24.10.2022

Hyvä suppilovahveropiirakka (gl) syysloman kunniaksi

Taivaan värit ovat olleet iltaisin taas niin upeat, että olen nostanut sälekaihtimet ylös olohuoneessa ja ihaillut mitä purppuraisen vaaleanpinaisen, keltaisen ja sinisen sävyjä taivaalla. Syyslomalla olen tänään leiponut suppilovahveropiirakan, koska suppilovahveroita löytyi vieläkin omasta metsästä viikonloppuna.Sain muutaman piirakkapalan myös pahan päivän varalle pakkaseen.


Suppilovahveropiirakka ohje (gluteeniton)

100g margariinia 

2 dl gluteeniton kaurajauho 

1 dl juustoraastetta

Ripaus suolaa

2 rkl vettä

-sekoita kuivat aineet ja lisää vesi.Nypi taikinaa, että siitä tulee kiinteä.Levitä voidellulle ja korppujauhotetulle (gl) piirakkavuokaan.

Täyte:

reilusti suppilovahveroita 

2 dl juustoraastetta

2 munaa

mustapippuria

persiljaa ja ( timjamia )

2 dl ruokakermaa

sipuli (pilko)

Ripaus suolaa

Sekoita täytteen aineet keskenään.Kaada taikinan päälle Ja paista 200 asteessa n.30 min.



Suppilovahveropiirakan voit tehdä vaikka kanttarelleistä myös. Täytteeseen tulevan juuston voit korvata vaikka aurajuustollakin, jos tykkäät siitä.Teen tai kuohuviinin kanssa piirakka sopii myös, jos haluaa juhlistaa vaikka jotain erityistä ja syödä herkullista piirakkaa.


Blogiin on tulossa arvonta loppu viikolla, jos olet kiinnostunut sisustusideoita, niin kannattaa käydä täällä vierailulla!Blogiarvontaa ei ole täällä blogissani ollutkaan pitkään aikaa, joten nyt on jo arvonnan aikakin!

Tässä vielä kuvaa taivaskanavan väreistä tänä iltana.



Joko sinä olet syyslomaa pitänyt?




22.9.2022

Ikkunaremontti ja parvekeovi -päivitys nykyaikaiseen asumiseen

Kaupunkiasunnon kerrostalon ikkunat ja ovet olivat tulleet elinkaarensa loppuvaiheeseen, kun ruskeat ikkunanpokat olivat kulahtaneet ja parvekkeen oven lasi ja myös ikkunat sumeat. Taloyhtiössä oli tehty ulkovuoren remontti kymmenen vuotta sitten ja nyt oli vuorossa ikkunat.  Taloyhtiössä oli kilpailutettu ikkunoiden valmistaja ja  remonttiurakan asennustyö, joten remontti pääsi alkamaan elokuussa.

Remontti oli hyvin aikataulutettu ja eri  vaiheista tiedotettiin hyvin asukkaille. Ennen remonttia postiluukusta oli jaettu jokaiseen asuntoon lomakkeet, jossa oli ohjeet valmisteleviin toimenpiteisiin asunnossa, että kodin irtaimisto tuli suojata muovilla tms. ja siirtää tavarat pois parvekkeelta ja ikkunoiden läheltä. Lemmikkieläimiä ei myöskään saanut olla merkittynä päivämääränä asennuksen aikana huoneistossa.

Meidän kerrokseen ikkunat ja ovi oli tuotu parvekkeen kautta muutama päivä ennen asennusta odottamaan remontin alkamista. Vanhojen ikkunoiden ja oven poisto tapahtui nopeasti yhden päivän aikana. Uusien ikkunoiden ja parvekeoven asennus peitelistojen osalta oli valmiina parissa päivässä meidän kerroksessa.


Ulkopuolen ikkunoiden sekä oven kynnyksen ja peltitöiden osalta asennustyö valmistui sitten viimeisenä. Asukkaalle itselleen jäi siivoustyö tehtäväksi ja tarkistaminen työn jäljen onnistumisesta, josta asukas sai kerätä omalle lomakkeelle puutteet tai huomautukset.

Uusissa ikkunoissa on erinomaiset edut nyt: eli kesällä ne eivät päästä lämpöä sisäpuolelle, ilmanvaihtoventtiilit ikkunan karmien yläpuolella parantavat ilmanvaihtoa ja puhelinten ym. tietoteknisten laitteiden toimivuus parani ikkunalasien johdosta ja valmiiksi asennetut sälekaihtimet helpottavat kotoilua. Sälekaihtimet olivat siis asennettu tehtaalla jo valmiiksi.

Parvekkeen ovi on alas asti yhtenäistä lasia ja ovi on helppo myös lapsen avata.Ovi lisäsi valon määrää ja toki myös uudet ikkunapinnat ja valkoiset ikkunan pokat.


Ikkunaremontti nosti asunnon arvoa ja päivitti tekniikkaa tähän päivään.Tässä vielä kuvaa ennen ja jälkeen keittiön ikkunatemontista.

Täällä on myös meidän asunnon remontista postausta ja myös täällä.

Kuva ennen remonttia:




Kuva jälkeen: 



Onko sinulla kokemusta ikkuna -tai oviremontista?

6.9.2022

Habitaren messulippujen voittajat

Habitaren messulippujen arvonnassa onni suosi  Irjaa ja Piaa. Laitan teille onnettaren suosikeille sähköpostia molemmille ja ohjeet sähköisistä messulippuista. Mukavaa messuilua teille! Toivon mukaan monia inspiraatioita tarttuu Habitaren-mesduilta teille ja myös kaikille muille, jotka käyvät messuilla.

Täällä alkaa illat pimetä ja aikaa jää jo muuhunkin kuin piha-ja puutarhatöihin. Laitoin pari päivää sitten syyslannoitteet puille, pensaille, nurmikolle ja monivuotisille kukille. Kasvihuoneessa vielä kasvaa kurkut ja tomaatit, joten viimeisiä satoja koetan saada sieltä. Viimeiset tomaatit joudun pimeässä rasiassa kypsyttämään, kuten on aina ennenkin ollut tapana.Luin jostakin vinkkinä, että pari omenaa raakojen tomaattien seuraksi , niin tomaatit kypsyvät nopeammin.

Kaupunkikodista on tulossa postausta, kun ikkuna-ja oviremontti on valmistunut. Parvekkeen ovi on kokonaan lasia ja ikkunoiden mukana tuli samalla sälekaihtimet. Asunnon ilme ja tyyli muuttui kertaheitolla! Tykkään erityisesti lasiovesta, joka on kokonaan alas asti lasia.

Alakuvassa pieni katsaus uuteen oveen ja ikkunaan.

Jos liikut pääkaupunkiseudulla, niin käy Habitaren messuilla!


29.8.2022

Habitare messulippujen arvonta

Oletko menossa Habitaren messuille 7- 11.9.2022? 

Nyt sinulla on mahdollisuus osallistua täällä blogissani messulippujen arvontaan! Jätä kommenttikenttään kommentti, mikä Habitaressa kiinnostaa sinua tänä vuonna eniten. Arvonta-aika päättyy 5.9 klo 21. Arvon Habitareen kaksi lippua! 




Messuilla on messuosastojen lisäksi tarjolla erilaista ohjelmaa. Itse kiinnostuin tämän hetken sisustuksen trendeistä, Terve koti-paneelista ja  Kukkatehtaan kukkakranssipajasta. Lapsille on tarjolla myös omaa työpajaohjelmaa Habi Kids& Pop up Muumimuseossa, jossa voi askarrella kaarnalaivoja tai kuunnella vilttien päällä satuja tai käydä piknikillä. 

Messujen teema-alueista itseä kiinnostaa myös  Habitaren eettinen alue, jossa on esillä yrityksiä ja tuotteita, joiden taustalla toimivat kestävän kehityksen periaatteet ja halu tehdä maailmasta parempi. Lisäksi Startup-alueeella on esillä uudet ja kasvavat muotoilualan yritykset. Sieltä saatat löytää tulevaisuuden tuoreen tekijän tai nousevan brändin.

Decor -alue pitää sisällään sisustamisen pientuotteet ja palvelut. Decon alue on piensisustajan paratiisi, josta teet löytöjä kotiin. Jos antiikki, taide ja vintage kiinnostaa, niin myös Habitaresta löytyy sinulle sieltäkin katsottavaa. 



Onnea arvontaan!

22.8.2022

Puutarhan satoa pöytään ja aika syyslannoitukselle

Puutarha on tuottanut satoa tänä kesänä vaihtelevasti.Kasvihuoneessa ovat kurkut kasvaneet yli äyräiden ja tuottaneet kurkkuja omiin tarpeisiin.Kasvihuoneen seinille kohoaa keltaisia kurkun kukkia varmaan sata, jos ei enemmän.Alan katkoa kurkun ylimpiä oksia, kun ne vievät voimaa itse kasvualustasta.

Täältä löydät aiemman puutarhan satopostauksen ja täällä on myös hillojen tekoon ohje.


Tomaatit ovat nyt vaihtaneet värinsä punaisiksi, kun illat ovat pimenemässä. Kirsikkatomaatteja on tulossa myös paljon yhdeksästä ruukusta, kunhan vain nekin alkavat vaihtaa väriä punaiseen.Nämä kirsikkatomaatit kasvatin liian myöhään, mutta kyllä niistä saan satoa syksylle paljon.



Kasvatan kesäkurpitsaa kasvihuoneessa ja hyvin ovat kurpitsat kasvaneet.Olen saanut kolme kurpitsaa kypsänä ja etanat ovat syöneet monta kurpitsaa.Tämmöinen riesa tänä vuonna etanoista.

Maissin tähkiä on tullut neljään kohtaan, ja ne tuntuvat tehneen tähkän sisään maissia.Tai ainakin ne tuntuvat koskettaessa maissilta.Ensimmäinen kerta, kun kasvatan kasvihuoneessa maissia.

Viinimarjat ovat olleet tänä vuonna hyvin marjaisia, ja etenkin punainen viinimarja. Olen mehustanut Mehumaijassa neljä kertaa mehua viinimarjoista. Tein myös mustaviinimarjamehua flunssalääkkeeksi. Vanhemmat toivat meille mustaherukoita sekä mehuna että marjana, jotka pakastin.

Puutarhavadelmaa on tullut vähän ja aionkin ostaa uusia hyvänmakuisia taimia lisää, että saan satoa enemmän jatkossa. Mansikkamaa menee uusiksi tänä syksynä, koska mansikoita ei enää kypsy isoiksi. Mansikan alkuja on todella paljon, mutta mansikan alut eivät jaksa kasvaa suuriksi. 

Kirsikat ovat jo tummia ja kypsiä. Laitan pakasteeseen kirsikat kokonaisena. Mehustan nejonkun toisen marjan kanssa talvella sitten.


Tilliä, persiljaa ja salaattia on kasvanut paljon. Pakastin tilliä tuoreena tänään pussissa ja osan aion kuivattaa.

Syyslannoitteen aika on käsillä, joten pikaisesti suosittelen kaikille puutarhasi pensaille, monivuotisille kasveille ja hedelmäpuille lannoittamisen.Kyllä myös nurmikko kannattaa lannoittaa ja puutarhan puut sekä pensaat.

Tänään koululainen halusi ongellae. Kala oli syönnillään ja toimme siiliperheelle kaloja.

Mitä sinun puutarhasta olet satoa saanut?


5.8.2022

Marimekon verhon ompelu

Marimekon verhon ja kahden kapan ompeleminen oli mukavaa diy-tekemistä viime viikolla. Tytär oli ostanut kauan etsimäänsä beigeä Marimekon Unikko-kangasta vihreillä tehosteilla verhoiksi. 

Olen aiemminkin ommellut itse verhoja ja Marimekon verhoista voit lukeakin täältä ja täältä Pentikin verhoista, millaisia verhoja olen tehnyt. Tässä sinulle vinkkiä, miten saa  verhoihisi kauniit sivut ja ylä-ja alakäänteet. 

Ompelen huolittelemalla joko saumurilla kolmella langalla tai tavallisella ompelukoneella siksakilla ylä -ja alakäänteet ensin. Tämän jälkeen silitän molempien sivujen reunat taittamalla sen verran, että Marimekon logo tulee verhon ulkopuolelle ja toinen reuna saman verran.Ompelen sitten suoralla (pitkä tikki esim 4.5)  reunat. 




Käännän sitten päälle ylä-ja alakäänteet n. 8 cm ja silitän taas, apuna käytän nuppineuloja. Jos haluat siistin reunan, niin käännä sentti ensin sisäänpäin. Näin saat täydellisen verhon. Marimekon teksti pitää lukea alhaalta ylöspäin, silloin verhosi on oikeinpäin ja tiedät kumpi on yläkäänne ja kumpi ala.

Tässä alakuvassa on valmiina verhon alakäänne. Yläkuvassa näet  Marimekon tekstin suunnan, kuinka se lähtee alakäänteestä ylöspäin luettuna.


Tässä valmis Marimekko-logon näkyminen verhossa ja huoliteltu reuna.

Kapan ompelussa en käännä sivuja ollenkaan, jos kapan pitää sopia tavallisen kokoiseen ikkunaan. Käännän yläkäännettä n.5 cm ja alakäännettä n. 2 cm. Silitän  reunat ensin ja laitan nuppineulat taas apuna. Mittanauhalla on hyvä mitata, että käänteet ovat kaikissa kohdissa saman kokoiset.

Marimekon Unikko-verho ja kapan silitin höyryllä sileiksi ja näin sain samalla huoliteltua käänteet sileiksi.


Ompeletko sinä itse verhot vai käytätkö ompelijaa?



21.7.2022

Parvekkeen sisustaminen

Kesälomalla olen aloittanut kerrostalon parvekkeen sisustamisen, ja ensimmäisenä hankin pehmeän harmajan terassimaton lattialle.Terassimatto on pehmeä jalan alla ja se menee tämmöisessä lasitetussa parvekkaassa hyvin läpi vuoden.Terassimaton alla on pienet nappulat, joten niiden avulla ei pääse keräämään kosteutta maton alle.Parvekkeen matto on koottu kahdesta palasta, joten sain helposti mattokonaisuuden. Matto pysyy imuroinnilla puhtaana.


Terassin sälekaihtimet ovat uudehkot ja ne suojaavat hyvin paahtavalta auringolta.Sälekaihtimet saan avattua limittäin ja siten myös saan laseja aukaistua tuuletusta varten.Nämä sälekaihtimet ovat Lumonin valmistamat. Väri näissä on harmaa, joten katupöly ei heti näy säleissä.


Parvekkeelle olen tuonut aurinkokennovaloja, joten nyt ne saavat jo iltaisin palaa ja tuoda tunnelmaa parvekkeelle.Kerrostalon kattoon en vielä saanut laitettua näitä valoisia pallolamppuja, mutta täytyy vielä selvittää, onko siihen saatavilla millaisia koukkuja.

Vihreää kasvillisuutta tulee tekokasveina, koska ovat itselle helppohoitoisimmat sellaisenaan.Tämän palmun ostin alennusmyynnistä ja talvella sen voi siirtää olohuoneeseen sisälle.

Ikean valkoinen hylly on sopiva kulmassa olevaksi säilytystilaksi. Siihen somistelen niitä vihreitä kasveja vielä lisää. Ikean hylly on joku vanha ale-ostos vuosien takaa.


Kalusteet ovat vielä hankkimatta, mutta nyt ensin pidän tuon Pentikin penkin tuolla parvekkeella. Siihen etsin valmiita pehmusteita, mutta en löytänyt sopivan mittaisia. Ompelen siihen sekä selkänojaan että istuinosaan säänkestävät pehmusteet. Olin kyllä ajatellut jotain kivaa Marimekon kangasta, mutta jää vielä nähtäväksi mitä laitan penkille.


Heinäkuussa on ollut kauniita auringonlaskuja, joita on voinut ihailla omakotitalon lasitetulta terassilta. 



Mikä sinun parvekkeella tai terassilla on parasta?

5.7.2022

Pionipenkin kukat ja etukoodi äänikirjoihin

                     *sisältää kaupallisen mainoslinkin

Pionit ovat yksitellen alkaneet avautua kukkapenkissä. Suuret vaaleanpunaiset ja valkokeltaiset upeat ja hempeät kukat ovat kyllä kesällä puutarhan upeimpia kukkia, mitä vain voi olla olemassa.




Olen laittanut pioneja kolme eri istutuskertaa muutaman vuoden ajalle ja kukkien määrä lisääntyy vuosi vuodelta. Pari vuotta sitten istutettu pioni näyttää saavan kolme tai neljä kukkaa ensi alkuun kukkimaan. Näiden väri on tumma pinkki. Tänään kävin jo metsästämässä uutta pioniväriä puutarhakaupalta, mutta en löytänyt.Jos sitten myöhemmin vielä löydän uuden värin, kun nälkä taitaa kasvaa syödessä pionien suhteen.



Vihdoin löysin myös uudet valkoiset aurinkokennolamput Hankkijalta, kun niitäkin olen metsästänyt tovin.Valkoiset pallolamput tulevat terassin kattoon roikkumaan.Tykkään näistä auringon valolla toimivista lampuista ja valoista, kun ne iltaisin sitten syttyvät tunnelmaa luomaan.


Jaan lukijoilleni huippuhyvän kesälomatarjouksen * Nextoryn äänikirjoihin, jos kesälomalla voit vaikka riippukeinussa kuunnella kirjaa ja nauttia kesästä.  Tai voit loikoilla takapihan sohvalla, kuten Lily tai tuttavallisemmin Lili-koira ja minä teemme. Eli kokeile * Nextorya 35 päivää 0€ (koskee uusia asiakkaita!).Tarjouksen Voimassaoloaika on 1-30.7.2022. Kassalla käytä Koodi: superkesa




 Kuunteletko sinä kesälomalla äänikirjoja?



24.6.2022

Ihonhoitovinkit

                                                                                                      * kaupallinen yhteistyö Skin City,                          merkitty tähdellä

Onko sinulla ongelmia ihon kanssa? Onko ihollasi tämmöisiä vaivoja kuten kutiamista, hilseilyä tai auringon rasittamaa vaivaa? Oma ihoni tarvitsee paljon kosteutta kesät talvet ja iän myötä tulee myös helposti ryppyjä ja ihon pintaverisuonet alkavat näkyä. Ihossani on ollut myös kauan couperosaan taipumista. Loman alussa on ollut aikaa tutkia omaa hyvinvointia ja kiireettöminä aamuina ehtii katsoa peiliin tarkemminkin. Aamuaurinko ja aamiainen terassilla on nyt ollut parasta juuri nyt, kun olen ollut tyttären luona Espoossa lomailemassa. Hellä on terassi hyvällä ilmansuunnalla ja aurinko valaisee hyvin huoneistoon. 

* Skin Cityn sivuilta pystyt tekemään ihotestin ja sen avulla kosmetologi laatii sinulle vastausten perusteella ihonhoitorutiinin tuotteineen. Ihotesti on ilmainen, eikä se velvoita sinua mihinkään. Ihotestin teet muutamassa minuutissa. Skin Cityn ammattikosmetiikkasarja sisältää 50 ihonhoito - ja meikkimerkkiä. Yritys panostaa yksilölliseen ja asiantuntevaan asiakaspalveluun, joissa on kosmetologit töissä. Skin Cityn tuotteita käyttää kaikenikäiset, ja myös minä ja tytär käytämme molemmat niitä. Tyttären (28 v) käyttämä ihonhoitosarja on  Paula´s Choice ja minulla Medik8. 


Kuvat lainattu * www.skincity.com


Skin Cityn kosmetologit tavoitat myös klo 10-17 puhelimella. * Skin Cityllä on paljon vaihtuvia erinomaisia tarjouksia ja tuotteet tulevat ilman postikulua, jos ostoksesi ovat yli 20€. Tämä on hyvä etu, kun voit tilata yhdenkin tuotteen. 

Vinkit kasvojen ja ihon suojaamiseen auringolta Skin Cityltä

Käytä aurinkosuojaa kertoimella. Aurinkosuojan levittämiseen käytä etusormea ​​ja keskisormea ​määrittäessäsi ​oikean määrän aurinkosuojavoidetta kasvoille, kaulalle ja dekolteelle. Muista, että myös korvat altistuvat auringonvalolle. Levitä tuotetta yksi sormen pituus kerrallaan helpottaaksesi levitystä ja tuotteen imeytymistä ihoon. Muista myös vartalo! Käytä apuna desilitran mittaa, suositeltu määrä on 1/2 dl. Levitä aurinkosuojaa useaan kertaan päivän aikana säilyttääksesi maksimaalisen suojan iholla. 


Auringolta suojautuminen on tärkeää ja itse käytän myös kesällä 50 suojakerrointa. Tilasin itselle tämän Ihon suojaaminen kannattaa aina ja ikään katsomatta, koska iän myötä myös ihoon tulee helposti pigmenttiläiskiä. Meikin alle kannattaa laittaa myös aurinkosuojavoide. 




Onko sinulla käytössä millaiset ihonhoitotuotteet kesällä?


13.6.2022

Maissi ja tomaatit kasvihuoneeseen

Kotona on riittänyt puutarhan kanssa paljon töitä, kun on pitänyt saada laitettua kasvualtaat kuntoon kevään jäljiltä. Rikkaruohoa pukkaa joka suunnalta ja kaksi erilaista kasvia on levittäytynyt joka puolelle istutuksia. Jos voin sanoa, että oikein riesa on niistä etenkin toinen. Ikäviä rikkakasveja leviää, jos olet saanut esimerkiksi tutulta kasvin omaan pihaan tai puutarhaan. Sen mukana voi tulla juuret tai siemenet mullan mukana. Onhan se kiva saada tai jakaa kasveja ystävien kesken, mutta toinen puoli voi olla sitten se, että saat mukana jonkun helposti leviävän kasvin. 



Kasvulaatikkoa kunnostus vaatii koristekivistä tai -katteista huolimatta kunnostusta ennenkuin kasvit pääsevät kunnolla kasvamaan. Lannoitin kukat, mansikat, viinimarjapensaat,  nurmikon ja puut Puutarhan kevät-lannoitteella. Nyt kaikki ovat lähteneet hyvin kasvamaan. 



Kasvihuoneeseen ostin kaksi tomaattia ja maissit. Kokeilen ensimmäistä kertaa maissin kasvatusta. Maissi pitää istuttaa syvään sankoon kasvamaan, että juurilla on tilaa olla. Lisäksi ennen istutusta laitoin syvän kolon maissin juuria varten ja pohjalle ihan kanankakkaa lannoitteeksi. Tomaateille tein saman, kun laitoin ne kasvihuoneen kasvulaatikkoon. Kanankakan päälle kannattaa laittaa vähän multaa, että lannoite ei tule suoraan juuriin. Näin myyjä opasti taimien istuttamisen. 

Kurkku ja amppelitomaatti ovat myös kasvihuoneessa kasvamassa, mutta niiden taimet ovat vielä pieniä. Laitoin sen verran myöhään siemenet itämään, mutta toivon mukaan ne kasvavat kunnolla. Täällä on kasvihuoneen kasveista ollut  aiemmin postausta! Kasvihuoneen multa on tänä vuonna Green Caren Puutarhamultaa. Samaa multaa laitoin myös kesäkukille erilaisiin ruukkuihin.



Kasvihuoneeseen laitoin myös alennuskorista ostamani dahlian juurakot. Olen joskus kauan sitten kasvattanut dahlioita, joten saa nähdä tuleeko näistä mitään alkuja. Yleensä olen sisällä esikasvattanut gladioluksia, joita on sitten saanut kesän aikana myös maljakkoon kauniita kukkia. Gladioluksista löydät täältä postausta.



Tänä kesänä puutarhassa on kolme kasvulaatikkoa, joissa on viime syksynä laitettu kasvamaan valkosipulia. Niiden varret ovat jo pitkät. Laitoin lisäksi salaattia, hernettä, tilliä ja retiisiä kasvamaan Green Caren puutarhamultaan, josta jo tuolla edellä kirjoitinkin. 

Maljakkoon saan jo kukkia omalta pihaltani. Nyt kukkii juhannuksen kukka eli kullero, joita keräsin maljakkoon toisen keltaisen kukan seuraksi.




Kesälomalla on käyty onkimassa ja saatu myös ihan suuria ahvenia ongella. Lapsenlapset ovat käyneet myös vaarin kanssa veneellä retkellä ja koululainen on saanut myös kokeilla virvelöimistä. Hän on saanut kaksi kalaakin virvelillä hauen ja ahvenen. Kesälomalla on tarkoitus myös käydä ongella monta kertaa. 




Mitä sinä olet istuttanut kotiin puutarhaan tai pihaan?