29.6.2015

Terassin uusi väri

Olen testaillut terassin ruskean värin vaihtoa Tikkurilan hiilenharmaalla Vinha- puuöljyllä; vihdoin oli vuorokauden satamatta, niin sain yhden osion maalattua. Näyttää sille, että tarvitaan ainakin yksi tai kaksi käsittelyä vielä uudelleen. Harmikseni ostin vain 2,7 litran purkin (39€) kun sen piti riitää 30 neliölle. Mutta puu imi sen verran paljon öljyä, että on pakko ostaa yhdeksän litran purkki n. (80e). Mietin myös olisiko järkevä sävyttää purkki aavistuksen tummemmalla harmaalla, niin voisi riittää käsittely vielä kertaalleen. Tässä kahdessa kuvassa olisi toiveväri terassille. Kuvat ovat viime vuoden asuntomessuilta Jyväskylästä.




Sade vaan välillä estää tätä maalaushommaa,..




27.6.2015

Terassin laatoitusprojekti

Terassi sai nyt uuden pinnan entisen puuritilälattian tilalle. Kävin aiemmin toukokuussa katselemassa laattavalikoimia, ja K-Raudassa oli hyvä tarjous, joten harmajat säänkestävät laatat ostin sieltä. Betonialusta oli kahdesta kohdasta patilla, joten ensin piti hioa betonia tasaisemmaksi niistä kohdista. Sen jälkeen lattialle laitettiin lattiatasoite (Kiilto Topplan). Lattia näytti tässä vaiheessa luistinradalta.





Tasoitteen piti kuivaa kaksi vuorokautta, jonka jälkeen laatat kiinnitettiin saneerauslaastilla (Kiilto Flexfix). Jälleen kaksi päivää lattiaa kuivateltiin ja eilen saumattiin hiilenharmaalla. Sauma-aine piti levittää kahden tunnin sisällä, koska aine kuivuu siinä ajassa.Valkoiset lastat sauma-aineen levitykseen löytyi Halpa-Hallista (3€); pakkauksessa oli kolmea eri kokoa. Lastan ei tarvitse olla edes kovin leveä, paras oli n. 5 cm leveä ja toinen 4 cm. Sauma-aine piti puhdistaa laatoista, ja se tuotti hankaluutta. Iso hyvä sieni käytöön ja vettä lähelle. Puhdistuksen aikana siistin vielä saumoja puutarhaletkun pätkällä vetämällä saumoja tasaiseksi ja suurelta osin saumat tasoittuivat laattoja pyyhkiessä. Laattoja ei saa liikaa hangaata, että sauma-aineen väri säilyy ja saumojen täyte pysyy paikoillaan.




Tälle näyttää valmis laatoitus. Nyt alkaa sitten sisustusprojekti, mutta terassille pääsee nyt ihailemaan näkymiä uudelta lasiterassilta.



Nyt on toiveissa ensi viikolle oikein kaunista säätä, toivottavasti aurinko tulee myös esille. Hyvää lauantai-iltaa!


25.6.2015

It works kokemuksia

Kokeilin It works wrappeja,joilla lähti itseltä vyötäröltä 6cm 16 päivän aikana.Yksi wrap laitetaan vartalon alueelle,josta haluaa selluliittiä lähtevän pois.Itse laitoin vatsan alueelle.Wrappia pidetään 45 min tai voi pitää pitempäänkin.Wrap kiedotaan tuorekelmulla kiinni vartaloon.Aluksi wrap lämmittää ihoa ja myöhemmin viilentää.Menthol tuoksuu raikkaana. Molemmat tyttäreni ovat näitä kokeilleet. Toinen sai vyötäröltä pois senttejä ja toinen on innokas salitreenaaja, niin hän oli myös tyytyväinen kokemukseen.




Tälläinen tehohoito sopii niille,jotka haluavat nopeasti saada tuloksia aikaan,salitreenaajille ja painon pudottajille. Jos olet kiinnostunut saamaan lisätietoa tuotteesta,niin laita sähköpostia. Lisäksi kokeilin otsalle ryppyjä silottavaa Exfoliating peel -tuotetta. Tätä saa käyttää kaksi kertaa viikossa. Samoin myös tämä aine tehosi ja siloitti tuosta otsalta ryppyjä jo yhden käyttökerran jälkeen. Tuote laitetaan puhdistetulla alueelle 5-10 minuutiksi. Sen jälkeen huuhdellaan kasvot ja kaula  tai alue mihin kasvoissa levitettiin aine. Tuotteen aineosat ovat kasveista peräisin suurelta osin, ja siksi myös itse niitä halusin kokeilla.

Aion vielä kokeilla wrappia tuonne selän puolelle lapaluiden reunaan. Siellä on sellaista löysää, jota pitäisi saada pois.





Onko sinulla kokemuksia näistä It works -tuotteista? Millaisia? Kiinnostaisiko kokeilla?

23.6.2015

Sateella leivotaan

Juhannukset on vietetty ja säät eivät tainneet ihan suosia keskikesän juhlaa. Itsekin sairastin lentsua viltin alla koko juhannuksen, että joskus voi käydä niinkin. Eilen tyttäreni sai idean, että alkaa öljytä terassia ja sai juuri maalattavan osan pestyä, niin eiköhän iloiset sadepisarat alkaneet ropista terassiin. Terssin väri vaihtuu ruskeasta harmajaan, ja siitä sitten myöhemmin lisää. Tänään on sitä ropinaa kuulunut heti, kun silmät on auki saatu. Sadepäivälle sopiikin oman puutarhan raparperisadosta piirakan tekeminen.



RAPARPERIPIIRAKKA (1 pelti)

3 munaa
3 dl sokeria
1,5 dl kermamaitoa
2,5 dl voisulaa
4,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

Vatkaa sokeri ja munat vaahdoksi. Lisää vuorotellen jauhoseosta ja kermamaitoa. Lopuksi rasva. Paista 225 astetta 20 min

Kätevä pitkävarteinen taikinan nuolija (Pentik). Paloitellut raparperit levitetään taikinan päälle.






Vaniljainen täyte: 

3dl kermamaitoa (käy myös pelkkä maito)
1,5 dl sokeria
1 munan keltuainen
3 tl voita
1,5 rkl vehnäjauhoja
1 rkl vaniljasokeria

Laita maito kattilaan ja loput aineet järjestyksessä kylmällä levyllä. Lämmitä pikkuhiljaa, että täyte saostuu. Kaada lämpimän piirakan päälle.




Aurinkoa odotellessa, että terassiprojekti pääsee jatkumaan. Hauskaa alkuviikkoa!

19.6.2015

Juhannuksen lahjaideaa

Meillä juhlitaan lähipiirissä 70-vuotisynttäreitä ja samalla myös hääpäivän 30-vuotismerkkipäivää. Eilen laitoin lahjat sellofaaniin. Molemmille juhlasankareille on järjestetty 25 hengen juhlalounas upeassa  miljöössä, jossa on kaunis puutarha ja rakennus on vuosisadan alusta entisöity vanhaa kunnioittaen. Lahjaksi 70-vuotias saa lisäksi mökkimajoituksen. Pienenä muistona annan tämän Partyliten perhosen. Hänellä on kaunis piha, ja tämä perhonen lentelee heidän kodin terassilla.




Hääpäiväläisille tulee tämmöinen hemmottelupaketti, jossa on kuohari (Blue Nun Gold), suklaata, kauha, saunatuoksu ja -saippua ja PartyLiten Fresh Home kynttilä. Periaatteessa nämä lahjat sopivat myös lahjana eri ikäisille tai viemisinä mökkikyläilyyn. Vihreät koivunlehdet voivat olla myös aitoja, tässä kuvassa ne ovat silkkisiä.




Juhlatunnelmissa toivotan oikein ihanaa Juhannusta kaikille!