21.4.2021

Vinkkejä siementen kasvatukseen kotona ja kutomiskuulumiset

Niin se kevät on tullut siihen vaiheeseen, että kodinhoitohuoneen pöydälle on ilmestynyt pieniä mustia ja ruskeita ruukkuja. Ruukuista on alkanut osassa nousemaan vaikka ja mitä vihreää silmua ja udulla. vartta vihreää. Tänä vuonna laitoin kasvamaan: tomaattia, kurkkua, kesäkurpitsaa, paprikaa ja valkosipulia. Kesäkurpitsa on venähtänyt aika pitkäksi, että saa nähdä voiko niitä saada miten menestymään sisällä sen aikaa, että ne voi siirtää ulos. Aikaa on nimittäin pitkästi toukokuun loppuun, jos yöpakkasia ei sitten enää olisi. Tytär aikoi ottaa kokeiluun omalle parvekkeelle joitakin taimista, kun hänellä on lasitettu parveke. Siellä ainakin lämpöä riittää. 



Yläkuvan valkosipulit ovat kasvaneet noin hienosti. Valkosipulin tein sillä tavalla kasvamaan, että vanhentuneet kynnet erottelin toisistaan. Liotin pari päivää vedessä niitä ja tökin sitten mullan sekaan pieniin purkkeihin. Kynsi jäi osaksi näkyviin ja hyvin äkkiä sieltä on noussut varsia ihan hetkessä purkista. Siirrän valkosipulit parvekelaatikkoon, että niillä on tilaa kasvaa sitten. Meidän lasitettu terassi sopii myös taimien kasvupaikaksi ennenkuin siirrän niitä kasvihuoneeseen toukokuun lopussa. 



Paprikan siemenet ovat omista kaupan paprikoista kerätty ja kuivatin ne ensin lautasella. Sitten istuttelin niitä laakealle pahviastialle mullan sekaan. Ne kestivät itää kauan aikaa, mutta nyt niitä alkuja on tullut paljon. Paprikan taimi pitää muistaa napsasta poikki päästä siinä vaiheessa, kun se alkaa kukkimaan enemmän. Paprikan taimet näkyvät tuossa yläkuvassa keltaisen ruukun takana. 


Oletko muuten kokeillut hyönteishotellin toimivuutta? Hyönteishotellin ostin Kärkkäisen sikapäiviltä ja tyttären tytär olisi halunnut samanlaisen, kun hän näki tämän keltaisen hotellin. Aion vielä hakea yhden hyönteishotellin hänelle. Tänä keväänä on ollut kiirettä, niin yhteinen taimien kasvatusprojektimme on jäänyt työkiireiden vuoksi. Onneksi vielä ehdimme näitä taimia sitten koulia yhdessä! 

Taimien kasvatukseen ostin Halpa-Hallin omaa multaa, mutta sitten tänään haimme Green Care puutarhamultasäkkejä sitten kasvihuoneeseen, kesäkukille ja näille taimille. Green Care mullassa riittää ravinteita koko kesän ajan kasveille.

Täältä voit lukea viime vuoden siemenistä kasvatetuista taimista ja täällä on myös vinkkejä lisää kotona siementen kasvatuksesta sekä täällä myös!



Kutomiskuulumisia piti myös välittää sinulle, kun löysin Kotikumosta näin kaunista ja pehmeää puuvillalankaa hempeän mintun värisenä. Olen kutomassa neuletakkia yksi vuotiaalle tyttären pojalle kesäksi. Neuletakkiin tulee myös huppu. Etukappaleet ovat jo valmiina ja näin pieni neuletakki onneksi valmistuu nopeasti. Laitan ohjeen tänne blogiin, kun neuletakki on valmiina. Meillä olikin viikonloppuna pienokaisen yksivuotissynttärit, mutta niistä on tulossa myös oma juttunsa tänne blogiin. Ole kuulolla! Täytekakku oli jotain niin erityisen ihanaa sekä sisältä että ulkokuoresta, ei siis mikään tavallinen kakku. 



*sisältää mainoslinkin

Arjen kiireen keskelle saan tarjota blogini lukijoille *Nextoryn äänikirjojen  kokeilujakson  30 päivän ajan  veloituksetta, klikkaa lisätietoja täältä postauksesta!


Oletko tehnyt siementen istutuksia tai neulonut kesäksi jotain kivaa?

 

8 kommenttia:

  1. Mukavia tuollaiset kasvutarinat - paprikaa, valkosipuleita... Kesäneulomuksia en ole vielä tehnyt. Eilen aloitin vaihteeksi villasukkien neulomisen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villasukkia en ole pitkään aikaan tehnytkään, mutta nyt tämä pieni takki työn alla.

      Poista
  2. Meillä ei ole tänä vuonna esikylvetty mitään. Ehkä joskus, jos olisi kasvihuone tai joku muu paikka. Muutaman pelargonian olen ostanut ja muutamat viime kesän kukat talvehtivat autotallissa. Ja pienen pojan neuletakista tulee varmasti niin suloinen. <3 Mukavaa torstaita sinulle sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla kärhö on myös ruukussa talvehtinut, se työntää uusia alkuja kovasti. Laitan kuvaa neuletakista, kun saan sen valmiiksi.

      Poista
  3. Kiitti muistuksesta,olen aivan unohtanut laittaa kasvamaan valkosipulit. Viime viikolla istutin vielä köynnöskukkia ym. Ihana ystäväni toi minulle tomaatin ja chilin taimet.
    Kivasti sinulla nousee ruukuista valoa kohti ihanaa vihreyttä.
    Kun vaan lämpötilat pysyisivät lämpöisenä yöisinkin,niin uskallan kiikuttaa kaikki kasvihuoneelle.
    Voi miten söpö pikku villatakki sinulla valmistuu. Minulla neulominen jää melki talvisaikaan. Jotenkin kevään sisustus puuhat ovat niin täällä pyyhältänyt,että ne vievät muun ajan.
    Ihanaa keväistä loppuviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, jos vinkkasin valkosipuleista. Kyllä se aina jännittää, mitä siemenistä onnistuu itse kasvattamaan ja menestymään. Chiliä olen kasvattanut ja se on satoa hyvin tuottanut. Kutoa voisin enemmänkin, jos olisi aikaa harrastuksiin.

      Poista
  4. En ole istuttanut mitään, mutta aion kyllä kirsikkatomaatin taimen hakea meidän takapihalle ja vähän myös chilistä haaveilen :)
    Ihanaa loppuviikkoa sinulle Aikku <3

    VastaaPoista
  5. Siellä on tulossa vaikka mitä . Valkosipulit eivät kasva minulla ja nyt parina vuonna en niitä kasvattanut ollenkaan. Ja perennoja siemenistä
    olen kahtena vuotena lähinnä kasvattanut. Hyötykasvit istutan suoraan maahan.
    Minä kudon ympäri vuoden kuitenkin jotain. Nyt on menossa helmillä koristetut pitkät sukat kaksivuotiaalle. Kiva langan olet löytänyt ja nämä pienet neulomukset valmistuu aika kivasti.

    VastaaPoista

Ilahdun, jos jätät viestiä:) Voit myös laittaa s-postia arjahanne@hotmail.com