14.7.2016

Kuplivaa juomaa raparperistä

Viikonlopun lähestyessä vinkkaan tästä raparperikuplivasta juomasta Secret Garden. Tämän itse sain lahjaksi ystävältäni; pullo sopiikin hyvin omaan salaiseen puutarhan, joka ei oikein ole tänäkään kesänä onnistunut tuottamaan satoa. Pullo on niin kaunis, siinä on vanhanaikainen uudelleen suljettava korkki, joten sopii hyvin tämmöiselle sisustusfriikille. Pulloa tulee käytettyä jatkossa ihan vaikka veden säilytykseen. 

Tykkään pitää pöydällä huoneenlämpöistä vettä ja näin kesällä siihen voi laittaa sitruunaviipaleita. Sopii lisäämään aineenvaihduntaakin. Tänään olikin jo ihan hellepäivä ja eilen on vietetty aikaa vesipuistossa lasten kanssa. Ihan huippupäivä, kun oli niin lämmin.





Lasiterassille olen vienyt myös kukkia sisältä, kuten tuo hempeän vaaleanpunainen tulilatva, joka jaksaa vain kukkia ja kukkia tuolla valoisassa kesähuoneessa!


Onko sinulla vinkata hyvästä kesäjuomasta?

10.7.2016

Chillailua ja blogiarvonta

Viikoloppu on mennyt ihan laiskotellessa ja ompeluharrastuksen parissa. Olen saanut tunikan valmiiksi Papuselle ja vielä vähän vaiheessa hame itselleni ja lekkarit ensin mainitulle. Nämä kaikki ovat Noshin kankaista. Tänään jopa aurinko paistoi osan päivää ja pääsimme käymään paljussa. Lisäksi on grillattu vihannesvartaita, lihaa ja valmista Atrian grilliperunaa ( sisältää perunamaissipapujutun) kolmannen kerran tänä kesänä. Harvoja ovat nämä ulkona syömiset olleet tänä kesänä. Vinkkaan myös, että Sisustus COCO järjestää arvonnan blogissaan, käy osallistumassa täällä . Arvonta-aika on tuonne 27.7.2014 saakka ja  arvonnan palkintoina ovat Cilla´s Tiski ja Iris Hantverkin pesuharja.  Minulle ovat ainakin uusia tuttavuuksia. Tykkään paljon Musta5101 tuotteista ja nämä näyttävät vähän samanlaisille. Tässä kuva vielä tuotteista:





Käykäähän osallistumassa Sisustus COCON arvontaan!

8.7.2016

Tavarat järjestykseen

Tässäpä kivoja vinkkejä miten tavaroita saa järjestykseen laatikoiden avulla. Ikean reissulta kotiutui nämä ihanat bambupuulaatikot ja pahviset kannelliset laatikot. Pahviset pitävät sisällään leluja ja ruskeat menevät vaatekaappiin kätkien sisälle vaikka mitä harvoin tarvittavaa kuten joulukoristeita.


Millä sinä pidät tavarat järjestyksessä kaapissa?

6.7.2016

Mansikkaherkut ja kasvihuoneen kasvit

Joko mansikat ovat teillä löytäneet tiensä pakkaseen? Eilen ostin kaksi laatikkoa mansikoita, jotka paloittelin ja osan laitoin kokonaisena pakkaseen. Polka-mansikka ei ole niin makea, mutta muuten hyvä mansikkalajike säilymään pakkasessa.  Oma mansikkamaa tuottaa vain vähän mansikoita, kun se uudistettiin viime syksynä ja jouduin vielä ostamaan sinne uusiakin taimia tänä kesänä. Olemme herkutelleet kaksi iltaa mansikoilla, joihin on laitettu sekaan cremevanilla-vaahtoa ja sitruunamelissan lehtiä omasta kasvihuoneesta. Siellä on tuorekurkku kyllä kasvanut yli äyräiden. Basilika on hyvän kokoista ja tomaatit aika pienillä kukilla vasta. Mutta sinnikkäästi odotan mitä satoa sieltä saa, jos vain tulisi aurinkoa lisää.






 Kasvatteletko sinä jotain kotona?

3.7.2016

Paljun kokemuksia ja terassin kesäkukat

Lomalla on tullut käytyä lyhyitä matkoja siellä sun täällä. Eilen ja tänään on tullut koluttua Ikeassa ja jotain sisustusjuttua sieltä tuli hankittua. Ilmat eivät ole oikein suosineet, mutta minkäs teet. Perjantaina meillä oli paljuilupäivä iltaan saakka. Pienet ja isommat nauttivat kesäisestä säästä ja yhdessäolosta; vaikka illalla taisi jo pisaroita tulla muualtakin kuin paljusta. Palju on kyllä ollut hyvä hankinta, vaikka sen käyttöönotto viekin tuntikausia aikaa. Meillä käytetään paljua pari kolme päivää, kun se pestään käyttöä varten ja laitetaan uusi puhdas vesi. Pesuaineena käytän luontoystävällistä (Amwayn Loc) tottakai. Ihan harjaamalla sisäosan ja huuhtelemalla sen. Toisinaan laitan yhden klooritabletin, mutta nyt en laittanut kun tämä touhukas   3-v oli uimassa siinä. On myös tärkeä käydä pesulla ennen paljuun menoa ja meillä on myös vati, jossa on puhdasta vettä jalkojen huuhtelua varten. Paljuun olen muuten ollut tyytyväinen, vaikka sen lämmittäminen kestää pesun jälkeen pari tuntia kesällä. Vettä menee kaksi kuutiota, ja sen laskemiseenkin menee n. tunti ohuella letkulla. Mutta palkitsevaa onkin sitten, kun sinne pääsee istumaan ja rentoutumaan.


Kesän alussa ostin Tokmannilta nämä kivat korkeat ruukut, joissa kesäkukat ovat kukkineet ja kasvaneet vähän huonolla menestyksellä. Vesisateella ei tule nostettua ruukkuja suojaan, mutta pelargoniat nyt ovat niissä kuitenkin menestyneet.





Onko Sinulla palju kotona tai mökillä?