9.2.2019

Sisustajan must -astiahankinta

Oiva- siirtolapuutarha on sisustajan must-hankinta tänä talvena Kyllähän tuo Oiva -sarja on ihana kahvi- tai teekuppina. Itse ostin omat Oiva-astiat heti niiden julkaisemisen jälkeen. Tuo kullattu väritys mustan mukana tuo sitä glamouria ja juhlan tuntua astiaan. Meillä astiat ovat käytössä arkena eikä niistä tule Arabian Myrna -kaluston tapaista, että ne kaivettaisiin esille vain juhlissa. Juhlia kun ei niin usein ole, että ehkä sen vuoksi Myrna onkin oman arvonsa menettänyt astiakalustona kodeissa, koska niissä on kultausta eikä niitä voi pestä koneessa. Oivasta sanotaan: 

Together for years to come

eli yhdessä tulevina vuosina ehdottamasti meidän astiastossa.


Fiilisteltiin jo ystävänpäivää perjantaina pienen ihmeeni kanssa. Ostin kahvila-konditoriosta laskiaispullat ja gluteenittoman leivoksen itselleni. Tänään myös keskimmäinen tyttöni juhlisti ystävänpäivää yhteisellä kahvihetkellä. Ostimme Halpa-Hallista ystävänpäiväkortit ja tänään pitää ne vielä muistaa kirjoittaa. Laitan kuitenkin muutaman postin kautta menemään ja ehdottomasti haluan niihin ystävänpäiväpostimerkit. Usein ne huonoksi onnekseni ovat aina postilta loppuneet, kun minusta se juhlamerkki aina kuuluu kuitenkin siihen juhlittavaan aiheeseen. Postinkin mukana tuli tuo kiva ystävänpäiväkortti, jossa oli niin osuva tuo teksti: Kiitos, että olet ystäväni. 


Siirtolapuutarhakahvikuppi on muuten kooltaan kaksi desilitraa, joten se on sopiva kahvin tai teen juomiseen vieraiden kanssa. Meillä on usein kotona isoja Muumi-mukeja, ja tänään huomasin, että äitin tykkää juoda oikeasta kahvikupista kahvinsa. Oiva siirtolapuutarhamukia myydään tämän vuoden ajan.

Kehystin tyttären viime vuoden kalenterin ihanilla teksteillä varustettuja sivuja tuossa alla olevalla tavalla. Yritän vielä katsella lisää kehyksiä kaapeista, niin saan uusiokäyttöä kalenterille.

Jos kotona keittiössä on tarvetta kattaustuotteille, niin tällä  koodilla kassalla ALENNUS10  saat Kitchen Time verkkokauppaan -10%, (koskee myös aletuotteita, ja jos ostot vähintään 50€). Alennus voimassa vielä sunnuntaina.



Onko sinulla tätä Siirtolapuutarhan Oiva-sarjaa kotona?


5.2.2019

Ystävänpäivälahjavinkit -muista ystävää

Ystävänpäivälahja on taas ajankohtainen asia ensi viikolla. Itse aion muistaa ystäviä korteilla ja sitten matkalta tuli ostettua jotain lahjoja ja tietysti myös tuliaisia. Primark on sellainen tavaratalo, että sieltä löytää kaikille saman katon alta kivoja tuotteita, jotka ovat laadukkaita ja edullisia. Tytöt halusivat sieltä pitkiä neuletakkeja, jotka olivat hinnaltaan 12 euroa. Toiselle toin mustan ja toiselle sinapinkeltaisen, ja sen värisen paidan ostin myös itselleni. Viime vuonna tuo sinapinkeltainen taisi olla jo hyvin trendikäs väri. Ostin myös seuraavaa lomaa ajatellen lierihatun ja uimavaatteet, koska matka suuntautuu lämpimään, mutta siitä kirjoittelen toisella kerralla. Primarkin uutuuksia oli tuo hajuvesi, ja kun on ihastunut New Yorkiin, niin tuoksu oli saatava. Asusteita annan siis myös lahjaksi  ystävänpäivänä.  


Hiusdonitsit ovat taas palaamassa muotiin, ja näitä on varmaan monen lukijan käytössä ollutkin joskus. 


Tässä ystävänpäivälahjavinkkejä lukijoilleni hyvillä alennuksilla ja tuotteet ehtivät tulla vielä ystävänpäiväksi 14.2. Nuo Monsun homespa tuotteet ovat ihastuttavia, kun nykyään kotona voi olla kylpylä-tunnelmaa. Saunareissulla voi laittaa kynttilää palamaan tai tehdä jalkakylvyn tai käsihoidon itselle. Talven rasittamiin hiuksiin on hyvä tehdä myös naamio, yhtälailla kuin kasvoihin. 


Meikkivoiteet -20%

Monsun homespa -20%

KICKS Club: Smashbox primerit -25% 

KICKS Club: KICKS Beauty -meikkisiveltimet & -sienet -25%

KICK Club: Ralph Lauren -25%

Lernberger Stafsing hiustenhoito -20%



Kicksin kampanja on voimassa 19.2.19 saakka! 

                                                                                                    * sisältää affiliate-linkit



Leivoimme pienen apurini kanssa gluteenittomia laskiaispullia. Pullat eivät kohonneet mielestäni tarpeeksi ja aika vaikea on saada onnistumaan pullat muilla kuin Moilasen munkki- ja pullajauhoilla. Mutta tärkeintä oli itse leipomisen ilo kuusivuotiaalle leipurilleni; se on parasta mitä me yhdessä aina teemme ja vietämme hauskoja hetkiä. Marimekon lautaselta pullatkin näyttävät paremmille!




 Mitä sinä muistat ystävääsi?





2.2.2019

Sohvapöydän valintaan vinkit

Sohvapöytä on nyt tämän vuoden ensimmäinen isompi huonekaluhankinta kotiin Sen hankintaan tuli pyöriteltyä ja mietittyä moneen otteeseen, kun toisaalta halusin satsata laatuun ja kestävyyteen, mutta halusin olla myös säästäväinen tällä kertaa, koska olohuoneeseen on myös tarvetta uusille lepotuoleille tai ainakin yhdelle sellaiselle. Yksinkertainen ja minimalistinen malli tekee pöydästä ajattoman. Pöydän valinnassa kannattaa huomioida seuraavat asiat: 

- mittasuhteet muihin huonekaluihin
- millainen matto pöydän alle sopii (vaihdan tämän alle talvisemman pehmeän maton talven ajalle)
- mitä pöydän päällä haluaa pitää esim. sisusustukselliset elementit
- lehtien tai kirjojen säilytykseen paikka
- kaukosäädinten säilytystila
- leikkitilaa lasten tavaroille ja piirustus/väritysjutuille



Sohvapöytä tuli olohuoneen divaanisohvan eteen ja nyt paikallaan aseteltuna se näyttää sopivan värinsä ja koonsa puolesta hyvin omalle paikalleen. Pöydän ylä- ja alaosan kannet ovat levyä ja jalat metalliam jotka hieman kaareutuvat alhaalla. Eli alhaalta pöytä on hieman leveämpi. Pöytä on väriltään hiekka, mutta taittaa sopivasti harmaan sävyyn myös. Pöytä on Hayn malliston Eiffel. Parin päivän katselun jälkeen luulen, että tämä on pitkäikäinen huonekalu meillä. Täältä voit lukea vaihtoehdoista mitä tähän tilaan suunnittelin. Tämä pöytä antaa säilytystilaa tarvittaville tavaroille, tuo iloa sisustusksellisesti ja saan vaikka tuohon nyt esille suuren Urna- maljakon tai Aallon suuren teräsvadin.

Huomenna luulen, että sohvapöydän päällä on pino värityskirjoja ja pelilaatikoita. Olohuone on meillä kodin tila, jossa olemme yhdessä ja siinä saa touhuta jokainen omia juttujaan. Huonekalut saavat olla kestäviä ja myös iloa tuottavia arkeen. 




Palasin tuolta Ranskan matkalta ja siellä oli keväisiä näyteikkunoita sisustusliikkeissä. Aikaa ei ollut käydä niissä sisällä, mutta ranskalaisia ravintoloiden sisutuksia tuli katsottua kahdessa paikassa ja myös tutustuttua ranskalaisen keittiön erikoisuuksiin. Ehdin pakata tänään blogiarvonnan palkinnotkin, joten postia on tulossa alkuviikosta voittajille.

Muistuttelen myös, että yksi tärkeä päivä on tulossa eli Ystävänpäivä on 14.2. ja jos haluat muistaa ystävää tai rakasta, niin täällä on jopa -70% alennuksessa kosmetiikkaa.


* sisältää affiliate- linkin

Mitä sinun helmikuuhun kuuluu?




29.1.2019

Blogiarvonnan voittajat - sohvapöytä muutti meille

Blogiarvonta päättyi sunnuntaina ja tässä pienessä kiireessä sain arvottua kaksi voittajaa. Arvonnasta oli täällä ja siellä kysyin, mitä tehostevärejä te lukijat olette nyt kevättä kohden suosimassa kotonanne. Vastauksista nousi paljon esille:


  • keltainen
  • roosan eri sävyt
  • vihreän eri sävyt

Pitkän pimeän jälkeen onkin useilla toiveissa tuoda lisääntyvän valon myötä väriä myös kotiin. Värillä on myös psykologista merkitystä, että keltainen on voiman väri ja sitä nyt tähän aikaan vuodesta tarvitaankin. Vihreä on taas uuden alun ja kasvun väri. 

1 palkinnon saa:


Yhdellä arvalla mukana ihanassa arvonnassa ❤️ varsinaista tehosteväriä meillä ei kotona ole ... ! 


suvituuli1970@gmail.com

2. yllätyspalkinnon saa: 


Kaisa, Unelmoiden ja haaveillen blogista: 
Täällä ei ole vielä tehosteväriä mietitty, talven tekstiileissä mennään edelleen. Mutta, uskon että helmikuu kun koittaa niin tehosteväriä alkaa kaipaamaan ja roosaan varmasti kallistuu. :) Mukana kahdella arvalla!


Laitan teille sähköpostia! Joten kiitos kaikille arvontaan osallistuneille! Ja arvontaa tulee taas keväällä.



Meillä käväistiin huonekaluliikkeessä ja olohuoneessa on nyt sitten se uusi pöytä. Halusin nähdä pöydän myös ihan aidossa ympäristössä, koska se ei ollut valkoinen vaan hiekan värinen. Harmaan sohvan kanssa saa olla tarkkana, että sävy ei näytä likaiselle pöydässä. Ja nyt kun illan olemme sitä katselleet, niin tässä valaistuksessa näyttää sopivan yhteen sohvan kanssa. Pöytä oli siis se Hayn Eiffel, josta oli täällä pohdintaa.



Lähden käymään reissussa Ranskassa, joten pöydästä on tulossa juttua ja pitää vähän antaa vinkkejä, jos olet etsimässä uutta pöytää. Monta asiaa saa ottaa huomioon sen valinnassa. Sivupöydät ovat paljon helpompia valita ja niiden paikkaa taas voi myös vaihtaa kotona. Vanha pöytä meneekin sitten vanhemmilleni, joten kestävää kehitystä huomioidaan ja kierrätetään.


Ihanaa iltaa ja palaamisiin!




25.1.2019

Laattalattian puhdistus höyrypesurilla

Höyrypesurilla olen puhdistanut laattalattiat ja myös muita kodin lattiatiloja höyryämällä oikein tosissaan. Laattojen pinta imee käytössä itseensä paljon likaa ja saumat ovat usein jotain aivan muuta kuin mitä niiden alkuperäinen väri on ollut. Vaaleat tai erittäin vaaleat laatat ovat kauniit ja valoisat kotona, siksi ne rakennusvaiheessa meillekin valitsin. Laatat ovat mattapintaiset ja sauma on ollut vaaleanharmaa alunperin, mutta nyt siellä täällä on hyvinkin tummaa saumaväriä. Höyrypesurilla sain laatat ja saumat puhtaiksi. Höyrypesurin ostin tyttärelle vuosi sitten joululahjaksi, ja on kehunut sitä paljon. 

Pesurin säiliöön laitetaan vettä ja se lämpiää sata-asteiseksi. Höyry puhdistaa ilman pesuainetta ja se on hyvin ekologinen vaihtoehto myös, koska alaosassa oleva luutua tarvistee vain huuhdella välillä.  Höydy ikäänkuin desinfioi kodin lattaiat ja puhdistaa pinnan todella puhtaaksi.


Kotona on puhdasta ja viikonloppu on ihana aloittaa, kun tulppaanit ovat nyt avautuneet, kynttilät palavat ja on raikasta siivouksen jälkeen. Siivouksen ulkoistaminen on usein myös järkevää, jos arki on kovin kiireistä. Tiedän omasta kokemuksesta, että työ vie meillä monilla liikaa voimavaroja ja usein oma aika on kortilla. Itsellä on jäänyt omat harratukset kovin vähälle viimeisen puolen vuoden aikana. Ja omaa aikaa vain pitää alkaa jostakin nipistämään. Siivooja kotiin voisi olla yksi vaihtoehto tähän ongelmaan, jos aika ei tahdo riittää millään.

Jos tarvitset helpostusta arkeen tai lisää oman ajan järjestämiseen, niin Freska -siivousyritys auttaa! Tai antaisitko jollekin lahjaksi aikaa ja tilaisit lahjakortin täältä lahjaksi. 



Usein yhden, kahden tai useamman talouden kodissa arjen kiireessä voisi olla enemmänkin itsekkäämpiä sen asukkaat. Luulen, että voisimme paljon paremmin, jos antaisimme itsellemme aikaa johonkin mukavaan ja iloa tuottavaan hetkeen kuten kahvilassa käyntiin ystävän kanssa, elokuvissa käymiseen, metsäretkeen lasten kanssa tai jumppasalissa käymiseen. Tai mikä vain juttu, joka nostaa mielialaa ja tuo positiivista energiaa.



Lasten ollessa pieniä, ajattelin, että he eivät opi taloustaitoja, jos kotona käy siivooja. Heillä oli yläasteella oman huoneen siivous yksi kotitöistä, jota he itse saivat vastata. Nyt jälkeen päin ajatellen, olisi siivous voitu kuitenkin ulkoistaa, koska huoneen tavaroiden järjestely, vaatteiden säilytys ja villakoirien imurointi olisi opettanut niitä tärkeitä taitoja ja vastuullisuutta ympäristöstä huolehtimiseen. Jospa tästä joku saa kopin; että ei se yhtään huono idea ole, jos perjantaina tulet puhtaaseen kotiin töiden jälkeen. 

Tässä oli tänään ennen pimeän tuloa sellainen hetki, kun oli puhdasta ja ulkona näin ihana sinertävä hetki. Huomasin, että kuvassa lattialla oli lennokki, jota viikolla lennätettiin huoneesta toiseen. Sitä kiireistä arkea, kun voi helpottaa vaikka sillä, että joku muu huolehtii kodin puhtaaksi. 



Blogissani on arvonta, johon on vielä aikaa sunnuntaihin klo 18 aikaa osallistua. Arvon kahdelle 

voittajalle palkinnot. Arvontaan voit osallistua täällä!

*blogiyhteistyö


Käykö teillä siivojaa vai siivoatko itse?









21.1.2019

Blogiarvonta

Blogiarvonta on aina kiva järjestää sen vuoksi, että se tuo jännistystä bloggailuun  ja on mukava saada tuottaa iloa blogin lukijoille. Olen itse voittanut ennen joulua kirjan, syksyllä Stalan kauniin valkoisen puunkantotelineen ja kesällä voitin ison kosmetiikkapaketin. Tykkään osallistua arvontoihin ja niitä on kiva seurata, kuka voittaa. Jännitys säilyy aina loppuu saakka!

Tässä mitä blogiarvonnassa on mahdollista voittaa, eli voittajalle Pentikin tuotteita ja lisäksi toiselle yllätyspalkinto.


Blogin arvontaan voit osallistua kommentoimalla kysymykseeni: 

Mikä on sinun kevään tehosteväri kotona?

Arvonta päättyy sunnuntaina 27.1. klo 18.

Arvonnan säännöt: 

1 arpa kommentoimalla kysymykseen (jätä yhteystietosi) ja
 2 arpaa liittymällä lukijaksi tai olemalla jo blogini lukija. Kerro monellako arvalla osallistut.

1. Palkinto on Pentikin Pastelli-keittiöpyyhe ja tuikkukynttilät 
2. Palkinto on yllätys





Pentikin Pastelli-sarjan tuotteet ovat nyt tammikuussa tarjouksessa. Pentikin kanssa tein yhteistyötä viime syksynä, josta voit lukea täältä. Anu Pentik oli tehnyt uuteen Lapland hotells Bulevardiin Helsinkiin upean keramiikkaseinäkollaasin maalamistaan lautasista. Suosittelen käymään katsomassa Anun tekemää taideteosta, jos käyt pääkaupunkiseudulla. Lapland Hotels on myös erinomainen palvelukonseptiltaan että sisustukseltaan, suosittelen yöpymispaikkana! Täältä voit lukea meidän reissusta Oulun Lappland Hotelliin.

Pentik- yritys toimii Posiolla ja olen siellä muuten joskus opiskeluaikoina käynyt yritysvierailullakin. Silloin saimme nähdä miten tuotteita valmistetaan käsityönä. Pentik on ollut aina ollut ihan nuoresta asti sellainen sisustusmyymälä, josta olen tykännyt. Pentikin keramiikkaa löytyy kaapeista ihan jokapäiväisessä käytössämme. Kallio - ja Kivi-astiat ovat olleet meillä tyttöjen kanssa suosikkeja. Ruoka maistuu niistä vielä erityisen hyvälle, se on tosi.




Viikonloppuna apulaiseni sai tällä kertaa laittaa kukkasipuleita kasvamaan. Lidlistä löytyi ruukun kera sipuli- ja multatarvikkeet alle kolme euroa. Tulppaanikimpun sijaan sitten kaupasta mies osti meille tämän sipulisetin. Joten nyt jännäämme miten sipulit lähtevät kasvamaan; esikoululainen niin tykkää näistä meidän yhteisistä puuhista! Kohta onkin aika vaihtaa kukkapurkkeja ja viherkasvien ruukkuja, ja täältä kävin jo katsomassa näitä kauniin muotoisia ja värisiä ruukkuja. Meillä on amppeli ilman sopivaa ruukkua; niin jouluasetelman viherkasvi pääseekin sitten amppeliin, kun ruukku löytyy.



Kuu vaihtoi aamulla väriä punaiseksi ja pakkanen on ennätyslukemissa! Se on tämä tammikuu, joka kääntyy kohta loppupuolelle ja päivät pitenevät.


                                   
 * sisältää affiliate -linkit


Onnea arvontaan!






19.1.2019

Olohuoneen sohvapöytä pohdintaa

Sohvapöytä ja siihen liittyvää sisustussuunnittelua on tullut tässä viikonloppuna tehtyä, kun ulkona on pakkanen kiirinyt jo lähelle kahtakymmentä astetta. Suunnittelu kohdistuu olohuoneeseen tällä kertaa. Minulla on lahjakortti huonekaluliikkeeseen, ja mihin sen käytän, niin on mietinnässä. Ensin oli tarkoitus hankkia uusi olohuoneen sohvapöytä, ja sen kun löysin verkkokauppasivuilta, niin Hayn pöytää saa vain hiekan värisenä eikä valkoisena. En tiedä miten hiekan värinen pöytä sopii sitten harmaan divaanisohvan kanssa vai onko mahdoton yhtälö? Toinen mitä ajattelin yhdeksi vaihtoehdoksi on Artekin pyöreä pöytä. Klassikko, joka olisi pitkäikäinen, mutta hinta taas melkein puolet enemmän. Tässäpä nämä vaihtoehdot kuvina:
kuvat lainattu www.laatukaluste.fi
Olohuoneen pöydällä tykkään pitää maljakoita ja kynttilöitä. Pöytä ei siis voi olla liian pieni eikä kevyt, jos haluaa, että tavarat pysyvät siinä tippumatta tai eivät kaadu kävellessä pöydän ohi. Pöydällä on nytkin lehtiä, valokuva-albumia, kirjoja ja vaikka mitä. Miksi se sitten on niin täynnä tavaraa? Voisiko osa olla vaikka kaapissa eikä esillä ja tilaa viemässä pöydällä. Tai voinkohan olla kaavoihin kangistunut sisustaja, kun ajattelen näin, että pöytä on pieni varasto. 


Tänään järjestin joulukoristeita laatikoihin joulun jäljiltä. Konmaritusta tein siinä, että vähennän laatikoiden määrää ja pallot ovat nyt omassa laatikossa, nauhat ja joulutähdet sekä muut koristeet omissa laatikoissa. Paikka on vielä auki, mihin joulukoristeet laitan, koska niitä tarvitaan vain kerran vuodessa. Yksi paperipussillinen tuli koristeista, jotka menevät kierrätykseen. Jouluvalot laitoin yhteen yläkaappiin. Huomenna jatkuu vielä järjestäminen, koska järkevä tavaroiden määrä ja säilytysratkaisut ovat yksi tavoite meillä kotona tänä vuonna, että miten siihen pääsee. En tiedä tuleeko tilannetta, että joka ikinen kaappi olisi järjestyksessä.


Tänään paistoi myös aurinko hetken taivalla, joten kyllä se kevät koittaa ennen pitkää. Hiihtolenkkiä ei tänä viikonloppuna päässyt tekemäänkään, vaikka niin oli suunnitelmissa. Viikko sitten tuli hiihdettyä kahtena päivänä peräkkäin! Huomenna on luvassa jotain liikkumista, jos ei ihan ole jäätävän kylmä. Puut ja luonto vain ovat kauniita tähän aikaan vuodesta, kun niissä on valkoiset hunnut ja taivas on sininen sekä pastellin sävyinen osaksi. 

Blogiin on tulossa arvonta maanantaina, joten kannattaa käydä osallistumassa arvontaan! 


Mitä sinun viikonloppuusi kuuluu?

14.1.2019

Kasveilla sisustaminen -ilmakasvit

Kasveilla sisustaminen on ollut pitkään suosittua ja kasveilla on myös terveysvaikutuksia, joten ei huono kuten tunnettu julkkis sanoisi. Kasvit puhdistavat ilmaa ja tuottavat happea meille. Ostin tyttärelle ensimmäisen ilmakasvin, kun hän on tykästynyt viherkasveihin myös. Näitä lasipalloja on ollut myynnissä nyt tämän trendikkään kasvin myötä kaupoissa. Kärkkäisellä oli vielä hyvin edullisesti, jos satut tarvitsemaan näitä kotona. 

Ilmakasvit ovat erittäin helppohoitoisia. Hoidoksi riittää, että  suihkuttaa kasvia pari kertaa viikossa tai upottaa kylpyyn 20 minuutiksi. Vähän samalla tavalla kuin Orkidean juurien upotus. Ennen kastelua katso ettei alalehdet ole liian kosteat tai rullalla, silloin kasvi ei tarvitse kastelua. Siis mieluummin kuivat kuin liian märät lehdet. Ilmakasvi voi hyvin, kun sen lehdet ovat oikein auki.  Ilmakasvi kannattaa sijoittaa valoisalle paikalle tai laittaa kasvilampun lähelle, koska se tarvitsee kuitenkin valoa kasvaakseen.


Kävin läpi viikonloppuna meidän kasvien tilanteet, osa oli varmaan pimeästä ajasta lehtiään tiputellut ja muutenkin kunto ei ollut niissä paras mahdollinen. Helmikuussa saakin alkaa lannoittaa kasveja taas, jos ne sitten alkavat taas kasvaa. Pullojukka kyllä on tykännyt olla lähellä ikkunaa, mutta se sai nyt siirtyä toiseen kohtaan, koska muut kasvit saivat nyt valoisamman paikan. Täällä on ollut juttua helppohoitoisista kasveista!

Nämä ilmakasvit ovat kivasti laitettu esille kylppäriin ryhminä. Orkideat ovat myös kivoja kukkia kotiin, jotka voi joskus saada jopa uudelleen kukkimaan.

kuva lainattu www.bauhaus.fi

Viikonloppu meni hiihtolenkillä kahtena päivänä. Olen kotona yrittänyt saada myös miestä innostumaan hiihtämisestä taas, koska meillä on latu ihan kodin vieressä. Kuntoilupiikki on itsellä ollut nyt kohdallaan, ja toivon mukaan se nyt kestääkin. Uusia ideoita tuli taas suunniteltua kotiin ja sisustukseen, että kai tämä uusi vuosi saa kaikkea uutta mielenpäälle. Mutta niistä taas tänne juttua myöhemmin. Yksi ajatus on se, että harkiten uuden ostamista, panostamista laatuun ja myös tavaroiden paikan vaihtamista kotona. Siitä oli jo edellisessä postauksessa juttua täällä.



Mitä viherkasveja sinun kodista löytyy?

'



11.1.2019

Miten muuttaa huoneen järjestys? 7 vinkkiä

Huoneen järjestyksen muuttaminen oli joulun jälkeen mielessä, kun keräsin joulukoristeet pois meiltä kotoa. Pienillä muutoksilla taas saa kotiin vaihtelua ja tässä on omat vinkit miten meillä muuttui hyggeilyhuone eli loikoiluhuone.

Rullien päällä oleva Block-tarjoiluvaunu siirtyi kulmaosaan, jossa on lasitiiltä seinässä. Vaunun päällä on viherkasvit, ja ajattelin, että jos niihin osuu valo nyt paremmin ikkunoista. Peikonlehti on ollut aika helppohoitoinen kasvi, se on mennyt pimeän ajan eikä lehtiä ole juurikaan nuutunut. Hyllyn alaosaan laitoin kaapista muutaman kivan esineen. Tavaroiden vaihtamisesta olen täällä kirjoittanut aiemmin; kuinka vanha tavara näyttää uudelle.





Tyynyt vaihtuivat yksivärisiin ja ikkunaverho siirtyi makuuhuoneesta tähän ikkunatilaan.  Maton vaihdan vielä tähän tilaan; jotain pehmeää tai kenties vähän väriä voisi olla siinä. Nyt matto on harmaa ja hiukan kiiltäväpintainen nukkamatto.




Divaanin päällä on myös pehmeä valkoinen talja, joka lämmittää mukavasti jalkoja. Viltti on aitoa villaa ja se on ollut talvisin käytössä; suosittelen aitoja luonnon materiaaleja niiden keston, käyttöiän ja lämmön antajina.

Tähdenmallinen lamppu on mielestäni tosi kaunis tässä tilassa. Tykkään pitää valaisinta iltaisin päällä ihan sen vuoksi, että valoa kaipaa vielä iltojen pimeyteen. Valoisan aikaan lamppu on myös sisustuselementti.  Lampun sain joululahjaksi kummiltani.


Tauluhyllyyn vaihdoin valokuvia toisesta hyllystä, niilläkin saa taas ihan vaihtelua aikaan. Aina ei tarvitse tehdä reikiä seinään, kun on valmis tauluhylly seinässä. Pienet Mini-maljakot ovat kooltaan sopivat tähän hyllyyn.


Tässä seitsemän vinkkiä huoneen järjestyksen muuttamiseen:


  1. Siirrä pienempien huonekalujen paikkaa 
  2. Vaihda viherkasvien ja piensisustustavaroiden paikkaa
  3. Kaiva kaapista sesonkiin sopivia tavaroita esim. lasiesineitä, kirjoja, puuesineitä
  4. Verhojen vaihto ikkunasta toiseen
  5. Tyynyjen ja maton vaihto huoneesta toiseen tai kaapista esille
  6. Valaisin pöydälle
  7. Valokuvien vaihtaminen 


Kookos on menestynyt hyvin, se kuivattaa aina yhden vanhan lehden ja kasvattaa uuden tilalle, Muuten täällä olen antanut vinkkejä helppohoitoisista viherkasveista kotona. Viherkasvit kohta saavat lisäravinteita kasteluvedessä, kun helmikuu koittaa.




Vaihteletko sinä kodissa järjestystä kuinka usein?

8.1.2019

Virtaa ja vastustuskykyä vitamiineista - puhtaasti Artic Pure

Artic pure -vitamiinit ovat olleet kokeilussa itselläni tässä talvella. Sain nämä blogiyhteistyönä kokeiltavaksi ja arvostan tuotteiden kotimaisuutta ja puhtautta. Nyt, kun olen näitä testannut ja kokenut saavani näistä hyötyä omaan terveyteen ja flunssat ovat nyt pysyneet poissa, vaikka joulun aikaan oikein flunssa-aalto oli päällä.

Sairastin neljä flunssaa elokuusta marraskuuhun ja sen vuoksi olen kokeillut apuja vitamiineistä: sinkistä ja d-vitamiinista. Lisäksi läääkekuurin jälkeen söin kuurina Artic Puren Vahvaa maitohappobakteeria, koska antibioottikuuri laittaa elimistön pitkäksi aikaa sekaisi (jopa kolme vuotta). Tavallista maitohappobakteeria syön säännöllisesti ylläpitääkseni suolistossa hyvien bakteerien toimintaa. Se myös vahvistaa naisilla luustoa ja niveliä.




Varmaan tässä vaiheessa saan koputtaa puuta, mutta joulu meni ilman flunssia, vaikka lähipiirissä oli koviakin flunssatapauksia liikkeellä. Järkyttävät yskät ja äänen menetykset olivat isälläni ja siskollani pitkän aikaa ja on edelleenkin. Artic Puren tuotteissa arvostan niiden kotimaisuutta, puhtautta, lisäaineettomuutta ja muita väriaineita. Olen kokenut saavani näistä hyöytyä ja voin suositella näitä myös muille. 


D- vitamiinia emme saa tarpeeksi vuoden pimeinä aikoina, joten sitä suositellaan otettavaksi myös purkista talviaikana. D-vitamiinia saa siis auringosta ja meillä sitä ei riitä tarpeeksi pimeän talviajan vuoksi. Artic Puren D-vitamiini on kasviperäinen valmiste ja siinä ei ole lisäaineita eikä mitään väriaineita. D-vitamiini edistää immuunijärjestelmää. Lisäksi se edistää luuston, hampaiden ja lihasten toimintaa. 

Sinkistä sanotaan, että se edistää immuunijärjestelmän toimintaa ja  siksi sitä suositellan myös flunssan ehkäisyyn. Sinkistä on myös hyötyä iholle, hiuksille ja kynsille sekä näölle. Artic Pure sinkki on gluteeniton ja laktoositon ja sopii myös vegaaneille. Hyvinvoinnin tavaratalo antaa Artic Pure -tuotteille nyt ilmaisen toimituksen!

Kotona on hyvä pestä kädet kotiin tullessa ja huolehtia käsidesin käytöstä ennen ruokailua. Tutkimuksen mukaan käsidesistä on ihan oikeasti hyötyä, kun sitä käyttää. Minulla on mukana käsilaukussa pieni purkki käsidesiä ja onneksi ravintoloissa on aina tarjolla myös käsidesiä kassan läheisyydessä. Suosittelen käyttämään!





Onko Artic Puren tuotteet sinulle tuttuja ja käytätkö vitamiineja talviaikaan?







5.1.2019

Mitä sain lahjaksi- kosmetiikkaa

Kosmetiikkalahjoina sain mieluisia juttuja: Nyx meikkipaletti, jossa oli juuri niin ihania sävyjä luomiin, kulmiin ja poskipäihin. Kivalla minisiveltimellä (Sam & Nic) saa hyvin viimeisteltyä highlightia poskille. Niihin olen ihastunut jo tässä Amerikasta saamallani Cliniquen highlight-puikolla. Highligh tuo nimensä mukaan hehkua kasvoille ja ovat korostuspuutereita.

Ihailen hyvin laitettuja ja luonnollisia kulmakarvoja. Täydelliset kulmakarvat oli etsinnässä  ja niihin löysinkin hyvät vinkit täältä blogista. Kauniit ja laitetut kulmat tuovat raikkautta ja ryhtiä kasvoihin; ja siksi yritän päivittäin kiinnittää huomion aamulla laittamalla ne ojennukseen. Tässä Nyxin paletissa on myös kulmiin hyvät värit, eli lähellä omaa hiusten väriäni.




Silmänympäryksille olen nyt testannut tätä Kocostarin naamioita, joita pidetään n. 15 minuuttia silmän alaluomilla. Omat luomet olivat naamion jälkeen hyvän tuntuiset, kimmoisat ja kosteat. Naamio oli oikein tehokas, kun minulla on usein talvella kuiva iho. Seerumia käytän muuten kasvoilla näin talviaikaan päivävoiteen alla jatkuvasti. Iho ei ole kuivanut tänä talvena ollenkaan, ja luulen, että Lumenen seerumi on auttanut sekä myös hyvät kasvovoiteet. 


Omat tyttäret ovat onneksi kovin kiinnostuneita näistä edellä mainituista asioista ja saankin heiltä hyvin vinkkejä ongelmiini. Sen vuoksi myös joululahjani sisältöjä he olivat osaanneet valita, jotka ovat sopivia. Meikit, ihonhoito, tyyli- ja kauneustrendit, kynnet, hiukset ja hyvinnvointi ovat meille naisille aina merkittäviä asioita, joista haluamme olla perillä. 

Kävin alennusmyynneissä kyläilyreissullani ja löysin Hemtexiltä kauniita kynttiläpurkkeja, joista tuossa kuvassa onkin tuo kaunis vaaleanpunainen kultatupsuinen purkki ja lisäksi samaan sävyyn sopivia lasipurkkeja sekä pienempiä kynttilöitä. Hemtexillä oli paljon alennuksia myös tekstiileistä, jos haluat käydä verkkokaupassa tai myymälässä katsomassa. Ostin myös vaatteita reilummassa koossa eskarilaiselle, koska niihin oli myös hyvät alennukset Lindexillä (klik).  

Vinkkaan myös näistä kosmetiikka Bette Boxeista, joka  tulee pakettina postin kautta kotiin kerran kuukaudessa. Mikä tässä paketissa on hyvää, niin saa vaivattomasti tarvitsemaansa kosmetiikkaa kotiin suoraan. Tuotteet ovat laadukkaita ja esim. keväällä on tulossa Lumenen tuotteita Bette Boxin valikoimiin. Helmikuussa oli hiukset aiheena boxin sisällössä. Täällä voit tutustua tähän Bette Boxiin.


Mikä on sinun tärkein kosmetiikkatuotteesi?