15.12.2018

Makuuhuoneen joulu

Makuuhuone on nyt jouluisessa sisustuksessa, kun jouluvalot ja tyynynpäälliset ovat siellä paikoillaan nyt. Huoneen värit ovat hyvin valkomustat ja valkoinen Pilvi -päiväpeitto on siellä ollutkin aikaisemman Luhdan harmaan päiväpeiton jälkeen. Valkoisen kanssa, kun sopii mikä väri vain ja arkisin muuten sänky on usein petaamatta. Siellä on tämä Finlaysonin ihana pellavainen pussilakana, joka myös käy suoristettuna päiväpeitosta. 


Jouluun on kohta enää viikko ja kotiin onkin siten tullut koko ajan pieniä sisusutusjuttuja laiteltua. Tänään tosiaan otin esille vielä jouluvaloja ja keittiöön punaisen Marimekon Lumimarja- liinan ja punaisia Marimekon tekstiilejä. Hiukan punaista kuuluu myös jouluun pieninä yksityiskohtina on aina oltava jossain. Pentikin punaisissa koreissa on keittiössä myös servettejä ja hedelmiä esillä. Jouluvalot ovat mukavia tunnelmanluojia vuoden pimeimpänä aikana, Pitkä nauha led-valoja on kaunis tuossa kapeassa ikkunassa ja valosarja heijastaa myös tuohon peiliin kuvan; näyttää kuin ledejä olisi enemmänkin.



Jouluaterioita on tullut syötyä jo kahdet tällä viikolla ja omat suunnitelmt jouluruoasta ovat vielä suunnitteluasteella, mutta luulen, että hyvin perinteisellä linjalla menemme. Juustokakun ohjeen löysin Valion esitteestä, aion sitä kokeilla. Lahjoja on vielä tarkoitus hankkia tytöilleni ja niissä hyödynnän nyt  verkkokauppoja, mutta toki ovat kivijalkakaupan omia tuotteita. Toinen tytöistä on toivonut pehmeää pakettia, joka liittyy kodin sisustukseen. Toinen tytär saa myös sisustukseen liittyvää ja pienin saa käytännöllistä pehmeää pakettia, josta laitankin tänne postausta. Kun hän ei lue näitä blogijuttuja vielä. 

* sisältää affiliate-linkit

Joko olet ostanut joululahjat vai jääkö viimeiselle viikolle?







11.12.2018

Koottuja ideoita jouluun: lahjat, kattaus, sisustus

Jouluisia sisustuksen ideoita ja joululahjaideoita tulee tässä kuvien kera! Pentik on tuonut monia jouluisia kauniita tuotteita markkinoille. Syksyllä blogiyhteistyön merkeissä ihastuin myymälässä käydessäni villaisiin torkkupeittoihin, joista jo täällä postasin. Meillä on ollut vuosia käytössä talvisin Pentikin torkkupeitto, joka lämmittää vuodesta toiseen sohvalla tai lepotuolissa olijaa. Villa materiaalina on hyvin kiitollinen, tuuletus riittää eikä pesua tarvitse.

Tyttärelleni olen antanut ennakkoon jo joululahjaksi hopeanvärisen Pentikin Loiste kynttiläjalkaklassikon. Hänelle olen joskus ostanut myös Poro -klassikkotuotteita lahjaksi vuosia sitten, ja niitä voi pitää esillä kotona vuoden ajasta riippumatta. Tänä jouluna aion ostaa lahjaksi myös lisää uusia Kallio ja Kivi-sarjan astioita, joissa nuo värit ja muodot ovat vain superhienot. Täällä olen Kallio- ja Kivi-sarjasta kertonut aiemmin ja tuossa alakuvassa onkin katettu niillä kaunis kattaus Hiutale-liinan päälle. 


Pentikin nämä kaksi jouluista kangasta Karelia ja Sylvia ovat omia suosikkejani, ja molemmat kankaat sopivat sisustukseen koko talven eikä pelkästään joulun ajan. Pentikin kankaat ovat meillä kestäneet hyvin käyttöä ja pöytäliinat sälilyttävät hyvin kuosinsa pesusta toiseen. Silitystäkään ei kankaat juuri vaadi, se on tärkeä ominaisuus kangasliinassa, että sen saa pesun jälkeen sileäksi helposti.


Kareliaa on kahdessa värissä harmaana ja punaisena. Kareliassa on huurteinen talvimaisema, joka on tehty vesivärein. Kuosia koristavat luonnonläheiset kävyt, havut ja herkät lumimarjat. Karelia -malliston on tehnyt Liina Harju. Kumpi olisi sinun suosikki Karelia vai Sylvia?



Sylviassa kukkivat ruusut, amaryllikset, tulppaanit ja hyasintit. Kuosin on suunnitellut Minna Niskakangas. Suuret kuviot sopivat hyvin pöytäliinaan, ja laittaisin tämän kanssa vaikka tuota Kallio -sarjaa kattaukseen. Sitä onkin tuossa alemmassa kuvassa esillä! Maljakoksi käy vaikka lasinen tuikkutelineastia, joita Pentikillä on myynnissä. Meillä on yksi tämmöinen käytössä ja se on sopiva  kooltaan esimerkiksi tulppaaneille.



Jouluisessa olohuoneessa sohvalle on tehty asetelma  näistä Sylvia- kankaan kuoseista valkoisten ja harmaiden tyynyjen kanssa. Joulupalloja voi asetella olohuoneen pöydälle pieneksi asetelmiksi ja kynttilät sopivat siihen myös seuraksi. Loiste kynttiläsomiste tuo ripauksen juhlavuutta myös, ja tytär on laittanut sen esille ilman tuikkuastioita; näyttää hyvälle myös sellaisenaan.



Diy idean löysin myös näistä Pentikin kuvista, eli oksaan laitettu satiininauhoihin joulukoristeet roikkumaan. Olen ostanut ja saanut myös lahjaksi Pentikin lasisia joulupalloja ja sydämiä, niistä saisi asetelman tällaiseen oksaan.  Joulun jälkeen tähän voisi laittaa roikkkumaan myös muutakin somistetta, jolloin se menisi pitemmälle kevääseen kotona esillä. 


Jaan vielä yhden kivan idean siitä, miten jouluista tunnelmaa ja tuoksua saa kotiin  eri kokoisilla maljakoilla, jos niihin ottaa pihalta kuusen oksia tai käy kukkakaupasta hakemassa kimpun kukkia. Havupuun oksat tarvitsevat vettä, muuten ne tiputtavat neulasensa pian pois. Myös eukalyptuksen oksat ovat kestäviä maljakossa.


Joululahjaideat poimin tähän kuvakollaasiin sen perusteella, mitkä ovat kaikenikäisten mieleen ja myös  suurin osa itse testaamiani tuotteita, joita voin suositella hyvinä ideoina mielelläni. Pentikin elintarvikkeet ovat laadukkaita ja hyviä. Tee ja hunaja ovat myös hyviä lahjoja, niitä en kuvaan saanut mahtumaan enää. Pentikin tuotteita arvostetaan ja niitä annetaan paljon lahjaksi; Pentikin tuotteita löytyy meiltäkin vuosien takaa ja niitä on aina kiva saada. Pentik on myös suomalainen perheyritys ja siten työllistää paljon meillä Suomessa ihmisiä.





kuvat lainattu www.pentik.fi



Mitä Pentikin tuotteita sinä toivoisit lahjaksi?

8.12.2018

Diy ompelin Siirtolapuutarha -verhokapan

Verhokappa on nyt tässä! Siirtolapuutarhan kangas löytyi kirpparilta sopivan kokoisena palana, niin sain siitä ommeltua kodinhoitohuoneeseen sinivalkosävyisen kapan. Kankaan kuvio on kaunis ja tästä kuosista on paljon eri värivaihtoehtoja; ottaisin niistä vaikka kaikissa väreissä. Kappa käy meillä myös muihin kapeampiin ikkunoihin. Kahden ikkunan leveys on 142cm, joten kapan leveys on 147 cm ja korkeus 50 cm. Käänsin alaosasta sentin kapean reunan nurjalle. Olin saumurilla sen ensin huolitellut, sillä kun helposti käännettävän reunan. Apuna kannattaa käyttää nuppineuloja ja silittää sen ensin.


Edellinen kappa oli tämä Räsymatto, joka on ollut jo kauan ikkunassa. Tykkään tästä kuviosta myös ja siitä meillä onkin kotona mm. tyynyjä. Kodinhoitohuoneen alaovet olen ajatellut, että voisin ne maalauttaa, koska tuo siniharmaa sävy voisi olla joku muukin. Samoin pöytätasot voisi vaihtaa, mutta sama on ensin tehtävä keittiöön. Sisustamisen haaste on siinä, että koskaan ei tule valmista, vaikka kuinka pyrkii ajattomiin valintoihin.

Kodinhoitohuoneessa on muuten tuo rottinkitarjotin mummoni vanha, eli sillä on ikää varmaan jo sata vuotta, vaikka ei uskoisi. Jotain vanhaa voi löytää sisustukseen, ja sekin,että sillä on tunnearvoa. Pieniä käsipyyhkeitä käytän tuossa oven päällä tai korissa, koska tuossa tason päässä on vesipiste. Täällä onkin kivoja keittiöpyyhkeitä myynnissä, ja täällä myös jouluisia tuotteita, jos niille on tarvetta kotona. Välillä kodinhoitohuoneen tasojen päälle kertyy vaikka ja mitä tavaraa, siksi olen laittanut koreja sinne järjestystä ylläpitämään. 



Mitä sinä pidät esillä kodinhoitohuoneen tasojen päällä?







4.12.2018

Itsenäisyyspäivänä sinistä kattaukseen- juhlamenu

Itsenäisyyspäivään sopii hyvin sininen kattaus Iittalan kartiolaseilla ja uudella Teema -lautasen sinisellä värillä, jossa on pieniä vaaleita pisteitä. Jälkiruoan tarjoiluun käy ihanat Pentikin Kallio ja Kivi-kulhot. Niistä kirjoittelin muuten täällä aiemmin. Aterimina pihviruoalla käytän Pentikin pihviveitsiä ja haarukkaa, vaikka possun ulkofilepihvit ovat mureat. Arabian Uunikokki vuoka on ollut meillä vuosia käytössä, ja se sopii myös sellaisenaan esille valkoisena tarjoiluastiana. Marimekon Mini maljakkoon ja pieniin muihin maljakoihin sopii havunoksat somisteeksi. 

Pääruokana meillä on muussia, kaviksia ja porsaan ulkofilepihvejä. Jälkiruoaksi pieni kokki valitsi perinteistä mansikkasoppaa, jonka eskarilainen sai koristella mieleisekseen. Päälle hän pursotteli Creme vanilla-vaahtoa ja päälle värikkäitä strösseleitä koristeeksi. Hän onkin hyvä apulainen ja tykkää osallistua keittiön askareisiin. Juhalmenu on helppo ja nopea tehdä; sopii myös lapsille ja erityisesti jälkkärin teon aikana piti apulaiseni maistella kerman sopivuutta. Ja kyllähän se olikin hyvää!


Itsenäisyyspäivän menu

Perunamuussia
Porsaanulkofilepihvit (valmiiksi marinoidut yrtti, pippuri)
Porkkanapurjoka+kasvirasvakerma

Pilko kasvikset. Paista pihvit nopeasti pannulla väriä pintaan. Lihasyyt menevät kiinni. Lisää porkkanakuutiot ja purjosuikaleet uunivuoan pohjalle, kaada päälle vettä, että kasvikset peittyvät. Laita pihvit kasvispedille. Kansi päälle tai folioa. Kypsennä n. 1,5 h, että saat mureat pihvit ensin 200 asteessa puoli tuntia ja sen jälkeen 180 astetta. Lopussa lisää kasvirasvakerma kasvisten ja pihvien päälle, ripottele suolaa pinnalle. Anna kerman vielä lämmetä uunissa. 

Jälkiruoka: 
Mansikkasoppa
Creme Vanilla -vaahto
Strösselikoristeet


Pentik- liina Käpy (saatu blogiyhteistyönä)
 

Tässä taidonnäyte kuinka pursotus onnistuu. Vanilla ei ole niin kiinteää kuin kerma, mutta koristelut onnistuivat hyvin. Apulainen sai annostella kulhoihin itse sopankin. Yhdessä tekeminen ja lapsen mukaan ottaminen ruoan valmistukseen on sitä yhteistä mukavaa tekemistä, josta nauttii sekä lapset että aikuiset. 

Pentik kulhot Kallio ja Kivi (saatu blogiyhteistyönä)    

Mitä kattausideoita sinulla on juhlapöytään?



                                                                                                                                             *sisältää affiliate-linkit


2.12.2018

Joulukoristuksia ja diy-paperinarukranssi

Joulukoristeita ja diy-paperinarukranssi on otettu jo esille kotia koristamaan. 1. Adventti on mennyt vain ollessa ja nauttiessa joulun jutuista eskarilaisen kanssa. Hän kirjoitti tontulle kirjeen ja vei sen ikkunalaudalle. Välillä hän kävi katsomassa oliko tonttu hakenut kirjeen, mutta kuten tiedätte tontut liikkuvat hämärässä. Ja niin kirje oli hävinnyt. Tonttuovikin oli taas tullut olohuoneeseen. Tontun kirjeessä hän toivoi joka aamu ylläripakettia ja myös voisiko tonttu näyttää tonttuoven takana olevat aarteet. Saa nähdä mitä tonttu vastaa? Tänään pieni apulainen sai tehdä jälkiruoka-annokset meille. Joulukoristeet myös pääsivät lisää esille, kun tämä minun pieni apulainen halusi koristella meille joulua. Ei ole niin sävysävyyn nauhojen värit ja muut koristeet, mutta se ajatushan onkin se tärkein.

Ikkunaan laitettava diy-paperinarukranssi, jonka sisällä on led-valot päätyi nyt hyasinttiasetelman alle koristeeksi. Toinen malli diy-paperinarukranssista on muuten ollut hyvin suositti blogipostaus vuosien ajan. Diy-paperinarukranssin ohje on täällä! Erilaiset pienet led-valosarjat ovat nyt parasta tähän pimeään aikaan. Ensimmäiset hyasintit on nyt sitten ostettu, ja ne ovatkin jo avautuneet pikkuhiljaa. 



Havun oksat ovat kauniita asetelmissa ja niitä nyt onkin tullut laitettua näihin aina esillä oleviin maljakoihin. Olisin halunnut ostaa jo nyt itsenäisyyspäiväksi kukkakimpun, mutta en löytänyt mieleistäni. Joten sen hankin kukkakaupasta, kun marketista ei sopivaa viikonloppuna löytynyt. 


*sisältää affiliate-linkkejä


Hyvää Joulun alkua sinulle!

30.11.2018

Mitä jouluista meillä kotona nyt?

Jouluisia sisustusjuttuja kaivoin esille kaapin kätköistä; vihreää, mustaa ja valkoista ja hopeanhohtoisia tekstiilejä. Olohuoneessa on hopeanhohtoinen Pentikin pöytäliina (kirppislöytö) ja sen päällä Aalto-vadissa asetelma jouluisia tuotteita. Tähän teräksiseen vatiin en vain kyllästy; se on vain niin monikäyttöinen ja ajaton. Kuvaan sen viikonloppuna valoisammalla ajalla. Olen ihastunut Marimekon (täällä vinkkejä joululahjoihin) Kuusikossa-kuosiin jo edellisinä jouluina  ja niistä meillä on vihreää ja mustavalkoista nyt esillä.




Virittelin sisälle myös jouluvalosarjoja, joista tämä huonekuusi sai omat harmajat pallot päällensä. Nämä led-valot toimivat pattereilla. Huonekuusi on kasvanut vuosien aikana ja se käy melkein joulukuusesta. Laitoin sen aiemmin ompelemaani kukkapurkin pussukkaan, jossa on tuo mukava Pentikin käpykangas.




 

Kuusenmatossa on sopiva harmaa väritys tuon pussukan värin kanssa.Vanhempien Lumi-koira oli saanut uuden villapuvun ylleen. Poseeraaminen vain on haastavaa, kun se ei millään pysy aloillaan. Äitini on kova kutomaan, ja tämäkin puku oli syntynyt hetkessä. Meillä on aina lemmikeille omat tarjottavat keittiössä kuten herkulliset luut, namupalat ja murot. Tässäkin Lumi taitaa odottaa jotain hyvää ja herkullista luuta.



Punainen pieni Unikko-kappa löytyi liinaversiona kirpparilta ja ompelin siitä kapan meidän kodinhoitohuoneeseen. Itsenäisyyspäiväksi löysin myös valkosinisen Marimekon kankaan, josta tulee myös kappa ikkunaan, jos ehdin ompelemaan.                                                               

                                                                                   *sisältää affiliate linkit


'
Miten sinä ole sisustanut joulua kotiin?

25.11.2018

Tunnelmaa jouluvaloilla pihalle

Jouluvalot luovat tunnelmaa ja ovat pimeällä kauniita tuolla pihalla. Laitoin meille etupihalle yhden valosarjan pajutorniin jo aikaa sitten. Nyt takapihalla on kuusessa valot ja sitten etupihalla toisella  terassilla roikkuvat "jääpuikot". Viidet valosarjat riittävät nyt hyvin tähän aikaan. Valosarjat eivät vie paljoa sähköä, kun ne ovat nykyisin led-valoja. 


Tässä on kaksi valosarjaa, jotka laitoin vierekkäin. Näitä varten oli viime vuotiset naulat tuolla palkeissa valmiina ja pistorasioita on myös kaksin kappalein vierekkäin. Rakennusvaiheessa näitä varten sähkäri laittoi reilusti pistorasioita eri puolille rakennusta.




Joululahjoja on tullut paketoitua jo tovin paketeihin, koska sitä kiirettä ja ahdistusta en halua tänä vuonna kokea mitä oli viime jouluna; silloin kaikki joululahjat jäivät viime tippaan. Lahjoja ostin Amerikan matkalta ja nyt hyödynsin Black Friday- tarjouksia. Lindexin -25% oli hyvä tarjous, ja ostin kaksi tunikaa ja housut tälle kuusivuotiaalle ikiliikkujalle, jonka housun polvet on välillä reikäiset ja paidan helmat askarteluista liimaiset tai tussilla värjätyt. Vielä tänään voi muuten hyödyntää tuon hyvä alennuksen verkkokaupasta, jos et pääse myymälään saakka. 



Pihalla alkaa olemaan valmista joulua varten; omista kuusista aion vielä ottaa ensi viikonloppuna oksia ja tehdä niistä asetelman yhteen ruukkuun. Metsästä haimme pikku apulaiseni kanssa viime viikonloppuna jäkälää ja hauskoja oksia, jos niistä saisi ulos asetelman portaille lyhtyjen seuraksi.

* affiliate-mainoslikit
Mukavaa iltaa Sulle!



23.11.2018

Vegaaniruokaa soijasuikaleista

Vegaaniruokaan sopii valmiit soijasuikaleet erinomaisesti. Soiijasuikaleet oli positiivinen makuyllätys koekeittiössäni, kun olen nyt halunnut kokeilla uusia vegaanisia reseptejä. Soija on itsellä vähän käytetty raaka-aine ja marketin hyllystä nappasin tämän valmiin soijasuikalepaketin. Keitin täysjyväriisin ensin, paistoin kevyesti pannulla soijasuikaleet ja yhdistin siihen lopuksi keitetyn riisin. Pannun yhteen reunaan laitoin pilkottua tomaattia lämpiämään ja niiden päälle lisäsin lopuksi homejuustoa (toki käy mikä juusto tahansa). Soijasuikaleissa oli mausteena valmiiksi sitruunaa, joten ripaus suolaa vain lämmityksen loppuvaiheessa riittää. Luomuporkkanaraasteen tein itse lisukkeeksi ja pilkoin tuorekurkkua myös.  Näin syntyi nopea soijasuikaleriisiateria, joka voi olla vaikka viikonlopuna kevennetty ateria lauantaina päivällä tai toimii myös arkena.




Ruokajuomana meillä on välillä kotimehua, jonka olen tehnyt meidän pihan viinimarjoista. Kauniit astiat ovat myös tärkeitä; ruoka maistuu niistä jopa paremmalle. 



Makuja kauppa tarjoaa Black Fridayna -20%:n alennuksen
kaikista tuotteista täällä, maintse kassalla alennuskoodi BLACK18 .
Tarjous on voimassa sunnuntaihin saakka. 



* affiliate- mainoslinkki


Onko soija sinun keittiössä tuttu raaka-aine?




22.11.2018

Black Friday- jos tykkäät Marimekosta

Black Friday on täällä ja nyt vinkkaan lukijoilleni tästä Black Fridayn hirmu hyvästä 20%:n alennuskoodista mm. Marimekon ja Iittalan tuotteista täällä verkkokaupassa. Minä olen edelleen haaveillut tästä Urna-maljakosta, ja nyt yli 49 euron ostoksiin tulee myös ilmaiset postikulut. Alennus on voimassa sunnuntaihan saakka, muista mainita kassalla koodi BLACK18  


* sisältää affiliate-mainoslinkin


Hyödynnätkö sinä Black Fridayn etuja?






20.11.2018

Kompakti naulakko ja kenkäteline

Naulakko ja kenkäteline ovat eteisen tärkeät huonekalut, joilla meillä helpotetaan arjen liikkumista sisälle ja ulos. Meillä on arkieteinen tuossa kodinhoitohuoneen yhteydessä, josta on helpompi kulkea ulos kuin kauempana olevasta uloskäynnistä. Valkoinen seinällä oleva Artekin naulakossa on "oksia" ripustamista varten. Alimmalle oksalle voi eskarilainen laittaa takkinsa ja lakkinsa, vaikka välillä hänellä unohtuu ulkovaatteet lattialle jostain kumman syystä. Mies on varannut yläoksat lippiksille. Naulakko asennettiin tarkoituksella sellaiselle korkeudelle, että se palvelee kaikkia meitä.



Kenkäteline on Mixtrack ja koko M (koko 56x27x28) ja siihen sopii 4-6 paria kenkiä, riippuen kenkien koosta. Telineessä on päivittäin käytettävät kengät ja osa on kenkätelineen viereisessä kaapissa. Kenkäteline oli ennen suurempi, mutta siinä oli kengät aina sekaisin, joten nyt pienemmässä telineessä ne säilyvät järjestyksessä eikä se täyty liikaa kengistä. 






Tähän Latva -naulakkoon on helppo ripustaa kaikenlaista ja säilytän myös huiveja sekä kestovihannespussia tässä kauppareissua varten. Latva naulakko on itsekin myös klassikko, ja nämä molemmat ovat tulleet meille fb-kirpparilta.

Miten teillä arkieteisen säilytysratkaisut on ratkaistu?

16.11.2018

Sinivalkoista -haaste 2018

Sinivalkoinen haaste on lähtenyt Tiiu/Puutarhahetki -blogista, jossa halutaan tuoda Suomen itsenäisyyttä esille ja lippumme värejä. Minä nyt tartuin tähän haasteeseen Hannan Arjen Karusellista blogin vinkistä. Valkoinen on aina ollut oma väri kotona sisustuksessa, mutta siihen yhdistän myös muita värejä, mutta en kovin radikaaleja. Ihailen kotien sisutuksia, joissa on värikästä ja jos vaikka joku myös pukeutuu hyvin värikkäästi. Sininen taas oli aikoinaan oma lempiväri myös ja siksi meillä on kylpyhuoneessa mm. sinistä, turkoosia ja hiekkaa kaakeleissa ja onneksi myös valkoista.

Tässä valkoisia kuvia meiltä:








Sinistä löytyy meiltä vähän, vaikka sininen on nyt vuoden sisällä palannut taas sisustukseen. Tapeteissa olen ihaillut oikein tummansinisistä tapettikuoseja. Sininen on myös minun lempiväri vaatteissa. Klassikko mikä klassikko myös väreissä. Sinisen sävyisiä Iittalan Kartio- laseja on ollut vuosia ja ne ovat käytössä arkena meillä aina. Laitan myös kattauksessa pöydälle Kartio- laseja eri väreissä. Kastehelmi tuikkuastioita on myös sinisen sävyisenä meillä; ajatonta ja aina niin upea kynttilän palaessa niissä. 

Tässä sinisiä kuvia meiltä: 






Haasteen teemana on sinivalkoisuus, kuvissa voi olla mitä tahansa kaunista sinistä ja valkoista.


Haasteen säännöt:
- kerro postauksessasi, kuka haasteen aloitti (Tiiu/Puutarhahetki-blogista)
- tee postaus, jossa sininen ja valkoinen ovat pääroolissa
- haasta kolme tai useampi blogiystäväsi mukaan
- käy kirjoittamassa postauksesi www-osoite Puutarhahetki - Suurien unelmien puutarha -blogin Sinivalkoista-haaste -postauksen kommenttikenttään


Haastan seuraavat blogit mukaan: 


Ja nappaa haaste tästä itsellesi, tämä sopii kaikille! Jäämme odottamaan itsenäisyyspäivää, sehän on meidän sinivalkoinen juhlapäivämme.


                                                                                                                    (*sisältää mainoslinkkejä)