13.12.2016

Tuomaan markkinoilta joululahjoja

Senaatintorin aukio on loistava paikka Tuomaan markkinoille. Viikonloppuna sininen taivas ja auringonpaiste saivat Tuomiokirkon hehkumaan valkoisena ja oli oikein tunnelmallista kävellä pienillä kojuilla joulumarkkinoilla. Jouluisia lahjoja tuli ostettua markkinoilta: Chjokon suklaata, Käsinetorin nahkakinttaat ja muita herkkuja. Kannattaa myös käydä pienistä putiikeista tien toiselta puolelta. Suosittele kyllä Okraa, Kaunisteen putiikkia ja muita Aleksanterinkadun käsityökauppoja.




Käsintehty on aina hyvä lahja ja kannattaa suosia suomalaisia kädentaitajia!

10.12.2016

String pocket jouluiseen kuosiin

Tänä viikonloppuna on tullut käytyä Tuomaksen markkinoilla ja osteltua paketteja joulupukin apuna. Olen käynyt pienissä käsityöputiikeissa ja löytänyt monta ihanaa pakettia myös niistä. Suosikaa ihmeessä kotimaisia pieniä käsityöyrittäjiä, ostakaa joululahjat heiltä. Laitan tänne omia ostoksiani kuvina ensi viikolla, niin ihania pieniä uusia yrityksiä minulle on nyt tullut tutuksi. Haluan niitä esitellä myös teille!

Kotona laitoin String pocket hyllyyn jouluista somistusta, kuvat eivät oikein onnistuneet, vaikka oli päivänvaloa. Eukalyptysoksia hain siis kukkakaupasta, ne ovat maljakossa ja tuovat hiukan tuoksua ymprilleen. Pari vuotta sitten sain siskolta murattiasetelman joulukukkana, se on edelleen voimissaan. Valkoinen prisma vai olisiko timanttikoriste parempi nimitys tälle metallikoristeelle. Löysin tänään myös Verson tekemiä mustia huopajoulukuusen koristeita, niitä taidan laittaa roikkumaan hyllyyni myös. Hyllyyn tuli lisäksi Iittalaa: Aaltoa, Kastehelmeä ja muitakin designaarteitani kaapista.




Iloista joulumieltä sinne koteihin!

6.12.2016

Olohuoneen sisustus sinisessä

Hyvää itsenäisyyspäivää! 

Itsenäisyyttä on juhlittu saunomalla pihasaunassa ja perheen kesken kävimme jouluaterialla. Leppoisaa oloa on sisältynyt lyhyeen lomaan. Kipakka pakkanen on ollut tänään pitkästä aikaa, joten takassa on saanut pitää tulta.  Tänään  olen saanut ommeltua joululahjaa höyhenkankaasta, josta oli juttua täällä. Jouluisia kukkia laitoin viikonloppuna esille kotiin ja tämä sininen astelma oli ihan tätä päivää varten hankittu kukkakaupasta. Ja sain niitä eukalyptuksen oksia myös maljakkoon. Olohuoneen uusi sohvakin näkyy kuvassa; sohva on kyllä täyttänyt odotukset sopivuudellaan ja väriltään. Itsenäisyyspäivään liittyy aina kiitollisuus itsenäisestä kotimaastamme ja muistot omasta ukista, joka on ollut sodassa mukana.




Sinisiin tunnelmiin näin itsenäisyyspäivänä!

3.12.2016

Itse tehtyä lahjaideaa

Olen sellainen sunnuntaikutoja, jolla hurahtaa vuosikin kevyesti ennekuin kudin valmistuu. Nämä lapaset aloitin viime keväänä ja nyt ne on valmiina. Vauvan sukat on aloitettu kuukausi sitten, ja pitäisi saada valmiiksi ennenkuin pienen jalka ehtii kasvaa. Lapasiin laitoin puikolle 9 silmukkaa, kun lanka oli aavistuksen paksumpaa. Vauvan sukkiin tuli 8 silmukkaa, kun lanka on ohutta Novitan vauvavillalankaa. Täällä on myös ohjetta n. 2-3 vuotiaan sukkiin. Langassa on tärkeää, että siinä on villaa, joka on lämpöinen pakkaskelillä.

Joululahjoina itsetehdyt jutut ovat parhaimpia. Meillä on mummojen tekemiä lahjasukkia ja lapasia, jotka kestävät käytössä ikiaikoja. Viikonloppuna aion piirrellä kaavat tunikamekkoon, ja pääsen ompelemaan joulupukin apuna tuosta ihanasta letti- ja höyhenkankaasta lahjoja. Oikein sopivaan saumaan tuleekin tuo itsenäisyyspäivä; saa huokaista ja nauttia joulun ajasta.


Näihin kankaisiin olen ihastunut ja se on tilattukin jo syksyllä Ainolan verkkokaupasta. Höyhenkangas on nimeltään Kevyesti ja toista en muista, näyttää letiltä.


Mitä sun viikonloppuun kuuluu?

1.12.2016

Saapui joulukuu

Hui kuinka nopeaa syksy onkaan mennyt, kun kalenterista kääntyy uusi lehti ja joulukuu on täällä. Tavallisesti olen ostanut pitkin syksyä joululahjoja, mutta eilen vasta tuli hankittua se ensimmäinen. Syksy on ollut kovin työntäyteinen, ja talvilentsua on ollut päällä jo tovin, joten voimat ovat olleet välillä miinuksen puolella. Ihana, kun ensi viikolla on itsenäisyyspäivä keskellä viikkoa, ja saa vähän laitella joulua kotiin enemmältikin. Aamun sinisen hetken sain kuvattua ja Ryhmä Hau on viritetty seinälle pikku Papua varten.


Marimekolta ostin tuon Kuusikossa-sarjan tyynynpäällisen, joka on ollut mallistossa jo pitkään. Viime jouluna sitä ei ollut myynnissä, mutta tänä jouluna taas on. Yksi sisutustaulu on ollut Kuusikossa-sarjasta lipaston päällä, mutta nyt se on vielä kaapissa. Olen tykännyt tuosta uudesta sohvastamme, joka on hyvä istua ja värikin on nappi valinta.



Joko sinä olet ostanut joululahjoja?