28.10.2021

Lomavinkit Barcelonaan

Haluatko lomalle Espanjaan? Tässä kirjoittelen vinkkejä matkustamisesta Espanjaan nyt koronan aikana, vaikka se taitaa olla jatkuva riesa myös tulevaisuudessa. Suomesta Barcelonaan lentokone saapuu terminaaliin T1, josta kannattaa mennä taksilla keskustaan. Taksi maksaa n. 30-35euroa keskustasta, joten laukkujen kanssa oli helpompi lähteä taksin kyytiin. Samasta terminaalista pääsee myös bussilla ja junalla keskustaan. 

Liikennevälineissä kaikki käyttivät maskeja, myös metrossa. Finnairin lennolla maskit eivät saaneet olla kankaisia ja maskit olivat koko lennon ajan, ainoastaan kahvitarjoilun aikana maskia ei tarvinnut pitää. 

Mitä Espanja vaatii matkustajilta? 

Koronan vuoksi kahden rokotuksen saaneet täyttävät älypuhelimeen ladattavan sovelluksen SpainTravelHealth SpTh:n  avulla Omakannan ROKOTETODISTUKSENSa 48 tunnin sisällä maahan saapumista. Kännykkään saat qr-koodin sovellukseen, jonka piippaat lentokentälle tullessa Espanjaan. Tämä lomake voi olla myös tehty ja tulostettu paperille. Suomeen tullessa rokotepassia ei edes tarkistettu muuten. 


Taksilla kulkeminen on kahdella hengellä jo  saman hintaista kuin metrolipun (2.80€/hlö), ja me pyrimme välttämään väkijoukkoja. Matkalla tuli päivässä käveltyä paljon ja yhdelle päivää varasimme jalkahoidot; jalat kiittivät ja myös me hyvästä hoidosta (35€). 

Kiersimme nähtävyyksiä lähinnä ulkona oikein lämpimässä säässä yli  +20. Barcelonan nähtävyyksien yhteydessä on monissa puistoja, kuten täällä Park Guelissä tai Montjuicissa. 


Miten turvallisuus näkyy ravintolassa? 

Ravintolassa syödään espanjalaisittain tapaksia, kuten öljyssä paistettua perunaa maustekastikkeen ja valkosipulidipin kanssa, makkaroita, erilaisis paistettuja paprikoita ja chiliä, salaatteja (kreikkalaista salaattia ilman salaatinlehtiä tai venäläistä salaattia), simpukoita ja muita mereneläviä ym. Näitä voi syödä porukalla, kun tuodaan eri lautasilla. Tapakset olivat n. 3,50-7€ ravintola Bosque Palermossa. Ulkona syömisestä perittiin lisähinta, joka oli ehkä koronan vuoksi tullut käyttöön. Ravintoloissa oli käsidesiä ovella ja maskit myös asiakkailla. Ulkona syömisellä ainakin voit olla koronaturvallisesti. 


Matkustaminen on turvallista, jos myös muistaa ettei lähde matkalle sairaana ja huolehtii hygieniasta. Käsidesiä oli joka paikassa esillä ravintoloissa ja kaupoissa. 




Täältä voit käydä lukemassa aiempaa matkapostausta Barcelonasta, täällä lisää ja täällä on myös lisää matkakertomusta. 


Kävimme Barcelonassa tyttäreni kanssa jalkahoidossa ja voin suositella lomalla jotain hemmottelua, kun jalat ovat usein kovalla koetuksella matkoilla paljosta kulkemisesta. The Oriental Jasmine - kauneushoitola löytyy osoitteesta C. Muntaner 88, Barcelona

Vielä on muuten tarjolla ihania *Skincityn kosmetiikkajoulukalentereita, jos haluat hemmotella itseäsi! Täältä löydät tarkempaa tietoa ja huiput tarjoukset! 

Aiotko sinä matkustaa tulevaisuudessa ulkomailla? 



4 kommenttia:

  1. Tämän vuoden aikana ei ole nyt matkoja tiedossa, mutta kyllä toivon, että jo ensi vuonna pääsisi jonnekin Suomen ulkopuolelle käymään.
    Mukavaa viikonloppua sinulle Aikku <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loma oli minullakin ensimmäinen kahteen vuoteen ja huomasi kyllä, että pakkaaminen oli hankalaa, ei rutiinia ja jäi monta asiaa matkalaukusta pois. Ihanaa viikonloppua myös sulle!

      Poista
  2. Toivotaan niin ja miten juna tai laiva? Sopisiko niistä jompi kumpi?

    VastaaPoista
  3. Barcelona olisi ihana kokea joku päivä! 🤩

    VastaaPoista

Ilahdun, jos jätät viestiä:) Voit myös laittaa s-postia arjahanne@hotmail.com