Näytetään tekstit, joissa on tunniste Espanja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Espanja. Näytä kaikki tekstit

18.6.2019

Espanjassa sisustuskaupoissa

Espanjassa sisustuskaupoissa tuli kierreltyä lomamatkalla. Millaisia sisustustuulia puhaltaa espanjalaisessa sisustuksessa? Ainakin vuoden väriä korallinpunaista on piensisustuksessa ja safarityyliä erilaisine ihastuttavine koreineen, leopardikuosineen, hapsuineen ja maanläheisine väreineen. Kaisla- ja koripunokset ovat myös kovin in-juttuja. Aurinkorannikolla on Fuengirolassa suuri Miramar -ostoskeskus, ja siellä on paljon katsottavaa ja ihailtavaa jokaiselle. Itse tykkään Espanjassa käydä Zara Home :ssa.


Ruskean eri sävyjä on peitoissa ja huovissa, joita voi vaikka ottaa piknikille tai rannalle mukaan. Joka kesä haaveilen ostavani muuten kaislasta tehdystä kesäkassista, niitä oli myös vaateliikkeissä paljon esillä.


Keltainen väri oli myös hyvin Zara Home -myymälässä esillä. Sellainen oikein kirkas ja raikas keltainen tyynynpäällisissä ja peitoissa oli kuin aurinko itse olisi ollut hyllyssä.

Lisäksi marmorikuvioiset aidot kylpyhuoneen tarvikkeet olivat omia suosikkejani. Tuliaisena ostin tytölleni marmorisen alustan, jota hän on jo kauan etsinytkin. Marmorialusta on kuvassa oikealla melkein keskellä. Marmotiaiheisia servettejä ostin myös lahjaksi.


Kultainen ja hopea oli myös piensisustustuotteissa esillä. Luksusta arkeen ja glamouria kylppäriin, sitä ei varmaan ole liikaa pieninä ripauksina. Vai mitä olet mieltä?Löytyykö sinun kotoa luksusta? Muuten Zaran pyyhkeet ovat meillä olleet käytössä, ja ne ovat olleet laadukkaita ja niissä on sitä hotellimaista paksua neulosta, kuten hotellissa on tottunut kädet tai kasvot pyyhkimään.Pyyhkeitä tulee hypisteltyä tuolla Zara Homessa myös.


Tykästyin myös näihin alakuvan valokuvakehyksiin, joissa on mukana merihenkistä kuviointia. Lisäksi esillä oli paljon myös suuria lasiastioita, joihin voi laittaa sisälle mitä vain, vaikka luonnosta tai rannalta jotain tai kukkia omalta pihalta.



Simpukat oli laitettu tähän  alakuvan lasiastiaan ja meille kotiin ajattelin tehdä juuri tälläisen somistuksen.

Puisia rasioita ja esimeitä oli myös esillä, trendinä se maanläheisyys ja puumateriaali tulee tässäkin alakuvassa esille.


Lapsille sopii tämmöiset hauskat eläinaiheiset saippuapurkit ja teksteillä olevat hammasmukit ja saippuapurkit. Mitä luulet, pesisikö lapsesi mielellään kädet näistä?

 
Espanjassa panostetaan kattauksiin ja nämä värikkäät aterimet olivat erikoiset, kun hohtavat monessa värissä. Lisäksi oli oikein kultaisia aterimia toisessa laatikossa. Näissä hintakaan ei päätä huimaa, n. 3€/kpl.


Jos tykkäät itämaisesta ja kimaltavasta sisustuksesta, niin täällä on Dubain sisustuskuulumisia. 


Käytkö sinä matkoilla sisustusliikkeissä?

11.4.2018

Espanjassa vaateostoksilla

Omat vaatteet hankin pääosin ulkomailta ja sitten tykkään myös kotikutsuilta tilata hiukan erilaisempia vaatteita (House of Lola on ollut viime aikainen suosikki). Matkoilla tulee aina tehtyä vaatehankintoja , erityisesti Euroopasta ja Amerikasta. Thaimaasta en löytänyt oikein mieleisiä kivoja vaatteita, mutta Intiasta tytär toi niitä ihania silkki- ja kashmir-huiveja. Tykkään katsella ihmisten pukeutumistyylejä ja kierrellä myös yleensä ostoskeskuksia, niin näkee millaisia trendejä on muodissa. Oma tyyli on aika klassinen, mutta haluan välillä väriä ja joitakin kivoja yksityiskohtia tuoda vaatteissani esille. 

Tässäpä vinkkejä trendeihin mitä tuolta Espanjan suunnalta bongasin  käydessäni siellä! Springfield oli oma suosikki tällä kertaa.

1. Kynähousut 
tiukat, suorat, yksiväristä

2. Housun lahkeen mitta
leveät& pohjemittaiset
leveät& lyhyet (polven alle)



3. Paidat
kukalliset



4. Röyhelöhihat
Lyhyet tai pitkät
kuva www.zara.com


5. Kangajakut tai nahkajakut
Vyötärömittaiset tai blazer-tyyppiset
paljon vetoketjuja koristeena

6. Pitsiä
Virkattuna koko paita tai somisteena osa (mun paidassa pitsi olkapäillä)



Oletko sinä hankkinut jo kesävaatteita?

Muista käydä osallistumassa blogiarvontaan täällä!

28.1.2018

Matkasuunnittelua Thaimaahan

Pitkä ja pimeä talvi on välillä aika rankkaa ihmiselle, joka nauttii auringon valosta ja lämmöstä. Omat matkat ovat talvella suuntautuneet paljon laskettelukohteisiin ja talviharratusten pariin kuten hiihtoon. Keväällä on usein reissun kohteena olleet kaupungit Euroopassa. Tänä talvena teimme yhteisen päätöksen kotona, että lähdemme reissuun hakemaan valoa ja lämpöä; siispä matka on varattu ja seuraavalla lomalla suuntana on Cha-Am Thaimaassa. 

Tammikuu on onneksi loppumassa ja sen on jaksanut tarpoa tällä iloisella asialla, kun on tiedossa ne huojuvat palmupuut ja valkoinen hiekka merinäköalalla. Matkalta odotan myös Thaimaan kulttuuria: temppeleitä, hyvää ruokaa, Bangkokin näkemistä ja niitä ihania käsin tehtyjä koristeluita kukista sekä tietysti thaihoitoja...

kuva lainattu www.aurinkomatkat.fi

Jos haluat käydä lukemassa blogini matkakertomuksia niitä löytyy:

Barcelona ja täällä ruokasuosituksia sekä lisää täällä.
Benalmadena
Dublin
Içmeler 
Irlanti
Lontoo ja täällä
Orlando
Rhodos, täällä lisää ja täällä katamariinimatkasta Rhodokselle
Rooma
Turkki Alanya ja lisää täällä , matkalta shoppailtua ja vielä matkakertomusta sekä täällä .

Miamin matkakertomus onkin myös tulossa tänne, se paikka kyllä vei myös sydämeni...




Mitä suunnitelmia sinulla on lomallesi?

30.3.2017

Lähtisitkö lomalle?


Kevään ja kesän lomamatkoja suunniteltaessa suosittelen kohteena Aurinkorannikkoa ja Benalmadeenaa. Tykkäsin tuosta paikasta, koska se oli sopivan pieni ja sieltä pääsee, kuten muualta Aurinkorannikkoa,  helposti vaikka taksillakin naapurikaupunkiin. Kevät ja kesä ovat parasta lomailuaikaa. Elokuussa on erittäin lämmintä 32-40 astetta päivällä, joten suosiolla kannattaa pitään siestaa klo 12-15 ainakin. Huoneistoissa on ilmastointilaitteet, niin helpottaa kummasti oloa. Sangria -juoma auttaa kyllä helteellä raikkaana janojuomana. Ostoksilla tekee kauniita vaatelöytöjä moneen makuun ja espanjalaiset nahkatuotteet kuten laukut ja kengät ovat hyviä tuliaisia.



Ravintolassa lounas tai päivällinen on hinnaltaan n. 9-10 euroa. Kahvilassa hintataso on huomattavasti halvempaa kuin meillä täällä. Jäätelö oli usein kotitekoista, ja sitä uskaltaa uskaltaa kyllä syödä joka päivä, koska jäätelöt ovat kylmälaitteissa sisällä ja näkyvillä. Jäätelöstä saa maksaa 2 eurosta ylöspäin; sisältäen yleensä kahta makua ja palloa.




Kaupassa ruoat saa edullisesti ja jos innostuu itse kokkaamaan ja haluaa tehdä ruokaa isommalle henkilömäärälle. Meillä on mukana pieni tytär,joten ruoka-ajat on tärkeitä. Hedelmä - ja vihannestarjonta on aivan omaa luokkaansa. Maut ovat kyllä kohdillaan!  Viinitarjonta on mitä mainioin ja ne hinnat! Mereneläviä on myös joka lähtöön.




Mäkkärissä kyllä kävimme kerran, ja hinnat olivat ihan Suomen luokkaa. Ehkä euron oli ateria halvempi. Ostoskeskusten kahvilat ja ruokapaikat ovat hintavammat kuin muualla kaupungeissa.


Rantaviivaa löytyy kymmeniä kilometrejä ja rantabulevaria myös. Benalmadenan rannasta on tässä kuvaa:



Tekemistä Benalmadenassa löytyy isosta huvipuistosta ja eläintarhasta. Huvipuistossa on monelaista tekemistä kaikenikäisille. Taksit päivystävät puiston edessä, joten kulkeminen on nopeaa ja edullista.




Suosittelen Aurinkorannikolla lomailua kaikenikäisille. Sanotaan, että siellä paistaa aurinko 360 päivää vuodessa; joten mikäs siellä on ollessa. Kuvissa näkyykin tuo utuis
uus, kun on niin lämmin.




Oletko käynyt Aurinkorannikolla tai Espanjassa?

6.4.2015

Costa Brava ja Barcelona matkakertomukset

Costa Brava on Espanjassa oleva suosittu lomakohde, johon pääsee Barcelonasta junalla rannikkoa pitkin. Costa Brava on suosittu pohjoismaalaisten ja brittien keskuudessa. Olen kuukauden asumassa Barcelonassa ja tarkemmin Badalonassa. Teimme tänne Costa Bravalle pienen lomamatkan, kun tämä on lähellä Barcelonaa ja yritimme miettiä tekemistä tänne reissullemme. Eilen olimme ensi kertaa tälle kesää rannalla ja loikoilimme auringossa täällä Costa Bravalla. Viikonlopun lomapaikka oli Lloyd de Mar Costa Bravalla. Rnnta-alue ei ole suuri, mutta se on suojainen ranta.


Hotellissa on myös sisäuima-allas,jossa eilen uiskenneltiin 21 lämpöisessä vedessä. Hotelli Helios on neljän tähden hotelli Costa Bravalla  ja suurelta osin eläkeläisten suosiossa. Suomessa neljä tähteä hotellista on jo luksushotelli, mutta täällä taso ei ole ihan samanlainen. Sanoisinko, että hotellin luokitus olisi meidän kategoriassa kolm tähteä. 

Costa Bravaan tehdään jonkin verran matkoja Suomesta,vaikka Costa del Sol taitaa olla suositumpi suomalaisten keskuudessa. Espanjalaiset itse tykkäävät Costa Bravasta enemmän. Tänne kuitenkaan ei pääse lähelle lentämällä, kuten Malagaan ja siitä Costa del Solille tunnissa tai jopa lyhyemmässäkin ajassa. Costa Bravalla kuitenkin saa lomailla aurinkoisessa säässä ja kauniissa maisemissa. 


Viikonlopun jälkeen palasimme Barceloonaan. Tässä on kuvia Barcelonan Kansallisen taidemuseon puistosta ja itse paikasta,josta on hienot näköalat koko kaupunkiin. Suihkulähde Font Magiga Montuic on myös näkemisen arvoinen. Iltaisin suihkulähteestä nousee mitä upempia suihkuja valaistuksen vaihtuessa ja  musiikin tahdissa. 




Kävelimme ylös asti vasemmalla reunalla olevia portaita pitkin. Ylös pääsee myös taksilla.



Suihkulähde oli kyllä upein näkemäni sekä kooltaan että suihkuiltaan. Alakuvassa on näkymää kaupungille päin. Tornien välissä on kauppakeskus, jossa on aikoinaan ollut härkätaisteluareena.



Oletko käynyt Barcelonassa tai Costa Bravalla?

25.3.2015

Pääsiäisen valmisteluja kotona

Pääsiäisen valmisteluja en tänä pääsiäisenä pysty tekemään, kun olen Espanjassa. Mutta kotona tulee valmistauduttua juhlaan ainakin kasvattamalla pääsiäisruohoa. Kotona kaivan esille aina laatikosta vanhat pääsiäiskoristeet, joita tytöt ovat koulussa tehneet. Kaupasta ostan myös ensimmäiset narsissit meille terassille ja pöydälle joko olohuoneeseen tai keittiöön. Keltainen väri on jo se voimaväri, joka ennakoi tulevasta keväästä ja kesästä. Tänä pääsiäisenä näitä 

Viime vuonna päiväkodissa lapset olivat tehneet tämmöisiä kivoja pääsiäisjuttuja tarhassa. Lasipurkkihan voi olla myös muu kuin pilttipurkki. Ympärille silkkipaperia tai muuta nättiä käärettä ja sidotaan narua tai nauhaa vielä ympärille. Alakuvassa näkyy tämä ohrasta tehty kaunis koriste pääsiäisruohosta. 


Täällä Espanjassa ollessani ostin ihan käsintehtyjä konvehteja ja suklaamunan kotiin tuomisina. Kuvassa on myös  espanjalaisen konditorian koristeita, jotka he ovat tehneet suklaasta pääsiäiseksi. Espanjassa myös pidetään kulkueita pääsiäisenä, jossa kulkueen henkilöt heiluttelevat palmun kuivia oksia. 


Virvon varvon tuoreeks terveeks! Terveisiä täältä Espanjan pääsiäisestä Suomeen!