Näytetään tekstit, joissa on tunniste Marimekko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Marimekko. Näytä kaikki tekstit

8.4.2025

Marimekon Unikko-pellavaverhot -ompeluohje

Marimekon uudet pellavaverhot sain ommeltua olohuoneen ikkunaan jo vähän aikaa sitten. Halusin kokeilla sisustuksessa Unikko-kuvioita vaihteeksi tummemmassa sävyssä, että miten se sopii vaaleaan tilaan. Verhojen pellavan väri ei ole ihan vaalea beige väriltään vaan tummempi sävy. Unikot ovat lähes mustat, mutta ne ovat oikein tummansiniset. Eri valossa ne kyllä näyttävät ihan mustalle. Vaihtelu virkistää ja verhot ovat hyvännäköiset ikkunassa. 

Täältä voit käydä katsomassa aiempaa postausta verhojen ompelusta ja täältä löytyy lisää Unikkoa. 

Laitan tässä hyväksi koetut vinkit, jos ompelet itse verhot. Ensin myymälässä myyjälle kannattaa pyytää leikata valmiiksi verhot, koska hän huomio myös kuviokohdistuksen. Tässä unikossa jäi noin puolen metrin pala ylimääräistä kangasta kuviokohdistuksen vuoksi. Pellava voi myös kutistua pesussa jonkin verran, että jätä myös muutama sentti reilusti valmiissa verhossa alaosaan pituutta. 

Käytän valmista verhonauhaa tai laskosnauhaa, jolloin verhon yläosaan tarvitsee vain huolitella joko siksakilla tai saumurille yläreuna. Sitten taitan sen nauhan reunan alle, laitan nuppineulat ja sitten ompelen nauhan kiinni ylä- ja alaosasta. Tykkään jättää yläosaan reilusti kangasta, jolloin verho asettuu vaikka tankoon tyylikkäästi. Tässä kuvassa näet mille se näyttää valmiina. Pellavakangas ei ollut mitenkään liian jäykkää, joten se myös laskeutuu hyvin korkeassakin ikkunassa. 

Alaosan käänteen ompelin myös ensin huolittelemalla saumurilla. Sitten tykkään aina silittää käänteen valmiiksi ja nuppineuloja apuna käyttäen katson mittanauhalla sopivan leveyden. Suoralla ompeleella pitkällä leveydellä ompelen käänteen valmiiksi. Tällä tavalla verhot tulee nopeasti valmiiksi. 

En kääntänyt pitkien sivujen reunoja ollenkaan, joten Marimekon logo ja teksti ovat näkyvillä reunassa. Verho on silloin oikeinpäin, kun Marimekon teksti alkaa ylhäältä kirjaimesta M ja siinä lukee se Marimekko. 


Pellavainen Unikko-verhosta valo kuultaa kivasti läpi.Verho laskeutuu oikein hyvin.  Tämä väri sopii muuten ympäri vuoden käyttöön tilassa kuin tilassa kotona.

Oletko sinä vaihtanut kevääksi verhoja?



18.11.2023

Unikkoverhot Marimekko ompeluohjeet

Pääsin ompelemaan suureen kahden ikkunan korkeuden olohuoneen ja makuuhuoneen Marimekon Unikko-verhoja vaihteeksi melkein viiden metrin korkeudelle. Tytär oli löytänyt Marimekon Outletistä tätä kaunista Unikkoa beigen satiininikankaana ja hentoa vaaleansinistä Unikkoa puuvillakankaana.  Unikko-verhot olivat tyttären lempiväreissä ja tykkään itsekin näistä kankaiden sävyistä.



Tässä vaaleansinisen sävyä suuressa Unikko-kukassa.Suuret unikot sopivat isoihin ikkunoihin.


Ompeluohjeet verhon ylä- ja alakäänteet

Yläkäänteen ompelin ensi saumurilla, että sain huoliteltua reunan.Tämän voit tehdä myös siksak-ohjelmaa käyttäen tavallisella ompelukoneella, jos et omista saumuria. Tämän jälkeen silitin taitteesta n.2  senttimetriä. Sitten  laitoin nuppineuloilla kiinni valkoista Ikeasta ostettua reunanauhaa.Jos verho tulee kiinni nipsuttimilla tai tankoon, niin tämä nauha sopii molempiin. Sitten ompelin kiinni sekä nauhan ylhäältä ja alhaalta.


Tässä näkyy tuo nauhan idea, että sen voit kiinnittää joko nipsuilla tai tankoon pujottelemalla.



Verhon alakäänteen tein samalla tavalla, eli ensin saumurilla huolittelin reunan.Sitten silitin alakäänteestä toiseen verhoon n.16 cm käänteen ja toiseen n.13 cm sisäpuolelle. Tässä halusin hyödyntää kankaiden pituudet maksimaalisesti, että kankaat tuli kokonasn käytettyä. Pitkissä verhoissa ei haittaa, vaikka on korkea alareunakäänne, koska se näyttää hyvälle ikkunassa.

Ompelin suoralla pitkällä tikillä sauman.En kääntänyt tosiaan toista kertaa saumaa sisäpuolelle, kun se ei näy mihinkään verhon takaa ja nopeuttaa verhojen tekemistä.



 
Tältä käännös näyttää ulkopuolelta.

.

En nyt ommellut verhojen pitkiä sivuja tällä kertaa,kun verhot olivat niin korkeat. Täällä on malli siitä, mitenpäin Marimekon verhoissa Marimekko-nimi on oukeinpäin verhossa.


Tykkäätkö Unikko-kuosista verhokankaana?










5.8.2022

Marimekon verhon ompelu

Marimekon verhon ja kahden kapan ompeleminen oli mukavaa diy-tekemistä viime viikolla. Tytär oli ostanut kauan etsimäänsä beigeä Marimekon Unikko-kangasta vihreillä tehosteilla verhoiksi. 

Olen aiemminkin ommellut itse verhoja ja Marimekon verhoista voit lukeakin täältä ja täältä Pentikin verhoista, millaisia verhoja olen tehnyt. Tässä sinulle vinkkiä, miten saa  verhoihisi kauniit sivut ja ylä-ja alakäänteet. 

Ompelen huolittelemalla joko saumurilla kolmella langalla tai tavallisella ompelukoneella siksakilla ylä -ja alakäänteet ensin. Tämän jälkeen silitän molempien sivujen reunat taittamalla sen verran, että Marimekon logo tulee verhon ulkopuolelle ja toinen reuna saman verran.Ompelen sitten suoralla (pitkä tikki esim 4.5)  reunat. 




Käännän sitten päälle ylä-ja alakäänteet n. 8 cm ja silitän taas, apuna käytän nuppineuloja. Jos haluat siistin reunan, niin käännä sentti ensin sisäänpäin. Näin saat täydellisen verhon. Marimekon teksti pitää lukea alhaalta ylöspäin, silloin verhosi on oikeinpäin ja tiedät kumpi on yläkäänne ja kumpi ala.

Tässä alakuvassa on valmiina verhon alakäänne. Yläkuvassa näet  Marimekon tekstin suunnan, kuinka se lähtee alakäänteestä ylöspäin luettuna.


Tässä valmis Marimekko-logon näkyminen verhossa ja huoliteltu reuna.

Kapan ompelussa en käännä sivuja ollenkaan, jos kapan pitää sopia tavallisen kokoiseen ikkunaan. Käännän yläkäännettä n.5 cm ja alakäännettä n. 2 cm. Silitän  reunat ensin ja laitan nuppineulat taas apuna. Mittanauhalla on hyvä mitata, että käänteet ovat kaikissa kohdissa saman kokoiset.

Marimekon Unikko-verho ja kapan silitin höyryllä sileiksi ja näin sain samalla huoliteltua käänteet sileiksi.


Ompeletko sinä itse verhot vai käytätkö ompelijaa?



18.1.2022

Hyvä ohje mokkapalat

Yhdeksän vuotiaan kanssa innostuimme leipomaan hänen toiveiden mukaan mokkapaloja. On vierähtänyt tovi meidän yhteisestä leipomishetkestä ja nyt lauantaina näitä mokkapalaherkkuja teimme pellillisen. Mokkapaloja olen aina tehnyt ja muistan, että niitä on myös äitini tehnyt. Muistan myös, kuinka lapsena mokkapalojen päälle tulevat värikkäät nonparellit näyttivät aina niin herkullisille, vaikka niissä ei erityistä hyvää makua maistunut.



Mokkapalat (pellillinen)

4 dl sokeria

4 munaa

5dl vehnäjauhoja

3 rkl tummaa kaakaojauhetta

3 tl leivinjauhetta

2 tl vaniljasokeria

2dl maitoa

200 g margariiniä sulana

Vatkaa sokeri ja munat vaahdoksi. Lisää sula margariini. Vatkaa joukkoon  jauho+kaakao+leivinjauhe+vaniljasokeri seos. Lisää maito lopuksi. Levitä lastalla pellille, jossa on leivinpaperi. Paista 200 asteessa n. 10-15 min. 

Täyte

4 rkl kahvia

75 g margariiniä sulaa

5 dl tomusokeria

2 rkl tummaa kaakaojauhetta

Sekoita täytteen ainekset keskenään jae levitä täyte lastalla ja ripottele pinnalle lopuksi nonparellit.


Leikkasin valmiiksi palat uunipellillä ja osan niistä laitoin isoon rasiaan pakasteeseen. Taikinasta tuli superhyvää ja ihanan korkeita leivonnaisia. 

Ehdin myös tekemään uusia pannulappuja viikonloppuna Marimekon kankaasta. Räsymattokangaspala oli jäänyt tyttären pitkästä olkkarin verhosta yli, niin nyt niistä sitten tuli kolmet patalaput.


Mitä sinun tammikuuhun kuuluu? 

27.12.2021

Jouluinen koti - joululahjat

Miten sinun joulu meni? Mitä sait joululahjaksi? Meillä meni jouluaatto rauhallisissa merkeissä illan osalta, kun yhdeksän vuotias sai toimia pukin sijaisena ja jakaa lahjat. Itse ostin lahjaksi kampaamon lahjakortit, Marimekon pussilakanat ja kosmetiikkaa.     

*sisältää mainoslinkin, joka merkitty *

Koululainen sai mummilta  Harry Potteriin liittyviä tavaroita. Taapero sai *sinisen mopon, ja sillä saa  opetella ajamaan. Mopossa soi englannin kielinen musiikki ja myös tyytti toimii. Lahjoja oli maltillisesti ja se on hyvä niin.

Sain lahjaksi kalenterin, joka on joka vuosi tyttäret itse valokuvin tehneet. Kalenteri on joka vuosi yhtä ihana saada. Täällä onkin juttu ollut aiemmin kalenterista. 

Airfryer-laite oli yhdessä paketissa, ja sen käyttöä pitää testailla, että saa jakaa tänne blogiin käyttökokemuksia. Onko sinulla Airfryer-laite kotona? Onko sinulla Airfryer-ohjeita jaettavaksi? 

Joululahjoilla on saanut sisustaa yksityiskohdilla kotia: kynttilät, kummitytön maalaama taulu, keittiöliina, Finlaysonin harmaa pari vuoteen pussilakana ja Marimekon Kivet kylpypyyhkeet. Kaikki tarpeellisia ja nyt voi  vanhat pyyhkeet laittaa H&M:n kierrätykseen myymälässä. 



Joulukoristeet saavat olla esillä loppiaiseen saakka, eikä niitä ole kiire vielä kerätä pois. Uudet sisustukseen tulevat lahjat ovat esillä ja tulevat heti käyttöön. 


Mitä sinä sait joululahjaksi? 


12.4.2021

Kinderpiirakkaohje suklaiseen herkkuhetkeen, GL

Kinderpiirakka on oikein herkullinen kahvipöydän suklainen herkku, joka maistuu varmasti kaiken ikäisille. Leivontaohje olisi taas tässä sinulle jaossa, kun  leivontainspiraatio on iskenyt oikein kunnolla minun keittiössäni. Tykkään kokeilla ja testata uusia ohjeita, joista monet ovat gluteenittomia herkkuja. 

Tässä kinderpiirkka valmiina ja pieniksi palasiksi leikattuina kahvipöytään. Kinderpiirakka on makea, niin sen vuoksi tein neliön mallisia pieniä palasia ja tarjoilin niitä tällä Marimekon pienillä lautasilla. Kuvassa näkyvä lasiastia on löytö kirpparilta; ilmeisesti 80-luvun Riihimäen lasituotantoa. 

Kinderpiirakan valkoinen voikreemi on herkullista tuolla piirakan suklaakuorrutuksen ja suklaisen pohjan välissä.

Hyväksi todettuja gluteenittomia leivontaohjeita on täällä kääretortusta ja Kuningatarpiirakan ohje  löytyy täältä! Viimeksi mainittu on ollut hyvin suosittu ohjeeni. 

 


Suklaa on oma lempileivonnaisen raaka-aine, siksi tein Kinderpiirakkaa, kun siinä tulee tummasta kaakaosta pohja ja väliin kreemiä sekä kuorrutukseen maitosuklaata sekä koristeluun vielä valkosuklaata. Kinderpiirakkao n helppo tehdä, koska taikinan aineet vain sekoitetaan keskenään. Kuorrutuskin onnistuu, vaikka vasta-alkajalta, kun suklaa vain sulatetaan vesihauteessa. Eli tämä kinderpiirakan ohje ei vaadi kummoisia taitoja, vaan onnistuu jokaiselta leipojalta. 

Kakkosluokkalainen tyttären tytär antoi minulle pääsiäisenä lahjaksi tekemänsä tipun, jonka hän oli tehnyt puutyössä. Tipu on kyllä hauskan näköinen ja värikäs sulkiensa kanssa. 




Kinderpiirakka ohje  (gl) 

5 dl sokeria

5 dl gluteeniton kakkujauhoseos (esim. Semper) tai sama määrä vehnäjauhoa

4 tl leivinjauhetta

2 tl vaniljasokeria

6 rkl tummaa kaakaojauhetta (esim. S-marketin Kotimaista)

3dl kiehuvaa vettä

300 g sulaa margariiniä

4 munaa

Sekoita sokeri, jauhot, leivinjauhe, vaniljasokeri ja kaakaojauhe keskenään. Sekoita keskenään kuuma vesi ja sulatettu margariini. Lisää sekoittamalla ne jauhoseokseen. Lisää seokseen munat yksitellen edelleen sekoittaen. 

Paista 200 asteessa 30-35 min. Jäähdytä. 


Voikreemi

150 g voita

5dl tomusokeria

4 tl vaniljasokeria

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi hyvin. Lisää vaniljasokeri ja vatkaa. Levitä nokareita jäähtyneen pohjan päälle, tasoita. Laita jääkaappiin jäähtymään. Ja valmista suklaakuorrutus.

Suklaakuorrutus

200 g maitosuklaata sulatettuna

Sulata suklaa vesihauteessa ja levitä jäähtyneen kreemin päälle pienissä osissa.

Koristele esim. nonparelleillä tai valkosuklaalla, jonka sulatat ja teet sillä raitoja pinnan päälle. Jos haluat kuvioita pinnan päälle, niin raitojen jälkeen vedä hammastikulla joka toinen viiva toiseen suuntaan, niin saat kivan kuvion pintaan. 



Keitttiössä on ollut paljon kukkia ja viime viikonlopuksi piti jo ostaa itselle neilikoita tuohon suureen maljakkoon, ja neilikoiden väri on kirkas punainen ja keltainen; koska nyt on mukava nähdä väriä ympärillä. Viikonlopun aurinkokin on tähän kuvaan saatu esille ikkunoista. Löysin Kärkkäisen sikapäiviltä kivan pandaruokatabletin pienelle tyttären pojalle, mutta isosisko halusi omia sen itselleen, Artekin syöttuoli on nyt myös tullut takaisin meidän keittiöön, ja sille on nyt ollut jo käyttöä. 

Tässä alakuvassa ovat ne ihanat kestävät neilikat nyt kauniisti aseteltuna suuressa Marimekon maljakossani. Ihan hyvä tuli asetelmasta, kun näitä oksia pyörittelin aikani. Kyllä ne kukat löysivät  hyvät asennot maljakossani ja värit ovat oikein raikkaat, vai mitä olet mieltä?




Tykkäätkö leipoa piirakkaa kotona?



13.12.2020

Jouluinen sisustus keittiössä

Tänään on vietetty jo kolmatta adventtisunnuntaita ja Lucian -päivää. Pimeään onkin ihanuutta saada jouluvaloilla ja kynttilöillä. Tänään ehdimme juuri ja juuri valoisan aikaan hakemaan joulukuuset omasta metsästä. Kuusia lähti omasta metsästä mukaan kolmea eri kokoa, yksi on perinteinen joulukuusi olohuoneeseen, yksi pienempi kuusi ulos ja yksi minikuusi keittiöön maljakoon. Pienstä kuusesta tulee vain niin mukava kuusen tuoksu jo nyt. 


Joulukuusen etsiminen ei ole yhtään niin helppoa hommaa, kuin sen luulisi olevan. Mies sanoikin minulle, että ei niitä joulukuusia vain niin helposti löydä; aina on joku vika lopulta, vaikka juuri luulit löytäneesi hienon ja täydellisen kuusen. Metsässä oli todella vähän lunta ja pieni apulaisemme tykkäsi liukua jäätyneissä isoissa vesiaiheissa metsätiellä. Ojissa oli myös paljon jäätyneitä jääratoja, niihin ei niin uskaltanut mennä, koska ovat syviä ojia. Tyttären koirat saivat myös juosta vapaana metsässä. 




Kakkosluokkalainen oli kaverinsa kanssa kantanut meidän huonekuusen olohuoneeseen ja koristelleet sen reippaasti joulukoristeilla. Huonekuusi oli niin vinossa, että vaihdoin siihen eilen mullat ja samalla löysin suuemman kukkaruukun sille. Nyt odotan, että se juurtuu altakastelevaan ruukkuunsa ja pysyy taas hyvin pystyssä. Huonekuusi on ollut keitiössä jo useamman vuoden ja täältä voit katsoa jouluista keittiön sisustusta.


Jouluista sisustusta sai tuoreella pienellä minikuusella luotua keittiön hyllyyn. Siinä on nyt tontut, kynttilätelineet, äidin tuoma amaryllis, joulukalenteri ja kuusi sulassa sovussa joulua tuomassa meille. Tontut ovat joululahjoina saatuja ja niitä laitan asetelmiin esille kotona. Lili -koira oli kovin kiinnostunut imemään pienempää tonttua, kun se oli tipahtanut lattialle.Täältä voit katsoa mille amaryllis näytti hempeän puuterin sävyisenä yhtenä jouluna. 



Minna Immosen Tiernapoika-joulukalenteri on entiseltä työkaverilta saatu upea postikortti. 



Oletko jo joulukuusen laittanut kotiin?



23.11.2020

Mten valaista kotia marraskuussa? Vinkki kukan kuivaamiseen

Miten valaista kotona marraskuussa, kun pimeä aika on nyt synkimmillään käsillä. Pimeää on aamusta ja jo aikaisin iltapäivästä. Meillä on olohuoneessa kahdessakin kohtaa tunnelmavaloja, joilla saa lisävalaistusta korkeaan tilaan. Katossa on halogeenispotteja ja vielä yksi  Artekin kattolamppu valaisemassa pitkulaista olohuonetta. Valon värillä ja määrällä voi nyt tehostaa omaa jaksamista ja virkeyttä, kun reilusti laittaa valaistusta kotona päälle. Tämä on ihan tieteellistä tutkimusta myös, että valolla on vaikutus kaamosväsymykseen.



Olohuoneessa on myös kynttilöitä palamassa iltaisin, ja tämä aika onkin parasta kynttilöillä tuoda valoa kotiin. Kaivoin kaapista esille jouluisia ja talvisia kynttilätelineitä ja nuo valkoiset porot tai peurat ovat kivoja valonlähteitä. 

Alakuvan pöytälamppu on joululahja kummitädiltäni ja tätä pöytälamppua olen pitänyt esillä talvet ja kesät, koska se on niin ajaton malliltaan. Lamppu on Claes Ohlsonin lamppuvalikoimaa. Niitä löytyy myös täältä yksi hyvä valaiseva kattolamppu makuuhuoneest. 


Suuressa maljakossa on kesän kukkaistutuksista nappaamiani heinän oksia, jotka ovat kivasti kuivuneet kaarelle maljakkoon. Viime viikolla sain tuotua äitini kuivattamia Hortensia oksia myös meille kotiin. Hortensia oksien kukat kuivuvat hyvin aidon näköisiksi kukiksi maljakossa itsestän. Vihreän sävy näissä Hortensian oksissa sopii boho-henkiseen hyllyn sisustukseen. 




Meillä leivottiin sunnuntaina ruskeita pipareita ja tänään niitä tuli tyttären tytär koristelemaan. Koristeluun ostin kolme eri putkiloa sokeriväriä, joita hän reilusti käyttikin koristeiden tekemiseen. Joulua tulee valmisteltua sopivan rauhallisesti ja tonttuoven eteen sai pienet tytöt käydä laittamassa koristeet, joita tuli hankittua joku aika sitten. 



Millä sinä saat valaistusta `lisättyä kotiin kynttilöillä vai lampuilla näin marraskuussa?



4.10.2020

Pihan ja puutarhan syystoimet

 Piha ja puutarha ovat olleet jo monta viikonloppua tässä kotona työn alla, että molemmat valmistautuvat tulevaan talveen. Pihan polkulaatat saimme aseteltua maahan ja levittelin Kekkilän kivituhkan niiden --päälle. Täällä on kuvaa polusta, joka tuli tuohon talon päätyyn, missä aiemmin oli pieniä havupuita ja sininataheinää. Kekkilän kivituhkaa saa pienissä säkeissä, jos et tarvitse sitä paloa kerralla. 

Marja-aronia-aita on leikattu nyt reilulla otteella, ja valtava määrä oksia ja kirkkaan keltaisia ja punaisia lehtiä kipattiin tänään peräkärryssä  paikkaan, jonne saa viedä puutarhajätteen ihan ilmaiseksi. Marja-aronia-aito on nopea kasvamaan ja sen huoltaminen on kyllä suuritöistä. Syksyllä marja-aronia on kyllä kaunis puuruskan värien aikaan. Aronian, lehdet kyllä tipahti heti leikkauksen jälkeen kerralla maahan, joten ensi vuonna aidan leikkuu pitää suunnitella vaikka heinäkuulle. 



Kasvihuoneen kasvit keräsin kaikki pois, joten siellä on enää tilliä parvekelaatikossa kasvamassa. Ajattelin vielä kaivaa vanhaa multakerrosta pois kasvualustoista ja yhteen alustaan olikin hometta ehtinyt kasvaa. Kasvari saa odottaa nyt tulevaa uutta kasvukautta ensi vuodelle. Kasvihuoneen puhdistus onkin tärkeä asia, että taudit ja homeet eivät sitten leviä seuraavalle kasvukaudelle.

Puutarhan lannoitan vielä huomenna kalkitsemalla nurmikon, koska siellä nyt kasvaa paljon sammalta. Nurmikko näytti kesällä hyvälle, mutta näin syksyn tullen sammal puskee esiin. Ostan myös nurmikon syyslannoitteen nurmikolle ja nurmikkoon pitäisi tehdä myös reikiä, että nurmikko saisi ilmaa.

Vaikka pihan ja puutarhan hoito vie aikaa, niin talvella kuitenkin saa taas huilata pihatöistä. 

Tytär teki puolukasta ja kinuskista aivan super herkullisia muffinsseja. Nämä muffinssit ovat gluteenittomia ja tuo Valion kinuskikastike sopii hyvin puolukan kanssa muffinsseihin. Laitan näiden ohjeen ensi viikolla. 


Mitä sinun viikonloppuusi kuului?



18.9.2020

Kotipuutarhan sadonkorjuu ja sykyinen kukka-asetelmat

Puutarha alkaa olemaan viittä vaille valmis satonsa suhteen; omenat on säilötty pihavarastoon ja niistä teen vielä omenahilloa jonkun verran ja osa syödään sitten välipaloina. Sipulit keräsin tänään maalta ja viimeiset perunat meni kattilaan lounaaksi. Viikolla ehdimme käymään myös puolukassa ja ne onkin sitten laitettu pakkaseen. Löysime myös uuden kanttarellipaikan ja höyritin niistä nesteet pois paistinannulla ja laitoin pieniin pusseihin pakasteeseen. Niistä valmistuu sitten herkulliset kastikkeet tulevan talven aikana.

Nuorempi tyttäreni kävi tekemässä viikolla pikku apulaiseni kanssa aivan superherkullisia puolukka - ja mustikkamuffinsseja. Ohje on superhelppo ja laitan sen teille jakoon seuraavassa postauksessa. Pieni apulaiseni täytti keskiviikkona kahdeksan vuotta, ja täältä sekä täältä näet synttärijuhlia. Tänään hän vietti kaverisynttäreitä; jännittävä päivä ja lahjoja yhdessä saimme ihastella. Instagramin puolelta jo löytyykin synttärikoristeita kuvaa ja kahdeksan vuotiaan oma tekemä video. 



Puutarhasta löytyy vielä maljakkoon aivan ihania kukkia. Meillä on vielä syysleimua puutarhassa ja niitä kukkia olen vielä poiminut maljakkkoon, koska kestävät viikosta toiseen. Oulun matkalla pysähdyimme valokuvaamaan auringonkukkapeltoja upeine keltaisine kukkineen Limingassa. Auringonkukkia on ollut koko viikon meillä keittiössä ja olohuoneessa maljakossa. Aurinonkukkien sekaan laitoin myös ihan kaura-viljaoksia. Auringonkukkia aiomme laittaa myös mummolaan ensi kesänä pellollisen kasvamaan. 

Ruska on alkanut jo näkymään puissa ja niitä ihailen kotona ikkunoista. Siitä tuli myös mieleeni, että vaihdan keittiöön Pentikin kauniit syksyiset verhot ikkunaan, jotka ompelin kaksi vuotta sitten. Niistä näet kuvat täällä. Keittiössä on myös syksyä jo näkyvissä sisutuksessa, kuten kuvassa näkyvät puinen maljakon alla oleva alussta ja mariskoolin puinen versio. Syksyinen kukka-asetelma on ollut keittiössä esillä keltaisine suurine auringonkukkineen.


Auringonkukat ovat kyllä niin näyttäviä ja upeita väripilkkuja maljakossa tähän vuoden aikaan, ja viikon ovat muuten kestäneetkin maljakossa näin hyvänä. Sykyinen kukka-asetelma tulee näin helposti yhdistelemällä auringonkukkia ja kauran oksia. 


Omasta puutarhasta on vielä saanut aamupalalle ja tämän illan pizzan päälle tomaatteja, basilikaa, oreganoa ja kesäkurpitsaa. Tänään kävin tyhjentämässä lisää taas kasvihuoneesta kurkun oksia. Eilisen Aila-myrskyn jälkeen oli kolme kasvihuoneen osaa lentänyt pitkin pihaa, mutta kiinnitin ne takaisin ja toivon, että uutta myrskyä ei tule. Kotipuutarhan satoa on vielä vähän tulossa, mutta loppusuora häämöttää. Tänään myös keräsin sipulit maasta kuivamaan terasille. 



Mitä sinun viikonloppuusi kuuluu?