15.10.2012

Me and I -servetit ja porkkanapiirakkaa

Löysin kirpparilta sinisiä valkoisen kuvion kera olevia Me and I servettejä. En tiennytkään, että heiltäkin näitä saa. Olin luullut, että vain vaatteita. No nyt syyssadon aikaan leivoin porkkanapiirakkaa, joka meni kuin kuumille kiville..olivat niin hyviä.

9.10.2012

Party Lite tunnelmaa

Partyliten hajuttomia punaisia votiiveja jo poltellaan. Joulua jo kaupoissa on tuotu esille, mutta ehkä turhan aikaista vielä. Kukat ovat viimeisiä kukkivia oman puutarhan antimia. Helppo oli kasvattaa sipuleista gladioluksia. Ensi keväänä laitan tupalasti niitä enemmän. Odotan, että saan uuden partyliten somisteen loppuviikolla. Systerin kanssa ostettiin puoleksi toiselle 3-sydän kynttilä ja toiselle somiste. Jos lenkille, kun syksyillat ovat vielä lämpimiä.

8.10.2012

Ruskan värit puutarharhassa- miillä saat väriä aikaiseksi?

Ruskan värit puutarhassa ovat peräisin Marja-aronia-aidasta, tuoksuvatukasta. Meidän tonttia kiertää marja-aronia-aita, ja se on todella upea ilmestys syksyllä tuolla pihalla, ruskan värit hehkuvat siinä keltaisen, oranssina ja punaisena. Aronian marjat ovat myös syötäviä, mutta en ole niistä mehua enkä hilloja tehnyt. Linnut eivät niitä muuten syö mielellään myöskään.Kuvassa näkyy tuolla taustalla punaista aitaa, ja se on nimenomaan se koriste-aronia-aita. 

Kylläpä pihalla jaksaa värit loistaa, oranssia, keltaista, punaista. Koristearonia ja tuoksuvatukka hekuvat. Kannatti istuttaa kmarja- tai koristearoniaa pihalle, se on aivan upean värinen syksyisin ja muutenkin sen lehdet ovat kauniit keväästä syksyyn. Meillä aitaa leikataan reippaasti joko keväisin tai syksyisin, koska se kasvaa nopeasti korkeutta. 

Takapihalle on tullut viriteltyä lyhtyjä, koska hämärässä on kiva polttaa kynttilöitä. Tuossa onkin vanha puun kanto tuotuna vanhemmiltani tänne meidän terassille. Aion sen maalata valkoiseksi ensi kesänä. 


Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!


Talvitakin etsimistä Esprit, JAP

Kävin jo aiemmin katselemassa uutta talvitakkia. Tarkoitus oli hankkia villakangastakki. En vain ihan mieluista perustakkia löytänyt vielä. Edellinen on ollut jo monta vuotta (PTA) musta takki. Musta on hyvä perusväri, mutta nyt etsin sinistä tai kuviollista. Sovittelin Vimassa yhtä helmaan levenevää mallia, joka oli aivan ihastuttava. Se vielä jäi kauppaan. Espritiltä verkkokaupasta lötyy muutama perustakki, mutta sekään ei vielä napannut. Sain lahjaksi toppaa olevan tummanruskean takin (JAP), jossa on erityisen kaunis kaulus ja malli (kts kuva alhaalla).  Malliltaan on hieman helmaan levenevä ja hihat ovat alhaalta kauluspaidan hihaa muistuttava ilman nappeja. JAP:lla on hintatasoon nähden kauniita takkeja naisille.

4.10.2012

Pentikin sydänkynttiläastiat

Löysin kirpparilta näin kauniit Pentikin sydäntuikkuastiat. Ennestään minulla on keltainen sydän, ja nämä nyt hento roosa ja kaksi lilaa. Kävin myös Pentikin liikkeessä, ja ostin alesta kaksi punaista tyynynpäällistä toinen raidallinen ja toinen yksivärinen. Ajattelin, että syksyä voi piristää myös punaisella ja sitten jouluksi sopivat myös.


27.9.2012

Torkkupeittojen suurkuluttaja

Peitoilla saa syksyin vaihdettua olkkarin ilmettä äkkiä, Askosta sai alesta 9,90 kpl eri värisiä peittoja. Itselle lähti yksi valkoinen ja kaksi harmajaa. Ovh hinta oli 30€. Joten ihan hyvä alennus oli. Meillä on kasa eri värisiä peittoja, rakkain on kuitenkin tähtikuvioinen sinivalkoinen torkkupeitto.

Lasiset teepurkit

Löysin Hemtexistä kivat lasipurkit teen säilytykseen. Tulee helpommin otettua rouheteetä, kun tee on esillä kun vettä keittää. Hinta oli n.4,90 e/kpl.

Hemtex:n teeastiat, Riviera Maison koriste "dinner is served"


15.9.2012

Vanhojen tuolien pinnat uusiksi

Sain tehtyä maalauksen ja lakkauksen kuudenteen tuoliin varastossa. Ostin maalikaupasta lakan irrotusainetta, sen jälkeen hioin ja hioin entistä lakkaa pois. Sitten ruskea petsaus ja yksi lakkakerros päälle. Olisi saanut lakata vielä toisenkin kerran, mutta ihan hyvälle näytti yksikin kerros.

Kynttilätunnelmaa olkkarissa, illat pimenee.

Löysin kivoja löytöjä kirppikseltä: kynttiläjalka, 3 kpl Lene Bjerren ihastuttavia viinilaseja, Bloomingvillen cake-rasian ja Hello Kitty-asusteita tulevalle vauvalle.

6.9.2012

Gladiolus kukkii, Queen Elisabeth myös

Eilen oli kova myrsky, gladioluksen kukista yksi oska oli katkennut. Onneksi se kestää maljakossa kauan. Penkissä ovat nyt kaikki samaa väriä eli purppuranpunaista. Ruusu on vielä täydessä kukassa myös. Illat ovat ihanan lämpöisiä. Monessa ´blogissa on mietitty esitelty syksyn pukeutumista, itse löysin tuossa kesän lopussa ihanan Espritin trenssin syksyksi. Mietin, että millainen huivi sopii sinisen kanssa...Blogeissa on myös sisustusideoita syksylle, meillä vielä on kesänvärit esillä. Verhot varmaan lähtee vaihtoon jossakin vaiheessa ekaksi.

26.8.2012

Puutarhasta grilliin ja jälkkäriin

Puutarhasta saa grilliin ja jälkkäriin aina maistuvia herkkuja. Puutarhasta omat marjat ja vihannekset ovat viherpeukalon paras lahja. Puutarhahommat ovat aina olleet lähellä omaa sydäntä ja tykkään myös luomutuotteista. Omaa plantaasia  kun ylläpitää, niin silloin tietää myös miten tomaatti on kasvatettu eli ilman torjunta-aineita ja myrkkyjä. 

Tänään herkuteltiin omilla puutarhavadelmilla ja mansikoilla jätskin päällä. Aiemmin grillasimme ja mikä on erityisesti oma suosikki, niin on kasvisnyytit. 

Miten saat hyvät kasvisnyytit, niin tässä 

Ohje:

Leikkaa foliosta reiluja palasia ja laita pohjalle oliiviöljyä

 Pilko kaikenlaista kasvista kuutioina tai viipaleina esim. kesäkurpitsaa, tomaattia, ananasta, paprikaa eri värisiä
Yrttejä esim. basilikaa
Laita nyytti kasaan ja grillaa. Lisää loppuvaiheessa pari ruokalusikallista tuorejuustoa kypsien kasvisten päälle. Anna olla hetki lämmössä, että tuorejuusto sulaa. Tarjoile!


Kirsikkatomaatit ovat meillä  omasta takaa, maku on ihan erilainen kuin kaupan tomaateissa.

24.8.2012

Uudet Asics Gel Cumulus 14 lenkkarit

Entiset lenkkarit menivät rikki kantapään sisäpuolelta, hankasivat rakon. Joten tänään tuli sitten ostettua uudet Asicset  Kärkkäiseltä. Hinta oli 105 ja näyttää ovh olevan 130€ nettikaupassa. Kärkkäinen tuo maahan itse näitä Asicsia. http://www.spartoo.fi/Asics-GEL-CUMULUS-14-x158349.php