1.3.2021

Makuuhuoneen remontti- pilvitapetti ja pellavasävy

 Pienen pojan huoneeseen tuli kokonaan uudistunut ilme, kun remontoimme sen naisväen kanssa vuodenvaihteessa. Toki apuna oli myös miespuolista työvoimaa, muutoin ei olisi listat kiinnittyneet ylös eikä alas eikä ikkunan pieliin. Makuuhuoneen seinissä oli vanhaa tapettia ja sen päällä maalikerrosta ja ehkä myös kerrosta muutakin. Remontissa poistimme kaikki kerrokset seinistä, ja tapetti oli ainakin tosi tiukassa kiinni seinäpinnassa. Tähän projektiin menikin monta päivää, että seinät olivat siinä vaiheessa, että uudet kauniit maalit ja tapetit saatiin laitettua huoneeseen. 


Vanhat listat poistimme kaikki: jalkalistat, kattolistat ja myös ikkunan peitelistat. Yläpuolen kuvasta näet uudet jalkalistat. Sen verran monet remontit tehneenä suosittelen sinulle uusien listojen hankintaa, kuin että ne sinä alkaisit hioa ja maalaata ne. Kauniit listat viimeistelevät minun mielestä tilan kuin tilan. 


Tytär oli ostanut maalin ja tapetit jo aiemmin Rustasta, ja remontti-inspiraatiomme tullessa sitten lomalla homma eteni ripeästi. Seinän naulan reiät ja suuremmat kolot laitoimme tasoitteella, ja sen jälkeen ne hiottiin. Seinät olivat lastulevyä ja niissä on pienet välit, jotka maalasin samalla sävyllä kuin seinät. Maali oli hyvin levittyvää ja laadukasta, joten se oli nopeasti sudittu seiniin. Maalin sävy on pellava ja sopii hyvin pilvitapetin kanssa.  Maali on joutsenmerkitty ja peittokyvyltään hyvä. Seinän pinnasta tuli mielestäni silkkisen mattapintainen eikä maalia roiskunut maalattaessa. Rustan maalit ovat saaneet Joutsenmerkin, jonka vuoksi maali sopi pienen pojan huoneeseen myös. 


Tässä alakuvassa on tapetin pilvistä ja kullavärisistä pilvistä kuvaa lähempää. Täältä näet aiempia tapetointejani ja täältä myös. 


Jalkalistat teetätin erikoisleveinä, koska harmaasävyinen laminaattilattia oli asennettu muovimaton päälle, ja jos olisi meillä ollut enemmän aikaa, niin lattia olisi myös uusittu. Listaraot olivat osassa kohtaan melkein kaksi senttiä ja ylikin, niin uudet listat tulivat uudelta  yritykseltä nimeltään Pohjolan Puusepät. Yritys tekee mittatilaustyönä puusta asiakkaan toiveiden mukaan mitä vain. 


                                                                                                                        *sisältää mainoslinkin

Pienen pojan makuuhuone on ensin leikkihuoneena ja myöhemmin pienen omana makuuhuoneena. Isosisko kyllä oli jo innostunut huoneen sisustuksesta, että oli jo toivonut huonetta itselleen takaisin. Lopputulos on hyvä ja huone on nykyaikainen. Tytär oli tilannut sinne valmiiksi sisustustaulut ja siellä on vaatteille oma lipasto sekä seinällä puuhylly. Joululahjaksi tilasin *Jollyroomin ihanan pallomeren, joka on nyt saanut paikan pienen pojan leikkihuoneesta. Seinälle myös tuli toinen joululahja, joka on huoneeseen sopiva makramee -käsityö, jonka on tehnyt MakrAmore. MakrAmoren omat ig-sivut löydät täältä. 


17.2.2021

Loistava ledvalaisin kattoon

                                                                                                     * kaupallinen yhteistyö Nettilamppu

Valo on muuttunut loistavaksi meidän vessassa. Vessan remontti on edennyt meillä yhden vaiheen taas eteenpäin, kun valaistus on nyt kohdillaan.  Täältä voit katsoamiten meidän vessanremontti on valmistunut. Laitoimme remontin yhteydessä seiniin uudet tapetit ja valaisimet.

Kodin tiloissa on tärkeää, että kylpyhuone ja vessa on hyvin valaistu. Valitsimme meille led-valaisimet, koska ne ovat energiaa säästävät, ja siten taloudelliset (sähkölasku pienenee). Usein kylpyhuone ja vessa ovat kooltaan pieniä, eikä niihin ole sijoitettu suuria ikkunoita tuomaan valoa tilaan. Tarvitset  siis wc-tilaan kunnollisen valaistuksen, koska siellä laitat  hiuksia ja ehostat kasvoja. Oma näkö ei ole mikään hyvä, niin sekin vielä vaikuttaa siihen, että valoa pitää olla. 

Tässä alakuvassa on meidän kaunis ledvalaisin, jonka tilasin * Nettilampun verkkokaupasta vessan kattoon. Katon materiaali on valkolakattua puuta.


Vessan remontin yhteydessä otimme peilin yläpuolelta halogeenilipan pois ja sen tilalla on ledpeili ja katossa nyt tämä  metallinen soikea ledvalaisin. 

Valaisimen toimitusaika oli kolme päivää. Ledvalaisin oli hyvin pakattu ja se tuli kotiimme suoraan toimituksena *Nettilampulta. Valaisimen valo on lämmin, mutta silti se on kirkas led-valon ansiosta. Joline valaisin on 46 cm halkaisijaltaan, eli juuri sopi tuohon kohtaan, mikä oli katossa. 



Halusin vessaan ledvalaisimen jossa on kiva ulkomuoto. Ensin ajattelin, että tilaan ihan pyöreän tai neliön muotoisen ledvalaisimen, mutta kun näin tämän *Joline valaisimen, niin tiesin, että tämä on juuri sopivan keveä, metallinen ja ajattoman mallinen. *Joline valaisimessa on myös jotain erikoista silmääni, ja nyt kun mies sai asennettua sen kattoon, niin kyllä Joline led-valaisin on todella kaunis katossa.


Tässä lähikuvaa valaisimen muodosta ja metalliväristä.

Kun sammutan valaisimen katkaisijasta, niin se on vielä sammuttamisen jälkeen valaiseva hetken aikaa tilassa. Yritin tähän kuvata tuon kauniin valon kaaren ja varjon, joka hehkuu pimeässä sammuttamisen jälkeen. 


Oletko sinä vaihtanut kodin valaisimia ledvalaisimiin?



13.2.2021

Miten muistan ystävää?

Ystävänpäivä on huomenna ja alkuviikolla tein diy- ystävänpäiväkortteja itse valmiista korttimateriaaleista. Materiaalit olin ostanut joskus joskus kauan sitten ja onneksi löysin ne nyt laatikon pohjalta. Ostin myös valmiita kortteja muutaman ja kirjeeseen laitoin myös suklaapatukat.



Harmikseni postista ei saanut kuin yhden ystävänpäiväpostimerkin, mutta sitten ostin kauniita uusia kukkaikimerkkejä. 
Ystävänpäivää meillä vietetään huomenna taitoluistelun jälkeen siten, että kahdeksanvuotias saa oman pienen ystävänpäiväpaketin ja kortin. Pakettiin olen laittanut suklaamunan ja askartelutarvikkeita. 




Täältä ja täältä voit katsoa miten olen ystäviä muistanut aiemmin. Minun mielestä on aivan yliveto saada ystävänpäiväkortti vaikka postin kautta. Kahdeksanvuotias oli saanut toiselta mummoltaan kirjelähetyken, ja hän oli ollut aivan innoissaan siitä. Nykyään on harvinaista, että kirjeet liikkuvat muutoin kuin sähköisessä muodossa. Toki aion huomenna laittaa ystävänpäiväkortteja myös kännykälläni. 




Karvaisia ystäviä täytyy myös muistaa ystävänpäivänä! Tässä alakuvassa on tyttären Myy-koira, jota ulkoilutin ja rapsuttelin tänään. Seuraavan kerran rapsutellaan hiihtolomalla. 




Miten sinä muistat ystävää ystävänpäivänä?

2.2.2021

Äänikirja - suositukset kotoiluun

                                                                                                                             *Blogiyhteistyö Nextory,                                                                                            mainoslinkki merkitty *

Olen ottanut päivittäiseksi tavaksi tässä etäilyn ja koronan aikana lukemisen, koska välillä irtautuminen työstä on pitää tehdä ja siten ottaa aikaa itselle. *Äänikirjat ovat olleet yksi kätevä keino tähän lukemisen tai paremminkin kuuntelemisen maailmaan uppoutumiseen. Ennen luin paljon enemmän kirjoja ja nyt olen  palannut takaisin siihen leppoisaan tunteeseen, että voin uppoutua kevyeen romantiiikkaromaaniin, talouden juttuihin, matkakohteisiin kertoviin kirjoihin tai välillä vaikka sisustamisen äänikirjoihin.


Olen aina lukenut lapsilleni kirjoja ja jatkanut sitä myös tyttäreni tytön kanssa. Meidän kotoa löytyy pieni kirjasto lastenkirjoja ja myös omia kirjojani. 

Tokaluokkalainen saa iltaisin kuunnella äänikirjaa ennen nukkumaanmenoa, kun iltasatu rauhoittaa päivän päätteeksi kuuntelijaa. Yöpöytä on usein täynnä kirjoja, kuten kuvasta näkyy alhaalla.


Työtilan hyllyni pursuaa ammattialani kirjoista ja kaappeihin olen laittanut kirjoja pölyltä suojaan.Vuosien aikana olen myös vienyt kirpparille myyntiin kirjoja, ja siten kierrättynyt niitä. Äänikirjoissa on se hyvä puoli, että ne eivät pölyty, eikä niitä tarvitse kierrättää.

Nykyään on helppoa käyttää äänikirjoja ja sen saat käyttöösi asentemalla Nextoryn sovelluksen kännykkään tai tabletille. Meillä käytämme molempia.  Vanhempi tytär on harrastanut äänikirjojen kuuntelua vuosia, ja lomamatkoilla hän kuunteli lepotuolissa tuntikausia hyviä äänikirjoja. Matkoille on tableen ladattu aina pienimmäiselle lasten äänikirjoja. 



Nextory tarjoaa suuren valikoiman e-kirjoja, ja kiinteällä kuukausimaksulla voit lukea ja kuunnella niin paljon kirjoja kuin haluat. Nextorylta on tuhansia kirjoja, viimeisimmät uutuudet mukaan lukien. Sinun ei tarvitse olla online-tilassa tai yhteydessä internettiin voidaksesi lukea kirjoja, vaan voit lukea offline-tilassa kotona tai matkalla. N
extorylla on saatavilla kolme erilaista tilausvaihtoehtoa: Pronssi, Kulta ja Perhe. 

Olen nyt löytänyt myös äänikirjat ja näistä valitsin tähän omat ja aikuisten tyttärieni sekä tyttären tytön suosikit sinulle, jotka ovat nämä:

Eerika - surullinen tositarina nuoreta tytöstä

Veitola Maria - henkilökuva tunnetusta tv-kasvosta 

Hiljainen potilas - psykologinen trilleri/romaani rakkaudesta, petoksesta ja psyyken särkymisestä    (maailmanmenestys kirja, käännetty 40 kielelle)

Disney Prinsessat- 5 minuutin satuja 



Saan tarjota blogini lukijoille * 30 päivän ilmaisen kokeilujakson Nextoryn äänikirjoista klikkaamalla tästä (klik) *  



24.1.2021

Kuningatarpiirakka - leivontaohje (gl)

Herkullinen kuningatarpiirakka tuli leivottua ihan koko pellillinen. Tein kuningatarpiirakan gluteenittomana ja kyllä siitä hyvin herkullinen piirakka tulikin. Kotoilun vuoksi on hyvä laittaa osa myös pakkaseen, niin on etäpäivän kahvitauolle tarjolla jotain herkullista syötävää. Vein myös tyttären perheen oven taakse tuoretta piirakkaa muutaman palan. He eivät olleet kotona, ja kakkosluokkalainen ihmetteli minulle ääneen, että mistähän kuninngatarpiirakat olivat tulleet. Yleensä leivomme yhdessä paljon hänen kanssaan, mutta tämä kerta jäi nyt välistä. 

Toinen tytär tulee tulevana viikonloppuna taas viikoksi tännepäin, niin sovimme, että teemme pienen apulaiseni kanssa Runebergin torttua uudella ohjeellamme hänen tulon kunniaksi.

Joko olet tulppaaneja laittanut maljakoon? Koronan aikana on pienetkin asiat piristäviä, vaikka kimppu tulppaaneja keittiön pöydällä.






Jaan tämän herkullisen kuningatarpiirakan ohjeen myös lukijoilleni tänne.


Kuningatarpiirakka (gl)

200 g voita

2 dl sokeria

2 munaa

5 dl gluteenitonta jauhoa esim. Kotimaista

2 tk leivinjauhoa

2 tl vaniljasokeria

Täyte: 

6-8 dl marjoja mustikka, mansikka, ja vadelma

2 prk kermaviiliä

2 munaa

1 dl sokeria


Vatkaa voi ja sokeri kuohkeaksi. Lisää munat yksitellen ja jauhoseos. Levitä pellille taikina käytä apuna taputteluun jauhoa helpompi tasoitella taikina. Lisää marjat päälle ja niiden päälle kermaviiliseos. Seoksessa on sekoitettuna kermaviili, munat ja sokeri.

Paista 30 min 200 asteessa. Tarjoile vaniljakastikkeen tai jäätelön kera.

Kuningatarpiirakka on herkullinen ja marjojen maut sopivat hyvin kesskenään. Kermaviili antaa pehmeää makua ja sopii hyvin  marjapiirakan lisukkeena. 



Lunta on tullut niin paljon, että piha on täynnä lumikinoksia. Hiihtolenkin jälkeen oli mukava muuten juoda lämmintä kaakaota ja syödä kunigatarpiirakkaa. 



Miten sinä piristät kotoilua näin koronan aikana?



16.1.2021

Tyylikäs kukankastelukannu

Tyylikäs kukankastelukannu löytyi nyt sattumalta Ikeasta, kun tytär kysyi tarvitsenko jotain sisustusjuttuja, kun hän oli tekemässä tilausta Ikean verkkokaupasta. Koronan aikana Ikean tuotetilauksen voi hakea suoraan myymälän pihalta. Uusi vaalea kukankastelukannu voi olla myös esillä pöydällä tai kodinhoitohuoneessa. 

Viherkasvit kaipaavat lannoitusta talvella. Kasvien lannoitukseen on täällä ollut vinkkejä, miten viherkasvia kannattaa hoitaa näin talvella. Omat viherkasvit ovat jääneet vähälle huoltamisella jostain kumman syystä. Kuivia lehtiä roikkuu monessa ruukussa ja lehdet ovat vaalentuneet. Jos tykkäät ilmakasveista, niin täältä löytyy niiden hoito-ohje. 

Mullan vaihtoa voi jo tehdä jo helmimaaliskuussa, jos viherkasvit ovat kovasti kasvaneet ja ehkä sen juuria on tullut kukkapurkkiin enemmälti. Itse en vaihda multaa joka vuosi. Tykkään vaihtaa mullat isoihin ruukkuihin ulkona kesällä, kun se on sotkuista puuhaa.




Kukankastelukannu on myös sisustuselementti. Tämä uusi kastelukannu on tähän tarkoitukseen sopiva, koska sen voi myös jättää esille kukkapurkin viereen. Tyttärellä on myös kaunis kukankastelukannu, jonka innoittamana tämä oma kastelukannu tuli hankittua. Valkoinen pitkäkaulainen kukankastelukannu toimii hyvin kaatimena, vaikka olisi matkaa kukkapurkin sisälle.




Miten sinä hoidat viherkasveja talvella? 

10.1.2021

Pintaremontti vessaan

Pientä pintaremonttia  olemme tehneet vessaan ennen joulua ja joulun jälkeen. Ennen joulua otin vanhat maalattavat tapetit pois vessan seinistä ja mies ruuvaili peilit, lasihyllyt ja yläkaapin pois. Seinien alaosassa on suuret valkoiset laatat ja niitä kiertää mosaiikireuna. Laatat saivat jäädä seinään, koska ovat väriltään ajattomat ja niihin hankin sopivan sävyisen yläosan harmaan tapetin. 

Aiemmin seinässä oli tavallinen peili, mutta nyt siihen mies asensi led-peilin. Led-peilin yläosassa on valo, joka ei ole ihan riittävä valaisesmaan koko tilaa. Sen vuoksi kattoon on vielä tulossa erikseen led-valaisin. Led-peilivalaisimet ovat kauniita ja tämä meidän valaisin syttyy seinän kytkimestä. Led-peilissä on myös kytkin ites peilissäkin.


Talomme on 15 vuotta vanha ja välillä on tullut tehtyä eri huoneissa pientä päivitystä esimerkiksi seiniin. Täältä voit katsoa makuuhuoneen tapetoinnista ja täältä leikkihuoneen ja työhuoneen maalauksesta ja tapetoinnista. Täällä on myös yksi tehosteseinä tehty. Muita pintoja kuten listoja ja seiniä on tullut maalattua ja tehtyä näin ylläpitokunnostusta, jotta talon arvo säilyy. Mottomme tilojen laittamiselle on se, että sisustusvalinnat ovat hyvin aikaa kestäviä ja ajattomia. 



Vessan tapetit tuli hankittua Kärkkäiseltä ja ovat saksalaisen Erismann firman tekemiä. Tapetin merkinnöistä voin kertoa, että se kestää valoa, kostealla pyyhkimistä, kiinnitys suoraan seinään (non woven), flaatti vapaa (eli pvc materiaalissa käytetty aine), sisäilmaan sopiva jne. Kaupassa en edes ajatellut, mitä kaikkea merkintöjä tapetissa voikaan olla. 


Katto on kuultolakattua puuta, ja se jää tämän väriseksi. Led-valaisin tosiaan asennetaan tuohon kattoon, kun se on jo tulossa yhteistyönä yhden yrityksen toimesta, jonka kanssa olen aiemminkin tehnyt yhteistyötä. Tapetoinnin aikana vessan listoja ei irrotettu, vaan tapetin vuodat mies katkaisi mattoveitsellä listan reunaan. Lopputulos oli kyllä kiitettävä, vaikka listoja ei nyt irrotettukaan.




Mustat pyyhekoukut ja paperitelie ostin jo syksyllä. Vessaan tulee uusi allas ja hana pysyy samana, kuin mitä se on ollut. Oraksen perushana on ollut kauan käytössä, mutta en nyt ajatellut sitä vaihtaa säästämismielessä. Kaapistojen tilanne on sellainen, että ne maalataan tai tilalle tulee uudet. Seinälle kiinnitän entiset lasihyllyt paikoilleen vielä. Tasot vaihtuvat myös, väri ja malli ovat vielä mietinnän asteella. Niistä tulee vielä postausta lisää, kun kalusteet valmistuvat. 



Onko sinulla remonttitöitä tiedossa kotona?

3.1.2021

Ihanat joululahjat - askartelua diy

                                                                                                     * sisältää mainoslinkin, *merkitty 

Ihanat joululahjat on laiteltu kaappeihin ja osa esille omille paikoilleen. Joulun aikana oli mukava tutkia ja katsella lahjoja, joita joulupukki tai tonttu oli tuonut. Tänä jouluna sain  enemmän lahjoja, ja yllätyin siitä itsekin. Täältä näet jo mitä aattona tuli kuvattua ja pyykkietikat sekä appelsiinin että piparmintun tuoksuiset ovat myös sunnuntaina pyykkipäivänä testattu. Pyykkietikat ovat itselle ihan uusi tuttavuus ja kyllä pyykeistä tuli mukavan hennon tuoksuiset ja raikkaammat kuin aiemmin. 



Tässä joululahjat on kerätty pinoon ja yhdessä jännitetään, mitä sieltä paketeista paljastuu. 


Olin toivonut lahjaksi jo tovin uutta vohvelirautaa, ja sainkin nyt laadukkaan Wilfan kahden vohvelin raudan. Vohvelirautaa testasimme kahdeksan vuotiaan apulaiseni kanssa. Hän ehti jo ehdotella joulupäivänäkin, jos voisimme tehdä vohveleita. 

Vohveleita teimme sunnuntaina Wilfan vohvelirautaohjekirjan mukaan. Teen pääsääntöisesti kaikki gluteenittomina ja niin tämäkin vohvelitaikina. Jääkapista kaivoin esille itsetehtyjä hilloja, joita teen joka kesä omista puutarhan marjoista. Wilfan vohvelirauta on laadukas, vohveleista tulee rapeita ja ne paistuvat nopeasti. Vohveliraudassa on lämpötilasäätöjä yhdestä viiteen välillä. 



Joululahjoista oma lempilahja on aina uusi kalenteri, johon tytöt ovat keränneet  valokuvia vuoden ajalta. Valokuvat ovat olleet usein yhteisiltä lomamatkoiltamme, ja tänä vuonna oli vain syksyn Rukan matkalta kuvia sekä nuoremman tyttären Norjan matkalta poikaystävänsä kanssa. Valokuvat olivat sitten muutoin arjen tapahtumista ja myös kolme karvaista kaveria oli kuvissa myös mukana, kun ovat myös perheenjäseniämme.


Tyttären tytär toivoi kynsistudion ja geelejä siihen.. * Jollyroomin valikoimista löytyi monta lahjapakettia, kun koronan vuoksi kaupassakäynnit olivat ihan minimissä tänä jouluna. 

Muurlan joulukuusenpallo oli hänen mukaan paras lahja kummisedältään ja sen jälkeen tuli nämä kynsistudio ja geelikorustudio. Geeliä on ehditty jo hakea paketti lisää lähimarketista.Geelikoruja on askarrelleet meillä myös nuorempi tyttäreni ja minäkin. Tytär on tehnyt paljon oikeita geelikynsiä ja hän antoi mitä herkullisempia kimallepurkkeja ja koristeita geelistudioihin.



Tässähän laittaa glitteriä laitteeseen pienellä ratilla, että se menee pitkulaisen kynsityökalun sisään. Nappia painamalla hän sitten saa kynnen pintaan kuvioita tehtyä glitterillä. Paketin mukana tuli myös pieniä kuviosabluunoita kuten sydämiä, tähtiä jne.


Kakkosluokkalainen tykkää tehdä paljon askarteluja ja täytellä tehtäväkirjoja. Joululomalla on nyt ajankulua askarteleminen, kun harrastustoiminta on taas keskeytyksellä koronan vuoksi. Kynsistudio ja geelikorustudio ovat turvallisia ja laadukkaita tuotteita, joten hintansa arvoisia ovat. Gemex on molempien studioiden tuotemerkki. 




Saitko sinä joululahjoja?


31.12.2020

Uuden vuoden tunnelmat

Uutta Vuotta tässä odotellaan ja nautittu juhlaillallinen pizzan ja nakkien merkeissä. Remonttityöt ovat vieneet mehut, kun tyttären omakotitalossa on tulossa makuuhuoneen seinien maalaus ja tapetointi. Makuuhuoneessa oli maalikerrostapettia ja vaikka mitä väriä päällekkäin. Kolme päivää seiniä puhdistettiin ja nyt ne ovat pohjamaalauskunnossa.

Kynttilät on sytytetty ulos ja sisälle. Millenium kynttilä ja kuohuviinilasit ovat perinteisesti esillä keittiössä uutena vuotena sisustuksessa. 

Tunnelma on ihastuttava ja muutamia raketteja on lähellä ammuttu. Kauppareissulta palatessa aiemmin illalla kahdeksan vuotias ihasteli eri värisiä raketteja taivaalla. Koronavuosi on ollut vaikea meille kaikille ja jotain valoa uuteen vuoteen tuo nyt jo aloitetut rokotukset. Toivon mukaan kesään mennessä 70-80% on rokotuksen saanut ja laumasuoja saavutettu. 


Kiitos blogini seuraajille, blogiyhteistyökumppaneille ja toivotan kaikkea hyvää ja onnellisuutta Uudelle Vuodelle 2021!



24.12.2020

Hyvää joulua!

 Hyvää Joulua kaikille ja Onnekasta Uutta Vuotta 2021!

Hyvä jouluillallinen on syöty oman perheen kesken. Tänä jouluna söimme perinteisiä herkkuja. Riisipuuron kyytipoikana oli kahdenlaista soppaa hilloista ja mansikoista sekä mustikoista. Sopan päälle pitää aina juhlapöydässä laittaa kermavaahtoa. Tein itse sienisalaatin, johon tuli kermavaahtoa, sokeria ja valkopippuria. Sienisalaatti onnistui erittäin hyvin. 


Lahjojen avaaminen oli ensimmäisenä ohjelmassa, koska 8 - vuotias oli niin jännityksessä, että oli parempi lahjat saada ennen illallista. Hänen kanssaan olimme sopineet, että hän saa jakaa paketit, Eli erittäin tärkeä jamieluinen tehtävä, kun koronan vuoksi joulupukki ei meillä käynyt. Jouluaatto oli muutoin ihana! 



Tunnelmallista joulua ja rentoa joulun aikaa! 





20.12.2020

Valkoinen ja siro kuusenjalka

Valkoinen ja siro joulukuusen jalka löytyi onneksi tänään kauppareissulta. Viime vuonna lainasimme joulukuusen jalan ja nyt, kun joulukuusi oli sopivasti sulanut ja koristelukelpoinen, niin muistimme, että joulukuusen jalka onkin kaukana. Kaupan ainoa jalka löytyi myyjän avustuksella, onneksi! Koska jalka olikin valkoinen ja kauniit puujalat ympärillä. Oikein sopiva skandinaaviseen sisustukseen.

Yleensä joulukuusen jalat ovat olleet muovisia ja ei kovin kauniita ulkomuodoltaan, joten tämä valkoinen joulukuusen jalka oli hyvä ostos, vaikka hintava olikin.

Joulukuusen alle laitoin harmajan huopamaton. Joulukuusi haettiin viikko sitten omasta metsästä ja samalla reissulla tuli kolme eri kokoista kuusta meille. Yksi on maljakossa ja se oli täällä jo esillä. Toinen kuusi on ulkona terassilla suuressa saviruukussa ja siinä on led-valot. 

Omasta metsästä haetut kuuset on uusi perinne meillä. Yhden kuusen sai kakkosluokkalainen sahata poikki ja hyvin siinä onnistuikin.

Tässä kuusenkantajilla kuuset olkapäillä; mitä isot edellä, sitä pienet perässä. 

Joulu on jo lähellä ja tänä jouluna on koristeet laitettu esille, tilasin valmiit voileipäkakut ja laatikot juhlapalvelusta, josta voit katsoa herkullisia tarjoiltavia täältä.



Mukavaa joulun odotusta Sinulle!

Joko Joulu on sinun kodissa valmiina?