4.7.2021

Pionien kasvatus

                                                                                                                * sisältää mainoslinkin Storytel

Pionien kasvatus takapihan kukkapenkissä on ollut oma projektini jo muutaman vuoden. Olen kolmea eri pionilajiketta laittanut kasvamaan kukkapenkkiini, joista viimeisin taimi tuli istutettua tänä vuonna. Lajikkeen nimilappu ei ollut enää minulla tallessa, mutta kukka on kuitenkin tumma roosa väriltään. Nyt kukkapenkissä on vaaleanpunaisia pioneja ja kaksivärisiä kerrottuja pioneja, joista voit katsoa kuvaa täältä ja täältä myös.  Kaksivärisen pionin kukka, kun on kasvanut riittävän suureksi, niin se muuttuu valkoiseksi. 


Pionit eivät kuki istutuksen jälkeen heti, mutta toisena vuotena on jo odotettavissa muutamia kukkia. Pionin kasvatus vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä siis, mutta kun saat ne kasvamaan, niin pionit ovat kyllä upeita kukkapenkissä ja kestävät myös maljakossa kauan. Olen ottanut nupuissa olevia pioneja ja vienyt äidilleni ja tyttärelleni lahjaksi; pionit avautuvat ja kukka kestää kauan maljakkossa.


Puutarhassa on nyt kukkimassa monivuotisista lajikkeista asterit, joista on täällä ollut juttua aiemmin ja pieni särkynyt sydän. Lisäksi myös kukkii valkoinen kivikkokasvi pitkässä varressa. Näitä valkoisia pienikukkaisia kukkia kasvaa kolmessa eri kohtaa pihalla. Pionin kanssa samassa kukkapenkissä näkyykin tuossa yläkuvassa nämä valkoiset pienet kukkaset, jotka ovat tosiaan kivikkokasvin kukkia.


Mitä muuta kuuluu pieneen puutarhaan ja pihaan?

Tänä kesänä on pitänyt tyhjentää kasvualtaasta ylisuuriksi kasvaneet kääpiövuorimännyt, jotka ehtivät kasvaa reilun kymmenen vuoden aikana lähes parimetrisiksi. Nyt havupuiden kasvuallas on puoleksi tyhjä ja ehdotinkin miehelleni, että siihen voisimme laittaa vesiaiheen, koska pihan ja puutarhan helppohoitoisuusprojekti pitää saada etenemään. Täällä on kuvaa, millainen kasvuallas oli vielä, kun se oli kaunis kolme kesää sitten. 

Meillä on pihalla yhdeksän kasvuallasta, joihin on pitänyt tehdä maisemointikankaalla, kuorikatteella ja pienillä koristekivillä helpostusta rikkakasvien häätämisen vuoksi. Tässä alakuvassa onkin viimeisin keväällä tehty harvennus, kun pihasuunnittelija oli laittanut liikaa pensaita tähän kasvualtaaseen pihasuunnitelmassaan. Piha- ja puutarha muuten muuttuvat perheen tarpeiden mukaan ja sen vuoksi pihasuunnitelmia on meilläkin päivitetty. 

Mansikkamaan olen kastellut monena päivänä helteiden vuoksi. Rastasverkot olen levittänyt suojaksi ja tänään jo olikin yksi rastas jäänyt kiinni verkkoon. Tänä kesänä näyttäisi sille, että satoa on tulossa tyydyttävästi tai hyvin. 


Uudet lavakaulukset ovat oikein onnistuneet värivalinnaltaan, kun ovat tuollaisen greigen sävyiset. Terassilta katsottaessa lavakaulukset sointuvat hyvin maisemaan. Lavakauluksissa on tulossa salaattia, valkosipulia, porkkanaa ja pinaattia. Pinaatti onkin jo kohta valmista lättyjen tekoa varten.

                                                                                                                * kaupallinen yhteistyö Storytel

Jos kesälomalla haluat kuunnella äänikirjoja, niin täältä pääset kokeilemaan uutena asiakkaana 14 päivää veloituksetta  hellesäällä ajanvietettä niin monesta äänitteestä tai myös podcastistä kuin haluat. Etu siis koskee uusia Storytelin asiakkaita. Tilaus ei ole sitova ja sen voit lopettaa koska vain. Ilmaisen kokeilujakson jälkeen tilaus jatkuu 16.99€/kk. Täältä pääset kokeilemaan Storyteliä 14 päivän ajan!


Oletko sinä pionien kasvattaja vai ostatko kaupasta valmiina?

 

5 kommenttia:

  1. Puistoon sitten vaan ihastelemaan! Ajattelin, että jos vielä jostain saan lisää pionin taimia, niin laitan kasvamaan. Muuten näitä on kolmea eri lajiketta jo penkissä.

    VastaaPoista
  2. Pioni on yksi kesän kauneimmista kukssta monien muiden kukkasten lisäksi :)

    VastaaPoista
  3. Kauniita kukkakuvia <3 Pionit ovat lumoavia <3 Pihassamme on yksi pioni, jonka olen adoptoinut ystävältäni. Tänä kesänä siinä oli 7 kukkaa. Aurinkoisia kesäpäiviä sinulle <3

    VastaaPoista
  4. Hellekesä on saanut pihan ihan uskomattomasti villiintymään! Kärhöt kasvavat vartta kukinnan kustannuksella, viiniköynnös on täynnä terttuja. Mies onneksi jaksaa kastella ahkerasti, itse viihdyn paremmin sisätiloissa tässä kuumuudessa. se on harmi, että pihan ihanuudesta ei oikein jaksa nauttia.

    VastaaPoista

Ilahdun, jos jätät viestiä:) Voit myös laittaa s-postia arjahanne@hotmail.com