Näytetään tekstit, joissa on tunniste olohuone. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste olohuone. Näytä kaikki tekstit

9.7.2018

Luonnonkukat maljakossa olohuoneessa

Pihalta tuli kerättyä apilaa, angervon kukkaa hempeää roosaa ja toisen angervon valkoista kukkaa. Näistä sain pienen kimpun tuohon Flower-maljakkoon. Tykkään laittaa olohuoneen pöydälle tuon Aallon teräsvadille asetelmia ja nyt siinä on vedensininen Iittalan tuikkuastia maljakon seurana.  Viikonloppu sujui ihanissa häissä ja vielä Ikean-ostoksilla sunnuntaina. Uusista Ikean jutuista tuleekin sitten postausta, kun ne saadaan koottua. Tytär osti kaksi hyllykokonaisuutta, mutta kokoaminen on niissäkin vielä vaiheessa. Bestå- sarjaa on meilläkin olohuoneessa kolmessa eri kohdassa. 

Kaapissa säilytän lasisia Iittalan ja muiden valmistajien lasitavaroita. Niistä saa värien mukaan eri vuodenaikoihin sopivia asetelmia. Kivituikuissa on nyt keittiössä vihreän sävyinen sommitelma; olohuoneessa nyt tätä sinistä. 





Oman pihan kaunein kukka on alkanut kukkimaan; pioni on kaksi värinen erikoisuus. Hempeä roosa ja keltainen ovat väriparit tässä kukassa. Maljakossa pioni kestää pitkään, kun sen poimii ihan nuppusena. Onneksi ilmat ovat nyt lämmenneet ja sen huomaa omassa pihassa. Kasvihuoneessa on tapahtunut paljon ja tänään poimin ison rasian mansikoita jo pakkaseen. Pinaatti on kasvanut suureksi ja vaikka mitä muuta. Luomulaatuisia kasviksia saakin nyt omalta pihalta.


Mitä sinun alkuviikkoon kuuluu?

5.7.2018

Uusi sisustustaulu, kaulakoru ja lahjaideaa kotimaista

Taulujen vaihtaminen seinällä on yksi helppo kodin tilan uudistamiskeino. Lomalla mun piti myös miettiä seinien maalaamista tai tapetoimista. Meillä on monta seinällistä samaa tapettia eri kuosilla kolmessa tilassa, joten maalaaminen olisi aika iso työ tehdä. Asia on vielä mietinnässä, mutta ainakin tauluilla tosiaan saa tilaan uutta ilmettä helposti. Olen suunnitellut kuvakollaasin olohuoneen seinälle ja toisen makuuhuoneen työpöydän vastapuolen seinään. Huomasinkin kuinka hyvin beigen sävyiseen seinään sopii Kaverini design- julistetaulut.

Vihreät Lumpeenlehdet - juliste oli suosikkini uudeksi piristäjäksi makkarin seinään. Lapsena kävimme usein joella, ja siellä oli paljon lumpeita ja niissä keltaisia kukkia. Siksi ihastuinkin tuohon lummeaiheeseen.



Taulu sopii myös pöydällä tai hyllyllä pidettäväksi. Taulujen kuvat ovat muotoilija Essi Peltoniemen taidokkaita maalauksia. Essillä on oma verkkokauppa, jossa on näitä ihania vedoksia, kortteja ja kaikkea ihanaa myynnissä.



Kaverini design -sivulta löytyy hyviä lahjaideoita synttäreille, mökkituliaisiksi, tupaantuliais- tai häälahjoiksi.




Tykkään antaa lahjaksi kotimaista käsityötä ja Kaverini designs -sivuilla on myös näitä ihastuttavia puisia riipuksia. Ihana lahja isommalle tai pienelle ihmiselle vaikka synttärilahjana, Meillä tämä kohta kuusivuotias ihastui tähän vaaleanviolettiin Perhonen-riipukseen, eikä kyllä ihme, koska se on niin kaunis.  Perhonen kuuluu luontoon ja se nyt lenteleekin Papusen kaulassa. Materiaali on puuvaneria ja korua voi käyttää molemminpäin. Toiselta puolelta se on puunväinen ja toiselta puoleta värikäs.  Lumpeenkukka- riipus on myös toinen suosikki; sen tilaan itselleni lahjaksi. Riipukset ovat sitäpaitsi pakattu kaunisiin rasioihin.




Minä lähetän tai annan vielä kortteja ystäville ja lähimmille, vaikka puhelimen kuvaviestit ovat korvanneet perinteiset kortit. Viimeksi tänään sain kummitytöltäni kortin; se on kuin juhlaa postilaatikolla käydessä, kun siellä on oikea ja aito kortti. Itse ostelen usein kortteja varastoon. Kaverini designs- sivustolta löytyy näin ihania luontoaiheisia kortteja. Näistä muuten saa myös kivoja taulujakin pasmiksen kanssa seinälle. Itse laitoin mustan pasmiksen tuon tumman lumpeenlehdet- kuvaan.




Olen jo aiemmin kirjoittanut tästä ihanasta suomalaisesta yrittäjästä Essi Peltoniemestä täällä. Hänellä on Kaverini designs- yritys Kannuksessa Keski-Pohjanmaalla.  Hänen suunnittelemiin ihaniin tarjottimiin ja keittiöliinoihin ihastuin kerralla jo tuolloin.


*blogiyhteistyö kaverini.fi



Mikä on sinun suosikkisi https://www.kaverini.fi/ tuotteista?

1.7.2018

Ihanat matot lattian kruunu

Matto on kodin lattian kruunu! Matto on tärkeä kodin sisustuksen osa; se viimeistelee huoneen kuin huoneen ilmeen. Laadukkaan maton käyttöikä on vuosia ja vuosikymmeniä. Matto tekee omistajansa onnelliseksi, mikä sen ihanampaa kuin aamulla nousta sängystä ja astua pehmeälle ja upottavalle matolle. Tai kun katsot lempitilaasi kotona, jossa on myös mattovalinta ollut juuri se oikea siihen kokonaisuuteen. Meillä on ollut käytössä villamattoja vuosia ja näistä Sukhimatoista muuten löytyy paljon kivoja mallistoja jokaisen makuun, Villa on materiaalina kestävä ja helppohoitoinen, koska se puhdistaa itse itsensä hylkimällä likaa.

Sukhimattojen valikoimat ovat: omapeäisiä, laadukkaita ja värillisiä lattian kruunuja, joista löytyy jokaisen makuun villa- ja huopamattoja. Sukhi muuten tarkoittaakin suomeksi onnellista! Matot valmistetaan Nepalissa, Intiassa, Tukissa ja Marokossa. Yrityksen arvoihin kuuluu myös sosiaalinen vastuu, eli maton kutojille maksetaan oikea palkka työstä. 

Mattoja valmistetaan myös asiakkaan toiveiden mukaan, jos haluat tiettyyn tilaan vaikka normi mitoista poikkeavan koon. Olen matkoilla  käynyt Turkissa ja Marokossa mattoliikkeissä ja nähnyt miten taidokkaasti mattoja kudotaan, ja sen vuoksi sitten nähnyt, mitä laatu tarkoittaa matoissa.  Laadukkaat matot tuovat käyttäjälleen iloa vuosikausiksi.

Sukhi tuo muuten markkinoille erikoismalliston ja  kolme uutta intialaisten mattojen kokoelmaa. ‘Hygge’-malliston matot ovat 100% villaa ja edustavat kauniisti hyggeilyä, kotoilua. Kun ilmat viilenevät, lämpöiset ja pörröiset matot houkuttelevaat sisätiloihin. Hyggeilyyn  sopii siihen loistavasti.





Sukhimatoissa on kauniita kuviota ja erityisesti tässä huopamaton punoskuvio miellytti minua. Kuvio on tyyliltään samanlainen kuin trendikkäissä kudotuissa jättivillapeitoissa!







Lisäksi huovutetut pallomatot sopivat hyvin myös lastenhuoneen matoiksi esim. pyöreän maton päällä on kiva istua ja leikkiä. Pehmeällä alustalla lapsen mielikuvituskin pääsee lentoon.






Sukhimatot sopivat kodissa tilaan kuin tilaan. Meillä on näitä työttöjen koiria, jotka vierailevat meillä usein, niin villamatto sopii myös kotiin, jossa on eläimiä. Tämä matto näyttää muuten kiven pinnalta, mutta on paljon pehmeämpi jalan alla kuin kivi. Villamaton hoitoon riittää hellävarainen imurointi, ja joskus tuuletus. Itse olen talvella vienyt matot ulos ja harjannut lunta niihin. Jos matolle kaatuu nestettä, niin sen päälle voi laittaa soodaa. Sen jälkeen imeytä paperiin ja tahra lähtee. 


Olohuone on usein se kodin keskipiste, ja siellä matto on yleensä se suurin kooltaan. Matto saa olla olohuoneessa sohvan levyinen ja sen reuna alkaa sohvan jalkojen alta. Tai vastaavasti matto alkaa lepotuolien jalkojen alta. Itse tykkään yksinkertaisista kuvioista ja Sukhin  paimentolaismattojen Beni Ourain -malliston timanttikuvio on yksi omista suosikeista ja se on myös blogeissa ollut pinnalla. 





Minulla on tämä Hiran tekemä pieni Kukee-  alunen käytössä kotona keittiön ja välillä olohuoneen pöydällä. Alunen on käsin huovutettu villasta ja koottu yhteen. Tämä on myös hyvä lahjaidea!







Käy myös katsomassa lisää Sukhi-matoista  Instagramissa ja Facebookissa




Mikä näistä matoista viehätti sinua eniten?


* blogiyhteistyö Sukhimatot



6.6.2018

Sisustaminen keittiön tuotteilla

Loma on alkanut siivouksella, ja huone kerrallaan tulee pölyt häädettyä joka paikasta sekä myös huonekalujen siirtelyä uusiin paikkoihin. Ikkunoiden pesu jää viimeiseksi hommaksi ja samalla täytyy miettiä onko verhojen vaihdolle tarvetta. Ilmat ovat sen verran kylmät, että siivous sopiikin tähän ajankohtaan vallan mainiosti. Kaappien sisältöjä tulee myös samalla käytyä läpi; onko kaikki ihan tarpeellista niiden uumenissa. Keittiöstä löytyy muuten paljon tuotteita, joita voi käytää kodin sisustuksessa hyödyksi. Näin saan esille kaapista sellaisia esineitä, jotka ovat kauniita ja joihin olen esim. voinut panostaa hankintavaiheessa tai siihen muuten liittyy vaikka tunnearvoa: perintönä saatu astia, matkalta tuotu esine, lahjatavara tai vastaava. 


1. Tarjotin tai leikkuulauta

Tajottimen tai leikkuulaudan avulla saat tehtyä nopeasti asetelmia. On muuten paljon kivempi olohuoneessa katsella pöytää, jossa on kaunis asetelma kuin pöytää, jossa on sikin sokin kaukosäätimiä ja muuta tavaraa. Tarjottimen päälle pieni maljakko, kaukosäätimet riviin, sisustukseen sopiva kirjapino (vain pari kolme) ja muuta pientä tavaraa, joka tekee asetelmasta mukavamman katsella. Minä käytän päivittäin Marimekon leikkuulautaa juuri tällä tavalla.

2. Suuret tai pienet lasiastiat

Lasiastoiden sisään voi kerätä tavaroita, jotka saavat olla esillä, mutta ne tarvitsevat säilytyspaikan. Minulla on pienet käsilaukut ja lompakot suuressa lasisessa astiassa, ja samalla se on myös sisustuselementti, mutta myös näen itselle tärkeät ja "arvokkaammat" esineet joka päivä. Näin niistä on enemmän iloa kuin, jos ne olisivat lipaston laatikossa. Yksi lomapakko on muuten Kate Spaden suunnittelema, ja ostin sen viime vuonna Jenkeistä. Uutiset kertoivat eilen, että hän on menehtynyt. 

Lasiastiaan voi myös kerätä muuta tarpeellista tavaraa, jota tarvitset useamman kerran viikossa tai kuukaudessa. 

3. Kulhot
Keramiikkakulhoihin voi laittaa vaikka koruja yöpöydälle tai pöydälle. Kulhot ovat käteviä myös pienten esineiden kuten meikkien tai avainten säilytykseen. Itselle on erittäin tärkeä kookoksen kuoresta tehty kulho, joka muistuttaa norsua, niin säilytän siinä koruja kylppärissä. Välillä se kyllä on olohuoneen pöydällä ja siinä on läjä kynttilöitä.


4. Mukit ja juomalasit
Usein kaapissa on kivoja erimallisia mukeja tai juomalaseja, johin voi laittaa yksittäisiä heiniä, luonnonkukkia tai oksia pihalta esim. yöpöydälle, kaapin päälle, kylppäriin, pienelle apupöydälle, lipaston päälle. Mukiin on myös kätevä kerätä kodin kaikki kynät. Itsellä on Balmuirin lasiastiassa kynät hyllyn päällä.

5. Tyhjät pullot
Itse olen kerännyt kaappiin erikoisia pulloja talteen. Yksi pikimusta viinipuollo on ollut oma suosikki, joka on ollut täällä esillä! Kaupan smoothiepullot ovat myös käteviä vaikka meikkisiveltimien tai vastaavien säilytykseen.

6. Kannelliset säilytyspurkit

Kannelliseen astiaan voi vaikka laittaa pumpulia tai vanulappuja. Tai kerätä värilliset tuikkukynttilät sinne sisälle läpinäkyvään purkkiin.

7. Lautaset
Pienet lautaset sopivat myös pienten esineiden säilytykseen kuten sormukset ja korut vaikka yöpöydälle.



Olisiko sinulla lisätä ideaa tähän listaan, miten käytät keittiön tavaroita sisustuksessa hyödyksi?

2.4.2018

Aallon teräsvati moneen käyttöön

Aallon teräsvati on niin hyvä sistustuksen asetelmien tekoon, että voin kyllä suositella sitä, jos et vielä omista tätä klassikkoa. Laita vaikka toivelistalle äitienpäiväksi tai muuten lahjaksi. Vatihan käy myös ruokatarjoiluihin tai muihin elintarviketarjoiluihin.

Aallon teräsvati on meillä ollut talven olohuoneen pöydällä. Siinä on ollut välillä kynttilöitä ja muita meille tärkeitä esineitä, mutta se on muuten hyvä asetelmien tekemiseen pöydällä.  Teräsvati on tässä  nyt ollut värillisten tulppaanien maljakon alustana. Tämä klassikko on ollut oma suosikki ja se olikin löytö viime vuonna kirpparilta. 


Pääsiäinen alkaa olemaan ohi tältä vuotta. Laitan tänne vielä tulevalla viikolla ohjeita meidän vaatekutsujen tarjoiluista, eli tulossa mm. gluteenittoman kääretortun ja kakkupohjan ohjeet. Ilman vehnääkin voi tehdä erinomaisia ja maistuvia leivonnaisia. Vieraat eivät edes tienneet, että jauhoina olikin käytetty gluteenitonta jauhoa. Lisäksi blogiin tulee juttua House of Lola -vaatemerkistä!

Mukavaa viikon alkua juuri sinulle!


28.3.2018

Maljakkovalintaa kirkkaista värillisiin

Pääsiäisenä laitellaan maljakkoon narsisseja, tulppaaneja, vihreitä oksia, pajunkissoja ym. Minä olen tykännyt tästä Marimekon Flower-maljakosta, johon saa pieniä asetelmia tai vaikka yksittäisen oksan näyttävästi esille. Flower onkin ollut täällä blogissani esillä kuvissa välillä. Marimekolta on tullut  markkinoille myös pienen pieni- maljakko, jota tällä hetkellä saa turkoosin värisenä. Se sopii hyvin asetelmiin tai yksinkin esille. Muita suosikkeja ovat Urna ja Ming- maljakot, jotka ovat kooltaan suuria. Maljakot ovat myös aina hyvä lahjaidea!




Kotona käytän myös asetelmissa Partyliten isoja maljakoita, jotka ovat myös kynttilöitä varten. Tähän isoon maljakkoon on kynttilöiden lisäksi tullut isoja pääsiäismunia. Kynttilät vaihtuu joko keltaisiin tai sitten valkoisiin vielä pääsiäisen kunniaksi.


Mikä on sinun suosikko maljakoissa?

14.3.2018

Milla Alftanin sisutustyyliä

Hiihtoloma tuli vietettyä etelän lämmössä ja valossa; sillä energiamäärällä jaksaa tämän lopputalven myös täällä kotimaassa. Kevät on jo pitkällä, lunta on maassa, mutta jospa se siitä alkaa haihtumaan. Meidän lasiterassin ovien edessä on lumikinoksia, niin ovet saavat olla kiinni siellä siihen saakka kun lumi sulaa riittävästi. Lomalla oli aikaa tutkia  omasta tyylistä poikkeavia sisustuksia ja myös uusia ideoita etsiessä.

Instagramissa esiin tuli hurmaavia kuvia, joka on tunnetun sisustussuunnittelija Milla Alftanin käsialaa. Millan tyyli on persoonallinen: runsas, paljon pehmeitä materiaaleja,  maanläheisiä värejä, kiiltävää metallia, hotellimaisuutta jne.  Hänen työnäyte oli viime kesänä asuntomessukohde. Suomen kaunein koti ohjelmassa hän on ollut myös tuomarina.

Tässä muutama inspiraatiokuva Millan työnäytteistä:

kuva lainattu www.dekotuote.fi
Tässä makuuhuoneessa viehättää tuo itämainen taulu ja värimaailma. Thaimaassa yksi rantakauppias myi aivan upeita isoja tauluja, mutta en sitä sitten ostanut. Hipuilin sitä kauan ja otin kuviakin siitä; norsut ja Budha olivat pääosissa. 

kuva lainattu www.asunnot.oikotie.fi
www.socimage.com

kuva lainattu www.alftan.fi

Mitä pidät näistä Millan sisustuksista kodin eri tiloissa?






11.3.2018

Vihreää hyllyyn

Miten kukkapurkit saa nätisti esille? 
Millaiset ruukut on hyvät? 

Viherkasvit ovat  meillä alkaneet kasvaa ja tehdä uusia lehtiä, kun valoa alkaa taas olemaan paljon pitkälle iltaan. Meillä kukat ovat eri hyllyillä siellä sun täällä. Etsin netistä myös kukkaruukkumalleja yhdelle isommalle ruukulle. Omat Ikean ruukut ovat kaikki valkoisia, mutta harmaa tai saven värinen ruukku alulautasen kanssa voisi olla myös vaihtelua tuova väri. Arabian vanhat ruukut ovat muuten olleet hyvin suosittuja viherpeukaloiden ja sisustajien suosikkeja.

Viherkasvit puhdistavat muuten myös ilmaa ja ovat siten myös ekologinen asia kotona. Meillä onkin kasvit helppohoitoisia ja kevään tullen siirrän lasiterassille myös kasveja. Viime kesän asuntomessukuvista löysin nämä ideakuvat:




Olisiko sinulla vinkata hyviä ruukkuja viherkasveille?

23.2.2018

Lukemista ja pellavantuntua

Esittelen tässä yöpöydällä tällä hetkellä olevat kaksi kirjaa. Toinen on; ehkä jo siellä kannesta kanteen luettu; KonMari- kirja ja toinen on Suoliston salaisuus. Olen koukuttunut terveyteen liittyviin kirjoihin. Tässä kirjassa on asiaa vatsasta ja sen hoitamiseen liittyviä asioita.

KonMari -kirja on jo toinen, minkä olen ostanut. Tässä valkokantisessa kirjassa on tarkempia ohjeita kodin järjestyksen ylläpitoon. Ohjeet on jaettu eri kategorioihin; vaatteet, kirjat, paperit, sähköiset tavarat, cd ja dvd, kosmetiikka jne. Olen löytänyt hyviä vinkkejä lisää tuon ensimmäisen kirjan lisäksi. Kodinhoitohuone on osaksi järjestetty jo ja vaatteet osaksi myös konmaritettu.


Tulppaanit ovat nyt parhaimmillaan ja nämä sain viime sunnuntaina meidän vierailta. Sopivat hyvin teräksisen Aalto tarjottimen kanssa. Tilasin Finlaysonilta nyt sen pellavaisen pussilakanan ja huomenna laitan sen makuuhuoneeseen. Se piti nimittäin ensin pestä ennen käyttöä. 



Mitä sun viikonloppuun kuuluu?

19.2.2018

Huonekalujen järjestelyä

Huonekalujen siirtäminen paikasta toiseen on sellainen asia, mitä meillä tulee harvoin tehtyä. Suuri Ikean Kivik-divaani siirtyi kylppärin ja makuuhuoneen vieressä olevaan pieneen huoneeseen. Idea oli, että huone olisi sellainen hyggeilynurkkaus, rentoutusnurkkaus ja lukunurkkaus. Samalla olohuoneeseen tuli enemmän lattiatilaa.

Verho on vain toisella puolella ja tykkään tuosta kuviosta. Block-tarjoiluvaunua on kätevä liikutella paikasta toiseen rullien vuoksi. Nyt sekin siirtyi tuohon divaanin viereen pöydäksi. Divaanin alla on nyt harmaa iso matto; jalan alla saa aina olla pehmeää. Kirjat ja lehdet ovat joko tuossa tarjoiluvaunussa tai Ikean puunvärisessä korissa. Viherkasveja tulee siirreltyä paikasta toiseen myös.





Tästä nurkasta divaani sai siirtyä tuonne oikealle. Viherkasvit ovat intoutuneet kasvamaan ja vaihtamaan väriä, kun olen lannoittanut niitä ja valoa on saatavilla pitempään päivällä. 



Siirrätkö sinä kotona huonekalujen paikkaa?

7.2.2018

Printit kehyksiin

Tytär tilasi erilaisia printtejä, ja nyt niihin olemme katselleet kehyksiä mitä kotoa löytyy. Ikea on usein ollut hyvä kehyskauppa ja samoin myös paikallinen Halpa-halli. Omat printit olen tilannut House Doctorilta jo tovi sitten ja Ikeasta ostin viimeksi Aloe Vera ja Kaktus -printtejä. 

Printit ovat sellaisia, että niitä on helppo vaihdella omien mielenkiinnon kohteiden mukaan. Värisävyt vaihtuvat nopeasti myös näillä kuvilla, jos kyllästyy katsomaan samaa taulua. Meidän molempien suosikki on ollut tuo maailman kartta. Siitä on myös lapsille oma versio.



Meren aaltojen kuohut ovat kivan petroolin siniset ja sopii huoneeseen kuin huoneeseen.



Tässä tämä lasten kartta, jossa on myös eläimet mukana. Maantietoa on helppo opettaa tämän kartan avulla ja missä minkäkin maan eläimet ovat. 

kuvat lainattu www.desenio.fi


Onko sinulla printtejä kotona?

24.1.2018

Uusi työvalaisin

Työvalaisimet ovat olleet sisustuksessa suosittuja lamppuja pitemmän aikaa. Meillä on nyt tämä work lamb hyllyssä valoa tuomassa. Design House Stockholmin lampussa on kätevä himmennin kytkin, jolla saa säädettyä valon voimakkuutta kirkkaasta ihan himmeään. Lisäksi tuossa itse lampussa on myös on-off-kytkin, joten töpseli voi olla seinässä ja lampun saa kätevästi päälle kytkimestä. Yksi etu on myös lampun asennon vaihtaminen; siksi nimitys työlamppu ei ole yhtään hullumpi nimitys lampulle. Yritin kuvaan saada myös kivoja lampun varjoja, joita se heijastaa seinälle.



Vielä eivät illat ole niin valoisia, että tämä uusi lamppu on ihan tarpeellinen valon lähde kotona.

Mitä sinulle kuuluu?


17.1.2018

Verhopohdintaa olohuoneeseen

Olohuoneessa on ollut kohta pari vuotta Ikean valkoiset purjerengasverhot, ja väriltään ne eivät ole ihan paperin valkoiset. Kun seinät ovat harmaat, sohva harmaa ja lattia tammea sekä muutenkin olohuoneen valkoiset Bestå-hyllykompleksit  ja lepotuolit neutraalit väreiltään, niin olen pohtinut kävisikö verhoiksi Marimekon Lokki, Kivet, Hetkiä tai Kaivo vai ihan kevyet vaaleat keväisemmät verhot. Kivi- ja Hetkiä verhoja on yhdet kappaleet ikkunoissa, mutta olohuoneessa kuitenkin saa olla kaksi verhoa, kun on isot ikkunat. 

Viikko on ollut kovin kiireinen, ja viikonloppuna onkin synttärijuhlia tiedossa. Pääsen ehkä käymään sisustusliikkeessä tai Marimekon liikkeessä lauantaina. Joten sieltä jotain uutta lahjakortilla tulee ostettua.





kuva lainattu www.marimekko.fi

Millaisia verhoja sinä pidät olohuoneessa?








14.1.2018

Mattomalleja Ellokselta

Tänään katsoin Elloksen tarjontaa olohuoneen matoista. Mielessä olisi ohut, mukavan pehmeä jalan alle ja helppohoitoinen matto olohuoneeseen tai toiseen oleskelutilaan. Villamatto on aina hyvä valinta, puhdistaa niittäin itse itseään. Viskoosimatot ovat tehneet taas paluutaan. Poimin tähän kuvakollaasiin omaa silmää miellyttäviä mattoja; shakkiruudut, vinoruudut ja itämaiset kuviot ovat suosittuja. Pastellisävy sopii myös lattialla, kun valoisuus lisääntyy. 

Sopivan maton löytämiseen on tärkeää muistaa, että sen pitää olla riittävän iso, että ylettää sohvan päästä päähän ja lattian sekä seinien väri huomioiden. Meillä on tammiparketti ja vaaleaa isoa laattaa lattiassa, niin matto sitten harmajana ei näytä raikkaalle lattialle. Sävyn pitää olla siis raikas tai oikeanlainen eri valossa.


kuvat lainattu www.ellos.fi



Mikä olisi  näistä sopivin omaan makuusi?

13.12.2017

Viime hetken joululahjavinkit

Tässä ajattomia ideoita mitä voisi antaa joululahjaksi ja jotka sopivat kaikenikäisille:

Astioita ja tekstiilejä:


Vaatteita: 

Marimekon kuvat lainattu: www.marimekko.fi



Omat hyväksi todetut lahjaideat siivoukseen: 



Partyliten tuoksukynttiläpurkit: 


Tekstiilejä: 

oikea alin kuva lainattu: www.kaverini.fi

Joulunodotusterveisin!