30.11.2022

Pariisin vinkit ja nähtävyydet

 Oletko suunnitellut matkaa Pariisiin?

Pariisi on matkakohteena kaupunkikohteista itsellä ihan niin korkealla kuin Top 3:ssa. Pariisiin voit matkustaa ympäri vuoden ja lento kestää kolme tuntia Helsingistä. Finnairin lentoajat ovat mukavat: illaksi Pariisiin ja paluulento esim. iltapäiväksi Helsinkiin.


Ruoka on herkullista ja ranskalaisia erikoisuuksia suosittelen maistamaan. Ranskalaiset lähtevät illalla syömään myöhään ja kello on silloin jo kahdeksan yhdeksän ja jopa enemmän. Meillä oli lautasella tietysti ensimmäisenä iltana kolmen ruokalajin illallinen. Ranskalaisessa pöydässä on aina vaaleaa leipää ja ruokajuomana viiniä. Herkullinen perunamuusijauhelihapaistos maistui nälkäisille matkailijoille ja jälkkärinä herkuttelimme suklaamoussella kermavaahdon kera. Ranskalainen keittiö on kyllä parasta mitä vain voi olla, ja siksi matkalla tuli käytyä erilaisissa ravintoloissa ja tilaamalla joka kerta erilaisia ranskalaisia herkkuja.


Yhtenä iltana söimme salaattia vuohenjuuston kera ja tytär tilasi uunituoreen juustopaistoksen itselleen ja näin hienosti se oli laitettu esille tässä ylhäällä olevassa kuvassa.


Mitkä nähtävyydet kannattaa ehdottomasti käydä?

Louvre on yksi pakollinen matkanähtävyys. Louvreen kannattaa varata aikaa useampi tunti, jos haluaa kiertää kaikki eri kerrokset läpi. Alakerrassa on paljon patsaita ja niitä riittää siellä paljon. Mona Lisa on kaikkien nähtävä ja onneksi jono eteni siellä reippaaseen tahtiin. Vartijat huolehtivat, että jono eteni ja minäkin pääsin kuvaamaan Mona Lisan maailman kuulun taideteoksen sieltä seinältä. 

Louvren kaikki osastot ovat historiallisesti merkittäviä ja vuosisatojen ajalta sinne on kerätty mitä hienompia ja arvokkaimpia tavaroita koruista, miekkoihin, kultaisiin arkkuihin, astioihin, taideteoksiin ym. 

Louvren huoneet ovat jopa katosta asti niin hienosti sisustettuja upeine kattomaalauksineen ja huonekaluineen, että itsekin oikein aistii menneen ajan glamourin, mikä linnassa on aikoinaan ollut. 




Eiffel -torni on myös yksi nähtävyys, joka on pakko käydä katsomassa. Sisäänpääsymaksun maksamalla pääsee myös itse Eiffel-torniin sisälle. Eiffelin tornin puistoalue oli täynnä ihmisiä ja osa oli siellä piknikillä. Jos olit unohtanut omat macaronsit tai viinit kauppaan, niin kaupustelijat kiersivät myymässä niitä ja myös matkamuistoja oli tarjolla kauppiailla: magneetteja ja vilkkuvia Eiffel-torneja monissa väreissä oli peiton päällä. 

Kuten laulussa sanotaan: kuin uomassaan Seine hiljaa, kun yö juhlittiin, me siltojen alle myös viiniä juotiin...  Seine ja sen sillat ovat kaunista katseltavaa. Suosittelen myös käymään jokiristeilyllä Seinellä, jos sinulla on aikaa sellaiseen. 


Pariisin kaduilla on hienoa arkkitehtuuria. Rakennukset ovat vain niin kauniita ja takorautaiset ranskalaiset parvekkeet.



 

Yksi kohde on myös ehdottomasti  Moulin Rouge eli Punainen Mylly. Tällä kerralla kävimme vain syömässä läheisessä ravintolassa pizzat, mutta seuraavalla kerralla aiomme mennä katsomaan tanssiesitystä. Sinne lippujen hinta on 100 euroa ja ne kannattaa tilata edeltäkäsin. Moulin Rougeen vaaditaan myös etiketin mukainen juhlapuku asuna. Moulin Rougen tunnelma on kyllä huikea; punaiset rakennukset ja tunnelmalliset valaistukset etenkin illalla.

Pariisissa on helppo liikkua metrolla ja välimatkat eivät ole pitkiä. Nähtävyyksiä pääset katsomaan helposti ja lähelle metrolla. Kävimme myös ostoksilla kaupungin ulkopuolella kauppakeskuksessa , jonne menimme ensin junalla ja sitten bussilla.






Champs Elyseen yläpuolella on muuten ravintola ja kuvasta voit huomatakin siellä olevat ihmiset. Champs Elysee on todella korkea Riemukaari ja sen korkeuden huomaa, kun itse rakennelman näkee.



Oletko käynyt Pariisissa?









16.11.2022

Blogiarvonnan voittaja ja joulukalenterivinkit

Blogiarvonta päättyi eilen ja onnettaren suosikki oli tänään Päivien ilot -blogia pitävä ihana sisustus/kirppis/tuunailu blogin ihastuttava nainen. Blogiarvonnan palkintona oli ihana uusi Docendon julkaisema Sisustussuunnittelun käsikirja, josta löydät täältä lisää tietoa.

Sisustussuunnittelun käsikirjaa olen lueskellut paljon ja saanut vinkkejä kodin sisustamiseen. Olen ollut parilla ulkomaanmatkalla ja ehtinyt niissäkin muutamia sisustusputiikkeja kiertelemään. Tässä postauksessa onkin muutamia kuvia matkoilta. Sisustusharrastuksen myötä kirjasta sain vinkkejä tavaran karsimiseen. Olen myös alkanut vähentää tavaran määrää kotona, kun se konmaritus helpottaa myös kiireellisessä arjessa kodin järjestyksen säilyttämistä ja siivoamista nopeammin.


Lamput ja varjostimet ovat nyt ajankohtaisia:


Kattausideaa joulupöytään:


Espanjan matkalta löysin kyllä ihanan taidejulisteen, jossa tämä upea espanjatar tanssii flamencoa. Keltainen väri toi mieleen valon ja auringon, niin nyt tähän vuoden aikaan saan ihailla kepeää tunnelmaa ja aurinkoista väritystä printtikuvasta. Olen suunnitellut tähän kultaisen väriset kehykset tai valkoiset. Uusin viime kesänä meille kotiin tauluja blogiyhteistyön merkeissä ja aion tilata tähän taidejulisteeseen kevyet kehykset taas Gallerixilta. Täältä näet vinkkejä Gallerixin tauluista meillä kotona. 

 


Vinkkejä joulukalentereihin

                     *sisältää kaupallisen linkin

Joulukuun alkuun on vielä pari viikkoa aikaa ja tänään ostimme koululaiselle jo valmiiksi joulukalenterin, jossa on sisällä erilaisia tikkareita. Vinkkaankin tässä kivaan * Body Shopin  kosmetiikkajoulukalenteriin ,jos et ole vielä omaa joulukalenteria ehtinyt tilata tai ostaa. Body Shopista saat 20.11.22 saakka -10% alennuksen lahjapakkauksista ja joulukalentereista sekä joulun kausisarjojen irtotuotteista -20%. 

Kaikenikäisille ja kunnon valikoima löytyy myös * täältä kivoja joulukalentereita alle viiden euron. Tarjous Adlibriksellä on voimassa 27.12.22 saakka. Tuotteita heilllä on rajoitettu määrä. He pidättävät oikeuden hinnanmuutoksiin kampanjan voimassaoloaikana. 



Onnea blogiarvonnan voittajalle!

 Oletko sinä hankkinut vielä joulukalenteria?