Näytetään tekstit, joissa on tunniste tee. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tee. Näytä kaikki tekstit

1.12.2019

Aikuisten oma joulukalenteri

Millainen joulukalenteri sopii aikuiselle? Onko sinulla oma joulukalenteri? Oma joulukalenterini on tänä vuonna WWF:n teekalenteri, jossa on sisällä pussiteetä että sitten niitä ihania palleroita, joista tulee teekannun hauduttaessa kukka. Tänään apulaiseni halusi avata ensimmäisen luukun, ja siellä oli todella hyvänmakuista vihreää teetä hyvällä mausteella. Pussista tulee useampi kuppi hyvää teetä, joten huomenna teen ja juon vielä sitä samaa teetä myös aamulla. Joulukalenterin teet ovat Forsmanin teelaatuja. Eli oikein laatuteetä on laatikoissa.



Joulukalenterissa oli myös yksi numeroimaton lokero, ja siitä jo eilen illalla saimme ensi makua pallerosta, jonka haudutimme Eva Solon teekannussa. Siitä on ollut myös täällä joskus asiaa, jos katsot tänne! 


Joku innokas laatikoiden katsoja taitaa kurkata jo luukkuun numero kaksi! Näissä laatikoissa on eri värisiä tassun jälkiä ja niistä oli kiva tehdä pitkä jono pöydälle. Lopuksi apulaiseni oli osannut laittaa laatikot telineeseen numerojärjetykseen.



Joulukalenterit ovat suosittuja myös aikuisten keskuudessa. Meillä on tytöillä ollut aiempina vuosina kosmetiikkakalentereita ja minulla itsellä on ollut myös Party Liten kynttiläkalentereja. Teekalenterin sain yhtenä vuotena kummitytöltäni lahjaksi, ja siitä on ollut täällä juttua.

Aamupäivällä oli kaunis lumimaisema ulkona ja tuo sinertävä valo tuolla ulkona oli kovin tunnelmallinen. Joulukalenterin paikka on tuossa keskellä hyllyä normaalisti.


Joulukalentereita löytyy meiltä tyttären tyttärelle sukalaamuumikalenteri, erään lehden antama joulukalenteri kuvilla ja sitten vanha tyttöjen joulusäkki, jonka sisään pussukoihin olen laittanut pieniä yllätyksiä.


Millainen sinun joulukalenterisi on? 

7.5.2018

Omaa aikaa teekupposen äärellä- moderni teekannu

Tee samoin kuin kahvi on usein kiireisen päivän kohokohta, kun työ on tehty ja saa istahtaa juomaan kupillisen. Pääsääntöisesti tykkään rouheteestä ja se maistuu haudutettuna niin hyvälle, että kruunaa sen hetken. Kävin Oulun kauppahallissa ja siellä löysin aivan ihanan teekaupan (PikkuPanda teehuone) ja paikan omistaja suosittelikin teelaatuja, jotka ovat olleet kyllä maultaan aivan parhaita. Sitruunan ja inkiväärin paloilla maustettu vihreä Sencha tee auttaa myös muuten, jos vatsassa on vaivaa. Lisäksi hän suositteli illaksi teetä, joka rauhoittaa. Teen vesi ei muuten saa olla liian kuumaa, että se ei pilaa teen aromeja. Eli haudutus 2-3 minuuttia ja veden lämpötila 75-80 astetta. 

Meillä on käytössä kaksi teekannua, joista toinen on tämä valkoinen kannu ja siihen saa siivilään laitettua teerouheen. Toinen kannu on Eva Solon lasipullo, jossa on vetskarilla avatta päällinen. Omaan rauhalliseen hetkeen siis kuuluu kuppi hyvää teetä ja hyvää lukemista. Pala suklaata sopii myös maultaan rauhoittumiseen. 


Kiinassa teen juomiseen kuuluu traditioita ja myönnän, että kiinalainen tee on kyllä parasta. Nyt kun olen tuolta teekaupasta laadukasta teetä ostanut. Kaupan yrittäjä antoi vinkkejä siihen, mikä teelaatu toimii hellepäivänä eli valkoinen tee, tai jos on vatsakipuja tiettynä aikana kuukaudessa, niin siihen toimii taas tietty teelaatu.

Intialaista teetä on tullut juotua, kun tytär toi sieltä vihreää ja Masala- teetä ja ne tulevat sitten hopealla. Myös kauniit astiat tuovat oman lisän tähän tee- tai kahvihetkeen.


Mikä on sinun päivän teen tai kahvin traditio?

4.1.2018

Intian tuliaiset

Lupasin laittaa tänne Intian tuomisista juttua ja kuvaa. Jos olet menossa matkalle Intiaan esim. Pohjois- tai Etelä-Gooaan, niin tässä esimerkkejä mitä sieltä kannattaa ostaa kotiin viemisiksi. Mausteet myydään saaveissa sen mukaan minkä verran haluat ostaa. Riveissä olevat mausteastiat ovat kuin värikäs tilkkutäkki mitä kirkaampia ja räiskyvämpiä värejä, joita vain ihaillen katselee. Erilaisia teelaatuja myydään myös toreilla, Intialainen tee on maultaan erilaisempaa kuin kiinalainen tee. Vihreä tee oli hyvänmakuista ja Masala (pohjana musta tee ja erilaisia mausteita: kardemumma, inkivääri,kaneli, neilikka ja mustapippuri. Masala juodaan sokerin tai hunajan sekä maidon kera; lämmin juoma ja mausteinen.




Kurkuma on ollut Suomessakin terveysmauste ja sitä käytän siellä sun täällä mausteena ruoanlaitossa. Kurkuma on se, joka antaa värin myös curry-mausteseokselle sekä sinapille. Kurkuma ei ole niin vitamiinpommi jauheena kuin kokonaisena. Kurkuma pitää hauduttaa voissa tai öljyssä kymmenen minuuttia, että sen parhaat maut tulevat esille. Säilytys pitäisi olla läpinäkymättömässä astiassa eikä lasipurkissa kuten meillä.


Mitä muuta sitten Intiasta kannattaa tuoda, niin tottakai silkkiä ja kašmiria. Silkkihuivien hinnat ovat edullisia jopa euron kappale. Kašmir on kalliimpaa ja kannattaakin olla tarkka, että ostaa aitoja huiveja myyjiltä. Kašmiria saadaan yhdestä Intiassa elävästä kašmirvuohesta n. 500g vuodessa, joten senkin vuoksi villa on arvokasta. Pohjois-Intiassa on Kashmirin alue, jossa villaa tuotetaan. Täytyy kyllä sanoa, että tuo kašmir on lämmittävä, kevyt ja niin pehmeä huivissa; aivan upea kylmillä säillä kietoa kaulaan. 

Silkki on myös kaunis materiaali, ja jos arvostaa näitä luonnon omia materiaaleja (jotka myös käytössä kestävät kauan), niin matkoilta kannattaa ostaa tämmöisiä tuotteita. 




Leppoisaa loppuviikkoa!!

26.11.2017

Joulukalenterit aikuisille

Joulukalenteri! Ne odottavat meillä joulukuun ensimmäistä Vittsjö -hyllyssä kaksin kappalein, Toinen on  teekalenteri ja toinen tuikkivakynttiläkalenteri. Toisen sain ihanana yllätyksenä postin kautta kummitytöltäni ja toisen tilasin Partylitelta, Joka päivälle jouluun saakka on tiedossa ihana teehetki ja tunnelmallinen tuoksukynttilähetki siis tiedossa. Olen teen ystävä, ja kalenteri on ihan juuri niin ihastuttava kuin olla voi. 

Partiolaistytöt möivät lasten joulukalentereita, ja sellainen on sitten myös seinälle laitettu meidän pienelle Papuselle. Nyt vain laskemaan montako yötä siihen, että kalenterit saa avata. Papu on opetellut näistä numeroita, ja tietää minkä luukun hän ensin saa avata.




Onko sinulla oma joulukalenteri?

19.1.2017

Ihana aamu ja aamiaiskattaus

Viikonloppuna on hyvä aika laittaa kaunis kattaus vaikka aamiaiselle tai brunssille. Kauniit astiat ovat jo mielestäni puoli ruokaa. Meiltä löytyy eri sarjan astioita; viimeiset hankinnat ovat liittyneet Marimekon Räsymatto-sarjaan. Astioita voi yhdistellä mielen mukaan eikä aina kaikkien tarvitse sopia niin yhteen. Kynttilöillä saa myös aamuun kivaa tunnelmaa ja rauhallisuutta. Keittiön pöytä sai nyt nämä Aallon tuikkkuastiat koristuksekseen. Näissä on kiva idea, että ne jotenkin sopivat yhteen eri värisinä ja -kokoisina.


Munakasta, pekonia, vihanneksia, hedelmiä, mehua, kahvia ja muita herkkuja kuuluu tälle aamiaiselle. Niin ja edellisen illan pizzaa.



Nautinnollista viikonloppua ja herkullisia aamiaishetkiä!


20.4.2016

Miten tee valmisetaan oikein?

Miten tee valmistetaan oikein? Paras tee syntyy mielestäni hauduttamalla. Osa teelaaduista haudutetaan 70 asteisessa vedessä ei sen kuumemmassa, koska teen laatu kärsii. Sitten on teelaatuja, jotka voi hauduttaa kuumemmassa vedessä. 

Lontoosta  ostin Harrodsin tee- ja kahviosastolta toffee- ja suklaateetä, No7 teetä (vihreä tee) ja No32 teetä (sekoitus eri teelaatuja). Tuliaisia ostimme myös muille teen ystäville. Teetä valmistan meillä monella tapaa: vedenkeittimellä, Ikean teeperkalaattorilla, Design Lettersin teekannulla (sihti sisällä) ja Eva Solon teekannulla. Viimeisin on löyty kirpparilta, ja mieluinen sellainen. Sisälle laitetaan teräsputkiloon teerouhe tai sitten teelappu. Vettä vain täytyy olla runsaasti, että siitä valmistuu teetä. Suojapuku suojaa kädet kuumalta lasiastialta. Kiva idea tuo vetskari lasisessa teekannussa. Esittelin tätä Eva Solon toimintaa innoissani isälleni, ja eihän sieltä tullut edes teetä lasiin. No se johtui siitä, että vettä oli liian vähän:)



Eva Solon teekannussa on tuo oma puku lasiosan päällä, se auttaa siinä ettei kädet pala kuumasta kannusta.




Miten teillä valmistetaan teetä?

24.5.2015

Löytö teekannu Arne Jacobsen

Visiitillä Ouluun tein hyvän löydön. Olen etsinyt sopivaa teekannua ja alepöydässä oli Stokkalla Arne Jacobsenin teekannusetti. Tähän kuului kannu, kaksi mukia ja pannunalunen. Netissä näyttää kannu maksavan n. 70-80€, tämän setin sain 38 eurolla. Ihan mukava säästö. Kannun edessä on kirjain T ja takana on pienellä tea-sana.

Ilmat eivät ole kovin suosineet, luin All you need is white- blogista, että viime vuonna tähän aikaan oli jo ollut 30 asteen helteitä. Helteitä ja kesää odotellessa kuitenkin. Ulkona luonto on niin kauniin kesän vihreää, että silmät oikein lepäävät autolla ajellessa, kun katsoo luontoa, puita ja peltoja. Leppoisaa sunnuntaita sinulle!



3.3.2015

Vihreäteehetki ja Kuudes maku

Teen ystävänä tykkään kokeilla erilaisia teelaatuja. Clipperin vihreä luomutee on erinomainen ostos. Tämän teen ostin Oulusta Kuudes maku -kaupasta, kun haimme samalla myös muuta pientä naposteltavaa; kuivattuja hedelmiä, pähkinöitä, jogurttirusinoita ja muita uutuuksia. Kaupasta löytyy myös superfoodeja joka lähtöön, luomutuotteita, kahvia, teetä ja näitä naposteluherkkuja. Kauppa on ihan Stockmannia vastapäätä. Kauppa on saman tyylinen kuin Punnitse&Säästä. Tätä vihreää teetä saa myös ihan S-marketista.


Tänään tuli rauhallisella aamupalatuokiolla mieleen myös, että viherkasvit pitäisi vaihtaa uusiin purkkeihin. Meillä  onkin vain muutama viherkasvi, vaikka ne puhdistavat ilmaa, niin on vain vaikea löytää niille sopivia aurinkoisia paikkoja läheltä ikkunaa. Sama ongelma taitaa olla muillakin? Joskus on hylly esim. kostunut, kun kukkapurkin lautaselta on vesi valunut ja jättänyt ikävät jäljet pintaan. Sen vuoksi meillä on vain muutama viherkasvi; nekin ovat helppohoitoisimmat.


Kukkapurkki: Ikea, lyhty: Partylite 


Tiistaiterkut lomalta! Mikä on sinun lempiviherkasvisi?


31.10.2014

Teehetki paras hetki

Teen ystävänä reissuilla bongailen uusia teejuttuja. Liptonin vihreää uutuusteetä ostin Haaparannasta kotiintuomisina itsellä ja tyttärelle. Näissä on suosituttujen macaroonien täytteiden makuina mansikka ja sitruununa. Macarooneja ei ole helppo tehdä, niitä oli tytöt leiponeet silloin 2-v synttäreille; hemaisevan herkullisen näköisiä ne ovat. Maku tässä teessä oli lempeän sitruunainen ja makeahko.

Kärkkäiseltä ostin jo Brunbergin joulunmakuisia suukkoja, jotka olivat kullanvärisissä kääreissä. Tässä kai jo ihan väkisin ajatukset hiipivät kohti joulua! Kynttilöitä syttyy meillä jo aamustakin. En voinut vastustaa näitä Partyliten macaroonin eri tuoksuisia tuikkivia. Kalorittomia tuoksuja:)

Oletko teen ystävä ja mikä on sinun lempiteesi?






Huomenna sitten pyhäinmiestenpäivä, lepäillään ja muistetaan kynttilöin!


28.2.2014

Hiihtolomatunnelmissa ja ajatuksia kodista

 
Koti on se tärkein paikka ihmiselle. Meillä nykyinen koti on ollut 9 vuotta se tärkein paikka, vaikka paljon tärkeitä muistoja on aimmista kodeistakin. Niistä on muistoja valokuvissa ja videoissa, ja niitä on kiva katsella yhä uudelleen ja uudelleen. Sanonta "Home is where the heart is" pitää paikkansa. Ensi kesälle on suunnitelmissa pikkuiselle Pavulle leikkimökki takapihalle ja ehkä meille aikuisille terassin laajennus, ja jos sinne saisi vielä vaikka sen paljun. Koti muuttuu koko ajan sisustuksen suhteen, mikä sen ihanampaa kuin laittaa omaa kotia, jossa se sydän on.
 




Vaikka viikot vierivät vauhdilla, niin näitä lomia aina odottaa innolla. Huomiselle olemme vanhimman tyttären kanssa suunnitelleet Ikean reissua Haaparantaan. Nyt on jo valmista listaa, että mitä pakettiautoon mahtuu.




Sain rakkaalta ystävältäni Kauko-Idän teepakkauksia, kun Ouluun on avattu uusi mm. kiinalaista teetä myyvä yritys. Rakastan teetä, ja nämä teet ovat olleet huippuja.
Ja nyt Selänteen leffan pariin, ihanaa viikonloppua kotiin<3
 
 

10.1.2014

Voihan tätä pimeyttä

Kylläpä tämä pimeä aika saa väsymyksen valtaansa.Nyt on lunta tullut vähän ja tulossa lisää, mutta silti pimeys on tylsää. Blogeissa jo kovasti suunnitellaan ja odotetaan kevättä, että mikäs siinä jos vain tuo pimeys ulkona muuttuisi.





Leivoin pitkästä aikaa sämpylöitä ja mustikkavadelmapiirakkaa,ja päätin uuden vuoden kunniaksi,että nyt ollaan ahkerampia leipomaan.Aikaa sämpylöiden tekemiseen ei mene edes kauaa.Viikonloppuna pääsi leipä loppumaan kaapista,ja totesin,että pakasteessa täytyy aina olla sen verran varalla,että ei näin pääse käymään toiste.

Tykkään tehdä ruokaostokset useammalle päivälle,en halua käydä joka päivä hakemassa täydennystä kaupasta.Se nimittäin tulee paljon kalliimmaksi,kuin että ostaa kerralla vaikka viikon ruokatarvikkeet. Ystäväni suosittelikin,että laittaa pakkaseen pienessä taloudessa leivät,ja sieltä sulattaa vaan juuri sillä hetkellä tarvitsemansa määrän.

Tässä sämpylöiden perusohje:
1l nestettä (laitan puolet vettä ja puolet maitoa)
50g hiivaa
4 rkl  siirappia (antaa makua)
n. 1,3 kg sämpyläjauhoja (voi myös laittaa osaksi kaurahiutaleita)
100g rasvaa(öljy käy myös)
-murenna hiiva
-lisää suola ja siirappi
-lämmitä maito kädenlämpöiseksi
ja sekoita vispilällä hiivaseokseen
-vatkaa jauhoja vähitellen, vaivaa lopuksi taikinaa käsin ja lisää rasva.Taikina saa jäädä löysäksi. Tarkista, että et laita liikaa jauhoja, lisää vähitellen.

  • paista 225 astetta n.10-15min

3.11.2013

Koristevalopallot ja Ikean teekeitin

Lomalta palattu. Ja viikonloput täynnä töitä, kun talvi painaa päälle ja omakotitalon syyspuuhat melkein saatu loppuun. Tänään haravoin vielä lehtiä, ja siistin pihaa. Ensi kevättä odotellessa. Päässä muhii pieni terassin laajennusprojekti. Ja saisipa terassin vielä lasitettuna.

Sisustuslehdissä ja blogeissa näkee koristevalopalloja, joita sitten itsekin hankin kotiin. Pieniä valopilkkuja on kiva saada kotiin tunnelman luojaksi. Tämä pallosarja on kivan näköinen esim. olohuoneessa.





Ikean reissulta ostin tämän teekeittimen. On ollut meillä käytössä ja on kyllä hintansa väärti.
Tällä voi tehdä myös kahvia. Olen laittanut tähän ihan tavallisen teepussin, josta tulee neljä kuppia ja lisäksi olen käyttänyt rouheteetä. Haudutusaika on 2-4 minuuttia, jos ei halua kovin väkevää teetä.

Näitä suklaatoffeehrkkuja tuli Lontoosta mukana. Voin suositella näitä Harvey Nicolsin namuja.
Kauppa oli tavaratalo-tyylinen,jossa oli herkkuja joka lähtöön siis suolaista että makeaa. Stokka täällä Suomessa.Kaupassa oli muuten myös Bubbleology-teekahvvila.Hinta
juomalla oli n. 3,5puntaa. Teelaadut ovat eri puolilta maailmaa, ja niihin käytetään sellaisia
palloja pohjalla, joissa on eri makuja mitä asiakas haluaa. Juoma juotiin pillistä. Kerran kokeiltu, mutta jäänee siihen:)

25.1.2013

Teetä ja lahjaideaksi muki kuvalla

Teen ystävälle voin suositella makeanmakuista suklaista Enkelten teetä. Tämän avulla lähtee myös se makeanhimo. On muuten huomattavasti vähempi kalorinen vaihtoehto. Ystävänpäivän lähestyessä nämä omilla ideoilla ja kuvilla teetetyt mukit ovat ihana lahja. Joka päivä saa katsoa rakkaan kuvaa, miten hyvä mieli siitä tuleekaan. Pentikin teepallo on tässä sydämellä varustettu. Oikein ihanaa viikonloppua ja nautitaan ulkoilusta sekä läheisistämme!

23.12.2012

Pentikin lasipurkit


Teen ystävänä löysin sopivat lasipurkit tiiviillä kannella Pentikiltä. Hinta 4€/kpl. Aiemmin ostetut Hemtexin teepurkit ovat suht isoja. Teerouheet kun pitää esillä  niin niitä tulee juotua useammin. Haudutettu tee kun on parasta. Tänään glögikakkua työnalla...siitä sitten myöhemmin tarkemmin. Löysin muuten viime vuonna hankittuja joulukoristeita kuuseen, varmaan alesta ostettuja. Niin olipa kiva yllätys, olivat niin kauniita.

Hyvää Joulua ja rauhallista sellaista!!On tämä ihanaa aikaa, vaikka pientä stressiä pukkaa;)

27.11.2012

Ensimmäiset joululahjat paketissa



Teen ystävälle on nyt Siwoissa ollut myytävänä Forsmanin teepakkauksia, jotka sopivat hyvin joululahjoiksi teen ystäville. Hinta on n. 7,50€. Mukana on kaunis valkoinen teepakkaus ja karkkia tai teesihti. Viime vuonna sain tuon Talven Prinsessa Teeruusuke-pakkauksen lahjaksi. Sisällä oli vihreä-valkoinen teetä puolukalla ja vaniljalla maustettuna. Oli hyvää! http://www.forsmantee.fi/

27.9.2012

Lasiset teepurkit

Löysin Hemtexistä kivat lasipurkit teen säilytykseen. Tulee helpommin otettua rouheteetä, kun tee on esillä kun vettä keittää. Hinta oli n.4,90 e/kpl.

Hemtex:n teeastiat, Riviera Maison koriste "dinner is served"