Näytetään tekstit, joissa on tunniste säästäminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste säästäminen. Näytä kaikki tekstit

18.6.2018

Moderni puunkantoteline

Onni suosi minua Tuijan Satulinnan blogiarvonnassa. Sähköpostiin olin saanut ilahduttavan viestin häneltä, että onni suosi juuri minua, että olin voittanut modernin puunkantotelineen. Puunkantoteline on meillä paljon käytössä, kun lämmitämme kotiamme myös puilla kylmillä ilmoilla Kermansaven uunitakassa. 

Voittamani puunkantoteline oli niin oman maun mukainen kuin olla vain voi: valkoinen, selkeälinjainen ja sopivan kokoinen. Stala on suomalainen yritys, joka valmistaa keittiön altaiden lisäksi myös metallista näitä puunkantotelineitä. Meillä on kivitasoon upotettu Stalan altaat, siksi merkki oli tuttu jo ennestään. 



Telineen pohjassa on kulmissa pehmusteet, joka suojaa lattiaa naarmuilta. Teline pysyy hyvin pystyssä ja jykevä. Siinä on tuollainen kantokohdassa puinen osa, joka tuo kivan yksityiskohdan valkoiseen ulkoasuun. Telineessä voisi myös säilyttää mm. lehtiä ja meillä on näin kesällä siinä tyttöjen koirien leluja.


Telineen väri on puhdas valkoinen ja laitoin tuon Artekin paperin valkoisen tuolin tuohon viereen, että voit nähdä kuinka valkoinen tuo puunkantoteline on. Modernia telinettä voi siis pitää esillä, koska se sopii sisustukseen muotokielensä vuoksi. Vai mitä tuumit?




Pidätkö sinä esillä puunkantotelinettä kotona?

22.5.2018

Trendikkäät heinät ja kukkaan puhjennut piha

Omenapuu ja kirsikkapuu ovat täynnä valkoisia kukkia; oma piha ja puutarha on niin sanotusti puhjennut kukkaan muutamassa päivässä. Ihasteltavaa ja katsottavaa riittää ulkona ja meillä vietetään paljon aikaa pihalla tästä eteenpäin pitkälle syksyyn. Valkoiset ja keltaiset narsissit aloittivat kukkimisen ja nyt on pieni särkynytsydän myös hempeissä vaaleanpunaisissa kukissaan. Viikonloppuna sain haettua muutamia ihania heiniä terasseille suuriin ruukkuihin. Niiden seuraksi tulee myös ruusupapua ja kesäkukkia. 


Viime kesänä tein ystävättären vinkistä meidän kukkapenkkeihin muutoksia siten, että kun en tykkää kitkeä rikkaruohoja pitkin kesää, niin laitoimme yhdessä tuumin kasveja kukkapurkkeihin ja Kekkilän koristekatetta maisemointikankaan päälle. Rikkaruohot pysyvät siten loitolla ja istutukset näyttävät kauniille koko ajan. Mikä tärkeintä, niin aikaa säästyy itselle, kun ei tarvitse kitkeä rikkaruoja. Vanhoille kukkapurkeille tulee myös uusiokäyttöä, kun ne upottaa tuonne maahan kasvin kera.



Trendikkäät kukkaistutukset teet muuten tänä kesänä heinistä, köynnöksistä ja kesäkukista. Heinät ovat hyvin näyttäviä ja tuuheita joko ruukuissa tai laatikoissa. Itse olen kyllä hurahtanut näihin pehkoihin, ja blogeissa ja instagramissa onkin paljon heinät esillä. 





Miten sinun viikko on sujunut?



28.5.2017

Pöytäliina testailua

Eilen kävin ihastelemassa Pentikin kangasvalikoimia ja liinoja. Ostin Omenankukka-kangasta ja hurautin siitä kaksi kapeaa liinaa meidän juhlapöytään. Pentikin myyjä oli muuten aivan huippu ihana, auttoi valinnassa kun pähkäilin Hortensia ja tämän kankaan välillä. Hortensia pohja on beigeen vivahtava, kun taas Omenankukka on puhdas valkoinen. Laitan pöytään ison valkoisen pellavaliinan alle, mikäli se sopii uuteen pöytään koonsa puolesta. Beigepohja voi näyttää likaiselle valkoista pellavaliinaa vasten. Itse ompelemalla sain kaksi liinaa yhden hinnalla. Pöytäliinoista oli täällä juttua.

Ensi viikolle ei ole luvattu kovin lämmintä ilmaa, siitä huolimatta kesäkukat olen istuttanut ulos ruukkuihin. Eilen on aloitettu ison kukka-altaan uusiminen. Siitä laitan erikseen juttua tänne, jos haluat vinkkiä siitä miten välttää rikkaruohojen jatkuva kitkeminen kukkapenkistä. Tässä jo viime kesältä vinkkiä.




Juhlatunnelmaterkuin!





30.12.2016

Mitäs löytyi alennusmyynneistä?

Vuosi alkaa olemaan lopuillaan. Vuosi sitten laitoin näistä joululahjoista juttua; edelleen ovat suosikkejani. Haikeudella tulee katsottua mitä vuoteen on mahtunut. Nyt lomalla on kuitenkin ollut leppoisaa oloa ja kävimme ostoksilla alessa. Kaupunkireissulla tuli alennusmyynneistä tehtyä hyviä hankintoja. Sokoksella, H&M:llä, Vilassa ja Ginatricossa oli -40-50%:n alennukset ja Stockmannilla -30%. Uusia vaatehankintoja (paitaa, mekkoa, urheiluvaatteita ja asusteita) ja kosmetiikkaa kivijalkakaupasta. Lisäksi olohuoneeseen on tulossa Stokkan verkkokaupan kautta villamatto; se ihana Linie desing Asko. Villa on matoissa kiitollinen materiaali; Iskun yksi villamatto oli kymmenen vuotta käytössä ja edelleen toimisi mattona, mutta laitoin sen kierrätykseen.



Nyt on myös kokeilussa Oriflamen ekologinen sarja Eco Beauty. Tilasin niitä ystäväni kautta ja lisäksi tuli uusi ripsiväri ja huulipuna. Herkkäihoisena minulle sopii nuo Oriflamen ripsivärit oikein hyvin.


Tänään vein Papua tätä neljä veetä luistelemaan. Hän oli ihan pakahtua innosta, vaikka ulkojäällä oli vettä kuin Välimeressä. Pystyssä pysyminen oli vielä hakusessa ja kun isin lyhentämä maila olisi vaatinut vielä sen oikean mustan kiekon... Se into ja palo oli käsin kosteteltavaa!.

Huomenna on vuoden viimeinen päivä

Mitä sun uuteen vuoteen kuuluu?





25.4.2016

Mihin piilottaa kaukosäätimet?

Löysin tämmöisen kivan New York -kirjalaatikon Moderni ja skandinaavinen sisustus fb-ryhmän myydään ilmoituksista. Tuote on kooltaan iso ja sinne mahtuu sisään useampikin kaukosäädin tai mitä sinne nyt haluaa laittaakin. Meidän matkaunelmakohde on tuo New York, joten se nyt tuossa olkkarin pöydällä tuo tunnelmaa sieltä Nykin suunnalta. Kiva kierrätysmuoto on nuo fb-kirpparit, jos haluaa myydä omansa pois tarpeettomana, ja vaikka hankkia jotain sitten tilalle. Kannattaa luopua jostain, niin on tilaa sitten uudelle.





Missä sinä säilytät kaukosäätimet kotona?

11.11.2015

Diy: kuusiasetelmat

Sisustusliikkeessä pyörittelin kädessäni tekokuusia, jotka olivat ihan aidon pienen kuusen näköisiä. Mutta sitten tuli mieleen, että voisin ihan oikeita kuusen taimia laittaa ruukkuun. Ruukuissa on nyt kuusia, kaksi on meille ja kolme lahjaksi. Tähän lasiterassin kuusen ruukkuun käärin Marimekon lahjapaperia ympärille, kun mielessä kävi, että kankaista ei voi oikein laittaa, jos tätä kastelee. Joten pohjassa on lautanen ja paperi vain ruukun ympärillä. Metsästä toin myös jäkälää ruukkujen sisäpuolelle koristeeksi. Jäkälän keruuseen pitää olla maanomistajan lupa sitten samoin myös kuusen taimiin! Yksi iso taimi on etupihalla ruukussa ja siihen virittelen jouluvalot, kun niiden aika on. Tämä nyt on ekologinen vaihtoehto, jos vielä saisi kuuset menestymään ruukuissa.





Joko teillä on kuusia ja jouluvaloja viritelty kotiin?

27.10.2015

Joulu jo mielessä

Onpas pimeää ulkona jo aikaisin, kun kellot siirrettiin talviaikaan, niin kohti kaamosta mennään. Maanantai-illan iloksi sain paketoitua joululahjoja, joita ostin matkalta. Onkohan täällä muita aikaisia jouluihmisiä jo liikkeellä? Matkalta saan usein sellaisia kivoja lahjaideoita, että niitä ei ole täällä meidän kaupoissa. Lontoossa piti käydä Disney Storessa ja siellä myös on aikuisille iloa silmille. Primarkista löytyi lahjapaperia, nauhoja ja kortteja. Viikonloppuna on pyhäinmiesten päivä ja meillä on pienet Halloween -juhlat tiedossa. Kurpitsan kaiverrusohjeita mies lueskeli tänään lehdestä, toivottavasti löytyy kohtuuhintaisia kurpitsoita vielä kaupasta!








Näihin lisäilen vielä rusetteja ja nauhoja koristeeksi. Hinnaltaan nämä koristeet olivat kaikki punnan kappale eli n. 1,30€/kpl. Hinta ei päätä huimaa.



Joko sinä olet paketteja hankkinut? Valoisaa uutta viikkoa ruudun toiselle puolelle!!

2.9.2015

Syyskuu puutarhassa

Hieman tässä  haikeana pohdin sitä, joko luovutan kasvihuoneen kasvit tältä kesää pois. Illat alkavat viilentymään, ja ei taida tomaatit saada väriä pintaansa. Huoneenlämmössä niihin vielä voisi punaa saada, kun tarpeeksi vain jaksaa odottaa. Tänä kesänä ei siis tullut satoa puutarhasta muutakuin kirsikkatomaatteja, yksi kurkki, raakoja paprikoita, kolme kesäkurpitsaa ja salaatinlehtiä. Peruna ja sipulit eivät oikein kasvaneet myöskään. Iloa kuitenkin tuottaa viinimarjat, niitä sai jonkin verran ja vähän myös vadelmia. Jospa ensi kesänä aurinko paistaisi enemmän, kun ilman sitä ei kasvit jaksa kasvaa. Viikonloppuna kasvihuone menee talviteloille, mutta eihän taas mene kauaa, kun jo ajatukset kääntyvät mitä taimia alkaisi taas kasvattelemaan.

Näkymä kasvihuoneesta elokuun viimeisinä päivinä. Amppelitomaatti kuitenkin tuotti satoa.





Joko Sinun puutarha on sulkenut ovensa tältä kesää?

27.8.2015

Tauluinspistä

Printtitauluissa on se helpotus, että voit välillä vaihdella edullisesti kuvia niihin. Meillä oli ennen itse tulostettuja mustavalkoisia tekstejä, sitten tilasin House Doctorilta viime keväänä uudet. Nyt olen katsellut näitä Artekin ja Marimekon kivoja printtejä, joita on monenlaisia variaatioita saatavilla. Itse tykästyin tähän mustavalkoiseen tuoli- ja lamppuprinttiin. Taitaa mehiläispesä olla ikuinen haave tällä sisustajalla. Yhdellä ystävälläni on ihana vanha Marimekon printti kuten tuossa alemmassa kuvassa. Sellainen olisi nyt hakusessa. Mistähän löytyisi?? Tietääkö kukaan?
Mehiläispesä juliste
kuvat lainattu: www.finnishdesignshop.fi

10 Unit juliste



kuva lainattu: www.marimekko.fi
Torstaiterveisin ! 

15.8.2015

Onnekas puutarhuri

Tämän kesän kasvihuonekasvatit eivät ole oikein tuottaneet iloa kasvattajalleen. Satoa on tullut vain amppelikirsikkatomaateista ja salaatinlehdistä. Minulla on kahdeksan tomaatintainta kasvamassa, mutta korkeutta ei ole tullut paljoa, mutta näyttää noin 20 tomaattia siellä olevan tulossa vihreänä vielä kylläkin. Paprika on kasvattanut isot vihannekset, mutta punaista ja keltaista väriä odotellessa. Tämä olikin uusi kokeilu ja helppo ainakin paprikaa on kasvattaa. Paprikan taimivaiheessa sen päästä täytyy napsaista poikki, niin alkaa kukkimaan nopeammin ja kasvattamaan paprikan alkuja. Chiliä on myös helppo kasvattaa vaikka terassilla kotona; sitäkin on tullut kokeiltua. Kesäkurpitsa venyy ja levenee kasvulaatikossa ukona, se vain vaatii paljon tilaa ympärilleen kasvaakseen.

Omassa viljelyssä kiehtoo se, että näkee kasvun ihmettä ja saa puhdasta ilman torjunta-aineita viljeltyjä vihanneksia omaan keittiöön. Sisälle olen laittanut aurinkoiselle paikalle yrttejä ja osan paprikoista kasvihuoneesta, jos enemmän venyisivät pituutta.

Kirsikkatomaattia




Kesäkurpitsa intoitui kasvamaan ulkona kasvulaatikossa

Suippopaprika innostui myös kasvamaan tänä kesänä.

Viikolla oli itse kasvattamani gladiolukset avanneet ensimmäisiä kukkia, voi miten kauniita ne ovat! Puutarhuri voi siis olla iloinen!

Aurinkoista lauantaita! Täällä kutsuu viiskymppisjuhlat tänään!! 

Kasvaako sinulla kotona mitä omia viljelyksiä?

29.7.2015

Kesälomareissulta designia hotellista

Kesälomareissumme kohdistui Tampereen suunnalle, niin olipa kiva majoittua Sokos Hotel Villaan. Hotelli on keskustassa ja erittäin rauhallinen sekä tunnelmallinen paikka aikuisille ja pienellä kolme vuotiaalle. Hotelli on ns. desinghotelli, joten aulasta löytyy suomalaista muotoilua huonekaluissa ja ihana takka sekä sen ympärillä puiset "kannot".



Meidän huone oli toisessa kerroksessa ja seinässä oli kiva tiilikuviointi ja iso lammastaulu, joka sopii lampaita laskeville ennen unia että myös meille, kun Titi-nallen talossa ruokittiin lampaita. Auto oli alakerran parkkihallissa, kun lähellä olevat kadut olivat täynnä, että sen olisi saanut parkkiin halvemmalla. Hotellin respa oli valmis veloittamaan maksun myös, mutta laskin, että muutaman euron säästö tuli, kun sen itse maksoi automaattiin.






Huoneessa oli Eames:n keinutuolit ja mummojen kutomat harmajat villahuovat, joita sai ostaa n. 80 euron hintaan. Ideana on mitä ihanin; niistä oli erikseen ohjeistusta huoneen esitteessä.


Kuva: Sokos Hotel Villa Tampere, Eames -kiikkutuoli ja ihana kudottu huopa
 Huoneessa oli kodikas tunnelma. Hotellista oli suora yhteys Tullintorin kauppakeskukseen. Aamupala syötiin lähellä olevan Sokos Hotel Tornin aamiaistilassa. Maittava aamiainen oli tarjolla mm. paistettua lohta, mustaa makkaraa ja muita herkkuja. Tilassa oli tungosta, mutta Osku Orava sai meidän Papusen taas halausreissulle. Oskun kaveri tarjosi lapsille tikkareita.


Kuva: Hotellin aula, tunnelmallinen tila,jossa oli myös takka


Leppoisia  heinäkuun viimeisiä päiviä Sinulle!
Vieläkö on kesäsuunnitelmia odotettavissa?
  

19.7.2015

Ikean taulukehyksiä

Eilen kävimme Ikeassa reissun, ja ostin Ribban kehykset diy-korteille. Korttimuistoja voi ihailla nyt taulumuodossa. Taulu on nyt Ikean taulutelineessä seinällä, ja kun paikka löytyy, niin korttimuistot siirtyvät sitten seinälle. Jemmassa on kyllä näitä käteviä telineitä pari kappaletta, niin ei tarvitse reiittää seinää monesta kohtaan ja etu on myös se, että voi siirtää taulujen paikkaa keskenään.




Ikeassa oli tarjouksessa myös nämä Jällvik-kehykset, joita ostin Trilling -sarjan printit (myös puoleen hintaan) Miami, Hong Kong ja Rio de Janeiro kartat. Ideana on, jos nämä siirtyisivät opiskelijatyttären tulevaan asuntoon tai sitten hänen huoneeseen meillä kotona.




Nyt on aurinko jaksanut paistaa tänään. Leppoisaa sunnuntai-iltaa Sinulle!

17.5.2015

Mistä paketointitarvikkeita lahjoille?

Lahjojen paketointitarvikkeita ostan yleensä varastoon, kun niitä tarvitaan silloin tällöin. Marketeissa nauhat ja paperit ovat kalliita. Matkoilta tuon aina kortteja; saa erilaisia ja edullisemmin.Paketointiin voi panostaa, ja tykkäänkin tehdä niin.Värit ja koristeet ovat tärkeitä.

Ikeasta löytyy paketointiin kaikki tarvittava; taittelua kestävät paperit, kauniit nauhat ja pakettikortit, lahjapussit ja kaikkea muuta kivaa.


Tämä paketti lähte 2 -vuotiaalle prinsessalle. Hänen äiti tykkää pöllökuvioista, niin idea lähti siitä paketin paperiin. Sitten nauhan värin otin myös tuosta lahjapaperin sävyistä.



Tämä paketti oli äitienpäivälahja.

Toukokuu onkin juhlakuukausi ja mikäs sen ihanampaa kuin aiheet juhliin.Mistä sinä hankit kortit ja lahjapaperit?

18.4.2015

Persikat gerberat ja uusi kukkateline

Ostin tänään Kärkkäiseltä valkoisen tuolin viherkasville alustaksi. Tuoli näyttää Artekin ajattomalle mallille. Hintaa tällä oli vain 13€. Alla oli aiemmin musta metallinen kukkateline. Tuolia sai myös mustan värisenä. Lauatain kunniaksi ostin näitä hempeitä persikan värisiä gerberoita Lidlistä. Siellä on muuten kivoja kukkavalikoimia ja hinta on edullinen. Kannattaa käydä!


Vielä voi tunnelmoida kynttilöillä. Nämä Partyliten Glolite -purkit palavat kymmeniä tunteja, ja loistavat kuin lamppu palaessaan. Meillä on pikkuvieras kylässä, ja kynttilän käy joku välillä sammuttamassa. Olen kyllä tyytyväinen tuohon viherkasvin "pöytään", en raski aitoa Artekin tuolia laittaa kasvin alle. 










14.3.2015

Ostoksilla Askossa

Joskus on ihan kiva käydä huonekaluliikkeissä haistelemassa ja nuuhkimassa uusia tuulia sisustuksen saralla huonekalupuolella. Olen tykästynyt Askon-myymälään, jossa on esillä myös sitä piensisustustavaraa, jolla saadaan kotiin edullisestkin pientä piristystä. Ja varsinkin, jos sitä sisustusmaniaa on liikkeellä vähän väliä kuten meillä. No enhän olisi välttämättä torkkupeittoja tarvinnut, mutta miten vastustaa kiusausta, jos viidellä eurolla kappale sai näin muhkeat ja pehmet tähtihuovat. Materiaali on tosissaan ihanan pehmoista molemmin puolin; ja nämä nyt ovat esillä jonkun aikaa ja sitten syksyllä kaivan esille viimeistään. Meidän Fiia nauttii lämmöstä ja auringosta, ja mikäs kissanpäiviä näin kevät auringon paistaessa on vietellä. Askossa oli muitakin huipputarjouksia, niistä lisää tulossa!!!







Ehkä talon emäntäkin on sellainen vilukissa, että mielellään kaivautuu viltin alle ja venyttelee jäseniään kun auringonsäteet lämmittää ....

1.2.2015

Sunnuntain iloksi herkuttelua

Tänään paistoin vohveleita, ja ohjeeksi etsin munattoman reseptin. Resepti löytyi täältä www.vohvelirauta.fi , jota itse hieman sovellin lisäämällä makua vaniljasokerin muodossa

MUNATTOMAT VOHVELIT

4,5 dl maitoa
4,5 vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
1 rkl öljyä
2 tl vaniljasokeria

Anna taikinan turvota n. 5-10 min. Itse käytin paistamiseen voita.

Lisäksi pakkasesta sulatin mansikoita ja survojalla tein puoleksi jäiset mansikat soseeksi. Lisäki oli tarjolla mansikkahilloa. Vohvelit eivät ole sokerillisia, meillä on yritettykin vähentää sokerin määrää, ja sen vuoksi myös hilloa laitoin, jos sokerittomuuteen on aluksi hankala totutella.



Kannattaa käydä Skopunkten-kenkäkaupassa, nimittäin siellä oli hyvä tarjous talvikengistä: osta kolme maksa kaksi. Kenkiä lähtikin viisi paria itselle ja yksi tyttärelle.


 Leppoisaa sunnuntai-iltaa!!