22.1.2014

Tekokukat vs.aidot

Olen aina ollut aitojen kukkien ja kasvien kannalla kotona. Meillä on aina kasvanut jotain kasveja kotona sisällä ympäri vuoden. Osan olen saanut hyvinkin menestymään, mutta osa on saattanut kuolla talven aikan. Siskoni saa jopa orkidean kukkimaan uudelleen, mutta minun oma ei ole kasvattanut juurikaan edes lehtiä n. kolmen vuoden aikana:)

Piipahdin sisustusliikkeessä, ja olen nyt onnellinen tekokukkien omistaja. Olin jo kauan ajatellut, että laitan roskiin "huonot" viherkasvini, koska ne eivät saa riittävästi valoa, ja silti vuodesta toiseen yritän niitä kasvattaa esim. kodinhoitohuoneen ikkunalla, joka ei ole edes etelänpuoleinen ikkuna.

Näitä nyt ei tarvitse kastella eikä vaihtaa multaa, hoidoksi riittää vaan suihkutus, jos menevät pölyisiksi.



Olen entisöinyt (lähinnä maalasin) vanhat antiikkituolit, ja niissä on mukavampi istua, kun laitoin pehmusteet. Näitä tähtikuosia on välistä vaikea vastustaa. Kärkkäisen Kodikas-sarjan istuintyynyt lähti vähän alle 5 €/kpl alesta. Ajattelin, että näitä voi kesällä pitää myös terassilla.

Tässä näitä tekoviherkasveja, näyttävät kyllä ihan aidoilta. Näiden paikkaa nyt voi vaihdella, kun menestyvät myös hämärässä. Nyt näiden paikka on ensin keittiön kaappien päällä.


21.1.2014

Arvonta blogissa Deco 133

Jos tykkäät sisustustarroista, niin Deko 133 blogissa on arvonta designtarrat.fi tarroista. Arvonta-aikaa on tuonne 26.1.14 saakka. Tästä linkistä pääset osallistumaan arvontaan:



19.1.2014

Muurla Pinterestissä ja pirteä Ball-kello

Muurlalla on nyt omat pinterest-sivut http://www.pinterest.com/pin/332351647472919694/ Sinne on lisätty meidän tyttären yo-lahjaksi saatu Puro-maljakko, joka mielestämme on erittäin kaunis muodoiltaan. Käykää kurkkimassa ideoita kotiin tuosta linkistä myös muiden pinnauksia.

Puro-maljakkoa voi käytää monessa tarkoituksessa: kynttilöiden somisteena, kukkamaljakkona ja meillä siinä pidettiin kauan aikaa ylioppilaskortteja sisustuselementtinä. Ja kuinka ihanaa niitä olikin lukea, kun istahti olkkariin ja halusi palata juhlaan uudelleen ja uudelleen.



Tilasin jo syksyllä keittiöön uuden kellon seinälle. Ball-kello väripilkku muuten valkoisella keittiön seinällä. Kello on George Nelsonin suunnittelema 1948-luvulla.


Leppoisaa sunnuntaita!

18.1.2014

Pullantuoksua

Eilen olin vapaalla ja aamusta leivoin pullaa ja sämpylöitä. Sen jälkeen uunin laitoin vielä makaronilaatikon, joten tänään on vapaata kotitöistä, ja saan keskittyä systerin kampaamon sisustukseen ja viettää muutenkin vapaata aikaa. Ja säästöä syntyy, kun pakastin ison osan leipomuksista. Keittiössä tulee vietettyä paljon aikaa, ja siellä on yleensä keittiön pöydällä tai tasolla jotakin kynttiläjuttuja näissä Partyliten somisteissa esillä. Tässä ehkä haaveillaan Pariisista. 


Nuorin tyttäreni kehui, kun laitoin pullan päälle kreemiä. Kreemijauhetta myy ainakin Halpa-Halli. Se sekoitetaan 2,5 dl vettä n. 1-1,5 dl kreemijauhetta, ja jonkin ajan päästä sekoituksesta se alkaa jähmettyä. Kreemi soveltuu myös paistamiseen. Ja herkullisia niistä pullista sitten tuleekin.


Näillä leipomuksilla ilahdutin meidän mummia ja veljeni avovaimoa. Ihan pienillä arjen teoilla voi tehdä hyvää toiselle:) Pieni Papu on kovasti apuna keittiössä, suorastaan rakastaa siivoamista ja kokkaamista.





Tässä on työn alla tämä siskon kampaamon ilmeen raikastaminen. Olen lähdössä hakemaan värikarttoja väreistä, näillä näkyminen yhdelle seinälle tulisi tummaa lilaa tai vastaavaa (luumun sävyä ja ehkä yhdelle harmaa). Tila on pieni, joten hyllyjä seinille, mutta millaisia? Sitten yksi tai kaksi isoa peiliä tuon kylppärin ja pesupaikan väliselle seinälle, koska siinä on nyt palapeili.

Olisikohan ideoita lukijoilla tähän tekemääni suunnitelmaan, joka ei vielä alkutekijöissä
* tila on n. 20 neliöä, johon myös kuuluu pieni kylppäri
* tilan pieni keittiönurkkaus on erotettu kaapilla, joita on kaksi ovea rinnakkain
* pohjapiirustus on suunnilleen tämän näköinen:







17.1.2014

Uusi läppäri ja sen paikka olkkarissa

Olen opetellut käyttää uutta läppäriä, joka on Acer AspireV5 Touch. Läppärissä on kosketusnäyttöominaisuus. Minusta se on ihan hyvä ja helppo käyttää. Käyttöjärjestelmä on tuo
uusi Widows 8. Koneessa on työpöytä-tila erikseen ja sitten on tuo "pääsivusto", jossa on kaikkia mahdollista web-kuvaketta ja muutakin. Tänne voi pikakuvakkeen tavoin liittää omia mielenkiinnon kohteita. Nämä on itsellä vielä kesken, että mitä käytän eniten.

Nyt on hankaluutena se, että näpyttelen läppärillä olkkarin sohvalla ja kone on pöydällä. Siispä ergonomia on ihan väärä, selkä tulee helposti kipeäksi. Nyt pitäisi selvitellä miten tästä tulisi ergonomisempi.

Yksi vaihtoehto on se, että aion hankkia Ikean Kivik-divaanin, jossa on hyvä työskennellä läppäri sylissä. Jalat ovat myös lepoasennossa. Tähän tarvitaan vielä lisäksi teline läppärille. Läppäri tuottaa lämpöä, että on erikseen olemassa jäähdyttäviä alustoja, joita esim. voi tilata verkkokauppa.com:sta.
KIVIK Divaani IKEA KIVIK on mitoitukseltaan reilu sohvasarja, jonka istuimet ovat pehmeitä ja syviä ja tukevat selkää hyvin.
Toinen vaihtoehto on se, että läppäriä käytän olkkarin sohvalla ja siten, että sylissä on tuo teline läppärille. Ikeasta löytyy tämmöinen mustavalkoinen sylitaso nimeltään Brädä, hinta 9,99€.

BRÄDA Sylitaso IKEA Tilan säästämiseksi taso voidaan taittaa kokoon ja ripustaa seinälle.
Svartåsen on säädettävä pieni pöytä. Tätä voisi käyttää sohvalta, ja kätevä kun pöydän saa säädettyä. Tämä on 19,90€.

SVARTÅSEN Tietokonepöytä IKEA Helppo ja nopea säätää oikealle korkeudelle jalassa olevan säätimen avulla.

Verkkokaupan jäähdyttävä alusta olisi näin ihana pinkki. Hinta 59€. Tässä saa korkeutta myös säätää. Tässä ainakin ergonomia on kohdallaan, kun on säätöjä ja jäähdytysjutut kunnossa.

Nmate läppäriteline:

NMate Large läppäriteline, väri pinkki.


















13.1.2014

Ihanat säärystimet (Diy)

Nyt kun nämä pakkaset sitten vihdoin tuli meille, niin eilen piti jo kaivaa esille
villasukkia ja muuta lämmintä. Tänään olen illan lämmitellyt meidän Kermasaven
takkaleivinuunia, että vilukissa tarkenee. Meidän takka on paljon käytössä, saa sähkössä
säästettyä:) Luin sähköntoimittajan asiakaslehdestä, että puut kannattaa tuoda sisälle jopa
päivää kahta ennen, niin ne tuottaa paremmin lämpöä.




Mutta nämä ihanat säärystimet sain jouluna lahjaksi. Säärystimet on kudottu Nalle-langasta (75% villaa ja 25% polyamidia). Pesuohjeessa on 40 asteen pesu jopa.

Varren toinen pää on hieman leveämpi kuin toinen pää, auttaa siinä, että pysyy hyvin säärissä. Joustinneule on kudottu kaksi oikein, yksi nurin säärystimen yläosa n. 5 cm (yht. 44 s.) ja säärystimen alaosaan joustinneule toinen pää 60 s. Välissä on kuvioneule.

11.1.2014

Olohuoneen tapetti Vallila Kompassi

Vallilan tapettimallistossa on ajattomia ja helposti tapetoitavia tapetteja. Tässä talossa
on tehty ikkunaremonttia ja sitä ennen piti vaihtaa vanha tapetti uuteen, että ikkkunat tulevat oikeuksiinsa ja muutenkin tapetti oli jo aikansa elänyt vuosikymmeniä.

Vanha tapetti oli ilmeisesti liimattu ja sen poistaminen oli haasteellista. Liima oli  melkein kuin pikaliimaa, joten tapetti piti kostealla höyryllä irrottaa lastalla pala palalta. Parempaa ratkaisua tähän ei keksitty, vaikka mitä tapetin poistokeinoja käytettiin.

Ikkkunaremontti on aika kallista hommaa, jos haluaa ikkunat valmiiksi asennettuna. Mutta nostaahan sen hyvin talon arvoa.

Tässä on kuvaa kauniista Vallilan valkoisesta ja aavistuksen kiiltävästä (puun kohdat) Kelohonka-tapetista. Tähän samaan sarjaan kuuluu myös verhokangasta. Tapetti piti kohdistaa, hintaa rullalla oli n. 50€. Liimalla seinään ja todella helppo kiinnittää.

 
Kompassi-sarja on viime vuoden mallistoa. Siellä on kyllä aivan ihania kuoseja, että toivon mukaan niitä valmistetaan vielä kauan.
 
Minä opettelen uuden Acer Aspire Touch läppärin käyttöä. Aivan kuin olisin uudelle vuosikymmenelle joutunut, uusi käyttöjärjestelmä ja kaikki hienoudet.
 
Hyvää viikonlopun jatkoa!!

10.1.2014

Voihan tätä pimeyttä

Kylläpä tämä pimeä aika saa väsymyksen valtaansa.Nyt on lunta tullut vähän ja tulossa lisää, mutta silti pimeys on tylsää. Blogeissa jo kovasti suunnitellaan ja odotetaan kevättä, että mikäs siinä jos vain tuo pimeys ulkona muuttuisi.





Leivoin pitkästä aikaa sämpylöitä ja mustikkavadelmapiirakkaa,ja päätin uuden vuoden kunniaksi,että nyt ollaan ahkerampia leipomaan.Aikaa sämpylöiden tekemiseen ei mene edes kauaa.Viikonloppuna pääsi leipä loppumaan kaapista,ja totesin,että pakasteessa täytyy aina olla sen verran varalla,että ei näin pääse käymään toiste.

Tykkään tehdä ruokaostokset useammalle päivälle,en halua käydä joka päivä hakemassa täydennystä kaupasta.Se nimittäin tulee paljon kalliimmaksi,kuin että ostaa kerralla vaikka viikon ruokatarvikkeet. Ystäväni suosittelikin,että laittaa pakkaseen pienessä taloudessa leivät,ja sieltä sulattaa vaan juuri sillä hetkellä tarvitsemansa määrän.

Tässä sämpylöiden perusohje:
1l nestettä (laitan puolet vettä ja puolet maitoa)
50g hiivaa
4 rkl  siirappia (antaa makua)
n. 1,3 kg sämpyläjauhoja (voi myös laittaa osaksi kaurahiutaleita)
100g rasvaa(öljy käy myös)
-murenna hiiva
-lisää suola ja siirappi
-lämmitä maito kädenlämpöiseksi
ja sekoita vispilällä hiivaseokseen
-vatkaa jauhoja vähitellen, vaivaa lopuksi taikinaa käsin ja lisää rasva.Taikina saa jäädä löysäksi. Tarkista, että et laita liikaa jauhoja, lisää vähitellen.

  • paista 225 astetta n.10-15min

6.1.2014

Diy Ottobre liivimekko ja housut Metsolaa

Lomalla sain vihdoin nämä valmiiksi. Ompelin pikku rinsessoille liivimekot (74 ja 92 cm)ja collegehousut Ottobren kaavoilla (68 cm ja 74 cm).


Kangas on Metsolan froteeta. Lilaa ostin reilusti alelaarista ja tämä ihana oranssipinkkikukkakuosi on pakasta. Liivimekoissa oli haastelleista tehdä nuo resorireunat ja tikata kaksoisneulalla. Tähän menikin monta tuntia.



Lopputulos kuitenkin tyydyttää ompelijaa. Ja toivon mukaan myös äitejä ja rinsessoja,että ovat mukavat päällä.

 Tässä työvaiheita liivimekosta:

1 vaihe: resorin kiinnitys nurjalle. 


Vaihe 2: Nepparille tukikangas 


Vaihe 3: Alapuolelle ommeltu resori valmis
Vaihe 4: Etupuolen resorin kiinnitys, ompelin kaksoisneulalla


Vaihe 5: lopputulos näyttää tälle, kun etupuoli valmis

Vaihe 6: takaa näyttää tälle, laitoin myös kokolapun mukaan

3.1.2014

Helppo illallinen

Tänään innostuin niin ompelemaan, että en edes lenkille ehtinyt. Haasteellista tuo kaksoisneulan käyttö. No sain kuin sainkin ompelut valmiiksi. Palkkioksi siitä tein helpon illallisen S-Marketin Quiche Lorraine kera Hedgerow organic White whine. Ja lisäksi vielä paistoin Ristorante Pizza Pollon.
Joskus voi nauttia ihan valmiista herkuista. Pizza Pollo on Dr. Oetkerin tekemä ja aivan ihanan mehukas!
Basilikaa on reilusti sekä juustoa.
 
 

Ja nyt vasta joulukukka innostui kukkimaan!
on huumaava, mutta ei liian voimakas.





1.1.2014

Marimekon pussukat ja hyvä kirppis

Uusi vuosi vilahti ohitse. Meillä ammuttiin raketit jo ennen kymmentä,että myös pikku
Papu ehti nähdä ne. Neiti olikin suu pyöreänä ikkunan takana silmät loistaen
kauniita ilotulituksia katsellessaan.

Joulupukki toi paakkelsi-kankaisen Marimekon pussukana. Nämä Marimekon pussukat ovat ihania.
Töissä käytän päivittäin kyniä, muistilappuja ja -tikkuja varten yhtä
kynäkotelopussukkaa. Tähän uuteen ajattelin, että laitan meikkejä,
joita voin kantaa käsilaukun mukana.


Ennen joulua kävin ihastuttavalla Pimpula-kirpparilla Haapajärvellä. Kirpparilla on myös kahvila
ja pieni sisustuspuoti. Huonekaluosasto oli aika iso, ja siellä oli paljon
antiikkikalusteita ja toki myös muita. Suosittelen paikkaa, jos liikut siellä päin.
Omistaja itse ompelee myyntiin mm. lasten ruokalappuja, joissa oli oikein söötti kuosi.
Kirpparilla oli myös myynnissä kankaita. Poikkea ihmeessä!! Pimpulalla on omat facebook -sivut, jos olet kiinnostunut.
https://www.facebook.com/pages/Pimpula/185345898293622



Hyvää vuoden alkua ja kaikkea hyvää Sinulle! Ilahdun jos jätät viestiä tai liityt lukijakseni!