle. Valion uutta grillattua paprikaruokakermaa lorautuin jo kypsien vartaiden päälle kastikkeeksi. Siinä oli kiva väri ja maku. Lämmitin kastikkeen ja vartaat uunissa. Lisäksi oli keitettyä perunaa,joka oli luomua ja lähtöisin Pietarsaaresta (Jacobsson´s).





Jälkkärinä toimi omat pakastemansikat survottuna kastikkeeksi, vaniljajäätelöpallot ja suklaisia strösseleitä. Eilen ostin ruokajuomaksi Somersbyn siideriä Ruotsista, jolloin siinä ei ole paljoa prosentteja.

Tunnelmallista lauantai-iltaa Sinulle! Terveisin Kokki, joka on hurahtahtanut luomuun.

14.4.2015

Smoothie reseptit

                                                                                            * sisältää mainoslinkin, merkitty *:llä

Onko sinulla kotona pakastimessa paljon marjoja? Tai jääkö helposti hedelmät syömättä? Hyvä keino on saada vitamiinipommit käytöön, kun teet smoothieta kotona marjoista tai hedelmistä. Smoothien muodossa kun tulee helpommin syötyä hedelmät ja myös pakastemarjat tulee käytettyä. Olen innostunut tekemään nyt smoothieita ihan kokeilemalla ja makustelemalla mikä on hyvää. Tässä haluan jakaa sinulle hyväksi todetut pari ohjetta,  mitä nyt on tullut kokeiltua:

HEDELMÄSMOOTHIE

2 omenaa
1 banaani
1 dl jogurttia (mitä jääkaapista löytyy)
loraus maitoa (voi jättää myös pois  tai korvata sokerittomalla mehulla)
2 päärynää

MARJASMOOTHIE

rasia hieman sulaneita pakastemansikoita
1 dl mustikoita
½ purkkia rahkaa
1 omena

Jos haluat niin lorauttamalla nestettä (esim. maitoa)  saat juoksevampaa ja pillillä imettävää smoothieta.  Marjoista ja hedelmistä irtoaa myös itsestä nestettä smoothieen ja siitä tulee juoksevampaa. Mistä itse tykkään, niin hieman kylmät marjat pakkasesta, kun valmistaa smoothien, niin ovat raikkaan makuiset juomat. Tykkään itse kylmästä smoothiesta. Kannattaa kokeilla! Helppoa! Ja näin saat käyttöön ne pakasteen marjat tai ylikypsyvät hedelmät keittiön pöydältäsi.

Tässä kuvia minun smoothieannoksista. Minulla on käytössä *OBH Nordican blenderi. 



Smoothie on terveellinen välipala, iltapala tai retkieväs, joka maistuu kotona lapsille kuin aikuisillekin. Väreiltään smoothiet ovat vaan niin upeita, että houkuttelevat myös lapset niitä pillillä imemään. Onne-ksi nykyään kahviloissa on tarjolla näitä smoothieita. 

Blogissa on myös arvonta tulossa. Muista käydä myös osallistumassa arvontaan täällä!

Onko sinulla hyvää smoothie-ohjetta, jonka haluat jakaa?

22.8.2014

Mummolan värikäs piha ja komeat istutukset

Kesällä piha on täynnä värejä ulkona. Näitä värejä tarttuu kotiin sisällekkin, vaikka valkoinen on lempiväri. Marimerkon keltaharmaat (kuva kyllä näyttää sinisiä "kiviä") Kivi-servetit oli pakko napata Halpa-Hallista mukaan. Ikean viherävalkoraidallisia servettejä tuli viime reissulla ko. kauppaan ostettua läjä. Oli kauden loppujäämiä laitettu pussiin. Keltaista ja vihreää kuin mummolan auringonkukat. 


Meillä on mummolassa aivan ihana piha ja puutarha. Olen siitä tänne aiemminkin laittanut kuvia. Piha on iso ja vaatii paljon hoitamista, mutta vanhemmat tykkäävät ja vielä jaksavat siitä huolehtia. Syysleimut ja muut syksyn kukat kukkivat. Nyt olemme siellä vanhan talon paikalle rakentaneet autotallia vanhoista elementeistä. Tänään on laitettu maalia pintaan (punamultaa ja valkoista), niin eipä paljon erota onko 70-luvulla tehdyt elementit. Hienoa uusiokäyttöä. 

Tässä alakuvassa on kollaasi, mitä väripilkkuja mummolan pihalta löytyy. Jokainen pensas ja kukka on tarkasti mietitty, mihin se pihalla on haluttu sijoittaa. Samoin pihalta löytyy kauniita koriste-esineitä, ja tuo alakuvan kissa on tainnut istua jo kannon päällä vuosia. Kissa kun on sen verran jo itsekin sammaloitunut turkistaan. 

Mummolan vanha kellari on upea ilmestys, kun sen päällä kasvaa nurmikkoa ja reunoilla on istutuksia. Oven reunat on koristeltu itse tehdyillä raparperilaatoilla. Ovenkahvan on isä itse tehnyt pahkasta. 


Kivaa ja lämmintä viikonloppua!

15.8.2014

Pizzaa jokaisen maun mukaan

Kun toinen tykkää pizzassa siitä ja tuosta ja toinen ei taas tykkää siitä, niin tein neljä erilaista versiota pyöreitä pizzoja jokaisen omaan makuun. Pohjan teen yleensä kerralla, ja siitä on helppo sitten ottaa neljään osaan taikina ja pyöritellä pizzapohjat. Taikina pitää ensin tietysti antaa nousta parikymmentä minuuttia. 

Näihin neljään pizzaan tein n. 0,5 litran taikinan (0,5 litraa vettä ja siihen 1/4 osa hiivaa) ja jauhoina käytin sämpyläjauhoa ja vehnäjauhoa. Sitten ripaus suolaa ja lopuksi oliiviöljyä. Jauhoja lisää vähitellen puuhaarukalla vatkaten. Kun taikina on sopivan paksua ja suunnilleen siitä ei jää enää taikinaa reunohin, niin voit kädellä vaivata sitkoa taikinaan. Lopuksi lisää öljy ja viimeistele muutamalla pyörätyksellä taikina vaivaamalla. Taikina ei saa olla liian kovaa, vaan pehmeää. Laita taikina nousemaan keittiöliinan alle. 

Kauli pohjat pyöreiksi ja tarvittaessa käytä jauhoja apuna. Pohjiin laitoin ensin Lidl:n tomaattisosetta ja sitten täytteitä mielen mukaan ja juustoraastetta päälle. Mausteena käytin valmista pizzamaustetta ja tuoretta oreganoa. 



Pizzan päällä saa olla täytteitä reilusti. Silloin vain kannattaa pitää pizzaa kauemmin uunissa, että se kypsyy myös keskeltä. 



Nämä Marimekon Hauki-keittiöpyyhkeet löysin kesän alussa kirpparilta uutena. Hauki-kuvio on ihan hauska näissä keittiöpyyhkeissä. 

Pizzaa nyt innostuin leipomaan, ja joskus taas menee aikaa ettei tule tehtyä mitään leipomuksia. Mieltäni oikein lämmitti yksi päivä, kun tytär tuumi, että miten hyviä pullia äiti olikaan tehnyt. Syy taisi olla se, että käytin ihan voita taikinassa. Äitini leipoo aina leivonnaisest voihin, niin lapsenlapset ovat tottuneet siihen, että maku on jotain aivan superhyvää. 


Keittiöliinan alta näkyy vastaleivottua pizzaa. Pizzaan saa jokainen valita oman mieltymyksensä täytteistä, niin silloin on jokaiselle  omaan makuun sopivaa pizzaa.



Pizzaterveisin!

31.7.2014

Helppoa kesägrillausruokaa ja jälkkäriä mansikoista

Täällä on ohjetta, miten voit tehdä helppoa kesägrillausruokaa ja jälkkäriä. Loma alkaa olemaan kohta lopussa. Viikonloppuna tuli käytyä vielä yhdellä kesälomareissulla Etelä-Pohjanmaan Vaasassa ja Töysän suunnalla, piti myös poiketa Tuurin kyläkaupassa. Kilometrejä tuli autoon 800. Kaunis on myös Suomen kesämaisema, kun teitä autolla kiertelimme. Päivät kuluvat lomalla ihan melkein joutenololla, mitään ei oikein saa aikaiseksi. Lista tekemättömistä töistä on edelleen odottamassa tekijäänsä. Kuulostaako tämä sinusta yhtään tutulle?

Jaan tämän herkullisen grillausohjeen, jonka sain vävypojalta: Koskenlaskijan savuporojuustolla höystetty perunasipulinyytti grillissä tehden. Tämä on hepompaa ja nopeampaa perunaohjetta grillissä  ei toista ole olemassa.

Perunasipulinyytit: 

Kaupan pakastealtaan valmista perunasipulisekoitusta
Koskenlaskija  sulatejuustoa nokareina folioon
mausteeksi suolaa ja pippuria

Lisäksi tämän kanssa meillä tarjoiltiin: 
grillitassuja
makkaraa
salaattia (oman kasvihuoneen kahta eri lajiketta salaattia ja kurkkua)
Fetajuustot meillä laitetaan erikseen, kun siitä ei kaikki tykkää samoin tomaatti.









Jälkiruokana parasta näin kesällä on tietysti mansikkakermarahka. Eilen sain kuin sainkin upeita mansikoita laatikon suoraan viljelijältä. Mummon ja tyttären kanssa ihmettelimmekin mansikoiden kokoa, sen verran valtavia ne olivat. Pakkaseen 1 litran pusseihin laitoin talveksi niitä ja sitten tein vielä rahkajälkkäriä. Tässäpä ohje:

MANSIKKAKERMARAHKA
mansikoita pilkottuna
1 prk creme vanillaa vatkattuna
2 prk rahkaa
0,5 dl sokeria (voit myös lisätä vaniljasokeria)

Tarjoile kylmänä!




 Omasta kasvihuoneesta on saatu lähiruokaa mm. kurkkua, sipulia, salaattia, yrttejä (persilja, tilli, basilika ja pinaatti). Tässä vielä kuvaa parin viikon takaa, mille kasvihuoneessa näytti:




Näin herkullisia salaatin lehtiä meillä kasvaa kasvihuoneessa. Täältä on helppo käydä napsimassa luomulehtiä salaattiin.



Iloista ja helteistä heinäkuun loppua! 



18.6.2014

Kennokasvihuoneesta ja puutarhasta

Kunnon kesälentsua tässä olen viikon päivät sairastellut, kuinkas muuten loma voisi sujua paremmissa merkeissä:( Nyt on kuitenkin kasvihuoneessa tomaatit eroteltu kurkuista, eivät kuulemma saa olla samassa kasvusäkissä eikä laatikossa, kun kurkku vaatii paljon enemmän vettä kuin tomaatti. Eli tomaatti märkänisi sen vuoksi, kun ei tarvitse niin paljoa vettä. Kasvihuoneen pohjaan on laitettu suodatinkangas ja sen päälle on tehty puusta lattia keskelle ja reunoille rimotukset. Kasvihuone on myös pultattu kiinni reunalautoihin, ettei myrskyllä lennä taivaalle. Kasvihuoneen seinät ovat siis kennolevyjä, ja ihan lämmintä sisällä on siellä riittänyt, vaikka ulkona onkin kylmää. Kennon pitäisi myös paremmin pitää lämpöä sisällään ja tuoda sitä ulkoapäin, myyjä ainakin näin kertoi.

Tässä päädyssä kasvaa tomaatit. Niiden tukena on takana säleikkö, samanlainen tulee myös kurkuille.

Kekkilän puutarhamultaa on käytetty osassa tätä kasvihuonetta. Multa on lannoitettu luomusti, joka on itselle tärkeä asia. Kasvihuoneessa on vain yksi kasvulaatikko ja muut taimet ovatkin sitten säkeissä. Eli täällä on kasvamassa porkkanaa, salaattia, kesäkurpitsaa ja yrttejä (tilli, persilja, pinaatti, basilika) ja sipulia. Kaikki ovat nousseet pinnalle siemenistä kun kylvin. Keskukkia on myös nyt olllut kasvihuoneessa säilössä kylmien öiden vuoksi. Jospa ne juhannukselta voi laittaa ulos jo.




Pihalla on kyllä kaunista katseltavaa, sireenit kukkii, joita pihalta löytyykin eri lajikkeita. Napsasin yhden oksan kotiin sisälle ja tunnelmoin eilen partylite-kynttilöiden kera. Nuokkusireenistä vain tulee niin kiva tuoksu sisälle vähäksi aikaa. Kasvihuone on ihan innostuksen kohteeni, kun en ole aiemmin omistanut mökkiä.

19.5.2014

Mitä omassa pienessä puutarhassa voi kasvattaa?

Näin keväällä ja kesän kynnyksellä tulee tehtyä kasvatushommia omassa pihassa ja puutarhassa. Lämpö ja aurinko tekevät ihmeitä puutarhaan. Päivä päivältä pihalla alkaa tapahtua. Raparperi on jo kasvamassa kovaa vauhtia, se on muutenkin kovin kiitollinen ja helppohoitoinen puutarhan kasvi. Meille laitettiin perunat jo penkkiin kasvamaan. Agrimarketin Kantaperuna pääsee tänä keväänä maahan. Perunamaa sai tuhdin lannoituksen, kun mies ei huomannut lukea ohjetta puutarhan lannoiteaineesta. No odotamme ilmeisesti jättiperunoita ensi kesänä. Perunan siemenet (10 kg) riittivät viiteen riviin, jotka ovat noin 4 metriä pitkiä.

Odotan tässä, että pihalle saan myös kasvihuoneen, jota olen kauan jo toivonut. Meidän piti käydä Bauhausissa hakemassa se viikonloppuna, mutta tuo mahapöpö teki tepposet. Bauhausissa olisi oikein kiva hiekkalaatikko myös myynnissä, johon saisi ostettua myös kannen. Kuusikulmainen hiekkalaatikko olisi ihan kivannäköinen.

Tämä perunasäkki on odottamassa kylvöä ja saa nähdä miten Kantaperuna tuottaa satoa meidän pienessä perunamaassa tänä vuonna. 





Tässä alakuvassa kasvaa nyt helppohoitoista raparperiä, joka on helpon puutarhurin hyötykasvi. Se tuottaa ensimmäisten kasvien joukossa satoa puutarhassa ja pääset tekemään siitä raparperipiirakkaa jo hyvissä ajoin kesäkuun alussa.  Raparperiä olen välillä karsinut puutarhassa, koska se leviää siellä hyvin helposti. 





Lamoherukka on jo kivasti lähtenyt rönsyilemään takapihalla. Tähän tulee syksyllä kaunis myös ruskaväritys. Tykkään tästä sen vuoksi, kun se tekee näitä rönsyjä maata pitkin ja ne rönsyää ulos penkistä. Tulppaanit ovat myös pian aukeamassa, saa nähdä mitä värejä sieltä paljastuu.


Kesän kasvua varten myös lannoitukseen pitää panostaa. Sen vuoksi eilen laitoin Biolanin kanankakkalannoitetta pensaille ja perennoille. Sen jälkeen tulikin kesän ensimmäinen ukkosmyrsky, vettä satoi kaatamalla. Vesi teki hyvää lannoitteille, koska ne pääsivät heti imeytymään kasvien juurille. 

Puutarhaterveisin !

29.8.2013

Arabian abc-sarja ja kanttarelliherkut

Löysin tämmöisen kivan setin Arabian Abc-sarjasta. Tämä lähtee tyttären opiskelijaboxin keittiöön. Nämä ovat ihan sopivat KoKo-sarjan kanssa. Astiat eivät ole symmetriset reunoista, joten tekee mielestäni kivan vaikutelman kattaukseen. Näillä on kyllä monta käyttötarkoitusta: ruoan tarjoiluun, pienen napostelun tarjoiluun, tuikkuastiana tai muuten jotain kivaa laittaa pöydälle tarjoiltavaksi.




Viime lauantaina kävimme kanttarellissa, ja iloksemme löytyi vakiopaikastamme monta litraa näitä kultaisia herkkuja. Tein näistä kanttarellikeittoa. Ja tuoreista sienistä tehty keitto on sitten aivan ihanaa.

Tässä ohje 4:lle:
4 dl Kanttarelleja pilkottuna ja yksi sipuli->paista pannulla, niin että vesi melkein haihtuu. Lisää voita, siihen 4rkl vehnäjauhoa.
Lisää 5 dl vettä, 1 kpl liha-tai kasvisliemikuutio. Laita tässä vaiheessa isompaan kattilaan keiton alku. Lisää hetken päästä ripaus mustapippuria, suolaa ja jos kotoa löytyy penkistä persiljaa. Lisää lopuksi 2 dl ruokakermaa ja ½ pakettia Koskenlaskija -tuorejuustoa. Ruokakerman ja Koskenlaskijan mittasuhteita voi itse muuttaa maun mukaan.







14.8.2013

Puutarhan satoa ja mustikkapiirasta

Eilen kävin poimimassa mustikoita, että sain tehtyä taas tätä meidän lempparipiirakkaa. Totesimme Floran Vanhanajan vaniljakastikkeen sopivan erinomaisesti piirakan kanssa. Ohje piirakkaan löytyy täältä. Piirakkaa tuli pellillinen. Loput puutarhavatut lisäsin mustikoiden päälle. Täytteeseen tuli kermaviilin lisäksi turkkilaista jogurttia. Hyvää on!




Kirsikka jopa teki muutamia palleroisia kirsikkapuuhun. Maku vaan oli kitkerä.
Basilika on viihtynyt ulkona, tykkääkin siitä.

Kuva hauskannäköisestä salaattikurkusta, onneksi toisesta kurkusta tuli valtavan pitkä.
Mansikkaa tuli vain vähän, mutta vadelmia senkin edestä.

8.8.2013

Hillakakkua ja raparperipiirakkaa nimppareilla

Kävimme maanantaina äidin nimppareilla miehen ja pikkuprinsessan kanssa. Äitini on huippu hyvä kokki ja leipuri. Taas saimme herkutella vaikka ja millä tarjottavilla. Pöydässä oli leipäjuustoa lakkojen kera ja näitä kahdenlaisia kakkuja ja muutakin. Lakkakakku on pöydän kuningatar täytyy myöntää, koska sitä niin harvoin on tarjolla.



Tämä Partyliten somiste meni siis nimpparilahjana.


30.7.2013

Häähumua

Saimme olla häissä vieraina pitkästä aikaa. Vihkitilaisuus oli upeassa kirkossa ja hääjuhla suvun kesämökillä vuokratussa isossa teltassa. Ilma oli suosiollinen. Häiden teemaväri oli valkoinen ja turkoosi/sininen ja koristelut merihenkiset (hääpaikka sijaitsee lähellä merta) sekä joutsenkoristeet (kortit, koristeet, opaskyltit tienvarsillaella yms). Jokaiselle vieraalle oli oma paikka osoitettu kyltissä pöydän päässä (sisälsi ohjelman, pöydän istujien nimet ja pöydän numeron) ja lisäksi nimilappu omalla paikalla. Jopa perheen vauvalle oli varattu syöttötuoli ja oma nimikyltti. Suloista!


Kynttilät olivat valkoisia ja valkoiseen koristehiekkaan niistä osa oli  laitettu. Keskellä pöytää oli valkoinen sifonkikangas koristeena ja oikein isot ja ihanat ruokaliinat.




Tässä kuva ihanista kukka-asetelmista:  



Pöytäkartta, jossa samassa oli hääohjelma:





Hääkarkit olivat kiedottu sellofaaniin ja sidottu satiininauhalla.


 Joutsenaihe oli myös teemassa mukana, tässä kakkujen koristeina:


Simpukoita myös tarjoilupöydässä:




Verkoissa roikkui isoja simpukoita ja koristeluun oli käytetty luonnon kasveja:


Tässä suloinen pieni häävieras!