31.7.2020

Terassin kalusteiden hankinta - polyrottinki

Kesän alussa meille tuli ihana sohvakalusto Preeco-verkkokaupasta blogiyhteistyönä, joten tässä vielä hehkutan polyrottinkikaluston käytännöllisyyttä, kun nyt ei minun tarvitse välittää kalusteiden öljyämistä. Edellinen kalusto oli puinen ja sen öljyäminen oli joka kesäinen homma. Täältä näet enemmän kuvia terassin uusista sohvista. 


Polyrottinkisohvakaluston tyynyt ovat olleet laadukkaat ja hyvin värinsä pitäneet auringossa. Sateella tyynyt olen kantanut sisälle tai oikeastaan lasiterassin sisälle säilöön. Itse polyrottinkisohvat ovat pöydän lisäksi olleet jämäkät, ei ole tuulenpuuskat kaataneet niitä kumoon.

Sohvakalusto siityy kohta lasiterassille syksyksi ja talveksi, koska pöytäryhmän tuolit mahtuvat varastoon ja sohvalla voi vielä istuskella pitkälle syksyyn.

Heinäkuu kääntyy elokuuksi ja tänään olen haikaillut kesän perään sen vuoksi. Heinäkuun säät olivat kovin sateiset ja toiveissa on, että aurinko paistaisi paljon vielä, koska puutarhassa on kasvamassa kasvimaalla kaikenlaista ja tomaatit ovat ihan vihreitä vielä.




Parasta kesässä on ollut mielestäni se, että olen keksinyt uusia ideoita nauttia esimerkiksi kotoilusta. Kaavoihin kangistuneena hoksasin🏖️, että kesän aamiaiset voin nauttia pikkuterassilla meidän etupihalla. Siihen paistaa nimittäin aamuaurinko. Ensi kesälle suunnittelin jo pergoilaakin, että koti ei ole koskaan valmis.



Mitä ideoita sinulla on jakaa kotoiluun liittyen lukijoille?

28.7.2020

Kasvihuoneen kasvit kukoistaa

Kasvihuoneessa on kukoistaneet tänä kesänä erityisesti kurkut ja tomaatit sekä yrtit. Minikurkut laitoin itse kasvamaan keväällä ja niissä on nyt tällä hetkellä ainakin 10 kurkkua valmiina. Maultaan minikurkut ovat maukkaampiakuin pitkät tavalliset kurkut. Minikurkut eivät ehdi olla kauaa kotona jääkaapissakaan, kun ne tulee nopeasti syötyä. 

Kurkku kasvaa oikeastaan itsestään, joskus tarvitsee katkoa alimpia lehtiä ja kiinnittää kurkun oksia ylhäältä kiinni, kun ne muutoin valtaavat kasvihuoneen lattiaa.



Tomaatteja on sekä pitkässä varressa että amppelitomaattia samassa kasvualustassa. Tavallisissa tomaateissa on paljon vihreitä tomaatteja, joten nyt odottelenniiden kypsymistä ja värin vaihtumista punaiseksi. Pari tomaattia toin sisälle kaappiin, ja testaan vaihtuuko niissä väri yhtään nopeammin.



Kesäkurpitsoissa näytti ensin sille, että niihin ei tule alkuja ollenkaan ja kukat tipahtavatheti pois. Nyt kolmessa kesäkurpitsassa on kaikissa kaksi tai kolme kesäkurpitsan alkua. Kasvimaalla on myös yksi kesäkurpitsa kasvamassa vanhan kompostikasan päällä. Siinä ei ole kesäkurpitsan alkuja vielä, mutta onneksi kukkii.



Kasvihuoneen kasveja lannoitin istutusvaiheessa kanankakalla ja nyt olen kerran viikossalaittanut Kekkilän Luonnonmukaista tomaattilannoitetta kasteluveteen.Kekkilän Luonnonmukainen tomaattilannoite sopii myös muille satoa tuottaville kasveille, joten se käy kaikille kasveille kasvihuoneessa. Amppelitomaatit ja - mansikka saavat samalla lannoitteella uuttavoimaa sadon tuottamiseen.


Kasvihuoneessa pidän kattoikkunaa auki päivisin ja aamulla jätän myös kasvihuoneen oven auki, että pörriäiset pääsevät sinne ja kasvit tuulettuvat yön kosteuden jäljiltä.



Kasvihuoneen seiniä ja koko katto on uusittu tänä vuonna, koska kennolevyt alkoivat haprastua ja uskon, että valo ei päässyt enää niin hyvin valaisemaan kasvihuoneen kasveja. Kärkkäiseltä löytyi halpoja kennolevyjä, vaikka päätyosiin piti sitten itse silikonia apuna käyttäen jatkaa kennon kokoa seinässä.



Tykkäätkö sinä kasvattaa itse kasveja? 

18.7.2020

Lomalla Tuurin kyläkauppaan ja Miljoonativoliin

Kesälomamatkat ovat meille useammalle suuntautuneet tänä kesänä kotimaan matkoihin. Meidän päivän lomareissu suuntautui Tuurin kyläkauppaan ja siellä Miljoonativoliin. Lähdimme hyvissä ajoin ajamaan kohti Tuurin kyläkauppaa ja pysähdyimme kerran matkalla. Olin pakannut eväät mukaan autoon, joten matka sujui hyvin huolettomasti ilman nälkää ja pitkästymistä. Perillä lomasää muuttui Tuurin kyläkaupassa pilviseksi ja Miljoonativoliin pääsimme vasta iltapäivällä. Kätevästi sain katsottua kännykästä sadeaikataulut, että tiesi miten sopii sateeton hetki Miljoonativolin vierailulle.



Ensin menimme Tuurin kyläkaupan ravintolaan syömään. Iloinen yllätys oli se, että saimme ilmaisen lipun Ähtärin pandoja katsomaan. Tämä vinkkinä, että kannattaa poiketa ensin ravintolassa syömässä ja sieltä saa ilmaisen lipun alle 13-vuotiaille pandojen ystäville.





Sateen aikana kävimme ostoksilla Tuurin kyläkaupassa. Siellä lähinnä oli ensin tutustuminen lasten lelu-ja askarteluosastolle. Syy oli sellainen, että sain sitten katsella rauhassa (tai niin ajattelin saavani) Vallilan-, Marimekon - ja sisustusosastot. Leluosastolla on kyllä tarjontaa lapsille monipuolisesti. Me ostimme sieltä poikavauvan Babybornin ja Hamahelmiä sekä niiden alustoja. Askartelujutut ovat olleet hyvin mieluisia seitsemän vuotiaalle.

Historian havinaa löytyy Tuurin kyläkaupasta aikuisille ja lapsille, kun voit nähdä vanhoja rahoja ja kassakoneenkin.




Vallilan osastolta löysin viiden euron metrihinnalla ihastuttavaa Bulevardi - verhokangasta ja käytävämaton. Jos en olisi ostanut olohuoneeseen mattoa vasta, olisin ostanut kyllä suuren Vallilan maton meille olohuoneeseen. Vallilan osaston myyjä oli hyvin asiantunteva, koska hän osasi heti kertoa Bulevardi kankaan kuviokohdistuspituuden minulle. Verhot tulevat makuuhuoneeseen, kun ne ehdin ommella.



Tuurin kyläkaupassa oli myös Vallilan suuren matto-ja verhovalikoiman lisäksi tapetteja myynnissä. Pentikin ja Finlaysonin tuotteita oli myös hyvin edustettuina Tuurin kyläkaupassa.

Lumenen osastolta keräsin hyvien tarjousten perusteella paljon kosmetiikkaa itselle varastoon. Tykästyin Lumenen uuteen Karpalo suihkugeeliin, jossa on ihastuttava mieto karpalon tuoksu. Lumene on suomalainen merkki, jota suosittelen kaikille.



Marimekon Oulet-myymälä oli kyläkaupan kassojen toisella puolella olevalla käytävällä. Myyjältä kysyin Marimekon Outlet-paikkaa, kun oletin sen sijaitsevan kyläkaupan omalla puolella. Marimekon Outlet-myymälän tarjonnasta ostin tarjouksessa olevia beigen värisiä Unikko-lautasia ja jälkiruokakuppeja.

Miljoonativolissa osa laitteista on sellaisia, että niissä on pituusraja 140 cm, mutta tivolin laitteista löytyy jokaiselle jotakin. Paras oli kiikun tyyppinen laite, jossa kävimme kaksi kertaa. Se olikin minun mieleinenlaite, kun sai vain istua ja lepuuttaa jalkoja pitkään sekä ihailla maisemia. Kummitusjuna oli meidän mielestä todella jännittävä, kun siellä ei kaikki valoefektit olleet käytössä ja välillä oli säkkipimeää. Parasta omi myös se, että kun vedit naruista toivoen parasta pehmolelua, niin jokainen veto voitti. Palkinto oli myös narunvedon (5€) arvoinen, eli me saimme lahjakassissa olevan laadukkaan pehmolelun. Lähtiessämme Miljoonativolin hattaraa piti tottakai saada ja suussasulavia mansikoita, jotka omi dipattu suklaaseen ja strösseleihin. Aion tehdä myös kotona näitä grillitikkuihin jälkiruokana meillä!





Mihin sinun kesälomamatka suuntautuu?



7.7.2020

Sammaleen häätö kivetyksiltä

Sammaleen häätö kivetyksiltä on onnistunut ekologisella sammaleenpoistoaineella. Täältä voit lukea siitä, miten BioCompin sammaleenpoistoainetta laitoin pihalle edellisenä kesänä. Meillä on laatoista tehtyjä erilaisia käytäviä ja alueita laatoitettuna Tori-kivellä sekä punaisena että harmaana värinä. 

Tässä alakuvassa olen poistanut ensin suurimmat rikkaruhot laattojen välistä. Sen jälkeen levitin Sokevan matalapaineruiskulla sammaleenpoistoaineen. Bio Compin Puhdas piha - sammaleenpoistoaine piti levittää ennen sadetta hyvissä ajoin. Sitten jäinkin odottamaan sadekeliä. Kuvassa näkyy tämä suihkuttelu laattojen pinnassa juuri tehtynä. Bio Comp Puhdas piha- sammaleenpoistoaine on ekologinen ja, jos sinulla on lemmikkejä kotona, niin tämä sammaleenpoistoaine on kyllä turvallinen käyttää lemmikkitaloudessa. 


Tässä on  nyt kulunut vuosi sen jälkeen, mille laatoitus nyt näyttää tänä keänä. Sammal on pysynyt poissa ja saumojen välit näyttävät mielestäni hyvin siisteiltä. Vihreää väriä ei näy ollenkaan laattojen välisä ja laatan pinta on myös pysynyt hyvän värisenä. Pieniä rikkaruhon kasvustoja näkyy joissakin kohtaa, mutta niitä ole ahkerasti nyppinyt pois. Lisäksi trimmeri on ollut apuna, jos tupsu on kasvanut liian pitkäksi. Nämäkin ovat kasvaneet pääosin vain sinne, mihin ei Bio Comp Puhdas piha- sammaleen poistoa tehnyt.


Kovasti tuo sammaleen poisto on helpottanut laattojen kesän ylläpitoa, koska sammaleet eivät kasva ollenkaan väleissä. Tykkään myös siitä, että laattojen pinta on pysynyt kauniin värisenä eikä niitä ole tarvinnut käsitellä niihin tarkoitetulla aineella. Sellaistakin "kiillotusainetta" on markkinoilla tarjolla.

Tässä oikein lähikuvaa, mille laatan sammal nyt tänä kesänä näyttää. Eli ne ovat ihan tummat ja osa on hävinnyt itsestään pois.






Nyt on mukava kävellä pitkin laattoja ja laatoituskäytäviä. Vesisateiden myötä on ihanaa, kun luonto on niin vehreää. Meidän pihan istutukset ovat oikein innostuneet kasvamaan ja luonto on nyt kyllä niin vehreää ja upeaa silmälle.


Tänä kesänä olen saanut pelargoniat oikein suuriin kukkiin kasvamaan, joskus onnistuu jonkun kukan kasvattaminen täydellisesti. Kasvihuoneessa ei ole onnistunut kasvattaminen varsinkaan kesäkurpitsan ja tomaattien osalta ollenkaan.



Oletko sinä joutunut sammalta poistamaan pihaltasi?

4.7.2020

Marjapiirakkaohje - helppo herkullinen (g, l)

Marjapiirakka on parasta juuri nyt tähän aikaan kahvipöydässä tai jälkiruokana. Mustikoita saa metsästä jo ja pakastimesta kannattaa käyttää viime vuotiset marjat piirakkaan. Jos sinulla on paljon marjoja pakkastimessa, niin kannattaa tehdä ne myös nyt mehuksi. Marjapiirakka sopii niin jälkkäriksi kuin kahvipöytäänkin. 

Minä sain siskoltani tämän helpon ja herkullisen marjapiirakan ohjeen. Hän oli tehnyt mummolaamme tällä marjapiirakkaohjeella mustikoista suussasulavan piirakan gluteenittomana. Oman marjapiirakkani tein pakastimesta otetuilla punaherukoilla, koska tykkään välillä hieman kirpeästäkin mausta makeassa marjapiirakassa.


Marjapiirakkaohje murotäytteellä

100 g voita taimargariinia
1 dl sokeria
1 muna
2.5 dl glut. kaurajauhoja tai vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna  ja vatkaa. Lisää jauholeivinjauheseos vatkaten. 

Levitä taikina painellen voidellulle ja korppujauhetulle piirakkavuoalle. Levitä su marjat päälle. 

Murutäyte marjapiirakalle

50 g sulaa voita tai margariiniä
1 dl sokeria 
1 dl kaurajauhoja tai vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria

Ripottele murutäyte marjojen päälle. Paista 200 asteessa keskitasolla n. 25 min. Tarjoile sellaisenaan tai jäätelön kanssa. 



Marjapiirakan ohje on helppo ja nopea tehdä. Marjapiirakan voi myös paloitella ja pakastaa, jos teet marjapiirakan tuoreista marjoista. Sadepäivänä leipominen on mukavaa tekemistä, kun ei ole sisällä liian kuuma uunia käyttää. 

Täältä löydät raparperipiirakan (voit tehdä tämän myös gluteenittomana) ja täältä löytyy mustikkavadelmapiirakan ohjeet, jotka ovat herkullisia myös. 



Mikä on sinun makuusi paras marja piirakkaan?