5.12.2013

Itsenäisyyspäivän tunnelmaa

Illalla jo fiilistelin itsenäisyyspäivää sytyttämällä kynttilöitä kotiimme.
Tässä on partyliten somisteissa valkoista koristehiekkaa -ja kiveä sekä itse
tehtyjä enkeleitä. Nämä enkelit olen tehnyt jos muutama joulu sitten, mutta
näitä on vielä odottamassa valmistumista lisää. Laitoin näitä joskus joulukortin
liitteeksi, ja tänä jouluna taidan sujauttaa kuoreen yhden tai kaksi enkeliä lisää.





Tämä joulupukki ihanuus löytyi tänään kirpparilta: joulupukki ja lahjasäkki (partylite). Mukana
oli myös punaisella nauhalla sidottu lahjakirje, johon voi toiveet kirjoittaa ylös.





4.12.2013

Ikean tarjouksia raitamattoa, säilytyslaatikoita ja tyynynpäällisiä




Olen tässä kahdenvaiheilla, että lähdenkö hakemaan lauantaina divaania Ikeasta.
Valkoinen on ihana väri, jopa edullisin vaihtoehto Ekotorpin divaanissa, mutta
täytyy vielä pähkäillä. Kivik-divaani on myös vaihtoehto, sitä vain en ole
nähnyt luonnossa. Ekotorpissa oli hyvä kuitenkin istua, se on testattu.
Stockholm-matot, tyynynpäällinen




Ikeassa on tarjouksessa myös suosittu mustavalkoinen Stockholm matto 99€ (ovh 129€)ja myös isommassa koossa 229,-. Lisäksi on mustavalkoista rakastavalle ihana Stockholm tyynynpäällinen 12,99€/kpl. Itse ostin viime keväänä ihanat Lappljunga tyynynpäälliset. Nekin ovat nyt 7,99€ tarjouksessa. Kangas on ihana pehmeää ja paksua, mukava nojata kun katsoo telkkua.




Jos on tarvetta säilytysratkaisuille, niin nämä Pallra -laatikot ovat myös tarjouksessa. Tämä keltainen on oikein hemaiseva väri!


Kuvat lainattu: www.ikea.fi

Nämä myös tarjouksessa Hektar-valaisimet sykähdyttävät. Lattiavalaisin sopisi divaanin seuraksi. Divaaninurkkaus tulisi olemaan luku- tv- ja nettisurffailua varten. Samalla myös voisi seurata, kun Papu leikkii vieressä.





1.12.2013

Joulukalenteri Englannista ja tontun Racoon-puku



Tänään on avattu ensimmäinen luukku joulukalenterista. Lontoon reissulla kävin
Buckingham Palace shopissa ja ostin sieltä adventti kalenterin meille iloksemme.
Lasten kummitäti teki aikoinaan meille adventtikalenterisäkin, jota en ole
nyt vuosiin käyttänyt. Käyttöä sille on tulossa, kun Papu kasvaa. Jos ehdin
niin täytän 24 lahjapussukkaa (ommeltu säkkikankaasta) ja vien kummitytölle
sen viikon päästä.

Kuningattaren linna joulukalenteri Englannista

Meidän tonttu kulkee näin ihanssa Racoonin talvitoppapuvussa. Huppu on mielestäni
hauska lisä takissa. Ja on muuten kätevä aukaista edestä, kun vetskari menee vinoon.
Helpottaa pukemista. Ja kangas on hyvä, hylkii vettä ja pitää tuulen loitolla.



 

Racoon toppis


This advent calendar is a souvenier from Buckinham Palace Shop from London. Our grandchild and daughters will open the 24 windows. Maybe I will also. We have winter now and it is snowing, so now children need quilted jacket with windstopper material and rainproof. Racoon has so nice clothes to the babies.

jouluun valmistautumista


Nyt on leivottu jo pipareita joulua varten. Niitä voi nyt syödä sitten pitkin joulukuuta.
Keittiöstä löytyy muumimuotteja ja tähtiä on myös aina kiva tehdä.






Vaaleat piparit

250g margariiniä (vaahdota margariini ja sokeri)
250 g sokeria
3 munaa (lisää yksitellen)
500g vehnäjauhoja (sekoita kuivat aineet keskenään, lisää margariini, sokeri ja muna-taikinaan nämä)
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
1 tl pomeranssia
0,5 dl kermamaitoa (tämä viimeiseksi lisätään)
- paista 200 asteessa, kiertoilmauunissa 175




Tummat piparit

1,5 dl tummaa siirappia
2 dl sokeria
250 g voita
3tl piparimaustetta
2 munaa
2 tl soodaa
8 dl vehnäjauhoja

-mittaa siirappi, sokeri ja voi sekä mausteet kattilaan, keitä hiljalleen että voi sulaa. Anna jäähtyä.
Vatkaa munat joukkoon. Lisää sooda-jauhoseos ja sekoita taikina tasaiseksi. Anna olla yön yli jääkaapissa. Paista 175. Paista koekakku, lisää jauhoja, jos pipari leviää.Koristele ennen uunnin laittoa piparit koristerakeilla, jos haluat.



Eilen tuli tehtyä tarkempaa siivousta ja järjestelyä kodin tavaroiden paikoista.Samalla on tullut mietittyä mitä tarpeellista koti kaipaa,ja mitä on tarpeetonta.Tein listaa paperille,ja jos tutkin tietsikalta vaihtoehtoja mistä niitä hankin.Pientä päivitystä tulee tehtyä olohuoneen ja yhden pienen oleskeluhuoneen suhteen. Pikku Pavulle pitäisi järjestää leikkitila johonkin. Omat tytöt leikki usein olohuoneessa, vaikka oli omatkin huoneet. Nyt leluja on kolmessa huoneessa siellä sun täällä.Mutta tämä sisustusidea muhimaan ja joululomalla viimeistään sen toteutan.


Pentikin tuikkuastia ja teline



Minus tio in the neighbourhood,
finnisdesignshop.fi

Siivouksen yhteydessä on helppo miettiä onko jokin tavara tarpeeton tai mitä puutteita löytyy.Lehtien selailu on lempparipuuhaani vapaalla,ja nyt pitäisi olkkariin löytääkin lehtiteline. Meillä vaihdellaan lehtiä äitini kanssa,perinne jota aina olemme harrastaneet.On myös taloudellista ja ekologista! Ja haavesissa on Ikeasta divaani, sen jo löysin tuossa viime keväänä, ja sen haluan!


Ekotorp divaani, valkoinen h. 249€, kuva ikea.fi




Kanto, Artek, 140€, finnisdesignshop.fi





Joulukoristeita kaivoin esille,mutta maltillisesti. Jouluvalot ja kynttiläjutut ovat esillä. Tänään virittelen ulos jouluvalot.



Harrodsin vintage 2013 joulukoriste (Ostin Lontoosta)





26.11.2013

Diy: Kaunis valkoinen paperinarukranssi

Tässä sisustusunelmaideaa näin joulun lähestyessä, jos tykkäät lumituiskusta ja huurteisisista
oksista. Itselle tämä tuo mieleen juuri nuo elementit. Tämä on helppo tehdä ja toteuttaa.
Iltahämyssä on kaunis elementti seinällä.


Tarvikkeet:

*25 cm metallirengas (askarteluliikkeestä)
* paperinarua kahta eri paksuutta, oikein ohutta ja tavallista leveyttä
* joululedvalot

Päällistä metallirengas valkoisella paperinarulla kieputtamalla sitä renkaan
ympärille. Sen jälkeen tee n. 20x10 cm pahvipala, jonka ympäri kieputat paksumpaa
paperinarua n. 12 kierrosta ja lisää joukkoon muutama kierros ihan ohutta paperinarua.
Sitten ota pois varovasti, solmi toisesta päästä kiinni (tulee tupsu) ja leikkaa toinen pää
auki. Tupsu on valmis. Näitä sitten tee haluamasi määrä metallirenkaan ympärille. Itse
kiinnitin näitä valkoisella narulla pari vierekkäin ja sitten sen jälkeen limittäin seuraavat, kun
menee ylös/alaspäin rengasta.

24.11.2013

Harry Potteria ja synttärijuhlaa

Pikkujoulu takana,joita olin järjestämässä. Uusi iltalaukku ja kengät olivat käytössä,jotka ostin Primarkista. Kesken iltaa piti vaihtaa toiset kengät,kun uudet puristi. Juhliin kannattaa venyttää uusia kenkiä parina iltana,että on paremman tuntuiset jalassa.Olemme juhlineet tyttäreni synttäreitä.Leivoimme  yhdessä mangojuustokakun ja Fazerin kuorrutetun marianne suklaakakun. Molemmat kakut onnistuivat. Fazerin ohjeen kakkuun olisi riittänyt puoleksi tuo päälle tuleva suklaakuorrutus.

Nyt viikonlopun päätteeksi leffailta. Kävimme Lontoon matkalla katsomassa Warner Brosin studion Harry Potterin kulissit,joten sen vuoksi nyt on pakko katsoa kaikki Harry Potterit. Kannattaa käydä Stradwordissa katsomassa nämä kulissit.Keskustasta pääsee kätevästi metrolla j a sitten lyhyt matka vielä junalla, josta kuljetus bussilla kohti studioa.Liput tilasimme etukäteen netin kautta,jonotimee sitten noin.puolituntia paikan päällä. Oli hieno kokemus ja vastinetta rahoille.
















17.11.2013

Primark- vaateliike Lontoossa

Jos matkustat Lontooseen, niin must kauppa on Primark Oxford Streetillä. Hyvä valikoima ja ihan laadukkaita vaatteita jokaiselle. Hintataso on erittäin halpa, sen vuoksi joka toisella vastaan tulijalla kaupungilla oli Primarkin ruskea paperikassi. Kaupassa oli myös sisustusosasto, ei kovin suuri. Tytär osti lahja-
paperia ja koristeita. Tyynyjä, pyyhkeitä, kortteja ja joulujuttuja oli sisustuspuolella pääasiassa.


Lomapakko 6€. Kivat koristelut.



 
Juhlakenkiä sai 12€:lla, koruja n. 1-6€, niitäkin suuria pukukoruja, jotka täällä maksavat 30€.
Meillä meni monta tuntia kaupassa. Joululahjaksi ostin lapsille vaatteita myös.


Pyjaman sai 7€:lla kaksi kappaletta. Pikkuinen sai monen monta asua, materiaalit olivat pehmeää laadukasta puuvillaa,kestivät pesussa säilyttäen muotonsa ja värit. Aamupäivällä kaupassa ei ollut niin paljoa ihmisiä kuin mitä sitten iltapäivällä. Suht nopeasti pääsi pukukoppiin kuitenkin sovittamaan
vaatteita. Se oli hyvin organisoitua ja joustavaa. Koot vastasivat ihan omia kokoja mitä käyttää SUomessakin.
 

Olen tarkka kuluttajana ja arvostan kestävää kehitystä. Vaateostoksia teen muutaman kerran vuodessa. Kierrätän myös niistä vaatteita, joita en esim. käytä vuoden aikana. Ostan useimmiten matkoilta vaatteet,
saa omaperäisiä ja hinta on myös aina edullisempi.







Tämä ensi kesäksi, talvella menee neuleen
kanssa myös.












12.11.2013

Valtava pahvitähti ikkunassa

Olen tähtifani joulukoristeissa.Viime vuonna etsin jo n.metrin halkaisijaltaan olevaa tähteä. Löysin sen nyt S-marketista 5.90€. Nappasin sen heti hyllystä ostoskoriin.Näistä kun saa maksaa sen 30€ ainakin.

Siispä jotain joulujuttuja jo viritelty kotiin.Keittiö sai valkoiset pellavaverhot ikkunoihin. Vähän väritön nyt on,mutta pitää ideoida pöydälle jotain Marimekon vahakankaan tilalle.

Kivaa uuden viikon alkua!

8.11.2013

Diy synttärikortti pienet painetut jalat

Tässä ideaa synttärikortiksi tai muuhun muistamiseen. Korttiin
on painettu yksivuotiaan jalkapohjat. Tyttäreni sanoi, että
helpompi oli tehdä nämä kun neiti oli ihan vauva. Nyt oli
haastetta saada värilliset tassut pysymään aisoissa:)

Tässä ihana kortti, joka pääsee meillä kehyksiin seinälle.

6.11.2013

Muumimuki Hemuli ja Viljonkka

Tänään kävimme Halpa-hallissa täydentämässä kynttilä-, jouluvalo- ja koristehiekkavarastoja.
Olipa muuten tarjouksessa 10€:lla muumimukeja Hemulia ja Viljonkkaa. Meillä laitettiin
joulupukin konttiin näitä ja taidan hakea vielä lisää. Koristehiekkaa ostin
valkoista ja hopeaa 1,95€ hintaan. Valkoisissa kynttilöissä luvattiin 90h paloaikaa.


3.11.2013

Koristevalopallot ja Ikean teekeitin

Lomalta palattu. Ja viikonloput täynnä töitä, kun talvi painaa päälle ja omakotitalon syyspuuhat melkein saatu loppuun. Tänään haravoin vielä lehtiä, ja siistin pihaa. Ensi kevättä odotellessa. Päässä muhii pieni terassin laajennusprojekti. Ja saisipa terassin vielä lasitettuna.

Sisustuslehdissä ja blogeissa näkee koristevalopalloja, joita sitten itsekin hankin kotiin. Pieniä valopilkkuja on kiva saada kotiin tunnelman luojaksi. Tämä pallosarja on kivan näköinen esim. olohuoneessa.





Ikean reissulta ostin tämän teekeittimen. On ollut meillä käytössä ja on kyllä hintansa väärti.
Tällä voi tehdä myös kahvia. Olen laittanut tähän ihan tavallisen teepussin, josta tulee neljä kuppia ja lisäksi olen käyttänyt rouheteetä. Haudutusaika on 2-4 minuuttia, jos ei halua kovin väkevää teetä.

Näitä suklaatoffeehrkkuja tuli Lontoosta mukana. Voin suositella näitä Harvey Nicolsin namuja.
Kauppa oli tavaratalo-tyylinen,jossa oli herkkuja joka lähtöön siis suolaista että makeaa. Stokka täällä Suomessa.Kaupassa oli muuten myös Bubbleology-teekahvvila.Hinta
juomalla oli n. 3,5puntaa. Teelaadut ovat eri puolilta maailmaa, ja niihin käytetään sellaisia
palloja pohjalla, joissa on eri makuja mitä asiakas haluaa. Juoma juotiin pillistä. Kerran kokeiltu, mutta jäänee siihen:)