1.5.2021

Grillaus- ja paistovinkit kesäksi

   * kaupallinen yhteistyö HK ja Kariniemen kotitila

Grillaus ja paistovinkit kesäksi alkavat olemaan taas meille kaikille ajankohtaisia ja meillä  on jo tutkittu kaupan lihatiskin grillaustuotteita moneen kertaan kauppareissulla. Perinteiset grillaustuotteet toimivat joka vuosi, ja sitten myös  tykkään katsella mitä uutuustuotteita on tullut markkinoille. 



Hk:lta ja Kariniemen kotitilalta on tullut kesäksi monia uutuustuotteita. Grillauskauden avajaisiksi olemme nyt kokanneet  muutamia herkullisia uutuustuotteita. Viimeksi eilen ja tänään  olemme  grillanneet että sisällä paistaneet pannulla näitä uutuuksia.




Tänään oli sen verran viileä sää grillata, joten appelsiinisalsa-kanapihvit  paistoin ihan keittiössä paistinpannulla, ja sen lisäksi laitoin kanapihvien reunoille tulemaan samalla omenaviipaleista, valkosipulipaloista ja kirsikkatomaateista lisuketta lautaselle. Appelsiinisalsa-kanapihvien lisäksi oli tarjolla jasminriisiä ja valmista kaaliporkkanaraastetta.Näin helposti syntyi meidän vappulounas tänään, ja jälkiruokana oli tietysti munkkeja. 

Paistaminen onnistuu siis hyvin myös sisätiloissa, kun grillaamaan ei päässyt ulos. Appelsiini-kanapihvit ovat maultaan sellaisia, että sopivat myös lapsille. Mies on välillä kovin ranttu ruoan suhteen, mutta hän tykkäsi näistä appelsiinisalsan makuisisita kanapihveistä.



Tänään illalla kuumenee grilli ja sitä varten on jääkaappiin varattu pari pakettia Kariniemen kotitilan kanamakkaraa. Kanamakkarat ovat vaihtelua tavallisen grillimakkaran tilalle ja ihmeesti nämä myös taas maistuvat myös miehelle, joka on vankkumaton grillimakkaran kannattaja. Kanamakkarat ovat sopivan kokoisia, ja näitä voikin varata vaikka kaksi per syöjä. Ja uskon, että maistuvat myös lapsille. 



Eilen veljeni  ja hänen vaimonsa valmistivat herkullisen illallisen grillin äärellä. Vein eilen kasserlankun heille viemisinä, ja kun tiedän, että veljeni on oiva grillausmestari, niin kyllä kasslerlankusta tuli todella herkullinen grilliruoka. Grilli-illallisella oli tarjolla 

- kasslerlankkua

-  pekoniherkkusieniä

- itse tehtyä perunasalaattia,

- vihersalaattia vesimelonin kera  

- pieniä pihvejä. 


Kasslerlankku ei vaadi pitkää grillausaikaa, ja se valmistuu alle puolessa tunnissa. Kasslerlankku on pehmeä maultaan ja koostumukseltaan; taas sopii myös koko perheelle makunsa puolesta. 



Vapun kunniaksi laitoin kattaukseen värejä ja Iittalan vihreät tuikkuastiat ja lasit on taas esillä pitkin grillikautta. Maitokannu on äidin vanha Arabian kannu, joka on ollut myös mummollani. 



Mitä sinä grillaat tai paistat pannulla grillikauden aikana?

5 kommenttia:

  1. Appelsiinisalsa-kanapihvit kuulostavat hyviltä. Pitääpä pistää muistiin. Kaunis vappukattaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiito, värit natsaa kevääseen. Kannattaa maistaa appelsiinisalsa-kanaa, muutkin hyviä maultaan uutuudet.

      Poista
  2. Naudan pihvejä tai broilerin fileitä tai vartaita tulee yleensä grillailtua.
    Herkullista sunnuntaita sinulle Aikku <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi! Vartaita myös täällä kesäisin grillataan.

      Poista
  3. Viikonloppuna vapun kunniaksi grillasimme niin lihatiskiltä ostettuja erilaisia vartaita. Meillä oli myös maissia sekä makkaraa, mutta ne jäivät jääkaappiin, kun grillattavaa ja muura syötävää (perunasalaattia ym) oli jo niin paljon. :) Lapset tykkäävät erilaisista makkaroita niitä tulee aika usein grillattua ja broileria myös. :)

    VastaaPoista

Ilahdun, jos jätät viestiä:) Voit myös laittaa s-postia arjahanne@hotmail.com