19.11.2017

Black Friday - joulunpunaista

Ensi viikolla on  Black Friday, joka on hyvä idea piristämään kaupankäyntiä Suomessa. Monet pienyrittäjät ja myös isommat yrittäjät ovat heikossa tilanteessa laman vain jatkuessa ja jatkuessa. Kauppojen ahdinko on tätä päivää, ja nämä myynninedistämiskampanjat tuovat asiakasvirtoja edes joskus myymälään. Voisin vaikka kirjoittaa tästä sivu tolkulla asiaa, mitä mieltä olen kilpailukyvystä. Arvonlisävero on huipussaan meillä. "Suosi suomalaista" on hyvä ohje meille kaikille.

Olen suunnitellut, jos kävisimme Idea Parkissa Black Friday -tapahtumassa. Viime vuonna keräämäni Siirtolapuutarha kokoelmaan sain ison tarjoiluastian 30%:n alennuksella. Tytöt toivat tämän mulle, kun en ollut itse paikan päällä.


Marimekolla on ollut -20%;n kampanja vielä tänään, ja eilen kävin myymälässä ostamassa tytöilleni synttärilahjat, niistä sitten juttua myöhemmin, kun paketit on avattu. Mutta nämä punaiset kivat Räsymaton pyyhkeet on nyt tarjouksessa, ja ovat kyllä niin jouluiset!





Suosi suomalaista suunnittelua ja designia sekä käy myös kivijalkakaupassa! Tuet näin myös yrittäjyyttä Suomessa.

Leppoisaa sunnuntaita!




17.11.2017

Sisustuksen perjantai ja uusi tuoli

Tässä hehkutan uutta tuoliani valkoista Baby Rocket -jakkaraa, joka on tosi kätevä, kun lisäistuinta tarvitaan välillä missä huoneessa tahansa. Toli on myös oikein painava, että ei kannata kaataa varpailleen.  Tuoli kotiutui samalla uuden lampun mukana, ja kai se tämä pimeä aika saa sen aikaan, että jotain uutta sisustusjuttua pitää suunnitella tänne kotiin. Kookos on myös vielä hengissä, pientä ruskeaa reunaa on yhdessä lehdessä. Kaastellut olen tuota suuren kookospähkinän reunaan.

Viikonloppu on edessä ja suunnitelmissa on synttärilahjan ostoa, ompelua ja ulkoilua. Sain ihania tuliaisia Intiasta, kun tytär oli siellä reissussa: teetä, mausteita, silkkiä, kasmiria. Vihreää teetä jo maisteltiin tänään aamulla, oli hyvää.



Mitä sun viikonloppuun kuuluu, joko joulu näkyy sisustuksessa?


14.11.2017

Artek A333 katossa

Artek -lamppu on ripustettu olohuoneen kattoon tuomaan valoa talven pimeyteen. Lamppu tuli tilattu Hullareilta. Lampusta jää hauskat kuviot kattoon iltaisin, se oli hauska yllätys muuten. Lampun muoto on sipulimainen, pyöreä ja yksinkertainen. Lampun alaosan (joka luo kuvioita ympärilleen) saa valkoisena tai kullan värisenä. Siinä on pienet tuet, joilla se asetellaan alaosaan paikalleen. Lamppu on Alvar Aallon 1950 -luvulla suunnittelema klassikko. 



Taustalla näkyy keittiössä Muuton Unfold-lamppu, joka tarvitsisi parikseen toisen lampun keittiöön. Tai voi olla, että sen paikka on jossain muualla, kun saan joskus hankittua Artekin "granaatit". Haavelistalla ne ovat. Tänään on myös lähtenyt blogiarvonnan yllätyspalkinto postiin SisustEllen-bloggaajalle. Välistä on kiire, että ei ehdi postiin.

Onko sinulla lamppusuosikkeja kotona?




12.11.2017

Isänpäivää ja juhlamenu

Isänpäivä on ilon aihe tässä syksyn ja talven pimeässä ajassa. Meillä suku kokoontuu mummolaan juhlistamaan pappaa, isää ja isoisoisää. Yhteisen juhla-aterian ääressä on mukava nähdä lähimpiä ja olla yhdessä. Äitini tekee niin maittavat herkut, että ei sen parempia voi ollakkaan. Isät ovat juhlansa ansainneet! Eilen aurinko paistoi ja nappasin kuvan terassilta näistä kuivuneista Humalajan- oksista.


Juhlamenu oli tänään: 


Alkuruoka: 
graavilohi (itse tehty)
säilötyt punajuuriviipaleet (itse tehty)
punajuurisalaatti
kinkkusiivut
tomaattia
juustoviipaleet
suolakurkkuviipaleet
kananmunia
italiansalaatti
rieska, karjalanpiirakka ja ruisleipä
maito, viinimarjamehu ja piimä


Pääruoka:

Uunissa haudutettu palapaisti 
(naudan ja porsaanpaisti 4h uunissa, suurustettu maizenalla)
perunat
uuniporkkanat
lanttulaatikko
porkkanakukkakaaliparsakaaligratiini


Jälkiruoka:

mansikkasoppa
kaurakeksit


Isänpäiväkahvi

Kermatäytekakku (gluteeniton, välissä mansikkahillosta, vaniljatuorejuustosta ja kreemijauheesta tehty moussetyyppinen seos)
ruskeat piparit
karjalanpiirakka
kinkkukasvispiirakka (gluteeniton, kaurajauhoihin tehty)
leipäjuusto
hillat


Onnea vielä kaikille Isille!





11.11.2017

Ikeasta ostoksia

Ikeasta Kookosta, tyynyjä ja tauluja tuli hankittua, kun lomaperinteeseen kuuluu meillä Ikeassa käynti. Haaparannassa tulee käytyä myös muissa liikkeissä samalla; vaihtelua näydä myös naapurimaan tarjontaa. Lähdemme aina Ikeaan peräkärry perässä, vaikka nyt isompia ostoksia ei tullutkaan tehtyä.  Ikeassa oli esillä paljon uusia huoneita, jotka ovat aina hyviä inspiraation lähteitä. Hayn tuotteet eivät olleet niin ihastuttavat kuin oletin.

Vieherkasvit ovat nyt in ja tämä Kookos on nyt meillä kasvamassa. Hoito-ohjeet pitää vielä selvittää, kun siinä on juurella tuo iso kookospähkinä.




Makuuhuoneeseen ostin uusia tyynyjä, hempeää puuteria (Gurli-nimiset) ja mustavalkoista (Ikean uusi malli). Seinälle tuli uudet taulut, joista nyt vasta tämä Kakutus on seinällä. Ribban kehyksissä oli uusi idea, eli kehyksen voi asettaa paikoilleen kahdella eri tapaa. Uusia ruukkuja viherkasvisisustamiseen tuli myös ostettua sekä yksi iso hauska kookosta muistuttava puu. Sen asettelu sopivaan ruukkuun on vielä kesken.




Joko isänpäivälahja on hankittu ja kakku leivottu?





6.11.2017

Hyggeilynurkka kotona

Löytyykö sinun kotoa hyggeilyn oma tuoli, divaani tai sohva? Hyggeily on hyvä vastaisku tälle hektiselle elämän rytmille, ja kotona on hyvä olla vaikka oma nurkkaus, jossa voi hyggeillä. Meillä on ollut kauan Kivik-divaani ja sen paikka on lähellä takkaa. Uusi valkoinen talja (Mikkelin asuntomessuilta) vielä lisä lämmön lähteenä; hyggeily alkakoon.

Block-tarjoiluvaunu  on kätevä lehtien ja vaikka kahvimukin säilytyspaikkana hygge-tilassa.
Nyt siinä on alahyllyllä myös kudin, lisää tuubihuiveja tulossa. 


Hyvää alkanutta viikkoa! 






3.11.2017

Seinän väripohdintoja

Sisustajan seinät saavat välillä pintaansa maalia ja tapettia. Tapetti vaihtuisi usemminkin, jos sen entisen tapetin poisto olisi helpompaa. Ehkä onni on, että ei ole.Valkoinen on aina paras väri, jos tykkää ajattomuudesta, kuten minä, mutta joskus meilläkin seinät ovat saaneet väriä ylleen. Vasta täällä esittelin ihanan Angora -värin H466. Tänään näin nämä Tikkurilan 2018 uudet värisävyt, ja nämä ovat kyllä niin kauniit. Vuoden väri on ruskean sävy N405 Ruukku. Värin muuten valitsee raati, ja se perustuu raadin moodboordeihin, joissa on luonto ja perinteinen käsityö lähteenä. Ruukku on lämmin sävyltään ja eri valossa näyttää erilaiselta. 

Tässä mille Ruukku-väri näyttää seinässä: 





kuvat lainattu www.tikkurila.fi



Hyvää Pyhäinmiestenpäivää!








1.11.2017

Buy now- Keep forever

Niinpä se marraskuu alkoi tänään ja meidän kotona on leivottu pullaa ja sämpylöitä. Tein porkkanasämpylät (gluteeniton) uudella ohjeella, ja maku oli hyvä, mutta ne eivät oikein nousseet riittävästi. Tuotekehittelyä taas uudelleen. Leipuriapurini viisi vee taiteili hienot pullapojan ja -tytön. On jo muuten kätevä leipurin alku.  Postin paketti-ilmoitus saapui nyt ilalla, ja olo oli kuin jouluaattona, kun kävin paketteja noutamassa. Siellä oli Hullareiden toinen lähetys, ja siellä oli nyt ne uudet kodin sisutukseen tulevat tuotteet. Kuvilen näitä paremmin, kun ne saavat arvoisen paikkansa. Lahja oli siis itselle hankittu ja taitaa mennä myös osaksi joululahjaakin. Tuotteet ovat kyllä aivan upeat ja tuo Artekin slogan tuli laatikosta esille ensimmäisenä Buy now Keep forever. 

Tänään blogiarvonnan paketti on postitettu ja vielä odottelen toisen voittajan vastausta mailiini. Jos SisustEllen on kuulolla, niin sinulle on pieni paketti myös tulossa. 


Mitä sinä olet hankkinut kotiin viime aikoina?

29.10.2017

Halloweenia ja arvontatulos

Tänään ja eilen meillä on vietetty Halloween-juhlaa ja myös herkuteltu. Viisivuotias on niin innoissaan kaikesta koristeista ja yhdessä tekemisestä. Tänään söimme Halloween-aterian kynttilöiden valossa. Menu oli: sorminakit ja muussi kera Draculan veren (mustaherukkamehu), vihersalaatti (päälle hän laittoi muovisen hämähäkin ja hiiren), tomaattia kera hiiren yms. Jälkkärinä oli iso irtokarkkipussi, jonka toin Ruotsista; namut olivat ihan Halloween aiheisia. Päivällä meillä oli aarrekartta-tehtävä, jossa oli kuusi erilaista pistettä tehtävineen ja lopussa viimeisessä rastissa oli namipussi-aarteena. Eilen illalla palju oli lämmin ja siellä istuimme räntäsateessa lämpimässä sateessa. Täällä sateli myös lunta, joten illalla tuli lumiukko takapihalle; ensimmäinen tälle talvea.

Halloweenin koristeita on siellä ja täällä; esillä ne saavat olla vielä muutaman päivän kotona. Tänään on myös testattu piparireseptiä, ja siinä samalla syntyi pikkuleipurin toimesta piparitorttu, joka maistui ihan hyvälle luumutäytteen kera.

Aikaisempia juttuja Halloweenista esim. Ranskassa löytyy täältä  ja somisteista sekä Halloween-menua täältä. 




Tässä tulee blogiarvonnan voittajat: 

1. palkinto: 

Tällä hetkellä haaveilen pyöreästä roosan värisestä matosta :) kahdella arvalla mukana. 
T. Maria, Puutarhassa-blogi


2. yllätyspalkinto

SisustEllen: Kyllähän se valkoinen täälläkin jyllää, vaikka harmaatakin suositaan:)

Laitan teille spostia! 
Onnea voittajille ja kiitos kaikille osallistujille, joita oli tosi paljon. 
Teen koostetta vastauksista, mikä on se syksyn väri teillä lukijoilla. 



ps. Blogger on tainnut laittaa lukijat tuosta sivupalkista piiloon. 
Katsoin, että muilla on myös sama omissa blogeissa. Jospa ne tulevat esille.

28.10.2017

Ekologiset pesuaineet

Keittiön pesuaineet on taas päivitetty. Tilasin suoraan kotiin Hulluilta Päiviltä mm. näitä ekologisia pesuaineita. En ole aiemmin kuullut Ecoverin -tuotteista ja tämä astianpesuneste on ollut hyvä käytössä. Tässä on joutsen merkki ja dermatologisesti testattu eli sopii herkälle iholle. Pesuainetta laitetaan erittäin vähän, kun tavallisesti tulee kaadettua paljon tiskin sekaan. Ohjeessa on 3ml viiteen litraan vettä. Tuote on valmistettu uusiutuvia kasvipohjaisia ja mineraalisia ainesosia käyttäen. Muut pesuaineet ovat keittiön puhdistusaine (Maison Belle) ja yleispuhdistusaine (Method). Molemmat ovat myös luontoystävällisiä ja tarvittaessa suihkutetaan vain pinnalle ja pyyhitään. Käteviä!


Uusilla pesuaineilla on siivoaminenkin mukavampaa! Huomiseen on vielä arvonta käynnissä, palkintoina Hemtexiä, Marimekkoa, Partylitea ja suklaata. Tästä pääset arvontaan!

Käytätkö sinä luontoystävällisiä pesuaineita?

24.10.2017

Blogiarvonta

Syysloman kunniaksi tulee teille lukijoille tässä arvontaa. Blogiarvonnassa on palkintona Hemtexin keittiöpyyhe, Brunbergin maitosuklaalevy (on muuten myös gluteeniton) ja Partyliten tuikkivia sekä Marimekon Fokus servetit. Toinen palkinto on yllätyspalkinto (vihje: Marimekkoa). 

 Arvonta-aika on su 29.10.17 klo 12 saakka. Tässä ohjeet arvontaan: 

1 arpa kommentoimalla mikä on lempivärisi sisustuksessasi


2 arpaa olemalla blogini lukija tai liittymällä lukijaksi


3 arpaa jakamalla arvontani blogissasi




Onnea arvontaan! 

23.10.2017

Mikä väri seinään?

Lomalla minulle iskee aina se seinien uudistamisvietti. Harmaa Båros-tapetti on ollut seinissä jo 12 vuotta, väri sinällään on hyvä ja laadukas tapetti kun kestää ikuisesti. Silti haaveilen uusista väreistä valkoisen lisäksi seiniin. Kalkkimaalit ovat suosittuja maaleja ja mikä on myös tärkeää ne ovat ekologisia ja hyvä valinta allergisille. Tummat värit seinissä ovat olleet myös se "juttu", lähes mustat , petroolin tai viininsävyt. Tikkurilan sivuilta löytyi vuoden väri Angora H466, joka on hempeä, tyylikäs ja raikas väri. Angora on käytännöllisen neutraali valinta ja sopii moneen kotiin. Tykästyin tähän värisävyyn, joka sopisi meillä makuuhuoneeseen.  






Tässä alemmassa kuvassa on myös näitä tummia sävyjä, jotka voisivat sopia myös olohuoneeseen. Syvänne (oikealla) on kiva sävy!

kuvat lainattu www.tikkurila.fi



Lupaamani arvonta on siis tulossa huomenna, kun lomalla aikataulut muuttuvat. Tänään Ikeassa ja sieltä on tulossa arvontaan myös jotain. 












19.10.2017

Pyhäinpäivä ja Halloween

Tilasin Partyliten metallisen kurpitsalyhdyn, kun tuo Pyhäinmiestenpäivä ja Halloween on tulossa. Lyhdyn sisällä on hehkunut kurpitsakynttiläpurkki, joka on myös Partyliten kynttilöitä. Lyhdyssä on ohut metaallipunos ja yksi kurpitsan lehti on myös tuossa reunassa liikkuvana osana. Täällä oli juttua muuten Halloween- karkeista, jos kepposen tekijöille haluaakin antaa karkkia.

Lyhty käy myös ympäri vuoden, ja paikan se sa tuolta lasiterassilta, kun Halloweenit on vietetty. Vielä löytyy myös ulkoa maljakkoon kukkaa tai oksaa. Koristearonissa on viimeiset lehdet vielä puussa ja marjat ovat kauniin värisiä. Tähän Marimekon maljakkoon laitoinkin oksia tuolta pihalta.






Syysloman kunniaksi on myös tulossa blogiin arvontaa, jossa on mm. Hemtexin tuotetta palkintona. Kannattaa siis käydä täällä vierailulla.


Oletko viettänyt syyslomaa vai onko se vielä edessä?



15.10.2017

Mitä ostin hulluilta päiviltä?

Viikonloppu on mennyt juhliessa synttäreitäni ja valmistujaisia. Täytekakkuun sopii muuten erityisen hyvin lakat, eivät vaadi kerman kanssa paljoa edes sokeria. Lakkojen maku on kyllä erinomainen, suosittelen. Kakku oli muuten gluteeniton. Sateesta huolimatta tänään pääsi vähän pihalle haravoimaan, vaikka se on aika toivotona, kun kaikki on niin märkää ja kosteaa pihalla. Eilen vaihdoin kesätyynyjä pois ja laitoin tummempia sävyjä tilalle. Samoin vaihdoin myös pöydälle ja hyllylle tummempia kivituikkuja ja aaltotuikkuastioita. 




Olen viikonloppuna selaillut älypuhelimella Stokkan hullujen päivien tarjouksia. Näin loppu vuodesta, kun on omaa synttäriä ja tulevaa joulua; niin tilasin sitten itselle lahjaksi Artekin lampun ja tuolin. Niissä on erittäin hyvä alennus, joten se puoltaa sitten myös sitä miksi ne kannatti hankkia. 

Pesuaineet olivat myös tarjouksessa, joten myös tilasin Musta-sarjaa, jota onkin jo keittiössä meillä. Sitten lisäksi näitä sarjoja: Ecover, Maison Belle ja Method. Näissä  sarjoissa on myös ekologinen jalanjälki, jota kannattaa suosia.

Lisäksi meikkejä tilasin; kulma- ja valokynä, huulikiiltoa ja rajauskynää. Punainen ja viininpunainen ovat nyt olleet omat suosikkini nyt syksyllä. Ystäväni mukaan kaikilla naisilla pitää olla punainen huulipuna ja huultenrajauskynä; onko sinulla?


kuvat lainattu www.stockmann.fi

 Teitkö sinä löytöjä Hulluilta päiviltä?



11.10.2017

Ikean uusi mallisto -ekologisuus kotona

Ihastuin Ikean uuteen Eftertanka- mallistoon, koska sen takana on kestävä kehitys. Tuotteet sopivat myös väreiltään ja materiaaleiltaan skandinaaviseen kotiin. Tuotteet tässä sarjassa ovat käsintehdyt tekstiilit, keramiikka ja paperituotteet. Itse tykkään valita tuotteita nykyisin myös sen materiaalin mukaan; orgaannista, luonnon materiaalia...Vaikka Ikeasta hankittu meidän sisal-terassimatto ei kestänyt auringonvaloa, vaikka olinkin innoissani tuosta luonnon materiaalista. Mutta Eftertanka tuotteet tehdään yhteistyössä thaimaalaisten käsityöyrittäjien kanssa, jolloin tuodaan esille käsityöperinnettä ja heidän omia materiaaleja. Sosiaalinen vastuu, Ikean mukaan,  on myös heillä tässä yhteistyössä merkittävä asia.

Itselle ottaisin tästä keramiikka-astioita, mustavalkoisia koreja ja tyynyjä. Kaikki nämä sopisivat meille kotiin. Laatikoihin muuten saa niin kätevästi kaikkia siististi järjestykseen- konmaritusta harrastaen.

kuva lainattu www.ikea.fi



Löytyykö sinulle tästä sarjasta  mitä kotiin?

9.10.2017

Halloween karkit ja tarjoiluvinkit

Papu viisi vee kysyi viikonloppuna, että kun tulee Halloween, niin onhan minulla antaa karkkia hänelle, kun hän tekee Halloween taikoja. Tänään löytyi Halpa-Hallista sitä varten juuri sopivasti Pandan Karkki vai kepponen-nougattäytteisiä suklaapatukoita. Näitä Karkki vai Kepponen karkkeja on kiva laittaa myös esille kulhoon, kun niissä on näin raikkaat kuviot ja värit; sopivat erinomaisesti Halloween -teemaan. 

Halloween aikaan on mukava kaivaa kaapista koristeita, joita tulee käyttää vuodesta toiseen. Uusia koristeita ostelen sen vuoksi, kun ei voi vastustaa kiusausta. Lapsille Halloween on se juttu, ja siksi meillä panostan tähän lapsenmielellä. Koristeet tulevat kotona lähinnä keittiöön, olohuoneeseen ja leikkihuoneeseen. Terasille laitan myös kurpitsaa ja kynttilöitä esille; ehkä myös koristeita rumista luurangoista.




Hämähäkki-kynttilänjalat on jo kaivettu kaapista esiin ja niissä saa tuikkuja poltella.  Uusi metallinen kurpitsakynttiläsomiste on myös tuomassa tunnelmaa keittiön pöydällä. 

Kaupoissa on jo ollut kurpitsoita esillä ja lehdissä ohjeita juhlan tarjoiluihin. Täältä löytyy tarjoiluvinkkejä meidän juhlista joku aika tapakaperin. Halloween -tarjoilut ovat meillä olleet usein suht helppoja tehdä ja valmistaa. Kurpitsasta on aina myös pakko joko tehdä keittoa tai muffinssin tyylisiä makeita herkkuja. Lisäksi voi olla ihan pellillinen kurpitsapiirakkaa. 




Tässä nämä karkit, jotka ovat myös hauskasti kuvioitu, niin sopivat myös sisustuksellisesti esille Halloweeninä.




Miten Halloween näkyy teillä- onko karkki vai kepponen?

5.10.2017

Valmiit kakkuaineet- kätevälle leipurille

Kaupan hyllyissä on tarjolla monenlaisia valmiita leivonta-aineksia pusseissa, jos haluaa leipoa helposti ja nopeasti. En ole aiemmin näitä valmiita leivontajuttuja kokeillut, mutta nyt Lidlissä käydessä otin gluteenittoman sitruunakahvikakku-ainekset (Belbake) mukaan ostoskoriin. Kun tein kakkua kotona, siihen tarvitsi vain lisätä munat, margariini ja vesi. Jauhot ym. tuli sitten lopuksi valmiista pussista, jossa ainekset olivat. Tähän samaan sarjaan löytyy myös brownie-ainekset!

Kakun valmistus tapahtui viidessä minuutissa, kun kakku oli jo uunissa. Käytin Tupperwaren  silikonivuokaa, jota ei tarvitse edes voidella. Kypsennyksen aikana piti kerran vedellä kakun pintaan veitsellä jälkiä. Kakku kumoutui hyvin lautaselle ja maku oli hyvä. Tuli näin myös testattua silikonivuokaa.





Viikonloppu jo on oven takana, mitä sun viikonloppuun kuuluu?





3.10.2017

Syksyiset istutukset

Nyt on jotain syksyisiä istutuksia tullut tehtyä pihalle ruukkuihin. Calluunoita löytyi kivan värisinä tuolta Kärkkäiseltä ja sekaan asetelmaan tulee aina laiteltua myös havupuun oksia omalta pihalta. Nämä vihreät havunoksat eivät pistele ja ne on siksi helppo laittaa ruukkuun. Kärkkäisellä ja Lidlissä on ollut myös valmiita asetelmia! Ovat olleet näyttäviä ja vaihtelua näihin perinteisiin asetelmiin.

Kotona sisälle on tullut vielä katkottua pihan viimeisiä kukkia, taitaa olla kohta viimeiset käsillä. Viherkasvit ovat nyt hyvin in sisustuksessa, ja omia muutamia kasveja tuleekin siirreltyä paikasta toiseen vaihtelun vuoksi.




Tässä on viimeisiä omia vihanneksia tuolta pihalta. Tomaatit piti poimia vihreinä pois kasvihuoneesta ja porkkanat ovat vielä maassa. Perunat ja herneet on kaikki jo käytetty myös. Uutta kevättä sitten vaan odotellessa. 


Miten sinun Lokakuu on alkanut?

29.9.2017

Synttärit Unicorn-teemalla

Sumuinen ja välillä aurinkoinen viikko on takana, aika taas hengähtää ja nauttia viikonlopusta. Lentsu ei oikein vieläkään halua päästää otteestaan, mutta tänään on siis luvassa rentoilua ja Vain elämää tv:stä. Meidän Pieni Prinsessa on nyt viisi ja  synttäreiltä tulee tässä kuvia, teema on se ihana Yksisarvinen - Unicorn.

Tämä on tainnut tänä vuonna olla monen lapsen ihannejuttu synttäreillä. Koristeet on ostettu kesän Amerikan reissulta Walmart-tavaratalosta, joka on kuin Kärkkäinen tai Keskisen tavaratalo täällä kotimaassa. Viireillä, mukeilla, lautasilla, liinalla, serveteillä yms. oli hintaa noin euron/setti. Viirit ovat edelleen roikkumassa ikkunassa ja seinällä, mutta menevät joko kierrätykseen toisille synttäreille. Jos ne ilahduttaa sitten seuraavaa juhlijaa.




Täytekakku oli gluteeniton, ja koristelu taisi olla vaativa tehtävä tyttärelleni ja Papusen kummitädille. Kakusta tuli hieno! Synttäreillä oli lisäksi pieniä pizzoja, vaniljatuulihattuja, omenataskuja, keksejä ja meetvurstiomenasuolakurkkusalaattia sekä lapsille karkkipöytä (tikkareita, vaahtokarkkeja ja  poppareita). Se olikin oikein suosittu paikka. Päivänsankarin mekko oli myös samaa teemaa.









Ohjelmaa synttäreille:


- Pinata Angry Birds -hahmo, jonka sisällä oli karkkia. Lapset yrittävät saada puukepillä rikottua Pinatan, jolloin karkkia tippuu hahmon sisältä

- Aasin hännän kiinnitys silmät sidottuina. 








Ihanaa viikonloppua Juuri Sulle!

27.9.2017

Diy: tuubihuivi ja syksyn väriloistoa

Syksyisin sitä innostuu kutomisesta ja Halpa-Hallissa oli vaan niin ihania Novitan lankoja, että niitä sitten tuli ostettua pari kerää. Papu tykkää oranssista ja keltaisesta, niin molemmat kerät sopivat 
tuubihuiviin, lapasiin ja sukkiin. Saattaa olla, että teen kaksi tuubihuivia. Naurava Nappi- blogista löysin tämän helmineuleohjeen tuubihuiviin, niin täällä on sitten iltaisin kudotto huivia. 

Viikonloppuna ja viikolla on myös käyty puolukassa, ja kyllä se tuo syksyinen metsä on vain niin houkutteleva, että siellä voisi melkein asua. Puolukkaa on löytynyt paljon, aion tehdä siitä mehua ja sosetta. 

Sisustukseen on myös tullut syksyn värejä kuten tuossa Partyliten tuoksukynttilässä. Se on terassin pöydällä ja lisäksi sinne olen tuonut pihlajanmarjoja ja -oksia maljakkoon. Kesällä Jyskistä ostettu pöytä on nyt talven tuolla lasiterassilla. Kooltaan se on iso, mutta ympärille mahtuu hyvin tuolit. 



Tuubihuivin ohje 

- luo 60 silmukkaa puikolle
- kudo neule oikein -nurin vuorotellen ja seuraavalla kierroksella päinvastoin, syntyy helmineule
- teen huivin viisi vuotiaalle, jolloin huivin leveys on n. 80-90cm. 
- kun korkeus on sopiva, ompele päät yhteen, jolloin syntyy tuubi.
- raidat ovat sitten pystysuunnassa valmiissa huivissa. Minun huivin korkeus on 34,5 cm.



Tykkäätkö sinä neuloa?

23.9.2017

Lisää asetelmia kotiin

Olen pihalta kerännyt syksyisiä kasveja ja hurahtanut maljakoihin sekä asetelmiin. Eilen kävin systerille hakemassa patjan Jyskistä, ja en voinut ohittaa kaunista maljakkoa ja puista rasiaa. Ja muovinen Eukalypyksen oksa pysyy aina vihreänä; sekin Jyskistä.

Huomenna on taas synttärihumua, kun kummityttöni täyttää vuosia. Viisivuotisjuhlien kuvia on tulossa tänne myös. Uusi kuvankäsittelyohjelma pitäisi löytää. Onkohan sinulla suositella?

Tämä lentsu on vaan vienyt kaikki voimat, mutta tänään kävimme puolukassa. Metsäreissulla löytyi myös uudesta paikasta kanttarelleja. On kyllä onni löytää uusia sienipaikkoja. Puolukoita saimme melkein neljä sankollista.






Nuo ruskan värit ovat vaan niin upeita tuolla ulkona, siinä sitten meidän vaahterasta laitoimme lehtiä kirjan väliin kuivumaan. Papu on innokas askartelija, niin päästään hänen kanssa toteuttamaan kädentaitoja. Tänään hän muuten oli leipurina, ja tulikin hyvää sitruunakakkua. Ohjetta on siitä muuten tulossa!




Mukavaa lauantai-iltaa!



20.9.2017

Miten teen pieniä asetelmia pöydälle?

Miten teen pieniä asetelmia pöydälle`? Pieniä asetelmia kotiin on kiva tehdä, koska niillä saa vaihettua sisustukseen ilmettä helposti. Omalta pihalta voi löytyä kukkia, oksia. heiniä tai sitten kukkakaupan valikoimista löytyy myös erikoisiakin kukkia tai oksia. Lenkkipolulta kannattaa myös katsoa, mitä sieltä voi löytyä.

Lentsu on ottanut kyllä sellaisen otteen minusta, että enpä muistakkaan koska olisin ollut näin sairaana. Toivottavasti sinä olet säästynyt karmealta syysflunnsalta. Olen syönyt tuoreina marjat pensaista ja ottanut Fitlinen vitamiineja tunnollisesti; silti se iso pöpö tuli ja kaatoi sänkypotilaaksi, Mutta tässä toipilaana jo pystyy kirjoittamaan kauniista asetelmista, joita olen tuolta Muuton ja Bloomingcillen Instagramista nyt bongaillut. 

Maljakot ja luonnon omat oksat tai kasvit ovat olleet usein niissä myös mukana. Meillä on erilaisia heiniä ja paljon kauniita Pihlajan oksia oranssine marjoineen tuolla pihalla. Niistä tulee asetelmia viikonloppuna maljakkoon. Oma äitini on ison puutarhan omistaja, hän oli myös laittanut marja-aronian oksia maljakkoon. Nekin ovat kivat maljakossa! Retro -ja savulasimaljakot ovat nyt kovin suosittuja väreiltään.


kuva lainattu: https://www.instagram.com/muutodesign/



Tässä on ihana kuivunut oksa maljakossa. Huomattko, että asetelmaan riittää vaikka yksikin oksa tekemään asetelmasta kauniin. Lisäksi joku pieni astia tai esine alustalla. 
kuva lainattu: https://www.instagram.com/bloomingville_interiors/ 

Tuliko näistä sinulle ideaa mitä maljakkoon voisi laittaa omalta pihalta?