https://track.adtraction.com/t/t?a=1469291612&as=1252305661&t=1&tk=0&trt=2

21.4.2021

Vinkkejä siementen kasvatukseen kotona ja kutomiskuulumiset

Niin se kevät on tullut siihen vaiheeseen, että kodinhoitohuoneen pöydälle on ilmestynyt pieniä mustia ja ruskeita ruukkuja. Ruukuista on alkanut osassa nousemaan vaikka ja mitä vihreää silmua ja udulla. vartta vihreää. Tänä vuonna laitoin kasvamaan: tomaattia, kurkkua, kesäkurpitsaa, paprikaa ja valkosipulia. Kesäkurpitsa on venähtänyt aika pitkäksi, että saa nähdä voiko niitä saada miten menestymään sisällä sen aikaa, että ne voi siirtää ulos. Aikaa on nimittäin pitkästi toukokuun loppuun, jos yöpakkasia ei sitten enää olisi. Tytär aikoi ottaa kokeiluun omalle parvekkeelle joitakin taimista, kun hänellä on lasitettu parveke. Siellä ainakin lämpöä riittää. 



Yläkuvan valkosipulit ovat kasvaneet noin hienosti. Valkosipulin tein sillä tavalla kasvamaan, että vanhentuneet kynnet erottelin toisistaan. Liotin pari päivää vedessä niitä ja tökin sitten mullan sekaan pieniin purkkeihin. Kynsi jäi osaksi näkyviin ja hyvin äkkiä sieltä on noussut varsia ihan hetkessä purkista. Siirrän valkosipulit parvekelaatikkoon, että niillä on tilaa kasvaa sitten. Meidän lasitettu terassi sopii myös taimien kasvupaikaksi ennenkuin siirrän niitä kasvihuoneeseen toukokuun lopussa. 



Paprikan siemenet ovat omista kaupan paprikoista kerätty ja kuivatin ne ensin lautasella. Sitten istuttelin niitä laakealle pahviastialle mullan sekaan. Ne kestivät itää kauan aikaa, mutta nyt niitä alkuja on tullut paljon. Paprikan taimi pitää muistaa napsasta poikki päästä siinä vaiheessa, kun se alkaa kukkimaan enemmän. Paprikan taimet näkyvät tuossa yläkuvassa keltaisen ruukun takana. 


Oletko muuten kokeillut hyönteishotellin toimivuutta? Hyönteishotellin ostin Kärkkäisen sikapäiviltä ja tyttären tytär olisi halunnut samanlaisen, kun hän näki tämän keltaisen hotellin. Aion vielä hakea yhden hyönteishotellin hänelle. Tänä keväänä on ollut kiirettä, niin yhteinen taimien kasvatusprojektimme on jäänyt työkiireiden vuoksi. Onneksi vielä ehdimme näitä taimia sitten koulia yhdessä! 

Taimien kasvatukseen ostin Halpa-Hallin omaa multaa, mutta sitten tänään haimme Green Care puutarhamultasäkkejä sitten kasvihuoneeseen, kesäkukille ja näille taimille. Green Care mullassa riittää ravinteita koko kesän ajan kasveille.

Täältä voit lukea viime vuoden siemenistä kasvatetuista taimista ja täällä on myös vinkkejä lisää kotona siementen kasvatuksesta sekä täällä myös!



Kutomiskuulumisia piti myös välittää sinulle, kun löysin Kotikumosta näin kaunista ja pehmeää puuvillalankaa hempeän mintun värisenä. Olen kutomassa neuletakkia yksi vuotiaalle tyttären pojalle kesäksi. Neuletakkiin tulee myös huppu. Etukappaleet ovat jo valmiina ja näin pieni neuletakki onneksi valmistuu nopeasti. Laitan ohjeen tänne blogiin, kun neuletakki on valmiina. Meillä olikin viikonloppuna pienokaisen yksivuotissynttärit, mutta niistä on tulossa myös oma juttunsa tänne blogiin. Ole kuulolla! Täytekakku oli jotain niin erityisen ihanaa sekä sisältä että ulkokuoresta, ei siis mikään tavallinen kakku. 



*sisältää mainoslinkin

Arjen kiireen keskelle saan tarjota blogini lukijoille *Nextoryn äänikirjojen  kokeilujakson  30 päivän ajan  veloituksetta, klikkaa lisätietoja täältä postauksesta!


Oletko tehnyt siementen istutuksia tai neulonut kesäksi jotain kivaa?

 

12.4.2021

Kinderpiirakkaohje suklaiseen herkkuhetkeen, GL

Kinderpiirakka on oikein herkullinen kahvipöydän suklainen herkku, joka maistuu varmasti kaiken ikäisille. Leivontaohje olisi taas tässä sinulle jaossa, kun  leivontainspiraatio on iskenyt oikein kunnolla minun keittiössäni. Tykkään kokeilla ja testata uusia ohjeita, joista monet ovat gluteenittomia herkkuja. 

Tässä kinderpiirkka valmiina ja pieniksi palasiksi leikattuina kahvipöytään. Kinderpiirakka on makea, niin sen vuoksi tein neliön mallisia pieniä palasia ja tarjoilin niitä tällä Marimekon pienillä lautasilla. Kuvassa näkyvä lasiastia on löytö kirpparilta; ilmeisesti 80-luvun Riihimäen lasituotantoa. 

Kinderpiirakan valkoinen voikreemi on herkullista tuolla piirakan suklaakuorrutuksen ja suklaisen pohjan välissä.

Hyväksi todettuja gluteenittomia leivontaohjeita on täällä kääretortusta ja Kuningatarpiirakan ohje  löytyy täältä! Viimeksi mainittu on ollut hyvin suosittu ohjeeni. 

 


Suklaa on oma lempileivonnaisen raaka-aine, siksi tein Kinderpiirakkaa, kun siinä tulee tummasta kaakaosta pohja ja väliin kreemiä sekä kuorrutukseen maitosuklaata sekä koristeluun vielä valkosuklaata. Kinderpiirakkao n helppo tehdä, koska taikinan aineet vain sekoitetaan keskenään. Kuorrutuskin onnistuu, vaikka vasta-alkajalta, kun suklaa vain sulatetaan vesihauteessa. Eli tämä kinderpiirakan ohje ei vaadi kummoisia taitoja, vaan onnistuu jokaiselta leipojalta. 

Kakkosluokkalainen tyttären tytär antoi minulle pääsiäisenä lahjaksi tekemänsä tipun, jonka hän oli tehnyt puutyössä. Tipu on kyllä hauskan näköinen ja värikäs sulkiensa kanssa. 




Kinderpiirakka ohje  (gl) 

5 dl sokeria

5 dl gluteeniton kakkujauhoseos (esim. Semper) tai sama määrä vehnäjauhoa

4 tl leivinjauhetta

2 tl vaniljasokeria

6 rkl tummaa kaakaojauhetta (esim. S-marketin Kotimaista)

3dl kiehuvaa vettä

300 g sulaa margariiniä

4 munaa

Sekoita sokeri, jauhot, leivinjauhe, vaniljasokeri ja kaakaojauhe keskenään. Sekoita keskenään kuuma vesi ja sulatettu margariini. Lisää sekoittamalla ne jauhoseokseen. Lisää seokseen munat yksitellen edelleen sekoittaen. 

Paista 200 asteessa 30-35 min. Jäähdytä. 


Voikreemi

150 g voita

5dl tomusokeria

4 tl vaniljasokeria

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi hyvin. Lisää vaniljasokeri ja vatkaa. Levitä nokareita jäähtyneen pohjan päälle, tasoita. Laita jääkaappiin jäähtymään. Ja valmista suklaakuorrutus.

Suklaakuorrutus

200 g maitosuklaata sulatettuna

Sulata suklaa vesihauteessa ja levitä jäähtyneen kreemin päälle pienissä osissa.

Koristele esim. nonparelleillä tai valkosuklaalla, jonka sulatat ja teet sillä raitoja pinnan päälle. Jos haluat kuvioita pinnan päälle, niin raitojen jälkeen vedä hammastikulla joka toinen viiva toiseen suuntaan, niin saat kivan kuvion pintaan. 



Keitttiössä on ollut paljon kukkia ja viime viikonlopuksi piti jo ostaa itselle neilikoita tuohon suureen maljakkoon, ja neilikoiden väri on kirkas punainen ja keltainen; koska nyt on mukava nähdä väriä ympärillä. Viikonlopun aurinkokin on tähän kuvaan saatu esille ikkunoista. Löysin Kärkkäisen sikapäiviltä kivan pandaruokatabletin pienelle tyttären pojalle, mutta isosisko halusi omia sen itselleen, Artekin syöttuoli on nyt myös tullut takaisin meidän keittiöön, ja sille on nyt ollut jo käyttöä. 

Tässä alakuvassa ovat ne ihanat kestävät neilikat nyt kauniisti aseteltuna suuressa Marimekon maljakossani. Ihan hyvä tuli asetelmasta, kun näitä oksia pyörittelin aikani. Kyllä ne kukat löysivät  hyvät asennot maljakossani ja värit ovat oikein raikkaat, vai mitä olet mieltä?




Tykkäätkö leipoa piirakkaa kotona?



1.4.2021

Paras kääretorttuohje - gl

Paras kääretorttuohje gluteenittomana löytyi vihdoin. Halusin korkean ja hyvän makuisen kääretortun ja nyt se onnistui, kun tein kääretortun perunajauholla ja Semperin kakkujen tekemiseen tarkoitetulla jauholla taikinan. 

Pääsiäiseksi kääretortun voit täyttää kermavaahtovaniljarahkalla, johon pilkot persikan palasia. Kääretortun täytteeksi käy  mitä vain, ja käytä mielikuvitusta reilusti. Omaan testikappaleeseen laitoin jämät lakkahillosta ja toiseen päähän omenahillon, joita tein viime syksynä.




Kääretorttu - ohje (gluteeniton)

4 munaa (käytän luomumunia Katan Kanalasta) 

1.5dl sokeria

1dl perunajauhoa

0.5dl Semper gluteeniton jauho

1tl leivinjauhetta


Vatkaa huoneenlämpöiset (luomu) munat ja sokeri vaahdoksi. Tee numero 8 vatkaimilla, jos kasikuvio jää, niin lisää jauhot+leivinjauheseos (sekoitettu keskenään) siivilän läpi munasokerivaahtoon puuhaarukalla. Levitä valmis taikina leivinpaperilla vuorattuun vuokaan ja paista n. 7-10min 200 asteessa. Kumoa leivinpaperin päälke, johon olet ripotellut sokeria. Irrota leivinpaperi numoamisen jälkeen heti. 


Täyte

2 dl vispikermaa (laktoositon) 

1 prk vaniljarahka

pilkottuja persikan paloja

1tl vaniljasokeria

Vatkaa kerma, lisää rahka ja persikkapalat. Lopuksi lisää vaniljasokeri. Voit kermavaahtorahkaseoksesta levittää osan tai pursottaa kääretortun päälle. Lopuksi kääri kääretorttu rullalle tiukasti. Anna maustua  hetki jääkaapissa. 

Pääsiäsen sisustus näkyy meillä tulppaaneissa, pajunkissoissa ja muutamissa pääsiäiskoristeissa. Viime vuonna leivoin pupukakun ja sen näet täältä! 


Järjestän perinteisen munanetsinnän lauantaina. Teen 2lk:lle haastavia tehtäviä sisälle ja ulos. Sovimme, että laskuina on jakolaskuakin tänä vuonna. Kahdeksanvuotias tykkää voimistella ja piirtää myös, joten niihin keksin myös haasteellisia tehtäviä.


Keltaiset tulppaanit sopivat pääsiäiseen ja ovat väripilkkuja sisustuksessa. Suureen maljakkoon saa myös virpomisoksia esille. Maljakkoon menee muuten paljon vettä, ja tulppaaneille sitä saakin olla lisäämässä välillä, koska niille ei saa laittaa liikaa vettä pohjalle. Muutoin ne venyvät liikaa pituutta.


Jos aurinko paistaa, niin jatkan ikkunoiden pesemistä ja tavaroiden konmaritusta. Ostin luomulihaa alueen yrittäjältä, joka kasvattaa luomutilallaan vapaana kulkevia nautoja. Meillä kotoillaan pääsiäisenä tänä vuonna. 


Mitä perinteitä sinun pääsiäiseen kuuluu?