13.6.2022

Maissi ja tomaatit kasvihuoneeseen

Kotona on riittänyt puutarhan kanssa paljon töitä, kun on pitänyt saada laitettua kasvualtaat kuntoon kevään jäljiltä. Rikkaruohoa pukkaa joka suunnalta ja kaksi erilaista kasvia on levittäytynyt joka puolelle istutuksia. Jos voin sanoa, että oikein riesa on niistä etenkin toinen. Ikäviä rikkakasveja leviää, jos olet saanut esimerkiksi tutulta kasvin omaan pihaan tai puutarhaan. Sen mukana voi tulla juuret tai siemenet mullan mukana. Onhan se kiva saada tai jakaa kasveja ystävien kesken, mutta toinen puoli voi olla sitten se, että saat mukana jonkun helposti leviävän kasvin. 



Kasvulaatikkoa kunnostus vaatii koristekivistä tai -katteista huolimatta kunnostusta ennenkuin kasvit pääsevät kunnolla kasvamaan. Lannoitin kukat, mansikat, viinimarjapensaat,  nurmikon ja puut Puutarhan kevät-lannoitteella. Nyt kaikki ovat lähteneet hyvin kasvamaan. 



Kasvihuoneeseen ostin kaksi tomaattia ja maissit. Kokeilen ensimmäistä kertaa maissin kasvatusta. Maissi pitää istuttaa syvään sankoon kasvamaan, että juurilla on tilaa olla. Lisäksi ennen istutusta laitoin syvän kolon maissin juuria varten ja pohjalle ihan kanankakkaa lannoitteeksi. Tomaateille tein saman, kun laitoin ne kasvihuoneen kasvulaatikkoon. Kanankakan päälle kannattaa laittaa vähän multaa, että lannoite ei tule suoraan juuriin. Näin myyjä opasti taimien istuttamisen. 

Kurkku ja amppelitomaatti ovat myös kasvihuoneessa kasvamassa, mutta niiden taimet ovat vielä pieniä. Laitoin sen verran myöhään siemenet itämään, mutta toivon mukaan ne kasvavat kunnolla. Täällä on kasvihuoneen kasveista ollut  aiemmin postausta! Kasvihuoneen multa on tänä vuonna Green Caren Puutarhamultaa. Samaa multaa laitoin myös kesäkukille erilaisiin ruukkuihin.



Kasvihuoneeseen laitoin myös alennuskorista ostamani dahlian juurakot. Olen joskus kauan sitten kasvattanut dahlioita, joten saa nähdä tuleeko näistä mitään alkuja. Yleensä olen sisällä esikasvattanut gladioluksia, joita on sitten saanut kesän aikana myös maljakkoon kauniita kukkia. Gladioluksista löydät täältä postausta.



Tänä kesänä puutarhassa on kolme kasvulaatikkoa, joissa on viime syksynä laitettu kasvamaan valkosipulia. Niiden varret ovat jo pitkät. Laitoin lisäksi salaattia, hernettä, tilliä ja retiisiä kasvamaan Green Caren puutarhamultaan, josta jo tuolla edellä kirjoitinkin. 

Maljakkoon saan jo kukkia omalta pihaltani. Nyt kukkii juhannuksen kukka eli kullero, joita keräsin maljakkoon toisen keltaisen kukan seuraksi.




Kesälomalla on käyty onkimassa ja saatu myös ihan suuria ahvenia ongella. Lapsenlapset ovat käyneet myös vaarin kanssa veneellä retkellä ja koululainen on saanut myös kokeilla virvelöimistä. Hän on saanut kaksi kalaakin virvelillä hauen ja ahvenen. Kesälomalla on tarkoitus myös käydä ongella monta kertaa. 




Mitä sinä olet istuttanut kotiin puutarhaan tai pihaan? 



28.5.2022

Miten lannoittaa havupuut ja nurmikko

Havupuut tarvitsevat myös lannoitusta, jos vaikka matalat maatapitkin olevat havut ovat vaihtaneet väriä tai menneet kellertäviksi. Lannoitusaineet pitää kylvää havupuille, nurmikolle ja pihan kasveille keväällä. Meidän havupuut ovat olleet haalean vihreitä ja jotenkin huonon näköisiä talven jälkeen, joten Halpa-Hallin puutarhaosastolta löysin sopivasti tarjouksesta Biolanin havu- ja rodolannoitetta. Havulannoitetta laitoin 2-3 korkillista riippuen havupuun koosta. Matalat tuiviot, pilarikataja ja tuijat nyt odottavat saavansa voimaa havulannoitteesta; samaa odotan myös minä, että havupuut kasvavat ja voimistuvat.

Meidän nurmikko on alkanut sammaloitua marja-aronia-aidan ja kuusten läheltä, sen vuoksi viime syksynä levitin kalkin maahan ennen talvea. Nyt sitten olen yrittänyt tehdä reikiä sammaleeseen ja ilmata nurmikkoa sen avulla. Tähän muuten on myynnissä 50 euron hintainen laite Hankkijalla, jos haluat testata sammaleen häätöä sillä.

Kylvin myös nurmikolle Green Care -puutarhan kevätlannoitteen. Huomasin, että nurmikon heinä on lähtenyt hyvin kasvamaan ja toivon mukaan myös sammal vähenee. Aion vielä ilmata nurmikkoa ja ostan vielä sammalsyöppöä eli sammaleen poistoon omaa ainetta. Yritän näillä konsteilla saada nurmikon parempaan kuntoon.

Green Care - puutarhan kevätlannoite käy myös muille puutarhan kasveille.Mansikat, viinimarjapensaat, kirsikkapuu ja luumupuu saivat myös tätä lannoitetta. Green Care -puutarhan kevätlannoite on kotimainen lannoite ja sisältää puutarhan kasvien tarvitsemia vitamiineja.

Tällä hetkellä narsissit kukkivat komeasti pihalla Kasvihuone on viritetty kurkun ja kirsikkatomaatin taimilla.Lisäksi olen laittanut kesäkukka-asetelmia sinne odottamaan ilmojen lämpimistä, että ne voi siirtää oikeille paikoilleen. Lasitettu terassi on hyvä paikka pitää hallanarkoja kasveja siellä, ja pidän myös villiviinin siellä vähän aikaa. Lili onkin aina seurana, kun lasiterassin ovi aukeaa. 

Helatorstaina kävimme mummolan rannassa onkimassa ja ihailemassa kesää lähestyvää luontoa. Linnut laulavat ja kaikki on vain niin kaunista luonnossa tähän vuodenaikaan. Äitini upeat hortensian hän oli siirtänyt ulkoterassille, ja hän istuttelee ne ruukkuihin myös. Hortensiat ovat upeita! Täällä on vinkkiä kesäkukkien esille laittoon vanhasta puusta!


*sisältää kaupallisen linkin

Onko sinulla tarve vaihtaa tai kilpailuttaa puhelinliittymääsi? * Telialla on huipputarjous puhelinnumeron siirtäjille 5.6.22 saakka. Tarjous on voimassa vain  nettilinkin kautta tehtäville vaihdoille. Liittymä on rajaton ja siinä ei ole määräaikaa. Saat 30€n arvoisen lahjakortin Lidl-kauppaan ja halutessasi C Moren käyttöösi jopa 12 kuukaudeksi (ovh 8.90€/kk).



Mitä sinulle kuuluu näin helatorstain jälkeen?




11.5.2022

Julistetaulut ja kehykset- vinkki taulun kiinnittämiseen seinälle

                                                                                                         * kaupallinen yhteistyö Gallerix

Olen uudistanut meidän kodin tauluja viime aikoina, ja julistetaulut ovat siihen nopea ja helppo tapa niiden toteuttamiseen. *Gallerixin valikoimasta löysin mieluisia *julisteita ja kehyksiä osaksi blogiyhteistyötä. Hiekkaranta ja meri oli selvä valinta makuuhuoneen seinään sekä siihen liittyvä teksti. Tilasin julisteisiin valkoiset puukehykset, koska meillä on paljon valkoisia ajattomia kehyksiä.

Taulujen paikkaa myös vaihtamalla saa huoneen kuin huoneen tunnelman ja ilmeen vaihdettua. Käännän joskus huonekalujen paikkaa kotona, niin samalla silloin vaihtuu myös taulujen paikat. Nämä uudet taulut sopivat meillä myös vaikka olohuoneeseen.  

Nämä ihanat julisteet ovat Sunny Horizon juliste ja se on kooltaan 50x70 cm. Reunoissa on valkoinen osa, mutta julisteen saa myös ilman sitä. Luontoaihe  on itsellä aina lähellä, kun tykkään hiekkarannoista ja merestä. Vasemmalla oleva juliste on Feelings juliste ja se on kooltaan 50x70 cm. Siinä on taustalla kiva harmaa marmorikuvio.




*Kehyksiin on helppo asentaa julisteet. Kehyksen kirkkaan pleksin pinnassa on molemmin puolin kalvot, jotka sinun pitää ottaa pois, kun laitat julisteet paikoilleen. Pleksin ansiosta taulut ovat myös kevyet.  Harry Potterin pöllö ja kirahvi -julisteet tilasin synttärilahjaksi yhdeksän ja kaksi-vuotiaille.

 

* Gallerixiltä löytyy myös käteviä kiinnityskoukkuja, joilla saa siististi vaikka betoni-, kipsi- tai puuseinään kiinnitettyä suurenkin taulun. Tilasin itselle yhden pakkauksen kiinnityskoukkuja, ja ne sai parilla vasaran lyönnillä seinään kiinni. Kiinnityskoukut ovat myös tukevat. 



Hyvä vinkki esimerkiksi kahden taulun kiinnittämiseen samalle korkeudelle on se, että ensin valitset niiden paikan. Sen jälkeen laita taulun taakse maalarinteippi poikittain ja merkitse koukun tai naulan kiinnintyskohta kynällä. Mittaa yläreunan korkeus viivottimella teipin yläreunaan. Tämän jälkeen laita taulu valitsemaasi kohtaan, merkitse lyijykynällä taulun molemmat reunat. Laita taulu alas, mittaa seinällä lyijykynämerkistä kohta maalarinteipille, tee sama toiselle puolelle. Kiinnitä teippi seinään, ja nyt sinulla on taululle oikea kohta naulan kiinnittämiseen. 




Tässä alhaalla valmiit taulut kiinnitettynä ja kohdistettuna vierekkäin makuuhuoneen seinällä. 

Nyt sinulla on myös mahdollisuus hyödyntää loistava tarjous,
 nimittäin blogini lukijat saavat 30%:n alennuksen Gallerixin tuotteista kassalla

koodilla  madeinkoti30

Tarjous on voimassa 30.5.2022 saakka! 





Millaisia aiheita sinun tauluista löytyy?



7.5.2022

Amerikkalainen juustokakku (gl) äitienpäiväksi

Suunnittelin äitienpäivän tarjoiluja ja mielessäni oli ensin kermainen täytekakku, mutta Amerikan matkan jälkeen fiilistelemme juhlapäivänä oikealla amerikkalaisella juustokakulla (gl) ja mansikoilla. Tein amerikkalaisen juustokakku gluteenittomat kuten yleensäkin. Amerikkalainen juustokakku on muuten tosi helppo ja nopea tehdä, ja tämä kakku paistetaan uunissa.

Kakun valmistukseen meni parikymmentä minuuttia ja uunissa Amerikkalainen juustokakku paistuu 40 minuutissa. Paistamisen jälkeen juustokakku saa olla uunin ovi raollaan saman ajan; näin kakku mehevöityy ja jähmettyy herkuksi. Amerikkalaisen juustokakun ohjeen olen ottanut täältä Himoleipurin blogista, kiitos Himoleipurille!





Amerikan matkalla tytär haki Factory Caken juustokakkuja, jotka ainakin Los Angelesissa ovat kovinkin suosittuja. Juustokakun mukaan tuli myös kermavaahtoa. Juustokakulla juhlistettiin Lucan 2-vuotissynttäreitä.

Äitienpäiväkukat ovat tänä vuonna vaaleanpunaisia Hortensioita . Äitini on hullaantunut hortensioihin ihan kuin minäkin. Täältä näet viime kesän hortensia kukat, kun vein ne etupihan terassille.Ja täältä näet, miten upeita hortensian kukan oksista tulee kuivattamalla. Tämä on ollut äitini idea!

Omalle äidilleni laitan Amerikasta ostamaani äitienpäiväkorttiin käännöksen suomeksi ja sujautan rahaa myös mukaan. Ihastelen aina amerikkalaisten taitoa tehdä kortteihin ihania tekstejä, joita ei täällä meillä tehdä.


Tässä vielä kuvia ihaniata kukkakimpuista, joita Farmers Marketissa oli myynnissä. Ihastuin kimppujen värikkäisiin kukkiin ja Amerikassa on aina jotain erilaista kuin meillä. Farmers Market myy niin herkullisia täytekakkuja, ja niistä  kuvaa myös tuossa alla.




Ihanaa äitienpäivää kaikille ja halatkaa rakkaitanne!

29.4.2022

Los Angeles lomavinkit

Kalifornia on suuri osavaltio Amerikassa. Siellä on suotuisa lämpötila suurelta osin pitkin vuotta, eli noin 20 asteen molemminpuolin tähänkin aikaan jo. Muutamana päivänä mittari näytti myös 30 astetta. Lentomatka Los Angelesiin kestää 10-11 tuntia. Me lensimme iltalennolla Suomesta ja tullessa lähdimme aikaisin aamulla Suomen aikaa. Käytännössä aikaero on 11 tuntia, joten mennessä pari kolme yötä meni herätessä yhden kahden aikaa yöllä.

Millainen majoitus kannattaa varata? 

Hotellit ovat Los Angelesin keskustan lähialueilla kalliita, jos haluat asua lähellä kaikkea eli noin 30-60 minuutin ajomatkan päässä. Hotelleissa on usein lattiamatto ja aamupala amerikkalaistyylinen. Hotellin uima-allasta ei lämmitetä yleensä. Lapsille ei ole omia leikkialueita, joten jos mukana on lapsia, niin silloin hotelli kannattaa ottaa Anaheimin Disney - puiston läheltä. Tai, jos haluat olla viikon eri paikassa ja viikon toisessa hotellissa. Airbnb-huoneistot ovat jopa hotelleja kalliimpia. 

Millä kannattaa liikkua Losissa? 

Kaikki kulkevat autoilla paikasta toiseen ja voit kuvitella liikenteen määrän kellon ajasta riippumatta. Bussit ja metro kulkevat myös, mutta auton vuokraaminen on Losin alueella paras vaihtoehto, jos haluat kiertää muita kaupunkeja Losista.Me kävimme Malibussa (45 min Santa Monica sta) ja San Diegossa (2.5h). Uber ja Lyft sekä taksit ovat helppo kulkuväline myös. Lentokentälle mennessä suosittelen varaamaan kuljetuksen edeltä, ruuhkien ja saatavuuden vuoksi.

Mitä nähtävää Losin alueella?

Me tutustuimme neljään rantaan: Venice beach, Santa Monica Pier ja Newport beach ja Zuma beach. Santa Monicassa on kuluisa Route66 päätepaikka. Newportissa on O. C. - sarjan kahvila ja leffan siltaa kuvattu. Rantoja on paljon ja hiekka ihanan valkoista. Ruokapaikkoja on joka lähtöön tarjolla. Lounaan syöt n. 20-30€:lla juoman kera. 


Hop on-hop our-kiertoajelulla näet mm Hollywoodin WALK of Famen ja Kiinalaisen Teatterin, Beverly Hillsin, Rodeo Driven-luksuskauppojen ostoskadun, Melrosen kadun. Kiertoajelu kestää 2.5 h ja voit välillä jäädä pois pysäkillä. 





Universal Studios Hollywood oli myös meidän kohteena. Paikka sijaitsee Hollywoodissa ja matkalla keskustassa näet kylttejä paikoista, jossa elokuvia kuvataan ja tehdään. Universal Studios Hollywoodista löytyy teemapuistoja mm.: Secret of the Pets, mainiot Minionit, Simpsonien alue, Jurassic Park, Harry Potterin  linna ja Star Wars. Huippu oli venematka Jurassic Parkissa ja penkistä sai pitää kiinni Harry Potterin matkassa luudan varressa, näissä kannattaa käydä! Orlandon Universal Studio on suurempi kuin tämä Hollywoodin studio. Täällä on aiemmin ollut Orlandon teemapuistosta postausta! 





 . 

Mistä kannattaa merkkituotteet ostaa? 

Macy's tavaratalo on hyvä merkkivaatteiden kauppa ja niissä on hyviä tarjouksia usein. Sitten kävimme Citatel-outlet kylässä. Lisäksi Burlington, Wahlgreen ja Tj max myyvät edullisesti merkkivaatteita. Outlet-ostoksia tein Hilfigerillä ja Michael Korsilla. Näissä sai vielä 10%:n lisäalennuksen, jos on kanta-asiakas tai haluat liittyä sellaiseen. Farkut sain - 70%, eli hinnaksi jäi 20 €. 


Mitä muuta nähtävää Losissa? 

Kasvitieteellinen puutarha on Uglyn alueella lähellä yliopistoa. Kilpikonnat paistattelivat auringossa ja puutarhassa on n. 2500 palmulajiketta. Penkeillä voi ihailla luontoa ja vaikka ottaa pientä retkievästä mukaan. Opiskelijat tekivät tehtäviä läppäreillä siellä. 

Puistoalueita on paljon Losin alueella, jos tykkäät kierrellä luonnossa. Griffithin Observatorio on myös käymisen arvoinen näköalapaikka korkealla vuorella ja sieltä näet koko Los Angelesin ylle. Hollywood-kyltti näkyy Griffithin Observatoriosta hyvin (kts alakuva). 


Kodittomia näkee paljon Losissa, ja se on negatiivinen asia matkailijalle,jos et ole tietoinen kodittomista lomakohteissa. Niihin voit varautua, jos matkustat Los Angelesiin.

San Diego oli erilainen alue, jossa kodittomia ei näkynyt kaupunkialueella. Siellä kannattaa käydä katsomassa mursuja ja pelikaaneja sekä muita lintuja rannalla loikoilemassa! Santa Monicasta oli kahden ja puolen tunnin ajomatka San Diegoon moottoritietä pitkin.San Diego on talouden keskus Amerikassa. Paikka vaikutti kivalle kohteelle,jonne voisin matkustaa toistekin. Kävimme ostoskeskuksessa, joka näkyy alemmassa kuvassa.


Auringonlaskut ovat myös parhautta Losissa. Vinot ja korkeat palmut ovat hauskoja sinistä taivasta vasten. Auringonlaskuja ihailimme monena iltana;aurinko laskee Tyyneen valtamereen äkkiä ja värjää taivaanrannan pastellin sävyillä. 

Täällä on linkit matkakertomuksiin, jos haluat katsoa paikkoja ja saada vinkkejä matkoihisi! 



Onko sinulla matkasuunnitelmia kesälomalle? 









14.4.2022

Remontoijan muistilista kerrostalossa

Remontoijan muistilista on tarpeellinen, jos sinulla ei ole kokemusta asunto-osakeyhtiön remontoinnista aiemmin tai oletko joskus remontoinut kauan aikaa sitten. Joku teistä voi suunnitella asunnon flippausta kenties, ja sitä kautta remontin tekemistä. Flippaus tarkoittaa sitä, että ostat remonttikohteen vaikka kerrostalosta ja kunnostat sen myytäväksi eteenpäin tai laitat asunnon vuokralle. Flippaamalla voit tehdä pienen voiton itsellesi tai kivan vuokrakohteen asuntomarkkinoille. Flippausryhmiä löytyy vaikka Facebookista, jos sellainen sinua kiinnostaa. 


Mutta asiasta siis takaisin  remontoijan muistilistaan. Kun aloitat remonttia, niin sinun pitää pyytää lupa kirjallisesti isännöitsijältä. Heillä voi olla tähän oma lomakkeensa. Pieniä remontteja voi tehdä ilman kirjallista lupaa, jos remontti on vaikka seinän maalaus, tapetointia tai listojen vaihto. 



Lattiaremontti vaatii jo luvan, ja se kannattaa laittaa hyvissä ajoin isännöitsijälle. He kokoustavat ja sen jälkeen sinulle tulee lupa. Lupaa varten joudut myös teettämään vaikka asbestikartoituksen, jos asunto on tehty ennen vuotta 1994. Meidän kerrostaloasunto oli tehty, ennen tuota maagista vuotta ja asbestimittaukset kävi tekemässä yritys. Ajan sain varattua samalle viikolle ja näytteet työntekijä kävi ottamassa kaikista huoneista, johon remontti tuli. Asbestikartoitus ei ole kallis n. 200€, joten suosiolla sen voi teettää yrityksellä. Itse voit myös ottaa näytepalat ja toimittaa ne laboratorioon. Asbestimittauksen tulokset tulevat sähköpostiin parissa päivässä ja se pitää myös lähettää isännöitsijälle, että he antavat luvan remontin aloittamiseen. 

Alakuvassa lähtötilanne ennen remonttia ja täältä voit lukea remontin alkuvaiheesta:

Remonttiin liittyvät tarvikkeet sinun kannattaa kilpailuttaa ja ostaa mielellään yhdestä paikkaa. Jos tuotteet pitää tilata, niin niihin kannattaa varata viikko tai kaksi toimitusaikaa. Kysy myös myyjältä, onko vaikka lattiamateriaalia miten heillä varastossa, jos sattuu, että sitä tarvitset lisää remontin edetessä. Lattiaremontissa kannattaa aina ottaa laminaattia tms. kaksi pakettia ylimääräistä. Sitten kauppa voi lupautua ottamaan takaisin täydet paketit, joten muista ottaa lasku tai lähete mukaasi, jos palautat tavaraa. Meillä oli hyvä myyjä K-Raudassa, joka osasi katsoa tarjoukseen kerralla kaikki tarvittavat tykötarpeet. 

Sitten muistilistalle pitää laittaa astianpesukoneen tulppaus, jos tiskari pitää siirtää lattian asennusta varten. Tätä ei voi itse tehdä, vaan siihen suosittelen ottamaan tarjouksen lvi-alan yrityksestä. Lisäksi ennen remonttia pitää laittaa asukkaille tiedoksi remontin aikataulu esimerkiksi alakerran seinälle. Remontti pitää tapahtua ns. virka-aikana. 

Remontista aiheutuvat jätteet pitää lajitella ja kuljettaa pois  jätteen keräyspaikalle. Tämä kannattaa selvittää vaikka isännöitsijältä. Taloyhtiön rapun eteen voit saada luvan peräkärryn säilyttämiseen hetkellisesti. Tässäkin pitää huomioida, että asukkaat pääsevät kulkemaan joustavasti ohi. 

Tässä nyt remontoijan muistilista sinulle, jos suunnittelet remontoimista tai flippaamista. Meillä lattian asentaja oli laittanut niin viimeisen päälle rulliin vanhat lattiamatot, mutta se on sitä, kun ammattitaitoinen yrittäjä osaa hommansa. 

Remontti nostaa muuten aina asuntosi arvoa ja näin säilyttäsä asunnon hyväkuntoisena myös. Lattiaremonttiin suosittelen yritystä, koska siitä saat myös kotitalousvähennyksen. Sen voit laittaa maksettuasi remontin heti Omavero,fi -sivustolla omaan verotukseen vähennykseksi. 


Ostatko sinä remonttipalvelun vai teetkö itse?