29.6.2016
Raparperipiirakkaa
Täällä on herkuteltu mummon perinteisellä raparperipiirakkaohjeella tehdyllä raparperpiirakalla. Ohje löytyy täältä! Ohjeella saa nopean ja maistuvan piirakan.Päälle tulee paistamisen jälkeen vaniljakastikkeen tyylinen kuorrutus,joka kestää myös pakastamisen. Raparperiä on helppo kasvattaa kotona Ei ole vaativa kasvi ollenkaan. Nuo mehulasit pillin kanssa on ollut hyvä hankinta Clas Ohlsonilta!
27.6.2016
Pauligin Capsulo keitin
Koteihin on myynnissä kahviautomaattilaitteita ja cappucinoja sekä muita erikoiskahveja saa tehtyä kotikeittiössä eikä tarvitse lähteä kahvilaan niitä juomaan. Meidänkin keittiöstä sekä tyttärien myös löytyy nyt Pauligin kahviautomaatit.
Juhannukseksi kävin ostamassa Prismasta Pauligin kapselikahvikoneita meille kotiin ja tytöille omat. Valitsin Pauligin kotimaisuuden vuoksi. Nyt olemme oikein innostuneina tutkineet mitä kaikkea näillä keittimillä saa valmistettua. Ihanien kahvien lisäksi saa erilaista teetä, kaakaota, glögiä ja myös kylmiä juomia. Koneet ovat helpot käyttää ja puhdistaa, jopa minun kahvinkeittotaidoilla saan cappuinot tehtyä. Itse ole ollut aina tee-ihminen, ja nyt olen ihastunut kyllä näihin Pauligin cappucinoihin.
Kahviautomaatti on helppokäyttöinen, myös sen puhdistaminen. Huuhtelutoimintoa sinun pitää käyttää jokaisen kupin jälkeen tai jos teet useamman kupin keralla, niin niiden jälkeen. Nappia vain panamalla saa huuheltua Paulig Capsulokeittimen putket puhtaiksi. Mitä sitten kahvimakuja on tarjolla tähän Pauligin keittimeen? Kapselaite löytyy joka marketista, mutta sinun pitää olla tarkkana, että muistat oman kahviautomaatti-merkkisi. Joskus olen miettinyt, että oliko se meillä Pauligin vai toisen merkkinen keitin. Kapseleita on hyvin kauppojen valikoimissa.
Tässä on valmistumassa cappuccinoa. Ensin tulee keittimestä kahvi omasta kapselista ja sen jälkeen tulee vaahtoutuva maito ja sitten cappucino on valmis. Kahvikupilla on myös merkitystä, missä oma cappucinosi maistuu parhaimmalle!
Käytätkö sinä kotona makujuomia?
23.6.2016
Keskikeän juhlan juhannuken kukkakimppu
Keskikesän juhlan eli juhannuksen kukkakimppu on tänä juhannukesna meillä tälläinen: punaisia upeita ruusuja ja valkoisia inkaliljoja.
Toivotan kaikille oikein ihanaa ja rentouttavaa juhannusta!Tänään on aurinko paistanut ja mukavasti lämmittänytkin.Pihahommia on tänään tullut tehtyä ja vuosia vanha havupenkki putsattu ja leikattu kuosiinsa.Illalla palju lämpiää.
Ihanaa keskikesän juhlaa!
22.6.2016
Valokuvat albumiin
Granitista löytyi kiva valokuva-albumi, kun sellaista olen etsiskellyt. Valokuvat ovat kyllä odotelleet jo tovin kaapissa, että saan aikaiseksi ne laittaa albumiin. Nyt lomalla otin homman työn alle, ja mukava muistella matkaamme Icmeleriin Turkkiin 2014 ja kesän muita juttuja. Valkoinen puukynä on kätevä, kun mustalle kartongille kirjoitteli asioita. Granitista sai myös -20%;n alekupongin seuraavalle ostoskerralle.
Joko juhannustouhuja on teillä tehty?
20.6.2016
Blogiarvonta ja nopea pirtelö päärynästä
Blogissani on ollut blogiarvonta. Blogiarvontani on suosinut seuraavia onnekkaita voittajia:
1.palkinto Meidän elämää/Anu
2.palkinto Sari Riekkola
Teimme pienen apulaiseni kanssa yksi ilta pirtelöä blenderissä ja siitä tuli niin hyvää, että laitan tännekin helpon ohjeen siitä. Pirtelöön tarvitset:
* kuorittuja päärynöitä paloiteltuna
* vaniljajäätelöä
* loraus maitoa tai miksei limsaakin
Koristeeksi käy nonparellit ja siivut päärynästä
Sitten vaan kaikki sekaisin ja kauniisiin laseihin. Meillä must tällä hetkellä on nämä erilaiset nonparellit, joita laitoimme pirtelön päälle. Pillit ovat suuret, joten on helppo imeä pirtelöä. Pillit on joskus ostettu Ikeasta. Pienelle apulaiselle on tärkeä valita päivään sopivan värinen pilli.
1.palkinto Meidän elämää/Anu
2.palkinto Sari Riekkola
Otan teihin yhteyttä sähköpostilla!
Kivasti oli osallistujia blogiarvonnassani.
Kiitos kaikille blogiarvontaan osallituneille!
Teimme pienen apulaiseni kanssa yksi ilta pirtelöä blenderissä ja siitä tuli niin hyvää, että laitan tännekin helpon ohjeen siitä. Pirtelöön tarvitset:
* kuorittuja päärynöitä paloiteltuna
* vaniljajäätelöä
* loraus maitoa tai miksei limsaakin
Koristeeksi käy nonparellit ja siivut päärynästä
Sitten vaan kaikki sekaisin ja kauniisiin laseihin. Meillä must tällä hetkellä on nämä erilaiset nonparellit, joita laitoimme pirtelön päälle. Pillit ovat suuret, joten on helppo imeä pirtelöä. Pillit on joskus ostettu Ikeasta. Pienelle apulaiselle on tärkeä valita päivään sopivan värinen pilli.
Tähän kannattaa ottaa apulaisia mukaan tekemään ja maistelemaan herkkua!
Olisiko sulla vinkata hyvää välipalaohjetta?
18.6.2016
Lehtien säilytysratkaisu
Ensimmäinen huonekaluhankintani oli koivuinen tarjoiluvaunu kauan kauan sitten. Ja nyt olen hankkinut toisen Block tarjoiluvaunun valkoisen ja koivun värisen. Tässä säilytän nyt meidän lehdet ja postit alaosassa ja päälle onkin kiva asetella jotain sisustuksellista, jota voi vaihdella aikaan sopivaksi. Minä laitoin maljakkoon sireeneitä, joissa on lisäksi huumaava tuoksu. Äitini kyllä sanoi, että vähän liiankin. Ei niin sopiva tuoksu allergiselle. Vaunua voi siirtää huoneesta toiseen, kun siinä on rullat. Pintamateriaali on peltiä, joten luulen, että kestää meilläkin käytössä. Kun tykkään kierrättää entisiä kalusteita, niin lehtien aikaisempi paikka oli AmandaB:n viinipuollotelineessä. Sen vein myyntiin kirpparille, kun sille en muuta käyttöä keksinyt. Lehdet kierrätetään osaksi äidille ja loput menee lehdenkeräykseen.
Blogin arvonta-aika on huomiseen klo 12 saakka. Käy osallistumassa täällä!!
Missä teillä säilytetään lehdet ja muut postit?
17.6.2016
Helppoja itse ommeltuja lasten vaatteita
Ompeleminen on mukavaa puuhaa ja nyt olen innostunut taas ompelemaan lomalla helppoja vaatteita näillä Noshin kankailla. Tilasin jo uusia kankaita, että on sitten sadepäivien varalla tekemistä. Facebookissa on kiva Ompeluelämää -ryhmä, jossa saa hyvin neuvoja ja ohjeita ompelemiseen. Lisäksi siellä on kuvia ompeluksista, ja itselle on ainakin hyvä nähdä jos joku malli on erittäin onnistunut, niin voi käyttää samaa kaavaa.Nämä vaatteet ovat Ottobren kaavoilla tehdyt Owl Princess paita 1/14 ja Back to front housut 6/14. Molemmat ovat erittäin helpot tehdä.
Oma saumurini on Bernina ja ompelukone Bernetta.
Oma saumurini on Bernina ja ompelukone Bernetta.
Muista osallistua blogini arvontaan,joka on sunnuntaihin saakka.Mitä sadepäivän juttuja sinä puuhaat?
15.6.2016
Mehupullot korissa ja Marimekko lahja
Ostin tyttären kanssa molemmat Clas Ohlsonilta nämä kivat korit, jossa on lasipullot pillien ja kansien kera. Pullot ovat kätevän kokoiset, joten jaksaa pienempikin janoinen sankari juoda mehun tyhjäksi. Korin hinta on edullinen n. 12€. Meillä on vielä kotimehua pakkasessa, joten tulee nyt vielä ennen uutta viinimarjasatoa juotua entiset mehut. Ja jos vielä olisi oikein hellelukemat, niin näitä voisi ottaa vaikka piknikille mukaan rannalle.
Ja Marimekon leikkuulauta oli oma lahjani loman kunniaksi. Leikkuulauta käy sisustuksessa moneen ideaan: asetelmien alustana, kahvipöydässä tarjoiluastiana ja ihan sellaisenaan kiva yksityiskohta keittiössä tai vaikka terassin pöydällä.
Olen niin innoissani ompelemisesta ja puutarhan kasvatuksistani, joten välillä jää sisustamiset vähemmälle kotona sisällä. Lasiterassilla on päiväkahvin aikaan ja iltaisin kiva istahtaa vaikka lukemaan jotain ja hörppäämään kupin teetä tai kahvia.
Blogissa on ihania keittiötuotteita arvonnassa sunnuntaihin saakka, käy osallistumassa täällä.

12.6.2016
Keittiöön jotain pientä ja ompeluinspis
Nikolas Vahén tuotteille on tarjolla näitä pieniä käteviä muovisia koreja. Ostin City Sokokselta näitä, ja huomisessa arvonnassa on myös yksi tämmöinen tarjolla. Joten olethan kuulolla huomenna blogiarvonnan merkeissä. Koreissa voi säilyttää keittiön tarvikkeita, jotka ovat käytössä usein kuten meillä nyt tämä suolamylly ja Nikolas Vahén kahvisiirappi.
Eilen olen jo tarttunut kesälomalla kangaspinoon käsiksi, sain vihdoin kaavoja piirreltyä ja nyt on ompeluvaihe kolmosella. Näitä vaatteita ompelisi vinot pinot, jos niitä joku leikkaisi mulle valmiiksi. Ostin eilen myös kuminauhan tyylistä läpinäkyvää joustonauhaa. Tätä laitan hihoihin ja yhteen helmaan, joihin tulee rypytystä. Saa nähdä miten onnistuu.

Käy osallistumassa myös bloginiarvontaan täällä!!!
11.6.2016
Tässä tulee kesän blogiarvonta
Blogissani tulee kesän kunniaksi arvonta. Haluan kiittää blogini lukijoita ja kommentoijia ihanista viesteistä. Ilman teitä blogiani ei olisi. Olen saanut tänne kivoja blogiystäviä, inspiraatioita mielenkiinnon kohteisiini ja ajanvietettä kaikista ihanista blogeistanne! KIITTI SULLE SIITÄ!
Arvonta-aikaa on ensi sunnuntaille19.6.2016 klo 12 saakka. Arvonnan säännöt ovat tässä:
1. jättämällä kommentin kysymykseen: Mikä on lempituotteesi kesäisessä sisustuksessa?
2. arpa liittymällä lukijaksi blogiini tai olemalla jo lukija.
Tässä ovat arvonnan palkinnot:
1. Palkinto Nicolas Vahé muovinen säilytyskori ja Hemtexin servetit
2. Palkinto Finlayson klassikko pannulaput ja tarraetiketit+liitu
Arvonta-aikaa on ensi sunnuntaille
1. jättämällä kommentin kysymykseen: Mikä on lempituotteesi kesäisessä sisustuksessa?
2. arpa liittymällä lukijaksi blogiini tai olemalla jo lukija.
Tässä ovat arvonnan palkinnot:
1. Palkinto Nicolas Vahé muovinen säilytyskori ja Hemtexin servetit
2. Palkinto Finlayson klassikko pannulaput ja tarraetiketit+liitu
Onnea arvontaan!
10.6.2016
Terassin öljyäminen harmajalla
Viime kesänä terassin puualue muuttui jo ruskeasta harmajaksi. Lasiterassin asennuksen myötä terassille tuli vihreästä painekyllästetystä puusta betonin ympärille nätti suoja. Puuta ei kannattanut vielä kesällä öljytä, koska myyjä sanoi, että se puun pinnan pitää antaa kuivaa ja öljy imeytyy sitten paremmin vasta seuraavana kesänä. Tikkurilan kelonharmaa valmis puuöljy on kaunis väriltään, kun puuosat käsitteli kahteen kertaan. Myös vanhat portaat peittyivät hyvin harmaalla sävyllä, kun aiempi väritys oli niissäkin ruskea.
Kelonharmaa sopii nyt hyvin tuon terassin laattalattian kanssa. Ja toivotaan jo ensi viikolle lämpimiä terassikelejä!! Kuvassa myös uusi fb-kirpparihankinta Pentikin penkki.
Kelonharmaa sopii nyt hyvin tuon terassin laattalattian kanssa. Ja toivotaan jo ensi viikolle lämpimiä terassikelejä!! Kuvassa myös uusi fb-kirpparihankinta Pentikin penkki.
6.6.2016
Hullaantumista kasveihin ja Marimekon vihreään
Odottelen sormet syyhyten, että pääsen istuttamaan ostamani erilaiset tomaatintaimet tuonne kasvihuoneeseen. Lisäksi sinne tulee itse kasvatettuja kurkkuja ja yrttejä. Tämän viikon säätiedote vain näyttää kovin kylmää, että saapa nähdä kasvatanko niitä vain sisätiloissa. Amppelitomaatti on ollut välillä lasiterassilla ja välillä sisällä. Gladiolukset istutin tänään kukkapenkkiin. Lannoitteena heitin tänään myös pensaille ja kukille kanankakkaa. Ja toivon, että kaikki alkaisi kasvamaan.
Kodin sisustukseen ei ole tässä toukokuussa kovin ehtinyt panostamaan. Vihreää väri on tullut tämän Marimekon tyynyn muodossa sisälle jos ei lasketa mukaan minun innostusta näihin taimien ostoon ja kasvatukseen. Olohuoneesta ja keittiön ikkunoista on kyllä upeat maisemat vihreinä puineen, kun ulos katsoo. Keltaiset istuintyynyt löytyi Prismasta alesta. Sopivat hyvin polyrottinkituolien kanssa.

3.6.2016
Onnea valmistuville ja lahjoista
Onnea kaikille ammattiin valmistuville! Kummityttöni valmistui tänään kolmen stipendin kera koulusta ammattiin. Olen hänestä niin onnellinen ja ylpeä. Hänen kanssa tässä taannoin laskimme matikkaa pääsykoetta varten agrologi-koulutukseen. Ystäväpiiristäni valmistui myös uuteen ammattiin myös ihana ystäväni lastenhoitoalalle. Lisäksi on tullut muistettua ylioppilasta ruusuadressilla. Laitoin näistä lahjaideoista tänne ideaa ja aikuisen lahjoja olivat erilaiset kauneushoitolan lahjakortit, suklaat ja kuohuviinit ja korut joista erityisesti Lumon on suosikki.
Juhlatamineet on tältä päivää riisuttu yöksi; on aika hetken nauttia kesäillasta. Sytyttelin kynttilöitä ja laitoin tunnelmavalot lasiterassille. Fazerin sininen punaisia marjoja -suklaa ja Festivo- valkoviini on tässä tunnelmassa sopivaa nautintoa. Paola Suhonen on suunnitellut lintuaiheisen ulkoasun viinitölkkiin. Tölkissä lukee, että lintukuvio kuvastaa mielen puhtautta ja Skandinaavisen designin ajatonta yksinkertaisuutta. Tämä luottoviini on ollut itsellä jo suosittu juoma monta kesää. Suosittelen maistamaan!

Kuplivan kera toivotan oikein ihanaa viikonloppua!
1.6.2016
Luomua sen olla pitää vai pitääkö?
Tässä tuleekin nyt asiaa ruoasta, ja siitä mitä Täällä pohjan tähden alla ohjelman aihe ravinto sai itseni miettimään, mitä meille tuolla kaupassa oikein tarjotaan. Tietysti on jokaisen valinta mistä ruoan hankkii, mutta itsellä ei ole aikaa hakea vihanneksia sieltä, lihaa tuolta ja muita sieltä ja täältä. Pienillä paikkakunnilla ei ole ruokarinkejä. Tai sekin voi olla oma-aloitteisuuden vika; voisinhan sellaisen laittaa pystyyn. Ohjelmassa sanottiin, että leikkeleet tehdään huonolaatuisista lihoista ja pakasteita ei kannata kenenkään syödä. Suomalaisista työikäisistä on 55% ylipainoisia, kun meillä syödään epäterveellisesti.
Siispä tänään tein punaherukkamehua oman puutarhan tuotteista viime kesän sadosta, kanttarellikastiketta viime syksyn sadosta, keitin luomuperunoita (Jakobssons ekogård), verilättyjä (harmikseen nämä eivät ole luomua) ja maissia. Viimeksi mainittu on suosikki 3,7 vuotiaalle. Luomua olen pyrkinyt hankkimaan kaupan suppeasta valikoimasta. Hinta on aina korkeampi, mutta mieluummin maksan laadukkaammasta ruoasta. Kyllä ne luomuporkkanat maistuvat paljon paremmalle vaikka keitettynä; hinnassa ei niin suuri ero ole luomun ja tavallisen pussin hinnassa.
Tänä kesänä meillä tuotetaan omaa satoa kasvihuoneessa, terassilla, kasvimaalla ja kasvulaatikoissa. Oma korsi on kannettu kekoon ja toivotaan parempaa kesää tänä vuonna; sato voisi olla parempi loppu syksystä.

Mitä ajatuksia sinussa herättää terveellinen ruoka?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)