Näytetään tekstit, joissa on tunniste Matkustaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Matkustaminen. Näytä kaikki tekstit

1.8.2018

Kööpenhamina ja pieni merenneito

Kööpenhamin ja pieni merenneito! Legolandian matkalla olimme myös Kööpenhaminassa yötä. Pakollinen nähtävyys siellä oli tietysti Pieni Merenneito, joka oli kooltaan yllättävän pieni ja lähes huomaamaton. Siellä missä oli suuri joukko kiinalaisia turisteja, niin siellä se Neito sitten lymyili. Kävimme siellä taksilla keskustasta ja kävellen sinne olisi mennyt parikymmentä minuuttia. Meidän pieni matkalainen ei olisi jaksanut sinne kävellä ja rattaita ei ollut mukana.


Tivoli oli meillä yksi must-juttu. ja hotellin varasin myös sitä ajatellen. Meiltä oli hotellista ihan kivenheiton matka huvipuistoon. Tivoli viettikin syntymäpäiviä tänä kesänä 175 vuotta. Itsekin kävin jossakin vempaimessa ja Papu taisi nauttia meidänkin edestä.

Tanska on skandinaavisen sisustuksen maa myös. ja siksi Tivolin kaupassa kävin katsomassa mitä muutakin kuin Tivoli-aiheista tavaraa oli myynnissä. Merakin tuotteita oli myynnissä ja paljon kaikkea ihanaa. Sisustuskauppoja en ehtinyt tällä reissulla kiertämään; ehkä toisella kertaa. Tivolin suihkulähde oli aivan upea! Illalla myöhään Tivoli valaistaan; se on muuten käymisen arvoinen myöhäänkin.










Söimme Tivolin Promenaden- ravintolassa, jossa ruoka oli keskitasoa. Hintataso on korkea, että siihen kannattaa varautua. Meidän kahden aikuisen ja yhden lapsen perusruoka ilman alku- ja jälkiruokaa maksoi lähes 70 euroa. Papu sai suuren lautasellisen spaghettia ja pienen astia jauhelihakastiketta; annokset olivat yksinkertaiset. Palvelu oli erittäin hyvää- se on aina reissussa tärkeää.

Tivolin puistossa oli ihana istuskella ja nauttia auringonpaisteesta. Ympärillä oli paljon pieniä kojuja, josta sai juomista ja jäätelöä. Näimme myös ihanan satuhahmokulkueen, joka oli samantyyppinen kuin Disney Worldissa, siitä on täällä juttua!


Tivolissa oli tämmöinen karnevaalikulkue, joka meni meidän ohi. Piipahdin myös yhdessä Tivolin kaupassa, jossa oli myynnissä tanskalaista designia ja muuta tivoliaiheista tavaraa.



Taksilla kulkeminen on kätevää Kööpenhaminassa, jos haluaa päästä paikasta toiseen nopeasti. Keskustassa vain oli aika vaikea saada lennosta taksia varsinkin kesäsesongin aikaan.



Meidän City Hotel Nebo oli lähellä Tivolia ja kaikki oli lähellä. Hotelli oli vanha ja siellä oli lattiamatot, mutta palvelu oli hyvää ja ihan lähellä oli 7elevn -ketjun kioski, josta ostimme juotavat ja syötävät. Myyjä siellä oli ihanan ystävällinen.

Asemarakennuksessa oli kiva pieni pastaravintola, jossa sai myös gluteenitonta pastaa. Suosittelen tätä pientä ravintolaa. Aseman ympäristössä kaikki kulkevat polkupyörillä (niin ekologista)!



Kävelykadulla oli paljon pieniä myymälöitä ja ravintoloita. Kävelykadun vieressä on kuuluisa H. C Andersenin patsas, jota me kävimme ihailemassa. Varsinkin pieni matkalainen oli haltioissaan, kun hänelle kerrottiin, että setä on kirjoittanut lapsille satuja. Aukiolla oli myös kaupungin talo, jonka sisällä kävimme myös. Siellä on hieno kellokokoelma, jolla on joskus aikoinaan mitattu aikaa sekuntien tarkkuudella.





Lentokentälle menimme taksilla, koska matka ei ole sinne niin pitkä ja meillä oli aamulento.  Hintaa tuli 30 euroa kyydille vain. Ehdin ostaa junaliputkin, mutta yksi tanskalainen nainen oli sitä mieltä, että emme ehdi koneeseen, kun siinä oli hakusessa oikea raidekin. Ilmeisesti oli jotain korjaustöitä menossa raiteilla. Lento Suomeen kestää vain 1 h 40 min, joten kone ehtii vain nousta ja laskea. 



Mikä oli sinun paras kesälomareissusi?








26.6.2018

Legolandia kesälomakohteena

Legolandia on huippukiva kesälomakohde lapsille, vanhemmille ja isovanhemmille yhdessä. Legolandia sijaitsee Billundissa Tanskassa ja tänne me teimme kesälomamatkan. Terveisiä siis Tanskasta!

Kesälomareissua suunnittelimme keväällä jo hyvissä ajoin Billundiin ja Legolandiaan. Halusimme myös olla pari päivää Kööpenhaminassa. Legolandiassa on monta puistoa ja näkemistä sekä kokemista on vaikka kahdeksi kolmeksi päivää. Meidän päivä huvipuistossa meni äkkiä ja toisenkin päivän olisi voinut viettää vielä siellä, sillä näkemistä ja tekemistä riittää kaiken ikäisille.

Tässä alakuvassa näet Legolandian portin ja sen jälkeen on paikat, mistä lippuja voi ostaa tai jos tilaat ne edeltä jo netin kautta.


Näihin pieniin miniatyyreihin ihastuimme kaikki kolme. Kaikki on niin viimeisen päälle tehty pienoiskoossa, laivat ja veneet liikkuivat tuossa vedessä. Aivan ihanaa katseltavaa kaikenikäisille.


Tässä kuvassa voit nähdä tätä pikkutarkkuutta, miten kaikki on tehty ihan viimeisen päälle, kuten esimerkiksi nuo hahmot, autot ja istutukset.



Huvipuisto-vemputtimet ovat ainakin kohta kuusivuotiaan suosikkeja ja varmaan kaiken ikäisten lempijuttuja. Kummitustalossa saimme käydä kaksi kertaa peräkkäin, koska se vain oli niin huisin jännä paikka. Aikuiselle riitti ihmettelemistä niin taidokkaissa legorakennelmissa kuten pienoiskaupunkirakennelmat heti puiston alussa. Sitten eri maiden monumentit kuten Amerikan presidentit, Vapauden patsas, Valkoinentalo ym. olivat kyllä huippuja! Ne olivat myös mun suosikkejani, kun unelmamatkani on ollut Jenkkeihin.


Alueella on paljon ravintoloita ja kioskeja välipalatarjontaan (jäätelö,popparit,hattarat,hotdogit). Family puffetissa sai syödä 199 kruunulla ja pienille lapsille oli ruoka ilman (alle 3v) tai puoleen hintaan(alle 5v). Voin suositella ravintolaa lämpimästi! Jälkkärinä sai jätskiä niin paljon kuin halusi; itsepalveluperiaatteella toimiva systeemi.


Tässä postauksessa on sinulle vinkkejä, joista on hyötyä Legolandiaan menevälle, jos matkustat lentokentältä Vejlen kautta Billundin Legolandiaan. Kentältä voit ostaa automaatista junalipun Vejleen, matka on noin kaksi tuntia. Sieltä bussilla (10€ suunta, maksuna kävi myös eurot) Legolandian pysäkille. Busseja menee aamulla tunnin välein ja päivällä puolen tunnin välein. Junia Vejlstä kulkee myös samoin Kööpenhaminaan.

Hotelli kannattaa ottaa Legolandian läheltä, ja kaikki on oikeastaan siinä ihan kilometrin säteellä. Meidän hotelli oli kahdeksan minuutin kävelymatkan päässä. Taksejakin kulkee ihan puiston vierestä, jos lapset eivät jaksa kävellä päivän päätteeksi enää majapaikkaan. Hotellimme oli hyvä ja rauhallinen; huoneet tilavat ja rauhalliset. Aamupala oli hyvä ja monipuolinen.


Tässä kuvassa on meidän hotelli ravintolasta, jossa tarjoiltiin muun muassa aamiainen.


Tilat olivat hyvin valoisat ja vaaleat.


Onko sinulla kesälomamatkaa tiedossa?






7.3.2018

Lomalla Thaimaassa

Thaimaa on vuosikymmeniä ollut suomalaisten suosikki lomakohteena talvella Kanarian saarten lisäksi.Maaliskuussa alkaa täällä olemaan lämpötilat +30 yli; kesä ja lämpö kyllä ravitsevat mieltä pitkän talvemme jälkeen.Aurinko on ollut lomalla lämmön lisäksi niin voimaannuttava kokemus, että tällä jaksaakin kevään odotuksen ja lumen sulamisen.

Cha Am on paljon myös thaimaalaisten suosima lomakohde.Paikka on pieni ja sopii myös lapsiperheille, kahdestaan matkustaville että eläkeläisille.Rantaviivaa on pitkästi,vesi on jopa kuumaa ja simpukan kuoria löytyy valkoisen hiekan seasta joka puolelta.Meidän hotellin oma rantatuolialue oli ihan lähellä.Tuolin hinta oli 50 bath.Long Beach Cha Am hotellin henkilökunta on äärettömän palvelualtista;ovet avataan,matkalaukut kannetaan juoneeseen,uima-altaalla aurinkovarjot avataan.Lomahoodi on oikein onnistunut.




Onko Thaimaa sinulle tuttu maa?

13.2.2018

Ulkomaan matkaajan muistilista

Hiihtolomamatkaa tässä odotellaan ja olen joskus tehnyt listaa, mitä pitää muistaa matkalle ottaa mukaan. Jaan tämän listan tässä blogissa myös teille. Lista sopii yksin tai yhdessä perheen kanssa matkaaville. Meillä jos reissataan kahdestaan, niin useimmiten käytämme hotellia ja, jos on monta matkailijaa, niin vuokraamme asunnon tai apartmentoksen. Silloin saa olla mukana myös jotain pientä ruokatarviketta, jolla pääsee alkuun matkakohteessa eikä tarvitse ensimmäisenä juosta kauppaan hakemaan sitä ja tuota. 



Matkalle mukaan: 

mausteet (suola, pippuri)
ruokatarvikkeet (esim. kahvi, tee, makaroni, nuudeli, puuro)
säilykepurkki
pilttipurkit
muutama muovilusikka, veitsi, haarukka
lääkkeet (ripuli, särky, flunssa)
käsidesi
talouspaperia (tai rulla wc-paperia)
muovimukit

shampoot
hammasharja
tahna
hammastikut tai -lanka
meikit, ihonhoitotuotteet (pieniin purkkeihin)
aurikovoiteet, aftersun voide
laastarit
puhdistusliinoja (lapsille)
ihon pesuaine (mielellään palasaippua)


Usein matkakohteissa turistien tarvitsemat tuotteet ovat kalliita ja sekin puoltaa sitä, että laukun nurkkaan voi varata listan tavaroita lähtiessä mukaansa. Toinen asia on se, että voi olla aamuyö tai huono vuorokaudenaika, jolloin on perillä kohteessa. Silloin esim. aamupuuro on kätevä keittää ja sillä saa aamun hyvin alkamaan; kukaan ei kiukuttele tai ole nälkäinen. Tai jos on allergioita, niin ainakin ensin tietää mitä voi syödä turvallisesti.





Onko sinulla listoja kotona?

28.1.2018

Matkasuunnittelua Thaimaahan

Pitkä ja pimeä talvi on välillä aika rankkaa ihmiselle, joka nauttii auringon valosta ja lämmöstä. Omat matkat ovat talvella suuntautuneet paljon laskettelukohteisiin ja talviharratusten pariin kuten hiihtoon. Keväällä on usein reissun kohteena olleet kaupungit Euroopassa. Tänä talvena teimme yhteisen päätöksen kotona, että lähdemme reissuun hakemaan valoa ja lämpöä; siispä matka on varattu ja seuraavalla lomalla suuntana on Cha-Am Thaimaassa. 

Tammikuu on onneksi loppumassa ja sen on jaksanut tarpoa tällä iloisella asialla, kun on tiedossa ne huojuvat palmupuut ja valkoinen hiekka merinäköalalla. Matkalta odotan myös Thaimaan kulttuuria: temppeleitä, hyvää ruokaa, Bangkokin näkemistä ja niitä ihania käsin tehtyjä koristeluita kukista sekä tietysti thaihoitoja...

kuva lainattu www.aurinkomatkat.fi

Jos haluat käydä lukemassa blogini matkakertomuksia niitä löytyy:

Barcelona ja täällä ruokasuosituksia sekä lisää täällä.
Benalmadena
Dublin
Içmeler 
Irlanti
Lontoo ja täällä
Orlando
Rhodos, täällä lisää ja täällä katamariinimatkasta Rhodokselle
Rooma
Turkki Alanya ja lisää täällä , matkalta shoppailtua ja vielä matkakertomusta sekä täällä .

Miamin matkakertomus onkin myös tulossa tänne, se paikka kyllä vei myös sydämeni...




Mitä suunnitelmia sinulla on lomallesi?

4.1.2018

Intian tuliaiset

Lupasin laittaa tänne Intian tuomisista juttua ja kuvaa. Jos olet menossa matkalle Intiaan esim. Pohjois- tai Etelä-Gooaan, niin tässä esimerkkejä mitä sieltä kannattaa ostaa kotiin viemisiksi. Mausteet myydään saaveissa sen mukaan minkä verran haluat ostaa. Riveissä olevat mausteastiat ovat kuin värikäs tilkkutäkki mitä kirkaampia ja räiskyvämpiä värejä, joita vain ihaillen katselee. Erilaisia teelaatuja myydään myös toreilla, Intialainen tee on maultaan erilaisempaa kuin kiinalainen tee. Vihreä tee oli hyvänmakuista ja Masala (pohjana musta tee ja erilaisia mausteita: kardemumma, inkivääri,kaneli, neilikka ja mustapippuri. Masala juodaan sokerin tai hunajan sekä maidon kera; lämmin juoma ja mausteinen.




Kurkuma on ollut Suomessakin terveysmauste ja sitä käytän siellä sun täällä mausteena ruoanlaitossa. Kurkuma on se, joka antaa värin myös curry-mausteseokselle sekä sinapille. Kurkuma ei ole niin vitamiinpommi jauheena kuin kokonaisena. Kurkuma pitää hauduttaa voissa tai öljyssä kymmenen minuuttia, että sen parhaat maut tulevat esille. Säilytys pitäisi olla läpinäkymättömässä astiassa eikä lasipurkissa kuten meillä.


Mitä muuta sitten Intiasta kannattaa tuoda, niin tottakai silkkiä ja kašmiria. Silkkihuivien hinnat ovat edullisia jopa euron kappale. Kašmir on kalliimpaa ja kannattaakin olla tarkka, että ostaa aitoja huiveja myyjiltä. Kašmiria saadaan yhdestä Intiassa elävästä kašmirvuohesta n. 500g vuodessa, joten senkin vuoksi villa on arvokasta. Pohjois-Intiassa on Kashmirin alue, jossa villaa tuotetaan. Täytyy kyllä sanoa, että tuo kašmir on lämmittävä, kevyt ja niin pehmeä huivissa; aivan upea kylmillä säillä kietoa kaulaan. 

Silkki on myös kaunis materiaali, ja jos arvostaa näitä luonnon omia materiaaleja (jotka myös käytössä kestävät kauan), niin matkoilta kannattaa ostaa tämmöisiä tuotteita. 




Leppoisaa loppuviikkoa!!

21.11.2017

Matkalla Orlandossa ja Disney Wordlissa

Orlando ja Disney World satuhahmoineen on ollut meillä matkahaaveena. Orlando on Disney -puistojen luvattu maa ja siellä sadutkin heräävät henkiin. Me olimme lomalla osan Amerikan matkastamme Orlandossa ja majoituimme Radisson Resort -hotellissa. Hotelli oli tasokas neljän tähden hotelli isoinen allasalueineen. Tässä hotellista jäin kaipaamaan enemmän iltaohjelmaa ja mielestäni huoneet olivat hiukan jo aikansa eläneet. Ikkunat olivat toki suuret huoneissa, ja kooltaan eivät mitään suuria eikä tilaa paljoa.

Paikka oli kaukana Orlandon keskustasta, kuten suurin osa sen alueen valtavista hotelleista, mutta alueella oli paljon kauppoja ja kuljetukset toimivat puistoihin aamulla pari kertaa ja illalla paluukyydit samoin. Paikka onkin tarkoitettu lähinnä puistoihin vierailuille, jossa menee ainakin yksi päivä/puisto. Täällä oli satuhahmojen laulusta pieni video aiemmin, joWalt Disneyn oman patsaan takana. Linnassa on iltaisin myös ilotulitus, joka on näkemisen arvoinen.


Disney Worldiin menimme hotellin järjestämällä kuljetukselle ensin Epociin, josta mennään junalla haluttuun puistoon. Epocissa on turvatarkastus ja pienet lapset pääsevät vaunuilla ensimmäisenä. Meidän kohde oli ensimmäisenä päivänä Magic Kindom. Sinne pääsee joko junalla tai laivalla (laivamatka on ihan lyhyt ja kiva kokemus sinänsä).  Porttien luona saat lipun ja sillä pääsee joka puolelle samalla hinnalla (120€) tietyssä puistossa.

Ensimmäisenä puistossa on hauskoja rakennuksia, ja sen jälkeen avautuu suuri linna, jonka edessä on Mikki Hiiren ja Walt Disneyn patsas. Tässä kohtaa onkin pakko ottaa valokuvia. Linnan edessä on tiettyinä tunteina musikaaliesitys, joten kannattaa seurata aikatauluja. Kaduilla on myös musiikkikulkueita, ja ne ovat erittäin näyttäviä.



Puiston alkupäässä on paljon pieniä kauppoja, joissa oli myynnissä Disneyn hahmojen tuotteita laidasta laitaan ja osa kaupoista oli tietyn teeman mukainen ja sisustuskin myös siihen liittyvä. Viimeisen kuvan välkkyvä taikasauva ostettiin jostakin näistä kaupoista.





Suosittelen valitsemaan paikat missä haluaa käydä jo ennakkoon ja valitsemaan myös Fast Linen aikatauluineen. Tähän löytyy puistossa tietokoneet, jolla voit valita kellonajat mihinkin esitykseen tai paikkaan, muutoin joutuu jonottamaan erittäin kauan jopa 1-2 tuntia.


Tällaiseen Dumbo-norsun kyytiin minäkin uskatauduin menemään. Ja Alladinin kieputuslaitteessa jo saikin pitää tiukasti kiinni penkissä. Disney World on näkemisen ja kokemisen arvoinen paikka. Yksi päivä yhdessä teemapuistossa ei tahdo riittää, koska näkemistä vain on niin paljon Disney Worldissa.



Nalle Puhin talo ja puu olivat tämännöklisiä Disney Worldissa.



 


Nälkä yllättää päivän aikana ja ravintoloita Disney Worldissä riittää pikaruokaloista hienompiin ravintoloihin. Kävimme syömässä Pinokkion ravintolassa, jossa tarjolla perusamerikkalaista pikaruokaa. Tämä oli ihan edullinen paikka n. 12€/hlö. Jos haluat syödä prinsessojen ja muiden Disney hahmojen kanssa, siihen on mahdollisuus kalliimmassa ravintolassa. Kukapa ei haluaisi lounastaa vaikka Prinsessa Ruususen kanssa. Lapsetkin söisivät varmasti paremmin.


Macig Kindom on kyllä käymisen arvoinen paikka; vaikka "once a lifetime". Kannattaa varata päivä ainakin yhtä puistoa varten. Meidän reissukaveri reilut 4,5 vuotias oli kyllä innoissaan paikasta ja samoin myös aikuiset.

Valokuvaajat ottavat eri kohteissa valokuvia; prinsessan vieressä tai Hessun tai kenen vain. Suosittelen myös varaamaan aikaa, kun valokuvat käy noutamassa. Siellä nimittäin voi tulla vainnan vaikeus, Hinnat ovat myös usemman kymmenen dollaria. Lapset olivat pukeutuneet satuhahmoihin tai lempihahmonsa kuviin vaatteissa; meillä oli teemana Minni Hiiri-mekossa. 





Kukapa ei haluaisi ottaa oikean prinsessan kanssa? Adelina sai myös nimikirjoituksen tältä kauniilta prinsessalta. Disney World on vain niin upea paikka, joka sopii kaikenikäisille. Sinne menemme kyllä uudelleenkin.


Oletko sinä Walt Disney hahmojen fani?