7.7.2020

Sammaleen häätö kivetyksiltä

Sammaleen häätö kivetyksiltä on onnistunut ekologisella sammaleenpoistoaineella. Täältä voit lukea siitä, miten BioCompin sammaleenpoistoainetta laitoin pihalle edellisenä kesänä. Meillä on laatoista tehtyjä erilaisia käytäviä ja alueita laatoitettuna Tori-kivellä sekä punaisena että harmaana värinä. 

Tässä alakuvassa olen poistanut ensin suurimmat rikkaruhot laattojen välistä. Sen jälkeen levitin Sokevan matalapaineruiskulla sammaleenpoistoaineen. Bio Compin Puhdas piha - sammaleenpoistoaine piti levittää ennen sadetta hyvissä ajoin. Sitten jäinkin odottamaan sadekeliä. Kuvassa näkyy tämä suihkuttelu laattojen pinnassa juuri tehtynä. Bio Comp Puhdas piha- sammaleenpoistoaine on ekologinen ja, jos sinulla on lemmikkejä kotona, niin tämä sammaleenpoistoaine on kyllä turvallinen käyttää lemmikkitaloudessa. 


Tässä on  nyt kulunut vuosi sen jälkeen, mille laatoitus nyt näyttää tänä keänä. Sammal on pysynyt poissa ja saumojen välit näyttävät mielestäni hyvin siisteiltä. Vihreää väriä ei näy ollenkaan laattojen välisä ja laatan pinta on myös pysynyt hyvän värisenä. Pieniä rikkaruhon kasvustoja näkyy joissakin kohtaa, mutta niitä ole ahkerasti nyppinyt pois. Lisäksi trimmeri on ollut apuna, jos tupsu on kasvanut liian pitkäksi. Nämäkin ovat kasvaneet pääosin vain sinne, mihin ei Bio Comp Puhdas piha- sammaleen poistoa tehnyt.


Kovasti tuo sammaleen poisto on helpottanut laattojen kesän ylläpitoa, koska sammaleet eivät kasva ollenkaan väleissä. Tykkään myös siitä, että laattojen pinta on pysynyt kauniin värisenä eikä niitä ole tarvinnut käsitellä niihin tarkoitetulla aineella. Sellaistakin "kiillotusainetta" on markkinoilla tarjolla.

Tässä oikein lähikuvaa, mille laatan sammal nyt tänä kesänä näyttää. Eli ne ovat ihan tummat ja osa on hävinnyt itsestään pois.






Nyt on mukava kävellä pitkin laattoja ja laatoituskäytäviä. Vesisateiden myötä on ihanaa, kun luonto on niin vehreää. Meidän pihan istutukset ovat oikein innostuneet kasvamaan ja luonto on nyt kyllä niin vehreää ja upeaa silmälle.


Tänä kesänä olen saanut pelargoniat oikein suuriin kukkiin kasvamaan, joskus onnistuu jonkun kukan kasvattaminen täydellisesti. Kasvihuoneessa ei ole onnistunut kasvattaminen varsinkaan kesäkurpitsan ja tomaattien osalta ollenkaan.



Oletko sinä joutunut sammalta poistamaan pihaltasi?

4.7.2020

Marjapiirakkaohje - helppo herkullinen (g, l)

Marjapiirakka on parasta juuri nyt tähän aikaan kahvipöydässä tai jälkiruokana. Mustikoita saa metsästä jo ja pakastimesta kannattaa käyttää viime vuotiset marjat piirakkaan. Jos sinulla on paljon marjoja pakkastimessa, niin kannattaa tehdä ne myös nyt mehuksi. Marjapiirakka sopii niin jälkkäriksi kuin kahvipöytäänkin. 

Minä sain siskoltani tämän helpon ja herkullisen marjapiirakan ohjeen. Hän oli tehnyt mummolaamme tällä marjapiirakkaohjeella mustikoista suussasulavan piirakan gluteenittomana. Oman marjapiirakkani tein pakastimesta otetuilla punaherukoilla, koska tykkään välillä hieman kirpeästäkin mausta makeassa marjapiirakassa.


Marjapiirakkaohje murotäytteellä

100 g voita taimargariinia
1 dl sokeria
1 muna
2.5 dl glut. kaurajauhoja tai vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna  ja vatkaa. Lisää jauholeivinjauheseos vatkaten. 

Levitä taikina painellen voidellulle ja korppujauhetulle piirakkavuoalle. Levitä su marjat päälle. 

Murutäyte marjapiirakalle

50 g sulaa voita tai margariiniä
1 dl sokeria 
1 dl kaurajauhoja tai vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria

Ripottele murutäyte marjojen päälle. Paista 200 asteessa keskitasolla n. 25 min. Tarjoile sellaisenaan tai jäätelön kanssa. 



Marjapiirakan ohje on helppo ja nopea tehdä. Marjapiirakan voi myös paloitella ja pakastaa, jos teet marjapiirakan tuoreista marjoista. Sadepäivänä leipominen on mukavaa tekemistä, kun ei ole sisällä liian kuuma uunia käyttää. 

Täältä löydät raparperipiirakan (voit tehdä tämän myös gluteenittomana) ja täältä löytyy mustikkavadelmapiirakan ohjeet, jotka ovat herkullisia myös. 



Mikä on sinun makuusi paras marja piirakkaan? 





30.6.2020

Ulko-oven edustan betonilattian maalaus ja betoniluiskien maalaus

Täällä on nyt maalausprojekteja ollut monenlaista ja yksi niistä on ollut kodin kuistin betonilattian maalaus. Kuistin lattia oli aikojen saatossa päässyt edelliseltä omistajalta huonoon kuntoon. Huoltomaalauksia on välillä meidän jokaisen tehtävä tai teetätettävä, että kodin arvo säilyy. Pääsisäänkäynnin betonilattian maali oli kulunut monesta kohtaa pois ja pieniä kolojakin oli päässyt syntymään betoniin.



Talon väri on vaalean keltainen ja maalattu kivijalka ruskea, joten päädyimme tyttäreni kanssa siihen, että betonilattian väri on ruskea. Rautakaupassa betonille tarkoitettu maali sävytettiin sitten ruskeaksi Tikkurilan värikartan mukaan.

Pääsisäänkäynnin betonisen lattian puhdistus oli ensin tärkein alkutyö, ja sen tein ihan harjaamalla ja mopilla pyyhkien puhtaaksi. Alakuvan oikeassa reunassa näkyy jo maalattua buutta betonin pintaa, eli betoniin soveltuva maali peitti pinnan erinomaisesti.



Betonimaali oli helppoa sivellä siveltimellä molempiin suuntiin ja myös vinottain. Apulaiseni seitsemän vee maalasi minun kaverina ja hän sai hyvää jälkeä aikaiseksi. Sokevan pensselit ovat oma luottotuotteeni maalauksessa, koska niistä ei irtoa harjaksia. Täältä voit lukea Sokevan pensseleillä maalauksestani aiemmin.



Uuden maalipinnan saivat myös varastoon menevät betoniset luiskat. Kulunut betonin pinta imi maalia itseensä kovin, joten jouduin ostamaan vielä toisen maalipurkinkin. Yhteensä neliöitä pääsisäänkäynnin kuistilla ja kahdella betoniluiskalla oli n. kahdeksan neliömetriä.




Viikonlopun ristiäisiä varten pääsisäänkäynti oli nyt hyvässä kunnossa ja kukka-asetelmat olivat aseteltu paikoilleen. Eilen aloitimme vanhempieni talon maalaamista ja itse maalasin siellä myös heidän pääsisäänkäynnin kuistin aitaa ja palkkeja. Siitä projektista myöhemmin juttua! Kädet maalissa loma jatkuu.

Onko sinun kotona maalaushommia tänä kesänä? 



25.6.2020

Lavakaulukseen maalaus ja mansikkamaa

Lavakaulukset ovat tulleet käteviksi kasvimaan tekemistä helpottamaan kotiin. Minun kasvimaalla on ollut jo monta vuotta kaksi lavakaulusta tavallisen kasvimaan lisänä. Omissa lavakauluksissa olen kasvatellut mitä milloinkin. Tänä kesänä lavakauluksissa kasvaa salaattia, sipulia ja hernettä. Laitoin myös kesäkukkia yhteen riviin kasvamaan, mutta eivät ole itäneet. Kasvimaalla on ollut myös parissa kohdassa myöskin huonoa itävyyttä siemenissä.

Uusi lavakaulus tuli ostettua Hankkijalta ja se oli käsittelemätöntä puuta. Kävin kyselemässä sitten toisesta rautakaupasta luontoystävällistä puunkäsittelyainetta. Myyjä ehdotti myöskin tervaa, mutta päädyimme sitten ekologiseeen puuöljyyn, joka sävytettiin harmajalla. Sokevan pensseli löytyi varastosta, joten sain sillä öljyttyä lavakauluksen. Tästä lavakauluksesta tulee tyttären pihalle oma pieni mansikkamaa.



 Öljysin lavakauluksen meidän autokatoksessa ja suojasin suurella pressulla betonisen alustan. Lavakauluksen öljyäminen kuivaa muutamass tunnissa näin kesäaikaan. Sudin öljyä vain yhden kerroksen. Lavakauluksen sisäpuolelle laitoin öljyä vain yläosaan noin vajaan 10 sentin korkeudelle.


Lavakauluksen asensimme nuoremman tyttären avustuksella siten maahan, että kaivoimme ensin maasta nurmikkokerroksen pois lavakauluksen kokoisen alueen ja lisäksi parikymmentä senttiä sen yli. Ylijäävä alue rajattiin puilla, että sen reunan läheltä pystyy leikkaamaan vielä hyvin ruohonleikkurilla. Alapuolelle laitoimme maisemointikankaan rikkaruohojen leviämitä varten. Lavakauluksen reunan ulkopuolelle tuli koristeeksi kiviä. Multaa lavakaulukseen meni n. 180 litraa eli 3,5 säkkiä. Mustan mullan sekaan laitoimme kanan kakkaa lannoitteeksi. 


Lopuksi laitoimme taimia tähän lavakaulukseen noin  30 sentin välein, samoin kuin olisi tavallinen mansikkamaakin tehty. Mansikan taimet ovat vielä tässä vaiheessa lavakauluksessa ilman mustaa mansikkamuovia, koska siitä nyt on vielä helppo nykkiä rikkaruohot pois. Ja näillä näkyminen en ehkä laita siihen muovia, vaan mansikan taimet saavat kasvaa siinä valtoimenaan. 


Mansikantaimet olin ottanut meidän masikkamaan rönsyistä, ja niitä olin juurruttanut astiassa varmaan pari kolme viikkoa. Taimet ovat lähteneet hyvin kasvamaan ja nyt jopa kukkivat. Mansikkasatoa on siis odotettavissa lavakaulukseenkin.

Onko sinulla lavakauluksia käytössä?




18.6.2020

Miten siivoan äkkiä kodin kuntoon?

Juhannustaikoja tein tänään kotiin siivousvinkkejä käyttäen, kun en jaksanut suursiivousta alkaa tekemään.Miten sen sitten tein? Keräsin tavaroita ja vein niitä oikeisiin paikkoihin, sinne mihin ne kuuluvat. Kummasti paikat saa näyttämään äkkiä paljon siistimmältä, kun tavarat eivät olpöydillä

Sitten aamulla innostuin järjestämään keittiön kaappeja ja yhden lasikaapin myös. En ole kuitenkaan aikonut viettää juhannusta keittiön kaapeissa. Tiskikaapissa on nyt nätissä rivissä muumimukit, Design lettersin ja muut mukit. Pihaleikkeihin tai tyttären tyttären leikkimökkiin menee käytöstä nyt lopulta poistamani astiat myös, joita on tullut katseltua riittävän kauan. Äitini luuli, että astiapino odottaa menoa tiskikoneeseen.



Yksi juhannuksentaika oli se, kun siivosin vessat ja kylpyhuoneen uudella biologisella puhdistusaineella. BioSwipe Sanit pesuaineessa on jonkin verran tuoksua, niin siitä jäi todella hyvä kesäinen ja raikas tuoksu puhtaisiin tiloihin. BioSwipessa on probiootteja, joilla pitäisi olla hyvä vaikutus meihin ihmisiin myös. Hanat, altaat, suihkutelineet ja pöntöt sain samalla BioSwipella pestyä, ja lopputulos on kiiltävä ja puhdas.



Yksi juhannustaikani on se, että lattioiden matot vain pyysin miestä imuroimaan ja itse luutusin lattiat, niin juhannus saa tulla. Näin helpolla suursiivouksella pääsen tänä juhannuksena. Koivun oksia tuon vielä lisää terassille ja sisälle hyvää tuoksua tuomaan.



Juhannusjuhlaan valmistautuminen alkoi aamulla jo myös, kun testasin uutta Tupperwaren salaattilinkoa. Salaatin puhdistusveden saa salaattilingolla pois salaatin lehdistä näppärästi. Tein jäävuorisalaatista valmista salaattia grillausruokien seuraksi ja loput jäi Tupperwaren salaattilinkoon huomista varten. Tänään kaupan valmiit grillivalkosipuliperunat, grillitassut ja makkara maistuivat vanhemmilleni ja meille ulkoterassilla tänään. 



Hyvää ja rentoa Juhannusta!! Ja näppäriä juhannustaikoja toivotan myös sinulle!



Miten sinun siivous sujuu nopeimmin? Teetkö juhannustaikoja?





14.6.2020

Hyggeilytila terassille - kulmasohva

                                                                         * kaupallinen yhteistyö Preeco , mainoslinkki merkitty *

Hyggeilytila syntyi terassille tällä uudella harmaalla kulmasohvalla. Takapihan oleskelutila eli terassi koostuu meillä kahdesta osasta ja toiessa osassa on kaksi aurinkotuolia ja pieni pöytä, ja toiselle puolelle terassia halusin saada kunnon hyggeilytilan, jossa on riittävästi tilaa istua ja makoilla vaikka hyvän kirjan kanssa kesän lämpiminä päivinä ja iltoina. Tässä alakuvassa on aamun tunnelmia terassilta varjossa.





Kulmasohvaan päädyin valintana sen vuoksi, että tämän kulmasohvan saa jaettua kahteen osaan (alakuva). Eli sohvasta saa myös kaksi erillistä sohvaa. Kulmasohvan väri on harmaa, jossa on kivasti kahta vaaleaa harmaan sävyä polyrottingin punoksissa. Kulmaohvan tyynyt ovat erittäin muhkeat ja väri on kaunis harmaaeen taittuva lähes valkoinen. Tyynyissä on myös vetoketjut, joten tyynyn päälliset voi myös pestä pyykkikoneessa. Kulmasohvan tilasin * Preeco -verkkokaupasta ja toimitusaika oli pari päivää tilauksesta. Tilaus oli erittäin nopea ja posti toi kolme pakettia kotiin saakka kannettuna. 





Kulmasohva oli helppo koota ja siinä oli mukana selkeät ohjeet. Meillä mies innostui kokoamaan ja ruuvailemaan ruuvit paikoilleen sohvaan. Minä sain asetella tyynyt paikoilleen. Kulmasohvakalustoon kuuluu myös suuri pöytä, jonka ääressä on tullut jo syötyä ja juotua teetä sekä kahvia. Tykkään tästä hyggeilytilasta siksi, koska siinä on näkymät takapihan istutuksiin ja nyt on omenapuu, kirsikkapuu ja päärynäpuu kukkimassa ja seuraavat puut jatkavat kukkimista.



Sohvan ja pöydän väri sopivat hyvin terassin lattian kanssa, koska se on myös harmaa. Loppukesästä leposohva vaihtuukin lasiterassin sisään, koska se saa sitten olla siellä hyvässä säilytyksessä sitten seuraavaan kesään. Lasiterassi jatkaa mukavasti kesää pitkälle syksyyn. Harmaan kulmasohvan mitat sopivat hyvin lasiterassin sisälle, kun ne ennen tilausta vielä mittasin varmuuden vuoksi. Lasiterassin lattia on myös tumman harmaata laattaa, joten värivalinta sopii myös sinne kuin piste iin päälle.

Polyrottinki oli siksi oma valintani näihin * Preecon kalusteisiin, koska aiemmin meillä on ollut puiset puutarhakalusteet ja niiden huoltotyö on kovin työlästä, kun niitä pitää öljytä usein. Huoltovapaat kulmasohva ja pöytä ovat siksi juuri meille sopivat, kun terassin öljyämisessä on riittävästi tekemistä. Huoltovapaat kalusteet ovat sopivat myös terassin avotilaan, koska sateella vain täytyy muistaa kantaa tyynyt suojaan sateelta. Polyrottinki on kestävä valinta meidän sääolosuhteisiin; kestää sadetta, auringonvaloa ja muita säävaihteluita. Kalusteet ovat myös kevyet liikutella.



Preeco on suomalainen verkkokauppa, joka tarjoaa jo 5000: n tuotteen valikoiman. Preecolta löydät monipuolisesti kaikkea niin kotiin, pihaan, puutarhaan, toimistoon kuin harrastukiinkin. Preeco on Suomen yrittäjien jäsenyritys ja on vuonna 2020 Preeco Trading Oy valittu Kauppalehden Kasvavien joukkoon vahvan kasvunsa ansioista.





  

Millainen hyggeily -kesäkaluste löytyy sinun terassilta?







7.6.2020

Kesäkukkia amppeliin - boho ruukut

Kesäkukkia voi laittaa myös amppeliin roikkumaan kuten hopeaputousta . Tytär oli ostanut kaksi boho-tyylistä punottua koriruukkua ja hän halusi niihin laittaa tätä ihanaa hopeaputousta, joita laitoimme aiemmin kesäkukkaistutuksiin ruukkuihin ja laatikoihin. Niistä voit lukea täältä ! Punotut boho-tyyliset suojaruukut olivat ilman sisäosaa, ja näppärä tytär laittoi niiden sisälle muovisisuksen ja liimasi kuumaliimalla muovisisuksen punokseen kiinni. Hyvin näyttivät tarttuvan muoviosat kiinni punokseen eikä kuumaliima tullut punottujen korien läpi.



Koriruukkuihin hän laittoi sisälle mustat kukkapurkit, niitä piti hänen leikata matalammaksi, että olivat sopivan kokoiset koreihin. Tässä roikkuvat kesäkukat ovat nyt valmiina punotuissa koreissa ja tytär laittaa ne kotonaan amppeleihin roikkumaan. Hänestäkin on tullut viherpeukalo. Innostuimme myös laittamaan kukkapenkissäni levinnyttä viiruhelpiä yhteen suureen Ikean suojaruukkuun, kun siinä sattui sopivasti olemaan multaa jostakin yli jääneenä. Viiruhelpi on valkovihreä heinäkasvi, ja se on hyvin helposti leviävä heinä. Itse tykkään sen väristä ja helppo hoitoisuudesta omassa pihassani.




Tänään on ollut myrskyinen sää. Yritin laitella uusia kennolevyjä joku kesä sitten hankitun kasvihuoneen seiniin (kuva täällä!), mutta eihän siitä oikein tahtonut mitään tulla. Järkyttävä tuuli yhtäkkiä heitti kennon pitkin nurmikkoa. Yritin laittaa alaosasta kennon kiinni silikonilla, mutta eihän sekään kuivanut sitten tuulessa. Kasvihuoneen kennot olivat haprastuneet ja myös joissakin ilmansuunnissa ihan kellastuneet. Oletan, että valo ei pääse kellastuneen seinän läpi ja siksi nyt ne haluan kokonaan uusia. Seuraavalla kerralla varmaan hankin lasisen kasvihuoneen, kun sen aika on. Sen verran työläitä on nuo kennot kiinnittää alumiinirunkoon.

Muutoin kasvihuoneen kasvatukset ovat vielä erittäin pieniä. Olen laittanut kasvihuoneeseen kasvamaan tomaattia, kurkkua, kesäkurpitsaa, basilikaa, oreganoa, salaattia (parvekelaatikkoon), paprikaa ja amppelitomaattia. Kaikki muut ovat omia kasvattamiani paitsi kolme tomaatin tainta. Sen vuoksi kaikki kasvit ovat vielä hyvin pieniä tuolla kasvihuoneessa. Nyt odotan, että saan lisää korkeampia kennolevyjä hankittua, että kasvihuoneesta tulisi valmis. Ja odotan myös, että kasvit kasvaisivat siellä kasvihuoneessa. 




Jos haluat käydä katsomassa mille kavihuoneessa on näyttänyt viime vuonna ja aiempana vuonna, niin täältä löytyy kuvia. Ensi viikolla alkaa kesälomani ja huomenna on tarkoitus hakea terassiöljyä, kun terassi kaipaa öljyämistä, neljä vuotta sitten on viimeksi tullut öljyttyä terassi. Se onkin ollut suosittu blogikirjoitus lukijoiden keskuudessa kesällä.  Ja ensi viikolla on tulossa Preecolta ihana kulmasohva terassille, joten senkin vuoksi öljyäminen on ajankohtainen.

Kirsikkapuu on intoutunut kukkimaan ja se on todella upea. Omenapuu ja päärynäpuu ovat myös kohta kukkimassa. Saa nähdä miten satoa on sitten tulossa puihin tänä vuonna. Päärynä ei ole koskaan tuottanut satoa, ehkä se vaatii toisen päärynäpuun kaverikseen.




Mitä sinun kesään kuuluu?

31.5.2020

Vinkkejä kesäkukkien valintaan

Kesäkukkien valinta on aina mielekästä puuhaa. Tykkään käydä katsomassa, millaisia uusia ja erilaisia kesäkukkia on kaupoissa, vaikka hankin myös aina perinteisiä ja helppohoitoisia kesäkukkia. Tässä onkin sinullle vinkkejä kesäkukkien valintaan pihalle ruukkuihin ja laatikoihin. Kävimme kukkaostoksilla tyttöjen kanssa kolmessa paikassa. Heillä on omat kodit, joten kesäkukkaistutukset tulivat kolmeen kotiin. Kesäkukkaruukkuja valkoisena  löytyy täältä  ja viime vuoden kesäkukat täältä.



Millaiseen ruukkuun heinän laittaisin?


Tänä vuonna heinät olivat meidän yksi toiveemme helppohoitoisista kesäkukista. Kahtena edellisenä vuotena kesäkukkalaatikossa on ollut vaaleaa heinää, jonka näet täältä. Heinä sietää aurinkoa ja kuivuuttakin. Tämä heinälajike on sävyltään puertava reunoista. Omaan heinäistutukseen tuli reunaan myös lankaköynnös, joka tuolla taustalla oikealla näkyy kuvassa. Tämä lankaköynnös -kasvi säilyy komeana ja kasvaa suureksi. Myös kesäkukkana  lankaköynnös on hyvin helppohoitoinen. Heinät saivat uudet mustat metalliset ruukut (yläkuvassa) ja oman heinäkesäkukka-asetelman laitoin korkeaan ruukkuun.  Anna laittoi kiviä pohjalle, että suuri ruukku pysyy tuulessa pystyssä.


Tässä alakuvassa on minun heinäpehko, ja voin siirtää tätä ruukkua eri paikkaan terassialueella. Nyt se saa olla tuossa portaiden vieresssä lasiterassin edessä. 





Pelargoniat sopivat paikkaan kuin paikkaan, eivät ole ranttuja kasvupaikan suhteen. Tänä vuonna väriksi valikoitui kaikille kaunis vaaleanpunainen. Ruukkuihin ja laatikoihin laitoimme hopeaputousta reunoihin kontrastina tummille ruukuille. Hopeaputous kasvaa putousmaisesti alaspäin ja on kaunis väriltään. Lisäksi perinteistä valkoista lobeliaa tuli pelargoniaruukun reunoihin.





Mitä roikkuvia kesäkukkia amppeliin?

Kahteen amppeliin laitoimme uutena yllätyksenä kokeiluun suurilehtistä murattia. Omaan murattiin iei ollut amppelia, niin ostin Halpa-Hallista alesta harmaan rottinkiruukun, joka on boho-tyylinen. Boho on kovin trenikäsä sisustuksessa ulkona ja sisällä. Rottinkisen amppelini laitan  syksyllä lasiterassille. Amppelin naru ei ehkä pidä talvesta, mutta rottinki kyllä säilyy.



Yhteen laatikkoon tuli petunioita ja hopeaputousta Petunian väri oli hempeä roosa. Petuniaa on myynnissä monia värejä, ja siitä voit ottaa kesäkukka-asetelmaan vaikka oman lempivärisi! Petunia kukkii koko kesän. Anna halusi myös tämän ihanan Begonian terassinpöydälle omaan ruukkuun. Begonia on myös koko kesän kukkiva kesäkukka. Petunia on tässä alakuvassa ensin ja sen jälkeen kuvasta löydät Begonian.




Polyrottinkiruukut kestävän vuodesta toiseen ja sen vuoksi niitä käytämme. Olen ostanut myös saviruukkuja, mutta ne eivät tahdo kestää meidän ilman olosuhteita.


















Millainen on sinun kesäkukka-asetelmasi?


21.5.2020

Lastenhuoneen sisustus

                                                                                                                                                                                                                                                                                            *sisältää mainoslinkin

Lastenhuoneen sisustukseen on kätevä laittaa hyggeilytila lapsille teltan muodossa. Teltta pysyy pystyssä puisten keppien avulla ja se on myös helppo siirtää lastenhuoneen nurkkaan, jos sitä ei tarvitse. Meillä on lapsenlasta varten yhdistetty leikkihuone ja minun työhuoneeni. 

Leikkinurkkaus on saanut uuden rauhoittumisteltan nimittäin luonnon valkoisen tiipiiteltan. Korona-viruksen aikana ei tule käytyä useinkaan kaupassa, mutta kauppareissulla löytyi tämä tiipii. Näitä telttoja on * hyvä valikoima täällä, jos tämmöistä tiipiitä etsit. Teltassa on mukavan kokoinen ikkuna-aukko, jossa on kaksi sidotanauhaa, että ikkunan saa jätettyä auki tai kiinni. Edessä on myös tarranauhat, jolloin oven saa keskeltä suljettua ja jos haluaa pitää auki, niin sitten on myös solmiamisnauhat reunoissa.





Tiipii teltta on reilun kokoinen sisältä, ja ekaluokkalainen halusi sisustaa hyggeilytilansa  isolla kasalla tyynyjä ja pehmeillä peitoilla. Kodin tyynyjä löytyy nyt kasa teltasta. Leikkihuone ja yhdistettyyn työhuonetilaan ostin Sotkan alesta helppohoitoisen maton, ja se onkin kiva tuon tiipiiteltan alla. 



Tiipiin teltan kasaamisen ei tarvinnut muutakuin pujottelimme touhukkaan neitokaisen kanssa puurimat niille varattuihin nurkkiin ja yläosasta piti pujotella tietyssä järjestyksessä paksu naru puiden sisältä ja lopuksi solmita puut narulla yhteen. Teltta oli siis oikein helppo kasata, ja onnistuu kasaaminen sinultakin.



Tiipiissä  eli teltassa saa viettää aikaa yksin tai yhdessä. Tyynyjen ja peittojen avulla tiipiistä saimme oikein pehmeän pesän, jossa voi käydä lukemassa kirjaa, pelata peliä tai leikkiä. Teltta sopii myös sisustukseen, kun se on vaalea, niin saa myös olla esillä koko ajan. 



Kesän mittaan saattaa olla, että tyttäreni vie teltan heidän terassille. Heille on nyt myös tehty uutta leikkipuistomaista pihatilaa, koska siellä oli aiemmin vain leikkimökki. Pihalle tuli ensin trampoliini ja puinen kiikku- ja liukumäkisysteemi. Nyt löytyy tekemistä omasta pihasta ja mummolasta. Meillä on ollut kiikut ja hiekkalaatiko pihalla kauan, ja täältä voit katsoa millainen hiekkalaatikko meiltä löytyy. Olen sen itse maalannut aikoinaan kosteutta kestävällä öljyllä. Kannet ovat kätevät laittaa hiekkalaatikon päälle, niin pysyy myös kissat loitolla hiekasta.



Telttaillaanko teillä ulkona tai sisällä?

16.5.2020

Pöytätasojen uudistaminen

Pöytätasot saa helposti uudistettua päällystämällä ne kaupoista saatavilla kontaktimuovin tyyppisellä dc-fixillä. Suosin pitkäikäisiä asioita sisustuksessamme, joten vaikka en tykkää muovista, niin tässä pöytälevyjen uudistamisprojektissa nyt hyvin sopii tämä dc-fix. 

Kylpyhuoneen ja vessan pöytälevytasot olivat pähkinänruskeat ja muutoin hyvässä kunnossa. Toisesta oli hieman reunasta irronnut pintaa ilmeisesti veden vuoksi. Pöytätasoille tuli nyt lisää käyttöaikaa ja tilaan tuli valoa lisää vaalean marmorikuvion ansiosta. Tasot eivät siis ole aitoa puuta. 



Tässä alhaalla on alkuperäinen väri tason päältä.



Pöytätasot puhdistin ensinliinalla ja pesuaineella. Sen jälkeen mittasin sopivan kokoiset palat dc-fixistä. Dc-fixin takana on hyvät mitat ja ruudukot, joten onnistut saamaan suorat saumat. Aloitin pienemmän pöytätason päällistämisen pidemmän seinän puolelta ja käytin apuna pitkää vankkaa viivotinta, jota liutin kohti ulkoreunaa. Dc-fix levittäytyi helposti eikä kuplia tullut. 

Pyöreät kulmat taiteilin niin, että niistä tuli siistit. Dc-fix kalvo taipui kulmissakin erinomaisesti. Lopputulos näyttää erinomaiselle, eikä pöytätasosta huomaa, onko siinä alkuperäinen pinta vai dc-fixillä uudistettu.



Tässä valmis vessan taso ja perustavarat on siinä esillä eli peili ja arkena käytössä oleva kauneudenhoitoteline. 


Kylpyhyoneen pöytätason mies otti irti, koska se oli suurempi. Päällistimme sen siten, että mies tasoitti sen lähtemällä oikeasta reunasta ja minä vedin dc-fixin paperia alapuolelta pois. Kuplia ei päässyt syntymään ja pöytätason uusi pinta oli nopeasti valmis.

 

Kylpyhyoneessa näyttää pieni tila nyt huomattavasti valoisammalle. Pitää käydä ostamassa kiva viherkasvi pöytätasolle jap päivittäin käytettäville tavaroille säilytyskori. Uusi allas ja hana on hankintalistalla, koska Idon altaan marmoriin on tullut ohuita halkeamia. 

Jos haluat katsoa miten itse voit uudistaa vessan sisustusta, niin täältä löytyy postausta siitä!  Diy- tuunausta on myös seuraavassa linkissä kylpyhuoneen katon uudesta väristä postausta itse maalaamalla. 

                                                                                                                                * sisältää mainoslinkin

Jos tykkäät itse tehdä vaikka kodin sisutukseen jotain, 
niin Adlibriksellä on jopa  50%  alennus sisustuslangoista 8.6.20 saakka.
   Täältä pääset katsomaan sisustuslangat! Sivulta löytyy myös ilmaisia ohjeita mm. kylpyhuoneen maton tekemiseen!




Mitä sinä olet tuunannut viimeksi?


10.5.2020

Äitienpäiväkukkia ja juhlatunnelmia

Äitenpäivä alkaa olemaan lopuillaan. Juhlapäivä on ollut täynnä herkuttelua, hyvää ruokaa ja kauniita äitienpäiväkukkia. Sain jo eilen aivan ihanan valkoisen korkean ruusun äitienpäiväkukkana mieheni äidiltä. Me molemmat pidämme valkoisesta ja vaaleanpunaisesta kukissa. Hän sai tänä vuonna viirivehkan viherkasvin ruusun sijaan. Ruusu täytyy laittaa ulos kasvamaan kukkapenkkiin, ja siten se kukkii myös koko kesänn.



Aamulla sain aamupalan ja kääretortun teen kera sänkyyn. Eilen menikin myöhään, kun leivoin vaaleanpunaisen sydäntäytekakun tyttären perheelle. Meidän kahvipöydäsä oli marianneuklaajuustokakku. Siinä oli kolme juusto-osaa, joissa oli täytteinä valkosuklaata, maitosuklaata ja mariannekarkkeja vaniljatuorejuuston kera. Juustokakku oli aivan upea maultaan, onnistui erinomaisesti. Ennen juhlalounasta piti meidän juustokakkua jo maistella.




Sain tämän kauniin vaaleanpunaisen neilikkakukka-asetelman toiselta tyttäreltäni lahjaksi.  Äitienpäiväkukka-asetelma on mielestäni tosi kaunis. Suuri viherkasvin lehti on varmaan 40 senttiä korkea ja äitienpäiväkukat ovat sitä vasten upean värisiä. Alakuvassaa vielä lähempää neilikoiden kauniista väritä,  Olohuoneesa on Aallon teräsvadille jo laitettu kesää ajatellen nuo valkoiset hiekkakeot, jotka ovat kynttiläsomisteet. 



Koronan vuoksi emme ole vierailleet vahempien luona, mutta tänään kävimme molempien vanhempien luona. Äitini oli laittanut juhlalounaan,  siskoni oli leiponut juustokakun ja veljeni vaimo suuren kinuskitäytekakun. Täydellinen äitienpäivä herkkujen ja ruoan suhteen ja ihana nähdä lähimpiä tänä vaikeana pandemian keväänä.

Kuvissa näkyy ihana valkoinen karvainen Lola-koira. Hän on saanut olla meillä hoidossa välillä. Täytyy sanoa, että tämä rotu on niin ihmisläheinen kuin vain voi olla. Lola ymmärtää puhetta ja nauttii siitä, kun sitä rapsutetaan. Tämä ystävä saa nousemaan sohvalta lenkille kaksikin kertaa päivässä.





Mistä äitienpäiväkukista sinä pidät?