11.6.2014

Raparperipiirakkaa ja kuulumisia

Meillä oli kesäloman alkajaisiksi matka etelän lämpöön Turkkiin, vaikka täällä taisi helteet olla myös samaan aikaan. Viikossa oli tapahtunut ihmeitä pihalla ja puutarhassa. Koristearonia-aita oli täynnä valkoisia kukkia ja sireenit kukkivat myös. Nuokkusireenin valkoiset kukat notkuivat puussa, tuoksu on huumaava. Kaikki muut kasvit olivat vihdoin kasvaneet oikeaan mittaan. Kaunis luonto oli kyllä Icemelerissäkin, oikein paratiisi. Pihalla olisi paljon tekemistä, rikkaruohoja kummasti vaan puskee penkeissä.



Raparperi on kasvanut valtavaksi. Eilen sitten leivoin parhaimmalla raparperipiirakan ohjeellani meille kaksi piirakkaa. Toinen tuli pellille ja toinen piirakkavuokaan. Ohjeen tein kaksinkertaisena.




Pohja (pellillinen, leveä pelti 2x):
3 munaa
3dl sokeria (vaahdota munanat ja sokerin ensin)
1,5 dl maitoa (lisää munasokerivaahtoon)
2,5dl voisulaa (lisää edelliseen)
4,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta (lisää vehnäjauhoihin ja kaada taikinaan)

-paloittele raparperit
Paista 225 asteessa 20 min

Vaniljatäyte

3dl kermamaitoa
1,5 dl sokeria
1 kananmunan keltuainen
3 tl voita
1,5 rkl perunajauhoja
1 rkl vaniljasokeria

Maito kattilaan, ja siihen sekoita järjestyksessä muuta aineet. Laita liesi hiljaiselle, ja keitä täyte sen verran, että se saostuu. Kaada täyte lämpimän piirakan päälle.





Tämä on kyllä ihan herkkua, ja voi myös laittaa pakkaseen vierasvaraksi!

6.6.2014

Ivana Helsinkiä kodin sisustukseen

Suomalaista suunnittelua tuli ihailtua Ivana Helsingin myymälässä. Nahkaiset hanskat valmistetaan Suomeessa. Meikkilaukku tai vaikka kynille sopiva pussukka näin kesän vihreän värisenä oli kauniin näköinen.Samaan sarjaan löytyy myös muistikirja.



Nämä palovaroittimet ovat söpöjä, joita voi pitää jopa kauniina koriste-esineinä verrattuna normaaleihin pyöreisiin palovaroittimiin.



Tykkäsin näistä keltaisista ja mustista pussilakanaseteistä.Erityisen kivalle näyttivät nämä pystyssä olevat setit. Sulka-desing on monissa Ivanan kuoseissa.


Tarjottimia oli erikokoisia,tämä lappapuuron värinen on kaunis tuossa lintukuvioinnissa.Kotoa meiltä löytyy tätä kuvioa mm.kenkälaatikossa ja -pussissa harmaana ja mustana.

Pieniä lahjaideoita ,esim.tulitikkurasiat,muistivihkot,säilytysrasiat


Nämä sammutuspeitteet ovat kotona myös erittäin tärkeitä.Minä pidän keittiössä hellan vieressä peitettä.On heti käden ulottuvilla,jos sattuu vahinkoa kokkaillessa.


Ivana Helsingin tuotteissa on vain kaksi sesonkia vuodessa ja heidän ideologiaan kuuluu kestävä kehitys. Suositaan suomalaista suunnittelutyötä!

2.6.2014

Rapeat vohvelit ja kupliva kesäjuoma

Meillä on paistettu kahtena päivänä peräkkäin vohveleita. Ruotsin reissulta on aina pakko tuoda hilloja, kun ne siellä vain sattuvat olemaan hyviä. Lisäksi creme Vanillaa vaahdotettuna ja pakkastesta vielä sulatin viime kesän mansikoita. Tämä vohvelien ohje on hyvä, ja ne ovat oikein rapeita myös. Ja huom, tähän ohjeeseen ei tule muuta sokeria kuin vaniliinisokeri.

Rapeat vohvelit


4 dl maitoa(rasvatonta laitoin,tai puolet kermaa ja puolet maitoa)
3-4 dl vehnäjauhoa
1 tl leivinjauhetta
1 tl vanillinisokeria
50g sulaa voita tai margariiniä
1tl suolaa


Vohvelirautaan öljyä joka paistokerta!





Ja näin kesäiltana vohveleiden seuraksi sopii lasi puolimakeaa kuohuvaa.

31.5.2014

Kasvihuone K-Raudasta ja neiti kesäheinä

Meidän kasvihuone alkaa olemaan siinä vaiheessa, että sen voi asentaa takapihalle. Aika monesta osasta kasvihuone piti koota, että siitä tuli valmista. Aikaa meni kaksi iltaa. Ja vielä yksi ilta meni myös silikonin laitossa. Tämä huone on tehty kennoista, eli muovia, jonka välissä on pieniä kennoja. Myyjän mukaan on kestävämpi kuin perinteinen muovi. Ja auringon valo ei tulisi niin suoraan kasveihin.

Kasvihuone on ollut minulla kauan haaveena ja tämä hankinta tulee olemaan pitkäikäinen projekti meillä kotona. Tykkään kasvatella ja opettaa pienelle apulaiselleni, miten mukava on hakea omasta kasvihuoneesta satoa suoraan ruokapöytään.


Talvella pitää muistaa tyhjentää katolta lumet pois, ettei se pääse sitten rysähtämään. Ja syksyllä tai näin kesän alussa siellä voisi pitää lyhdyssä tuikkuja palamassa, että sinne tulisi lämpimämpää. No tämä testi jää nähtäväksi vielä.

Kasvihuoneen lattiaan tulee lautaa ja ehkä laattoja (ns. euron laattaa). Tomaatit saavat kasvaa suoraan säkistä, sitten laitan istutuslaatikoihin salaattia, porkkanaa ja yrttejä. Myös kurkkua ja kesäkurpitsaa tulee kasvihuoneeseen. Nämä ovat kaikki valmiina odottamassa vielä sisällä lämpimässä, kun huone on omalla paikalla.


Olen esikasvattanut yrttejä,kesäkurpitsaa, tilliä ja pinaattia. Lisäksi on ruusupapua ja pensaskrassia kasvamassa myös. Siirrän ne kasvihuoneeseen myös joksikin aikaa, että saan ne tuonne ulos ruukkuihin.

Tässä neiti Kesäheinä kesälookissaan. Nämä housut on kyllä aivan söpöt paidasta puhumattakaan. Tämä pikku  kaveri saa sitten maistella kasvihuoneen ja kasvimaan antimia. Mansikoita myös odotellessa...


Onnea kaikille vastavalmistuneille tämän ruusun kera! Ja itsellä alkoi sitten kesäloma!




28.5.2014

Diy: Pöllömäisiä virkkauksia

Kukapa näitä pöllöjä voisi vastustaa. Tämä pöllö-neiti meni 1-vuotislahjaksi pikku prinsessalle. Kutsukorttikin oli pöllökortti. Tämän ohjeen löysin ihaasta käsityöblogista http://prinsessajuttu.blogspot.fi/2014/03/toivepostaus-virkattu-pollo-ohje.html

Virkkasin tämän Novitan Miami pinkistä (nro 555) langasta, silmät virkkasin luonnonvalkoisesta oikein ohuesta virkkauslangasta ja silmät sekä nenä on Novitan Miami mustaa lankaa. Pinkkiä meni vajaa kerä vain, työ valmistui parissa illassa. Muuntelin tätä ohjetta siten, että aloitin sen 30:lla ketjusilmukalla  ja tein kiinteitä silmukoita n. 32 riviä (joka käännöksen yhteydessä virkkasin yhden ketjusilmukan), sen jälkeen tein korvat. Niihin tein ensin 10 kiinteää silmukkaa, joita joka kierroksella sitten vähensin, että jäljellä oli vain yksi.

Silmät: Tein  10 ketjusilmukkaa ja se renkaaksi, siihen pylväitä tein kolme kerrosta yhteensä. Ja muuten kierroksen lopussa aina kolme kiinteää silmukka, että ei ala kupruilla. Kun etu ja takimmainen kappale olivat valmiina, ompelin silmät kiinni etukappaleeseen. Sitten ompelin pöllön etu- ja takakappaleet nurjat puolet vastakkain, kun oli enää muutama sentti ompelematta käänsin sen oikein päin. Täytin vanulla. Ompelin lopuilla pistoilla pöllön kiinni.  Omepelin sitten silmät ja nenän kiinni ja rusetin korvaan. Tämän voi pestä 40 asteessa, joka on tärkeää lastene leluissa.    

 
Lanka on pehmeää puuvillan ja akryylin sekoitusta (50/50%). Tein pöllöstä pehmeän, että se käy myös unileluna tai pikkuisen tyynynä.
 



Lahjaan sopi myös tämä pöllöaiheinen kortti, jonka voi vaikka laittaa kehyksiinkin. Vaikka taisi suvun pikkuiset lukea korttia sen verran tarkasti, että saattoi vähän taittuakin.