29.10.2019

Mitä isälle tai papalle lahjaksi?

 * sisältää mainoslinkin, mainoslinkki merkitty *


Isänpäivä on tulevana viikonloppuna. Isät ja papat ovat juhlinnan keskipisteenä heidän omana juhlapäivänä. Mitä isälle tai papalle sinä antaisit lahjaksi? Minä ostin jo joku aika sitten kauppojen yö- tapahtumassa Kärkkäiseltä isälleni ihanan pehmeän sinisen flanellipaidan ja ison sukkapaketin. Isä on aina tykännyt käyttää vapaalla nappipaitoja ja flanellipaita kun on pehmeää puuvillaa, niin se on oikein sopiva rentoon oleiluun. Sukkia myös isä aina tarvitsee, ja niille on aina tarvetta ja käyttöä. Isänpäivän pakettiin isä saa myös vielä muutakin. Lahjojen ostajana ostan aina tarpeellista ja käytännöllistä, mutta lahja saa myös olla henkilökohtainen. Itse sain myös synttärilahjana lahjakortin kauneushoitolaan, ja se on mielestäni aivan ihastuttava lahja. Täältä voit katsoa myös lahjavinkkejä isälle ja papalle. Ostatko sinä käytännöllisen ja tarpeellisen lahjan?

                                                                                                        

Jos isä tykkää lukea kirjaa, niin nyt vasta ilmestynyt  * Erkka Westerlundin Elämän peliä -kirja on hyvä valinta. Erkka Westerlund on Suomen tunnetuimpia ja myös arvostetuimpia urheiluvalmentajia kautta aikojen. Elämän peliä -kirja kertoo valmentamisesta ja ihmisten johtamisesta. Erkka Westerlund on nähnyt valmennusuransa aikana, että huippu-urheilun ja työelämän vaatimukset ihmiselle ovat hyvin samankaltaiset. Ihminen itsessään on suuri voimavara urheilussa, työelämässä sekä yhteiskunnassa.





Erkan työkokemus valmentaja on kestoltaan vuosikymmeniä, ja se on antanut hänelle vahvan perustan yksilöiden kehittämiseen ja huipputiimin rakentamiseen. Sisäinen motivaatio, asenne, itseluottamus, vastuullisuus sekä suoritustunne ovat valikoituneet Erkan psykologisen ja pedagogisen valmennusprosessin kulmakiviksi. Nämä ovat Erkan mukaan viisi ihmisen tärkeintä voimavaraa ja oppimisen taustatekijää niin urheilussa kuin elämässä.



Elämä on hetki, kuin yksi peli, jossa pitäisi tuntea itsensä ja pelikaverinsa. Joskus elämän peli on nopeaa – elämän tilanteet sekä niiden mukana tulevat tunnetilat vaihtuvat nopeasti. Elämässä on jatkuvasti joku pelitilanne päällä. Pelin tärkein hetki onkin ”tämä hetki” – ja se kuinka siinä ollaan läsnä, Erkka Westerlund summaa.




Aion itse lukea myös tämän Erkka Westerlundin Elämän peliä-kirjan, koska kirja vaikuttaa hyvin mielenkiintoiselle sisältöä selaillessani. Ja Erkan kirja kiertää myös meillä perhepiirissä, koska lähipiirissä on jääkiekon pelaajia myös. Kirja on myös sellainen lahja, että se kestää aikaa ja sen voi antaa vaikka ystävällekkin luettavaksi. Sunnuntaina syödään herkkuja ja tuossa alakuvassa on gluteeniton porkkanakääretorttu, josta on täällä ollut leivontaohjetta.


Onnea isät, isoisät, papat, ukit ja vaarit! 


Mitä sinä annat lahjaksi isälle ja papalle lahjaksi tänä vuonna?





24.10.2019

Viinisuositus ja tietoa viinin valmistuksesta


                                                                                                                          *kaupallinen yhteistyö

Tässä tulee aivan ihana viinisuositus tähän vuodenaikaan pimeneviin iltoihin ja kylmenevään säähän. Escudo Rojo on chileläinen viini, jota saa puna - ja valkoviininä sekä myös rosee-viininä. Escudo Rojoa valmistaa perheyritys Chilessä. Escudo Rojon etiketissä on suvun vaakuna, joka tarkoittaa punaista kilpeä.

Tavalliset kuluttajat eivät niin ole tietoisia, mitä viinin valmistus tarkoittaa ja miten myös maaperä vaikuttaa rypäleen satoon. Escudo Rojon rypäleet kasvavat parhaalla Chilen punaviini-alueilla. Rypäleet murskataan ja ne käytetään tietyssä lämpötilassa. Tässä vaiheessa hapokkuutta pehmennetään. 

Jos ostat hiukan kalliimman viinin, niin laatu korostuu tässä. Esimerkiksi Escudo Rojon viini voi kypsyä jopa vuodenkin tynnyrissä, joka antaa Escudo Rojon viinille niitä vivahteita makuun kuten paahteisuutta ja mausteita. Maistele ensi kerralla viiniä tarkemmin oikeanlaisesta lasista.Maistuuko viinissä sinun mielestä jotain erilaista?


Viikonlopun tunnelmaan sopii kynttilät ja hyvä ruoka.Joskus pienelläkin vaivalla saat viikonloppuun herkullisen makuelämyksen.Jos itse et jaksa kokata, niin  kaupan valmiista salaattivalikoimasta löytyy helppo ateria vaikka patongin kera.Patonki voi olla myös gluteeniton vaihtoehto.

Lisää kuvateksti

Kreikassa olemme täällä Rhodoksen saarella lomallamme nähneet viiniviljelmiä, ja täällä on vielä niin kesäiset ilmat, että ilmasto saa viiniviljelmät kukoistukseensa. Aurinko on paistanut pilvettömältä taivaalta ja lämpöä riittää yli 25 astetta, joten hyvä on viinirypäleiden kasvaa ja köynnösten tuottaa satoa.



Mikä on sinun viikonlopun helppo ruokatarjoilu juoman kera?

19.10.2019

Syksyn tunnelmat kotona

Syksy on ollut lämmin ja kiireinen. Syysloma on tullut sopivaan saumaan, ja viime viikonloppuna juhlittiin synttäreitä ja tästä on hyvä vielä jatkaa lomailua. Kaikilla ei loma ole tähän aikaan, mutta sitten myöhemmin. Laitoin viime postaukseen kuvia diy-töistäni ja tähän vielä laitan kuvaa niistä Vimman lettikankaan leggingseistä. Tuo Ottobren kaava on hyväksi todettu ja teen sillä kahdesta muusta kankaasta housuja tytöille. Pantoja on odottamassa vino pino, kunhan saan niihin rusetit paikoilleen. Niitä olikin helppo tehdä, jos kaipaat jotain kivaa tekemistä ompelemalla koneella tai käsin nopeasti.


Viimeiset omenat tuli kerättyä puutarhan omenapuusta. Olemme kotona laittaneet  puuron sekaan puolukkasurvosta ja pilkkoneet omenoita lohkoiksi siihen sekaan.  Puurosta saat näin uusia makuelämyksiä eikä kirpeä puolukka ole yhtään niin kirpeä siinä. Olen laittanut kanelia myös siihen päälle ja sekoittanut sekaan. 


Jos tarvitset vinkkiä mihin nyt syksyn porkkanasatoa voi käyttää, niin meillä vieraat tykkäsivät paljon porkkanakääretortusta, josta  täällä Anna-lehden sivuilla on ohje  Porkkanakääretortun voit tehdä gluteenittomana tai tavallisena versiona.


Päälle voi tehdä koristukset kermavaahdosta ja koristerakeista. Tein kaikille omat leivokset ja tässä kuvissa nyt koristeltuna nämä porkkanakääretortut. Koristeet kannattaa laittaa vasta sitten, kun olet laittamassa tarjolle näitä herkkuja, koska pienet koristeet voivat helpommin sulaa kermaan kuin isot koristeet.



 Mitä sinun viikonloppuusi kuuluu?











14.10.2019

Vimman lettikankaasta kivat housut ja panta

Kauppojen yöstä muutama viikko sitten ostin keltaista Vimman lettikangasta.Tätä ihanaa trikoota Vimman lettikuosilla ei kovin usein saa myymälään kankaana.Vimma itse valmistaa kankaista vaatteet, mutta joskus kuulemma saavat tätä lettitrikoota myyntiin. Onneksi, koska keltainen on meillä ekaluokkalaisen lempiväri.



Lettikankaasta ompelin leggingsit  kuva tulossa myöhemmin, koska se oli muistikortilta kadonnut) ja myös pannan rusetilla ekaluokkalaiselle. Lettikangas on ihanan pehmeää puuvillatrikoota, mutta myös tukevaa trikoota. Kaavat on Ottobren -lehdestä. Lehden mallit ovat ovat ajattomia, joten vanhoistakin kaavalehdistä löytyy perusvaatteiden kaavat. Tämä lekkareiden kaava oli vuodelta 2016.

Pannan ompelussa on sama niksi kuin, jos ompelet pipon. Eli ompelin ensin suorakulmion pitkät sivut yhteen. Sitten pujotin suorakulmion puoliksi toisen sisään ja ompelin suuaukoksi yhteen tuon oikean päädyn. Yläkuvassa näkyy tuo pieni aukko, josta sitten pujotin nurjan puolen oikealla puolelle.


Tänään leikkasin lisää pantoja kangaspaloista, joita on jäänyt tuonne laatikon pohjalle. Laitan niistä kuvaa, kun saan ne valmiiksi. Tämä alakuvan karvainen ystävämme oli meillä pari yötä yökylässä.






Tänään on myös käyty taitoluistelussa harjoittelemassa.Seuraava suunnitelma ompelutyöhön on taitoluistelupuku, ja siihen on sitten kaavat etsinnässä.Lisäksi on juhlittu synttäreitäni, olen saanut kukkia sekä ruukuissa että maljakkoon laitettavaksi. Kiitokset muistamisesta!Tänään aamulla satoi ensi lumen, aamulla oli maa kunnolla valkoinen.Eilen tein pihahommia ja kesäkukat saivat lähteä ulkoa.En ostanut callunoita, vaan meidän takapihan kuusesta leikkasin oksasaksilla ruukkuihin oksia.Laitan jouluvaloja niihin syysloman jälkeen.


Mitä suunnitelmia sinulla on syyslomalle?

8.10.2019

Voitko kierrättää klassikko tai design tavaroita?

Keräilen klassikko lamppuja ja niitä löytyy meiltä kotoa jo muutamia, muunmuassa nämä lamput täällä. Löysin sattumalta  Franckly-yrityksen, jonka kautta voit ostaa tai itsekin myydä klassikko ja design-tuotteitasi sekä myös vintagetuotteita. Mikä parasta, niin voit saada hankittua klassikon paljon edullisemmin, kuin mitä jos ostaisit tuotteen uutena.

Francklyn- verkkokaupasta silmiini osui keltainen Muuton Unfold -lamppu. Lampusta on itsellä hyviä kokemuksia, koska meillä on samanlainen mustana keittiössä.  Käytetyn lampun hinta oli edullinen ja se sisälsi myös  postikulut. Lamppu tuli muutamassa päivässä, kun olin sen tilannut verkkokaupasta. Täällä on meidän keittiön mustasta Muuton Unfold-lampusta kuvaa, jos klikkaat tästä! Sen olen myös muuten hankkinut käytettynä.


Tässä on kuva tästä ihanan keltaisesta Muuton Unfold- lampusta. Lampun hankin synttärilahjaksi tyttären tyttärelleni. Ajatukseni on kerätä hänelle aikaa kestäviä sisustustavaroita, joita hän voi sitten joskus "isona" ottaa mukaansa omaan kotiin. Pieni ekaluokkalainen täytti seitsemän vuotta ja toki hänellä oli lahjatoiveena myös Lol-pallo. Tämä lamppu oli kyllä myös mieleinen hänelle.




Muuton Unfold- lamppu on oikea väripilkku tässä keltaisen värissä. Pienen ekaluokkalaisen lempiväri on keltainen, ja se väri on ollut kyllä hänen suosikki jo hyvin pitkään. Nyt tuo Muuton Unfold sitten roikkuu hänen omassa huoneessa katossa. Lamppu valaisee hyvin ja se on kiva vaaleaa kattoa vasten. Alakuvan Marimekko-päiväpeitto on sitä omaa ideologiaani, että suosin ja hankin aikaa kestävää tuotetta kotiin. Koululaisen seinälle ompelin kesällä värikkään kangastaulun, joka on nimeltään Karkuteillä. Kangastaulun ompelemisesta on ollut täällä juttua! Karkuteillä- kangas oli löytö kirpparilta. 


Ostaisitko sinä käytettyä klassikkotuotetta lahjaksi?

2.10.2019

Miten panostan ihonhoitoon ja meikkiin syksyllä

Miten panostan ihonhoitoon ja meikkiin näin syksyllä?                    

                                                                                                                             * sisältää mainoslinkit

Syksyllä, kun ilmat alkavat viilentyä ja pientä pakkasta on jo voinut olla aamuisin, niin iho tarvitsee jo ravitsevampaa ja tuhdinpaa voidetta päiväksi ja yöksi. Pähkäilin kosteuttavan ja heleyttävän C-vitamiinia sisältävän voiteen välillä sekä yöksi että päiväksi. Ja onneksi myyjä osasi ohjata tuon heleyttävän voiteen sopivan nyt hyvin normaalille ja hiukan kuivalle (jahka tuo ilma tuosta vielä kylmenee, niin ihoni muuttuu kuivemmaksi). Nyt kun olen käyttänyt tätä Lumenen heleyttävää päivävoidetta sekä saman sarjan yövoidetta, niin ihoni on tuntunut pehmeälle ja  kimmoisalle. Tämä on sitä heleyttämisen ansiota ja C-vitamiinin vaikutusta. 





Lumenen voide on ihana levittää kasvoille ja se on myös mukavan pehmeää eikä liian lirua voidetta. Sama on siis molemmissa ominaisuutena sekä päivävoiteessa että yövoiteessa. Pienoinen tuoksun vivahde saattaa olla voiteissa, ja koska en suosi tuoksullisia voiteita, niin näissä tuoksu ei haittaa yhtään voiteiden käyttöä. Voiteista ei myöskään tule mitään herkkyyttä, vaikka olenkin herkkäihoinen. Päivävoide ja yövoide ovat myös vegaanisia.



Yleensä kosmetiikkaostoissa suosin myös luonnonkosmetiikkaa, niin vahva suositus myös tästä dödöstä eli merkki on Ben &.Anna. Ben & Anna tuote on vegaani, orgaaninen ja .alumiiniton. Koostumukseltaan tämä on kermaisen pehemä eikä muuten murene,  ja  hieman tuoksuu greipille. Tässä on taas hento, joten jos tykkäät hajuttomista tuotteista, niin tässä tuoksu ei häiritse ollenkaan. Putkilo on myös tehty kierrätetystä pahvista, ja sen voi kierrättää edelleen ppaperi/ pahvijätteeseen. Toisena vaihtoehtona oli tämä alumiiniton ja vegaaninen dödö. 




Ripsivärini (kuvassa alaosassa) oli myös ostoslistallani, joten Cliniquen tuuheuttava ripsari oli hyvien kokemusteni vuoksi tästä merkistä ja ripsiväreistä valintani. Tämä ripsiväri sopii herkille silmilleni ja uskon, että se on sopiva myös sinun ripsillesi. Ripsiväri on tuoksuton ja se on myös hyvin helppo laittaa ripsiin ilman että se tuhrii ripsiä paakuiksi. Ripsiväri sopii myös hyvin, jos käytät piilolinssejä!



Näillä hakinnoilla nyt pärjään pitkän aikaa. Ihoa on tärkeä myös kuoria kerran viikossa. Itse kuorin hellävaraisella kuorinta-aineella ihon suunnilleen kerran viikossa ja naamion laitan yleensä viikonloppuna kuorinnan jälkeen. Lisäksi käytän myös seerumia, josta olen täällä siitä postannutkin. Täällä on myös kauneudenhoitoon liittyvää juttuani ja  myös täällä. 


Mitkä ihonhoidon tai meikin tuotteet ovat sinulla käytössä nyt tähän aikaan vuodesta?